Aila Ruoho ja Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus. Vanhoillislestadiolaista perhe-elämää.
Kustantaja: Atena 2014
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Sivuja: 399
Arvostelukappale
Kotimainen tietokirja
Pikkuäidit ja apupojat.
Toivottu vai ylimääräinen?
"Taasko teille tulee vauva?"
Mitä tulee mieleen ensimmäisenä, kun ajattelee vanhoillislestadiolaisia? Suviseurat? Televisioantennittomat talot? Suurperheet? Veikkaan, että suurin osa ajattelee perheitä, joissa on vähintään kymmenen lasta. Vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä suurperhe on ihanne, perheet ovat varmiit ottamaan niin monta lasta kuin Jumala heille suo. Suuri perhe tuo monenlaista turvaa: lapsilla on leikkikavereita, kodin ovi käy tiuhaan, on naurua ja iloa - mutta on myös väsymystä, on lapsia joille riitä aikaa eikä voimia, on parisuhteen solmukohtia, ankaruutta ja synnintuntoa. On myös suoranaista pahoinvointia.
Lainaamani alaotsikot kertovat paljon. Kirjassaan Usko, toivo ja raskaus lestadiolaistaustaiset Aila Ruoho ja Vuokko Ilola pureutuvat Pauliina Rauhalan Taivaslaulu-romaanista ja uutisistakin tuttuun asiaan, lestadiolaisten perheiden uupumukseen. Atenan sivujen mukaan teos näyttää herätysliikkeen nurjan puolen, rankat ja ahdistavat elämänkohtalot, jotka pohjautuvat usein ehkäisykieltoon ja ahtaaseen seksuaalioppiin. En itse tunne vanhoillislestadiolaista liikettä juuri muuten kuin median antaman kuvan ja muutaman mukavan naapuriperheen perusteella, mutta Rauhalan romaani teki minuun niin suuren vaikutuksen, että halusin tietää lisää.
Lisää tietoa Ruohon ja Ilolan kirja antaakin. Moniäänisessä teoksessa kokemuksistaan kertovat niin suurperheiden vanhemmat kuin pienempien perheiden jäsenet, liikkeessä kasvaneet, sen jättäneet, edelleen mukana olevat ja lapsettomatkin. Äänensä saavat kuuluviin niin miehet kuin naiset. Haastateltavat kertovat elämästään lestadiolaisissa perheissä. He ovat kokeneet niin iloa ja onnea, uskonyhteyttä, erilaisuutta, hyljeksintää, yksinäisyyttä kuin suoranaista epätoivoakin. Näkökulmasta riippuen kaikkea vahvistaa tai horjuttaa usko Luojan johdatukseen ja ääneen lausumattomaan "vauvavarastoon" sekä tietenkin liikkeen kielteinen suhtautuminen ehkäisyyn, johon suhtaudutaan kuitenkin varsin ristiriitaisesti eikä aina niin kielteisestikään - ainakaan joissakin piireissä ja puolittain salaa.
Kaikkein keskeimmäksi teemaksi nousee väsymys, joka kumpuaa nimenomaan koko ajan kasvavasta perheestä. Lapsissa on naisten voima, mutta toistuvat raskaudet voivat olla vaarallisia terveyden kannalta ja aina vain kasvava lapsilauma uuvuttaa helpommin kuin pienissä perheissä. Tämä on varmasti faktaa, sillä yhden tai muutaman lapsen kanssa on käytännössäkin helpompaa järjestää vaikkapa vaatehuoltoa, tehdä koko perheen retkiä tai varata ainaa jokaiselle syliä kaipaavalle lapselle. Väsyä voivat kuitenkin kaikki vanhemmat, myös riviluterilaiset tai uskonnottomat, ja toisaalta on paljon lestadiolaisia perheitä, jotka ovat onnellisia ja tasapainoisia niin uskossaan kuin suuren lapsilaumansa kanssa. Tämän Ruoho ja Ilola toki huomioivatkin. Lopulta teosta voi lukeakin väsyneiden vanhempien hätähuutona, kuka tahansa voi saada kiinni väsymyksen tai ulkopuolisuuden tunteesta. Erona on tosin se, että suurimmalla osalla (meistä) muista on mahdollisuus valita, käyttääkö ehkäisyä vaiko ei.
