Tiitiäinen, Herra Pii Poo, Haitula, Ville ja Valle, Jaakko Vaakko Vesirotta... Kirsi Kunnas, Tiitiäisen, Kani Koipeliinin ja monen muun hienon runoteoksen äiti. Jonna, Katja ja Leena haastoivat minut Opuscolo-blogista alkunsa saaneeseen haasteeseen, jonka ideana on kertoa omalla tyylillä rakkaista Kunnaksen runoista tai siitä, miten on runoilijan tuotantoon tutustunut. Kiitos haasteesta, joka ei olekaan ihan helppo, sillä en tiedä mistä aloittaa!
Kukapa ei liikuttuisi Tunteellisen siilin piikein piikittelystä, herkityisi Tiitiäisen metsäläisyydestä tai kummastelisi henkiin sulanutta Pakastettua hanhea. Minulla on tapana kirjoittaa kuuhun lentävän muurahaisen runo pienten sukulaisten onnittelukortteihin ja kun keitän perunoita, ajattelen niiden loppumatonta hoppua siellä kannen alla. Perunaparat! Kirsi Kunnaksen runot ovat siis monessa mukana omassa elämässäni. Hän on oiva riimittelijä myös suomennoksissaan ja muistini mukaan tutustuin Kirsi Kunnaksen riimittelyyn Hanhiemon iloisen lippaan kautta.
Hanhiemon iloinen lipas elää meillä nyt toista elämäänsä: kirjan ensimmäinen elämä lapsuudenkodissani oli kovasti kulutettu, sillä taisin lopulta leikata mielestäni hienoimmat kuvat ja runot irti kirjasta... Voi ei! Niin rakas kirja minulle oli, että ostin sen omakseni vuonna 2005, kun odotin esikoistani ja luin sitä ääneen vielä syntymättömälle lapselleni ja myöhemmin tietenkin molemmille lapsilleni ja edelleen omaksi ilokseni. Kunnaksen riimit ovat hauskoja ja oivaltavia, surullisia, iloisia, opettavaisia, vanhanaikaisia ja hieman hurjiakin. On kurja Kimmo Limmo, ihmeellinen kenkätalon eukko, laiska Marjatta tytti, hirttohamppu, Viikon lapset ja tietenkin pieni possu, joka meni ostamaan ruokaa.
Riimien voima on ihmeellinen käännöksinäkin, sillä Hanhiemon iloisen lippaan lorut eivät ole mitä tahansa käännöksiä, vaan silkkaa Kirsi Kunnasta. Ilman Kunnasta pienet tytöt eivät ehkä olisikaan tehty inkivääristä ja kanelista eikä pieniä poikia etanoista, sammakoista ja koiranhäntätupsukoista. Ehkä heidät olisi tehny jostain muusta? Jos joku muu olisi riimitellyt klassikkorunot suomeksi, tuntisimmeko Tyyris Tylleröä tai olisiko se Jussin talo, jossa oli mallaspussi? Siksi Hanhiemon iloinen lipas on minulle "se" Kirsi Kunnaksen kirja Tiitiäisen satupuun ohella.
Aina kun ajattelen Kirsi Kunnasta, ajattelen myös Hanhiemon iloista lipasta, jossa yhdistyvät kaksi asiaa joita rakastan: Englanti ja maailman parhaiten riimitelty lastenrunous.
Tämä haaste lie käynyt useimmissa niistä blogeista, joita seuraan. Mutta jos Maria, Linnea ja Viivi ette ole saaneet tätä haastetta, niin napatkaa tästä mukaanne!
Haasteen säännöt ovat tässä:
1. Kerro, mikä Kirsi Kunnaksen runoista on sinulle tärkeä ja miksi. Voit myös kertoa, miten olet tullut tutuksi runoilijan tuotantoon. Tekstin tyyli on vapaa.
