Justin Go: Katoava aika
Tammi 2015
The Steady Running of the Hour 2014
Suomentanut Anna Lönnroth
558 sivua
Kansi: Jussi Kaakinen
Arvostelukappale
Yhdysvaltalainen romaani
Ainostaan todistusaineistolla on väliä. Paperilla, joka todistaa, että Imogen Soames-Anderson on isoisoäitini. Kaikki muu on sivupolkua. Kävelen eteenpäin yrittäen toistella tätä mielessäni, mutta salin kaikki maalausrivit osoittavat samaan suuntaan, arvoitukseen, johon en osaa nimetä edes kysymystä.
Tristan Campbell on nuori opiskelija, joka saa englantilaisesta asianajotoimistosta todella yllättävän kirjeen. Tristanilla on seitsemän viikkoa aikaa selvittää, kuka hänen isoisoäitinsä todellisuudessa oli. Jos tehtävä onnistuu, tulee Tristan perimään valtavan omaisuuden. Arvoitus onkin melkoinen ja sitä selvittäessään Tristan matkustaa niin Lontooseen, Bretagneen, Berliiniin, Islantiin kuin Ruotsiinkin. Kaikkea hän kerii auki kuuluisan vuorikiipeilijän Ashley Walshinghamin ja tämän rakastetun Imogen Soames-Anderssonin kirjeenvaihdosta, jotka kattavat niin ensimmäisen maailmansodan vuodet kuin Mount Everestin karut luonnonolot.
Käykö teille niin, että kirjassa tuntuu ennakkoon olevan jonkinlaista taikaa ja sitten se taika rapisee pois? Kuvittelen usein, että minulla on hyvä kirjavainu omaa lukijanpirtaani ajatellen, mutta Justin Gon esikoisromaanin Katoavan ajan kohdalla vainu ei toiminut oikeastaan olleenkaan.
Aloitan kehuilla: Jussi Kaakisen tekemä kansi. Eikö se olekin kaunis? Se on ajaton ja elokuvamaisen viehättävä. Siinä on juuri niitä kerrostumia, joita Go käy kirjassaan läpi: on eurooppalaisia kaupunkeja, nuoret nykyajan matkustavaiset ja menneen ajan rakastavaiset - värimaailmakin on tyylikäs. Siihen kehuni ikävä kyllä (melkein) loppuvatkin. Kaakisen kansi on parempi kuin Gon romaani. Minun olisi pitänyt uskoa takakantta, jossa superjulkkis Oprah Winfrey kehuu kirjaa sanoin "eeppinen tarina tähtiin kirjoitetusta rakkaudesta". Eeppisyys on hyvästä, jos asialla on vaikkapa A. S. Byatt ja rakkaus on ihana asia, mutta ehkä tähtiin kirjoitettuna kuitenkin hieman liioiteltu. Sanon siis suoraan, ettei Katoava aika ollut minun kirjani.
Se olisi voinut olla. Nimittäin Gon romaanissa on melkoinen tarina ja myönnän, että jos siitä tehtäisiin televisiosarja, katsoisin sitä melko varmasti: voisin kuvitella 1910-20-lukujen epookin lavastettuna hieman Downton Abbeyn tapaan ja yhtä lailla voisin nähdä mielessäni Tristanin ja tämän ranskalaisen tuttavan Mireillen pohtivan kaikkea hieman nukkavieruina nykyajan nomadeina. Kyllä Katoavassa ajassa tenhoakin on ja moni muu löytää sen varmasti minua paremmin.
Miksi en sitten innostunut - edes vähän? No, ensiksikin Go selittää kaikkea liikaa ja tekee sen tavalla, joka jättää tarinan alleen. Tarinavetoisessa romaanissa tämä ei toimi. Minä nimittäin rakastan jaarittelua ja suoranaista hitauttakin silloin, kun se kirjan tyyliin sopii: nautin esimerkiksi Anni Kytömäen pitkistä luontokuvauksista, Antti Hyryn kuvaamasta vanhenevan miehen ajattelusta ja jo mainitsemani A. S. Byattin rönsyilevästä runsaudensarvesta. Mutta viihderomaanissa liiallinen kuvailu ja suoranainen sormella osoittelu muuttuu helposti vaivaannuttavaksi.
Näin kävi nyt(kin). Go selittää ja kuvaa kaikkea liikaa, aivan kuin lukija ei jo tietäisi, kuin lukija olisi jollain tavalla tyhmä: esimerkiksi Saksassa Tristanille korostetaan, miten julkisilla laitoksilla on tärkeä rooli ja kuinka niiden työntekijät ovat arvostettuja ammattilaisia - voisiko kukaan edes ajatella sellaista, etteivät erilaisten virastojen työntekijät olisi asiantuntijoita? Kirjeessään Imogenille Ashley kertoo, kuinka on varastautunut kiipeilyyn Maggin keitoilla, Hunterin kinkulla ja Heinzin spagetilla. Ihanko totta? Omalle rakkaalle kirjoitetussa kirjeessä luetellaan kaikenlaisia tuotemerkkejä. Tiibetistä? 1920-luvulla? Tuotteet ovat toki olleet olemassa jo tuolloin, mutta en vain voi uskoa, että Ashley olisi tuhlannut paperia moiseen maailman toiselta kolkalta. Entä olisivatko petroli- ja parafiinikanisterit olleet värikoodattuja. Kaikki on toki mahdollista, etenkin fiktiossa, mutta lukijana en voinut ärtymykselleni mitään.