Kokonaisuutena kirja on kiinnostavaa luettavaa. Se ei tirkistele tai kauhistele, vaan pyrkii ymmärtämään kaikkea muuta paitsi ehkäisyoppia. Kokonaisuus on vetävä ja hyvin rakennettu, mutta hieman uuvuttava. Vaikka moniäänisyys on hyvästä, kerrostuvat erilaiset tarinat niin, että ne alkavat pakostakin olla toisteisia. Kirjasta olisi voinut leikata joitakin lainauksia pois, mutta kertomusten runsaus on ymmärrettävää siinä mielessä, että nyt mahdollisimman moni saa kipeät ja osin mukavatkin kokemuksensa julki.
Ruoho ja Ilola kritisoivat, mutta myös ymmärtävät. He kirjoittavat arvostellen, mutta samalla lämpimästi. Liikkeen oppeja on voitava kyseenalaistaa ja kritisoida, mutta liikkeen jäseniä, perheitä, vanhempia ja lapsia kirjoittajat ymmärtävät, kuten pitääkin. Ruoho ja Ilola pohtivat sitä, miten auttaa uupuneita äitejä loukkamatta heidän hengellisyyttään tai kuinka kohdata lapset, jotka ovat kokeneet jääneensä jotain paitsi.
Tärkeimmäksi askeleeksi Ruoho ja Ilola nostavat puhumisen, mistä on helppoa olla yhtä mieltä. Puhuminen ja avoimuus ovat askeleita kaikkien hyvinvointiin. Usko, toivo ja raskaus on eräs ja varsin painava puheenvuoro sen puolesta, että asiat muuttuisivat ja uupumuksesta kärsivien perheiden tilalle paranisi.
Minä odotan kirjaa kirjastosta, onpahan muuten huikeat jonot! Kirja selkeästi kiinnostaa ihmisiä. Hyvä kuulla, ettei teos ole tirkistelyä ja syyttelyä, avoimuus on tässä asiassa tosiaan hyvä asia.
VastaaPoistaMeillä asuu tässä vähän matkan päässä lestadiolaisperhe, ja heille syntyy joka vuosi uusi lapsi. Väkisinkin sitä miettii äitiä, kuinka hän jaksaa.
Hyvä että uskalsit tuoda kirjan blogiisi, minä olen miettinyt että uskallanko kun Taivaslaulu aikoinaan nosti melkoisen pöhinän. Kirjan luen joka tapauksessa!
Jenni, toivottavasti saat kirjan pian. Tämä oli kiinnostava lukukokemus. Kirja ottaa aina kovastikin kantaa, mutta tekee sen ystävällisesti.
PoistaTäällä meidänkin naapurustossa asuu lestadiolaisperheitä ja minulle Pohjois-Savossa kasvaneelle he ovat ensimmäisiä kyseisen herätysliikkeen ihmisiä, joita tunnen. Kerrassaan kivoja naapureita. Siksikin olin iloinen, kun tässä kirjassa huomattiin se, että perheissä on paitsi väsyneitä, myös heitä, joilla kaikki on hyvin.
Jennin tavoin minäkin odotan tätä kirjastosta, nyt sijalla 39.
VastaaPoistaOlen kasvanut paikkakunnalla, jolla vanhoillislestadiolaisuus kukoistaa edelleen. En kuitenkaan lapsena kiinnittänyt erityisesti huomiota suuriin perheisiin - ehkä siksi, ettei aivan lähipiirissä sellaisia ollut. Nyt kun omalla lapsella käy kavereita kylässä, sitä ihan hätkähtää, kun kuulee että jonkun perheessä on 16 lasta. Näin aikuisena miettii väkisinkin käytännön asioita: miten paljon pyykkiä, perunoita, maitoa, paikattavia housuja, astioita. Kaikki eivät kai mitenkään mahdu samaan aikaan ruokapöytään? Ja se jaksaminen. Ei sitäkään voi olla miettimättä.
