Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat

Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat
Kustantaja: Tammi 2014, Keltainen kirjasto
Alkuteos: Profeterne i Evighedsfjorden 2012
Suomennos: Katriina Huttunen
Sivuja: 630
Kansi: Jussi Kaakinen
Arvostelukappale
Tanskalais-norjalainen romaani

Toistaiseksi hän ei ole tehnyt mitään hyvää mikä vetäisi vertoja hänen pahoille teoilleen. Mutta pian siihen tulee muutos. Hän haluaa hyvittää menneet vääryydet. Grönlannin avulla hän on saava elämälleen tarkoituksen. Hän on päättänyt ryhtyä työhön heti kun astuu maihin, hän ei aio laiskotella. Alkuasukkaat tulevat huomaamaan että tässä tulee mies joka tahtoo heille hyvää!

Nuori Morten Pedersen, sittemmin Falck, opiskelee vastentahtoisesti papiksi ja eksyy hakemaan kehollista mielihyvää Kööpenhaminan irstailta sivukujilta 1780-luvulla. Menneisyys ei jätä papiksi valmistunutta Falckia rauhaan, joten hän purkaa kihlauksensa, jättää Kööpenhaminan taakseen ja ottaa vastaan paikan siirtokunnan pappina. Siirtomaassa vastassa ovat puolirikolliset tanskalaiset ja "villit", pakanoina pidetyt Grönlannin alkuperäisasukkaat. Falckista tuntuu kuin hän olisi tulossa suuresta tyhjyydestä ja menossa vielä suurempaan. Grönlannissa on hurmoshenkistä uskonnollisuutta ja kapinallisia profeettoja, on irstautta ja julmuutta. Falckin ote tästä kaikesta on jotain muuta kuin mitä hän lähtiessään odotti.

Helsingin kirjamessuilla yritin kovasti ehtiä kuuntelemaan Tanskassa asuvaa norjalaissyntyistä Kim Leinea, mutta en ikävä kyllä ehtinyt. Toisaalta ehkä hyvä näin: nyt sain aloittaa Leinen romaanin Ikuisuusvuonon profeetat melko lailla ennakko-odotuksista puhtaalta pöydältä. Sivulievetekstin perusteella osasin odottaa pohjoista väkevyyttä ja kirjan paksuuden perusteella jonkinlaista rönsyilevyyttä.

Molemmat odotukseni täyttyivät. Voisin periaatteessa huudahtaa vain: Vau, mikä romaani, lukekaa tämä! Mutta koska en ole ole hyvä lyhytsanaisuudessa ja koska huudahdus ei ehkä vakuuttaisi tarpeeksi, on syytä avata tätäkin lukukokemusta hieman.

Leinen kerronta on eläväistä: se on rajua, eritteistä ja paikoin rivoa, se on raastavaa, vieraannuttavaa ja kuitenkin herkkää kuvatessaan ihmismielen ja -kehon rappiota. Morten Falck lukee Rousseauta, jonka ajatus ihminen on syntynyt vapaaksi, ja kaikkialla hän on kahleissa pätee niin Falckin sieluntilaan kuin ihmisyyteen yleensäkin. Helppoa ei ole kenelläkään eikä missään. Kööpenhaminassa irstaus rehottaa ja lapset joutuvat kokemaan kovia. Grönlannissa tilanne on kenties vielä pahempi, mutta voi kysyä, että kenelle? Siirtomaavalta näyttää rumat kasvonsa niin papille kuin alkuperäiskansalle. Sivistyksen kaapuun voi verhota monenlaista, mutta syrjäseutukaan ei ole erillinen tai viaton saarekkeensa.

Leine kirjoittaa selkeästi, mutta monikerroksisesti: lukija saa paikoin olla tarkkana ajan ja kertojanäänen suhteen. Kaunista kerronta ei ole herkkänäkään, vaikka Grönlannin maisemat komeita ja jylhiä ovatkin. Romaanina Ikuisuusvuonon profeetat on suurteos paitsi kooltaan, myös teemoiltaan ja rakenteeltaan. Ajallisesti romaani katsoo sekä eteen että taakse. Lukija saa tietää paljon jo ennakkoon, mutta syyt ja osin seurauksetkin selviävät myöhemmin. Lisäksi mukana on Falckin päiväkirja, joka on osin tajunnanvirtainen, sekava ja huutava, osin selkeäsanaisempi. Kaiken tämän Leine luo taidolla, romaani on huikea. Olen kuitenkin Jokken kanssa samaa mieltä siitä, että loppupuolen laiva-jaksossa romaani hieman hajoaa ja jakso on jokseenkin turha, mutta ihan lopussa Leine kokoaa taas kaiken yhteen. Kun olin lukenut koko romaanin, oli minun palattava vielä prologiin ja ymmärsin enemmän.

Tiivistäen: Ikuisuusvuonon profeetat on hurja, kapinen, eritteinen ja osin inhottava. Se on myös loistavasti kirjoitettu, mukaansatempaiseva ja väkevä. Jos tämä romaani ei tee vaikutusta, niin mikä sitten tekee?

-
Jokken lisäksi kirjan ovat lukeneet Tuija ja Laura.