Myös kaikenlaiset muut virheet ärsyttävät minua, nyt ehkä tavallistakin enemmän. 1920-luvulla Ruotsissa on luminen joulunseutu, mutta niin vain järven poikki soudetaan. Toki järvi voi olla sula, mutta kuvittelisin sen olevan ainakin jonkinlaisen riitteen ja romaanissa kuvailtuun lumimäärään nähden suoranaisen jään peitossa. Nykyhetkessä Tristan lähtee Lontoon Towerista, kun yö saapuu. Tower tosin menee kiinni ennen kello kuutta illalla, mutta ehkä Towerissa on Tristanin vierailun aikana joku erikoisaukioloaika. Ja vielä, en voi nyt itselleni mitään: Tristan ostaa Tegelin kentän kirjakaupasta paksun kirjan islantilaisista saagoista. Voi voi, kunpa Tristan olisi ostanut kirjan Berliinin kaupungista. Nimittäin muistini mukaan ja pienen varmistavan Tegel-info-surffailun jälkeen väittäisin, että kirjan pitää olla melkoinen bestseller, että on päässyt Tegelin kauppojen valikoimiin. Hmm, aina voi olla poikkeuksia ja olisi ihastuttavaa jos folkloreaiheinen kirja olisi noin suosittu, mutta en usko tätäkään. Sen myönnän, että Gon miljöökuvaus on kuitenkin viehättävää ja romaani herättää matkakuumeen suuntaan jos toiseenkin, etenkin Bretagneen ja Islantiin.
Nyt siis kävi niin, että ärtymys ylitti lukukokemuksen. Tällaiset epäkohdat häiritsevät lukemistani - jo lähtökohtaisesti epäuskottava tarina ei niinkään. Kirjan kehystarinahan on varsin kiehtova: on ensimmäisen maailmansodan aika, kiipeilykulttuuria 1920-luvulla, on nykyajassa elämä nuori historianopiskelija ja taiteellinen ikätoveri, on kirjeitä, salaisuuksia, vihjeitä ja aikamoinen yllätyskin. Pelkkä ärtymys ei kuitenkaan riitä selittämään sitä, mitä jäin kaipaamaan. Jäin kaipaamaan hieman vanhanaikaisella tavalla vetävää ja viehättävää uppoutumisromaania. En uppoutunut, vaan tuhlasin aikaani.
Jos jotain kiitän, niin sitä että Katoava aika on lukuromaani nimenomaan lukuromaanin viihdyttävässä ja helpossa muodossa. Kyllä maailma tarvitsee ajanvietekirjallisuuttakin ihan yhtä paljon kuin muitakin viihdykkeitä - toteutus vaan olisi voinut olla paljon parempikin. Ja mikä minulle parhainta tämän kirjan kohdalla: aina on Jussi Kaakisen kansi, jota voisin tuijottaa lumoutuneena vaikka kuinka kauan.
--
Kaisa Reetta piti kirjasta enemmän ja kirjoittaa siitä ihanasti.
P.S. Vielä tänään ehtii osallistua Laiturilla-kirjan arvontaan. Jos kesäkodit saaristo- ja rannikkomaisemissa viehättävät, kommentoi Laiturilla-postausta. Suoritan arvonnan huomenna.
Kansi on kyllä vetävä. Mutta ei muuten kuulosta ihan minun lukutoiveelta...
VastaaPoistaBleue, joo, ehkei tämä ole sinunkaan kirjasi. :)
PoistaHmm, olen ajatellut tätä kesäkirjaksi, mutta ei tämä nyt oikein hyvältä kuulosta... luulen, että kokeilen kuitenkin. Kansi on aivan huippu, sen vuoksi tästä alunperin kiinnostuinkin. :)
VastaaPoistaMarikaOksa, aina kannattaa kokeilla. Kaisa Reettahan piti jonkin verran, minä en - saa nähdä, miten sinulle käy tämän kanssa. Kansi on kyllä onnistunut.
PoistaOoh, ihanan hersyvästi lyttäät tämän kirjan, tekstiäsi oli mielenkiintoista lukea. :)
VastaaPoistaMinä en kiinnittänyt huomiotani ketsuppimerkkeihin, mutta se Pohjoismaitten osuus (kuinka erikoisiksi Go meidät kirjoittaa) oli asia, joka minuakin ihan vähän vaivasi. Mutta koska tämä on satu, annoin tuollaiset jutut Golle anteeksi.