Maija, aika paljon varauksia! Minä kasvoin Pohjois-Savossa, jossa suurin herätysliike oli körttiläisyys ja se ei eronnut (eikä eroa) mitenkään luterilaisuuden valtavirrasta. Lestadiolaisia ei lapsuuteni Suonenjoella juurikaan ollut, mutta täällä pääkaupunkiseudulla on enemmän. Luulen, että se suurperheen arki järjestyy jotenkin, mutta onhan se pakosti aika haasteellista ja sitä Ruoho ja Ilola pohtivat kiinnostavasti ja koskettavastikin.
PoistaKatja -- aika mielenkiintoinen kokemuksesi siitä, ettei körttiläisyys mitenkään eroa luterilaisuuden valtavirrasta. Vielä sotien jälkeenkin körtit kokivat "suruttomaksi" (= kielletty) monet samat ja samantapaiset asia kuin lestadiolaisetkin, mm. ehkäisy, alkoholin käyttö, tanssi, korttipelit... Lestadiolaiset eivät koe vaatteissa kirkkaita värejä ongelmalliseksi, mutta auta armias jos äitini olisi tuonut tyttärensä 1960-luvulla punaisissa mekoissa mummani eteen... Myös tonttulakit olivat hyvin epäilyttävän suruttomia isänäidilleni.
PoistaLestadiolaiset ja körtit eroavat siinä suhteessa, että nykykörteissä on paljon hyvinkin liberaaleja sieluja ja körttiläisyys sisäistetään joustavana elämänasenteena sekä eräänlaisena radikaalina ajatteluna valtavirtoja vastaan, jos ne sotivat suvaitsemattomuutta ym vastaan. Luterilaisen kirkon valtavirrassa on mielestäni paljon jäseniä, jotka ovat runsaasti ahdasmielisempiä kuin körtit. Ja tämä kaikki vain omakohtaisia huomioita körttitaustaisena "eikörttinä":
Elämän krestomatia, olen aika tietoinen körttien historiasta ja minulla on körttijuuret. Puhumme nyt eri aikakausista. Kommentissani ajattelin omaa lapsuuttani - minähän asuin körttiseudulla ja minulle ne näkemykset olivat valtavirtaa - ja ajattelen myös nykyherännäisyyttä sellaisena willeriekkisläisenä linjana, joka on lähellä luterilaisen kirkon valtavirtaa ja jopa aavistuksen liberaalimpaa. En kommentissani alkanut ollenkaan analysoida menneen ajan körttiläisyyttä ja vanhemmassa väessä on takuulla hyvinkin konservatiivisia mielipiteitä.
PoistaSen sijaan isovanhempieni sukupolvi kuluu toki tuohon menneen ajan tiukempaan körttiläisyyteen ja isoäitini esimerkiksi ihmetteli sitä, että häissäni tanssittiin. Se ei ollut hänen mielestään sopivaa. Isoisäni ei koskenut alkoholiin ja äitini lapsuudessa ei pelattu korttia. En kuitenkaan halunnut rinnastaa mennyttä, nykyisin körttiläisyys on kaukana lestadaiolaisuudesta. Muutama vuosi sitten mieheni sukulainen, eläkkeellä oleva körttipappi lauloi eräissä häissä jo iskelmiä.
Minäkään en ole körtti, vaikka juureni ovat osin ko. liikkeessä. Ja en tätä asiaa alkanut edes bloggauksessani avata, heitin vaan kommenttina Maijalle nimenomaan 80-lukua - nykyaikaa ajatellen. mutta kotiseudullani samat ihmiset voivat ihan hyvin olla mansikkakarnevaalien ja herättäjäjuhlien talkoolaisina. Ristiriita siellä ei ole kovin suurta, vaan savolaisen leppoisaa - nykyistä valtavirtaa.
Hyvä Katja kun selvensit & hauskaa, että meillä on samantapaiset juuret :)! Kommenttini kirjoitin sen vuoksi, että siinä ei nimenomaa tuotu esille tätä ajallista eroa. Ja monet suomalaiset, jotka eivät ole olleet kosketuksissa herännäisiin ajattelevat usein, että he ovat jotenkin ahdasmielisiä ja konservatiivisia. Mutta yhä löytyy paljon kohtia mielestäni jotka poikkeavat "valtavirrasta", ehkä juuri paljonkin eri suuntaan kuin lestadiolaisilla.
