Kustantaja: WSOY 2014
Alkuteos: The Goldfinch 2013
Suomennos: Hilkka Pekkanen
Kansi, suunnittelu: Keith Hayes; maalaus: Carel Fabritius: Tikli
Sivuja: 893
Yhdysvaltalainen romaani
Nimittäin: jos salaisuutemme määrittävät meidät, päinvastoin kuin ne kasvot, jotka näytämme maailmalle, silloin maalaus oli salaisuus joka kohotti minut elämän pinnan yläpuolelle ja auttoi minua näkemään kuka olen. [--] Unelmat ja lumous, lumous ja houreet. Yhtenäiskenttäteoria. Salaisuus salaisuudesta.
Alun tunnelma tempaisee mukaansa: mies on sulkeutuneena hotellihuoneeseensa Amsterdamissa. On kylmä, kirkonkellot lyövät tasatunnein kuin sadunomaista tuomiota julistaen, mutta mies tuntee olonsa vangiksi. Hän näkee omituisia unia äidistään. Äidin kuolema 14 vuotta aiemmin on käännekohta ja alkusyy: silloin, keväisenä päivänä newyorkilaisessa taidemuseossa tapahtuu räjähdys, joka vie varhaisteini-ikäiseltä Theo Deckeriltä äidin ja antaa hänelle arvokkaan maalauksen, Carel Fabritiuksen Tiklin: pakkomielteen kohteen, eräänlaisen kiintopisteenkin. Äiditön Theo ajelehtii paikasta toiseen, hän asuu ensin rikkaan ystävänsä Andy Barbourin luona, myöhemmin Las Vegasissa hulttiomaisen isänsä talossa. Eri asuinpaikat ja puhdas sattumakin tuovat Theon elämään monenlaisia ihmisiä, joista merkittävimpiä ovat huonekaluja entisöivä Hobie ja tämän sukulaistyttö Pippa sekä ikätoveri, arvaamaton Boris. Elämä heittelee, mutta Tikli kulkee mukana ja ajaa Theoa yhä ahtaammalle.
Rembrandtin perintöä kantavan Carel Fabritiuksen maalaama Tikli on pieni taideteos, Donna Tarttin Pulizer-palkittu Tikli sen sijaan on tiiliskiveäkin paksumpi romaani. Tartt on kirjailija, joka julkaisee harvakseltaan ja tuntuu varjelevan yksityisyyttään, mutta jonka jokainen romaani on valtapa mediatapaus. Koska en odottanut Tikliltä niin suuria kuin Jumalat juhlivat öisin -romaanilta (turhaan) aikoinaan ja koska kirjavinkkien perusteella tiesin, että Pienen ystävän puuduttavuutta ei ollut luvassa, muodostui pariviikkoisesta tuttavuudestani Tiklin kanssa niin suotuisa lukukokemus, että pidän Tikliä omana Tartt-suosikkinani. Täydellinen tämä kokemus ei kuitenkaan ollut.
Kokonsa vuoksi Tikli on tietenkin melkoinen runsaudensarvi. Sen ajallinen kaari kattaa vain 14 vuotta, mutta noihin vuosiin mahtuu niin puolitahaton taidevarkaus, koululaiselämää, rakastumista, rikoksia, huumeita, maahanmuuttoa ja maassamuuttoa, pakkomielteitä, ikuista ikävää, ajelehtimista, opintoja, henkistä vankeutta, viittauksia kirjallisuuden klassikoihin, keskusteluja taiteesta, riippuvuuksia ja pohdintoja vapaudesta. Kaikkein eniten riippuvuutta aiheuttaa tietenkin Fabritiuksen maalaus, joka edustaa Theolle rajapyykkiä äidin kuolemaa edeltävänä ja sitä seuraavana aikana. Ennen kaikkea Tikli on jännityskertomus ja kasvutarina. Jännitystä riittää niin romaanin laajassa kaaressa - kuinka Theon ja Tiklin käy - kuin monissa pienemmissä episodeissa. Kasvutarina kytkeytyy vahvasti aina Dickensin romaaneista Rowlingin Harry Potteriin - Boris kutsuukin Theoa Potteriksi. Symboliikka on näin ollen paikoin enemmän kuin osoittelevaa.