Nyt on pakko kysäistä: vaikuttiko tarinan lopputulema jollakin erityisellä tavalla siihen, että koit tuhlanneesi kirjan kanssa aikaasi? Nythän Go jätti lukijansa vähän niin kuin... tiedät kyllä mihin.
Kaisa Reetta, kiitos, kiva kuulla. :)
PoistaMinulla noihin pikkuseikkoihin takertuminen voi olla ammattitautikin, mutta toisaalta oikein hyvässä kirjassa en välttämättä edes huomaa näitä (mieleeni tulee esimerkiksi Sallan lukupäiväkirjassa joitakin vuosia sitten käyty nakkipaperikeskustelu...).
Kirjan loppu. No, oikeastaan se oli aika hyvä veto, joka paransi kirjaa jonkin verran. Se nimittäin yllätti.
Minäkin pidän hitaudesta tyyliin Stoner! Mutta pitkät luontokuvailut saavat minulta pitkät;) Kuin myös uuninrakentamiset ja fundeeraamiset.
VastaaPoistaKirjan kansi on kaunis, tarina olisi siis voinut olla hyvä jos...ellei...olisi vaikka soudeltu järvellä Ruotsissa joulunaikaan. Just sellaisia virheitä, jotka ärsyttävät.
(Arvaa mitä: Majnader sai minut tänään kyynelehtimään...ilosta.Saint:Malosta tuli nyt must, R:kin innostui.)
Leena, Stoner onkin ainakin mulle vielä vuoden paras käännöskirja. Saa nähdä, kiilaako Mihail Siskin ohi. Hyryn kerronta taas, olen ihan lumoutunut siitä. Mutta kaikki hitaus ei toimi ja Go tuntuu kuvailevan kaikkea epäolennaista, mikä turhauttaa.
PoistaKansi on upea.
(Ja Majander kyllä yllätti tänään!)
Katja, ellei syksyn sato tuo yllätystä, Stoner on minulle tämän vuoden paras kirja. Ikävää, että Siskin ei uppoa minuun. Olen yrittänyt, olen yrittänyt yhtä paljon kuin ihailemani Shakespearen näytelmiä, mutta en jaksa sitä 'näytelmäkässäriä' eli loputonta dialogia tyyliin kysymys-vastaus-kysymys-vastaus...No, minulle Hyryn Uuni oli unilääkettä;) Nimenomaan on hitautta ja hitautta eli tässäpä olisi analyysin paikka, jos vain muistaisi ne hitaat kirjat, joista on pitänyt ja ne joista ei ole pitänyt: Missä kulkee raja?
PoistaSe on.
(Nyt taisin vähän ihastua Majanderiin...tosin oli joku muukin kerta, kun kävi näin, mutta kirjaa en muista. Kolmas kerta toden sanoo ja sitten käytän jo r-sanaa!)
(Katso tämän päivän tv-ohjelma Teemalta: Siri ja heti perään Dostojevskiiin liittyvää.)
<3
Hykertelen tätä lukiessani, kun tilasin eilen The Stonerin, vihdoin. No, ja pari muuta... :).
PoistaKiitos Leena tv-vinkistä <3!
Leena, toistaiseksi olen samaa mieltä. Stoner on niin huikea. Minuun Siskin näyttää uppoavan, mutta aina haastavaa lukemista se on. Ja Hyry - no, onneksi on erilaista hitautta moneen makuun. :) <3
PoistaBleue, jee Stonerille!
Me ihailimme tuota kantta oikein porukalla työpaikalla, mutta kaikkien kiinnostus lopahti tuohon "Oprah suosittelee!"-kohtaan. Kenelläkään ei ole yhtään luottoa Oprahin kirjamakuun. :D
VastaaPoistaKirjahilla, hahaa Oprahin suosituksille! USAssa kuulemma Oprahin suositukset nostavat kirjan myyntilukuja huimasti.
PoistaHmm. Kaunis kansi on houkutellut, mutta jotenkin olen hieman karsastanut tätä kirjaa, en tiedä miksi. Nyt sain vähän vahvistusta ennakko-oletuksilleni. Ehkä luen jossain välissä, jos tulee vastaan. Ehkä en.
VastaaPoistaSuketus, kansi on kaunis ja jotenkin aika tyylikäs. Ostaisin sen postikorttina (ilman kirjan nimeä :D ). Mutta joo, ei tämä mulle toiminut.
PoistaKannen perusteella voisin tähän kirjaan päätyä, mutta muutoin epäilyttää. Ja nyt on sellainen lukuolo, että yli 500-sivuiset kirjat saavat odottaa aikaa parempaa. Ei vain jaksa.
VastaaPoistaJonna, tässä ainakin oli puolet sivuista liikaa. Joku toinen viisisataasivuinen menee tuosta vaan, tämä ei. Mutta nyt voi siirtyä lukemaan jotain muuta. :)
Poista