Marja-Liisa Vartio: Kaikki naiset näkevät unia

Marja-Liisa Vartio: Kaikki naiset näkevät unia
Kustantaja: Teos 2012 (ilmestyi ensimmäisen kerran 1960)
Kannen suunnittelu: Jenni Saari
Sivuja: 260
Kotimainen romaani

Hän järjesti hiuksensa peilin edessä, meni eteiseen ja eteisestä siihen huoneeseen, jossa mies luki lehteä. Ja mies oli siinä samassa asennossa, sama kuin äsken. Hän antoi miehen lukea, otti pöydältä kuvalehden ja katseli kuvia. Hän muisti lapset. Hän pani lehden pois ja katsoi suoraan eteensä, näki ikkunaverhot.
Minä olen rouva Pyy. Istun tässä, hän ajatteli.

Helsinkiläistynyt kotirouva koettaa asettua uuteen, moderniin kotiinsa 1950-luvun lopulla. Kuitenkin sekä hänelle langennut rooli että keskiluokkaisen kodin seinät ovat ahtaat. Rouva Pyylle koko elämä tuntuu tyhjältä: mies, lapset, naapurit, kirjahyllyt, kainalon hikiläikät, emalipannu, kahvikuppi , siivoaminen -- elämä kuluu hukkaan. Hän haluaa muuta, taidekurssin, kenties rakkautta, mutta ei pääse helpolla.

Rouva Pyyksi kutsun naisen tarinaa on monessa yhteydessä kutsuttu moderniksi Rouva Bovaryksi. Marja-Liisa Vartion kauniisti nimetty Kaikki naiset näkevät unia on syystäkin klassikko ja Vartiota pidetään eräänä kotimaisen romaanin uudistajista. Vartion elämää ja tuotantoa tutkitaan jatkuvasti: Kuin linnun kirkaisu -elämäkerran Helena Ruuska on tarkastellut muun muassa juuri Kaikki naiset näkevät unia -romaania ja huomenna lauantaina Helsingin yliopistossa Elise Nykänen väittelee Vartion fiktiivisistä mielistä.

Vartion romaanissa on teemoja vaikka kuinka ja niistä on helppo saada kiinni. Aika on kuitenkin tehnyt osin tepposensa, sillä kotirouvakulttuurin aika on ohi ja lähiöelämän tylsyys ja harmauskin tuntuvat jääneen menneeseen. Silti rouva Pyyn arki ja hänen pyristelynsä kohti jotain muuta ovat kiehtovaa luettavaa. Naiseen kohdistavat odotukset voivat nyt olla erilaisia, mutta odotuksia on paljon ja jokainen tunnistaa varmasti jonkinlaisen (ajoittain omalle kohdalle sattuvan) tylsistymisen tai epämääräisen muutoshalun. 

Vartion kieli on hyvää: lyyrikkonakin tunnettu kirjailija kirjoittaa vuoroin arkirealistisesti, vuoroin runoilijan sanoin: [--] niin tekevät kaikki naiset, näkevät unia niin kuin sinä, heidän sielunsa kulkee yöllä mustana kissana, hiipii kattoja pitkin [--]. Teksti etenee hitaasti ja se on realistisista puitteistaan jotenkin unenomaista, tahmeaa ja raskasta. Tämä raskaus, tai ehkä pitäisi sanoa painokkuus, on harkittua ja perusteltua; kaikki näet kerrotaan Rouva Pyyn näkökulmasta, hänen mielenliikkeidensä kautta. Rouva Pyy näkee kainaloiden hikiläikät, hän kuulee kuulee miehensä hengityksen pimeän läpi, juuri hän tuntee kuin tapahtunut ei olisi tapahtunut hänelle, vaan jollekin toiselle. Hänen elämänsä on harmaata miltei sävyttömyyteen saakka, tapahtumienkin hetkellä ohikiitävää.

Grazie. On kuin rouva Pyy uneksisi koko elämänsä läpi silloinkin, kun näkee tarkkaan. Hän kurkottaa toisaalle, muttei tiedä mitä lopulta haluaisi. Romaanin viimeisessä luvussa Italiassakaan mikään ei vastaa odotuksia. Vartion romaani osoittaa, kuinka naisen roolit ovat rikottavissa, mutta rajat -- niin tekojen kuin mielen -- ovat silti niin pysyvät.

--
Arja miettii hauskasti, että miten rouva Pyy toimisi, jos romaani olisi kirjoitettu 2010-luvulla.

P.S. Vielä viikko ja sitten minun pitäisi saada kipsi pois. Käsi on edelleen aika kipeä, mutta bloggaamista on ollut siinä määrin ikävä, että koetan saada tänne jotain viikonloppunakin.