2. Kirjoita aiheesta blogiteksti, jonka yhteydessä mainitset haasteen alkuperän. Liitä tekstiisi haasteen säännöt.
3. Lähetä haaste 3-5 Kirsi Kunnaksen runoihin tutustuneelle.
4. Kerro osallistumisestasi kommentoimalla tätä tekstiä (Opuscolo-blogissa).
5. Aikaa vastaamiseen on joulukuun kuudenteen päivään saakka.
--
P.S. Kuurakuvat otin viime viikonloppuna Suonenjoella.
Aivan upeita kuvia jälleen kerran!
VastaaPoistaMinulla on yksi tietty tärkeä Kunnaksen runo, saa nähdä tulenko jossain vaiheessa haastetuksi vaa jääkö salaisuudeksi ;-)
Ihanat kuvat ja ihana teksti! On jännää, miten jotkut tärkeät runot jäävät elämään niin, että ne tulevat aivan arkisissa tilanteissa mieleen. Ja tekevät sitten tavallisista tilanteista hieman erityisempiä. :)
VastaaPoistaVielä se leikelty Hanhiemon iloinen lipas on tallessa..luen sitä vieläkin joskus:)
VastaaPoistaIhanat kuvat viime viikonlopulta!
Aivan mielettömän hienoja kuvia. Olet niin taitava!
VastaaPoistaKattila ja perunat on minun suosikkirunoni (sikäli mikäli niitä nyt voi arvottaa) Kunnakselta. Muistan aina omien lasteni säihkyvät ilmeet, kun luettiin runoa iltaisin.
Hienot kuvat ja ihanat Kirsi Kunnaksen runot! Kattila ja perunat taitaa olla oma suosikkini, samasta syystä kuin Jaanalla. Tunteellinen siilikään ei unohdu ikinä. Kirjoituksesi toi runot elävästi mieleen!
VastaaPoistaOi, mitä kuvia! Jos hyvä tuuri käy, voisin saada meidän kaarisillan kaiteesta tuon kakkosen, mutta tuskin mun kameralla tai sitten sitä lunta tulee tosi paljon eikä tuo ole enää mahdollista.
VastaaPoistaHanhiemon lippaan olin unohtanut. Se taisi olla jo minullakin, sitten Jaakolla ja sitten Merillä...voisiko se olla niin vanha;)
Tiitiäisen satupuu on ihan must ja meillä myös Kuka lohduttaisi nyytiä? Ja sitten tietysti Kaislikossa suhisee ja .....Tässähän tuli ihan lapsuutta ikävä. Onneksi lähdemme huomenna kohti länsiranikkoa.
Kaunista viikonloppua <3
Oi, miten upeat kuvat!!
VastaaPoistaKyllä Kirsi Kunnaksen runoja onkin ilo lukea...Hanhiemon iloinen lipas on pantava korvan taakse.:)
Voi perunoita ja siiliä - molemmat minunkin lempirunojani. On oikeastaan kiinnostavaa, miten monenlaisia runoja Kunnas on kirjoittanut - jokaiseen tunnetilaan löytyy omansa.
VastaaPoistaMukava, kun haaste löysi sinut näin monin kerroin - kauniisti kuvasit Kunnaksen metrkitystä ja nämä kuvasi ovat kyllä jälleen lumoavia, Katja!
Kylläpä sinut haastettiinkin moneen kertaan :) Otat hienosti esille tuon, kuinka myös käännökset ovat "silkkaa Kirsi Kunnasta" - kääntäjä todellakin elää teksteissä hänkin. Kummallista ajatellakin, että kanelin, inkiväärin, etanoiden, sammakoiden ja koiranhäntätupsukoiden tilalla olisikin jotakin ihan muuta...
VastaaPoistaJa voi, niin kauniita kuvia! Oi talven ihanaa kuisketta!
Voi tuota hoppua sanoivat perunat...aivan ihana loru ;)
VastaaPoistaKiitos teille kaikille kommenteista näin yhteisesti! Säästin nämä kuurakuvat Kirsi Kunnas -postaukseeni, koska kauneimmat kuvat yhdelle parhaimmista. <3
VastaaPoista