PoistaOn tosiaan hauskaa! Kerron vielä, että minulla körttijuuret tulevat äitini puoleisesta suvusta, isän suku oli joko herätysliikkeisiin kuulumattomia luterilaisia tai (isänäidin puolelta) ortodokseja, mutta äidin vanhemmat olivat minulle läheisimmät ja siksi körttiläisyydessä on paljon tuttua ja rakastakin.
PoistaMinullakin tämä on varauksessa kirjastosta, olen jonottanut kirjaa jo pitkään. Taivaslaulu ihastutti ja kovasti odotan tämänkin lukemista. Ja luettuasi tekstiäsi odotan kirjaa vieläkin enemmän.
VastaaPoistaps. minulla on vieläkin kaikki sun tuomasi kirjat lukematta. Saat sen Kultarinnan jouluksi takaisin.
Heli, Taivaslaulu on kyllä hieno romaani. Ihastuin Rauhalan kieleen suuresti ja tarinana kirja kosketti. Tässä on samoja teemoja, mutta tietokirjana totta kai eri tavalla. Kiinnostava kirja!
PoistaKoetetaan nähdä nyt ennen joulua. Palaan tähän yksityisemmällä viestillä. :)
Minuakin tämä kiinnostaa kovasti ja aion kirjan varmasti jossain vaiheessa lukea. Aihehan on sellainen, että siitä saisi helposti aikaiseksi sensaationhakuisia, tuomitsevia tai tirkisteleviä juttuja, mutta tästä kirjasta on koko ajan tullut sellainen kuva, että lähestymistapa on asiallinen ja ymmärtävä.
VastaaPoistaLiisa, minua hieman pelotti aloittaa tämän lukeminen, koska mietin kaikkea lestadiolaisuutta koskevaa keskustelua ja juuri sitä, onko kirja kovin sensaatiohakuinen. Onneksi ei ole, vaikka voisi olla. Ote on ymmärtävä, mutta koska keskiössä on perheiden väsymys, on uupumuksella ja ehkäisykiellon aiheuttamalla tuntemuksilla suuri rooli.
PoistaHuh huh! Aion lukea tämän jossain vaiheessa. Laestadiolaisnaisten osa on mielestäni nykyajan orjuutta ja pahoinpitelyä.
VastaaPoistaMarjatta, suosittelen tätä kirjaa. Kiinnostava, vaikka paikoin turhan toisteinen. Tuosta nykyajan orjuudesta olen hieman eri mieltä, mutta jaksamisen ja itsemääräämisoikeuden kysymyset nousivat tätä lukiessa vahvasti esille.
PoistaMinullakin tämä on merkittynä henkiselle lukulistalleni (konkreettista listaa en enää jaksa tehdä). Taivaslaulu teki sellaisen vaikutuksen, etten sitä hevillä unohda, ja olen lukenut sen innoittamana muutamia muitakin aihetta sivuavia teoksia. Ilmiönä tiukasti säädelty (uskonnollinen) yhteisö kiinnostaa kovasti, ja yllättäen esimerkiksi Seija Vilénin Mangopuun alla -kirjassa kuvatussa Krishna-liikkeessä on runsaasti yhtäläisyyksiä kotoisempiin versioihin.
VastaaPoistaTäällä Lounais-Suomessa kirja ei tunnu olevan mikään superhitti, sillä kirjoja on kirjastossa 4 kpl ja varauksia yhteensä 7 kpl. Mutta jossain vaiheessa tämä on tosiaan luettava.
Kirsi, tämä on kiinnostavaa luettavaa. Ei tietokirjana ihan niin hyvä kuin odotin, koska tästä olisi voinut karsiakin, mutta moniääninen ja koskettavakin. Ennen kaikkea asiallinen.
PoistaSiellä onkin lyhyet varausjonot, saat tämän varmaan aika pian, jos teet varauksen.