Kokonaisuudessaan Tikli on ensisijaisesti viihdyttävää luettavaa. Mitään juonivetoista lukuromaania enempää Tikli ei tarjoa. Lukunautintoa häiritsevät pienet, ehkä huolimattomuudesta johtuvat kerronnalliset epätarkkuudet. Oletan, että Tiklin nykyhetki sijoittuu kuta kuinkin romaanin kirjoitushetkeen 2010-luvun alkuvuosina. Kuitenkin romaanin 14 vuoden taakse ulottuvissa takaumissa Theo ja Andy käyttävät iPhonea, laitetta joka tuli markkinoille vasta vuonna 2007. Voi toki olla, että Tikli sijoittuu jonnekin tulevaisuuteen. Jos näin on, silloin ärtymyksenaiheeni on turha. Mainitsen myös toisesta pikkuseikasta: Voin olla sen suhteen väärässä, mutta koska Schengen-maiden sisällä saa matkustaa vapaasti, kuvittelen että junalipun ostaminen Amsterdamista Pariisiin sujuu ilman passiakin. Tiklissä passia kuitenkin tivataan juuri EU:n sisällä matkustettaessa. Kolmanneksi kirjapaksukaisessa on eräs henkilöhahmojen keskinäiseen tuttavuuteen liittyvä seikka, joka sai minut kurtistelemaan kulmiani. Jokke on kirjoittanut enemmänkin romaanin virheistä, etenkin anakronismeista. Nämä huolimattomuudet eivät onneksi kuitenkaan pilaa lukuelämystä, vaikka siitä ristiriitaisen tekevätkin.
Ne eivät kuitenkaan vie lukuiloa, koska Tartt osaa koukuttaa lukijansa, mikä juonivetoisen lukuromaanin tehtävä onkin. Tartt luo kiehtovia, joskin paikoin epäuskottavia ja kliseisiä henkilöhahmoja: Theo on tietenkin kaikkien orpopoikien perikuva, jolle antaa paljon anteeksi sekä äidittömyyden että ikuisen itsensä etsimisen vuoksi. Hobieta hurmaavampaa hahmoa saa hakea. Hän on kuin satujen hyvä kummisetä(mäinen hahmo). Taustoiltaan moniongelmainen Boris on ehkä epäuskottava, mutta hän tuo kerrontaan uutta eloa aina silloin, kun tarina tuntuu junnaavan paikoillaan. Miljöökuvauskin on viehkoa: New York houkuttaa Villagen kaduille lumisateessa ja Las Vegas on miltei irvokkaan ahdistava. Tikli liikuu todessa ja unessa, taiteissa ja houreissa. Se kunnioittaa käsityöläisyyttä ja taidetta. Kaikkein kauneimmin se korostaa ikuista äidin ikävää, sitä miten kaikki olisi ollut paremmin jos äiti olisi jäänyt henkiin.
Tartt luo viihteensä niin hyvin, että minut se saa minut haikailemaan joulukuiseen, tähtikoristeiden, tuulen, nuotiotulten ja pyöräilijöiden Amsterdamiin, ihastumaan puupintoihin ja palauttamaan mieleeni vanhan rakkauteni, hollantilaisen maalaustaiteen mestareiden työt. Vaikka Tiklistä olisi huoletta voinut supistaa muutamankin sata sivua, on ihailtava Tarttin taitoa kietoa lukija kerrontansa verkkoihin. Kaikkine puutteineenkin Tikli on niitä romaaneja, joissa tuntuu leijailevan kerronnallisia taikahippusia.
--
Tikli on ollut esillä monissa kirjablogeissa. Nyt linkitän vain Minnan, Kirsin ja Ompun.
Olihan tämä Tikli minulle jonkinlainen Must-kirja, joka piti lukea. Pelästyin kyllä alkuun tätä paksukaista, mutta ei huolta, sillä juonia ja juonenkäänteitä oli koko kirjan ajaksi :)
VastaaPoistaMai, monelle Tikli on varmasti ollut must. Itse en ensin aikonut lukea ollenkaan, sitten sain kirjan lainaan ja lopulta ostin omaksi. :) Nautin lukemisesta, sopi hyvin lomalle. Vaikka ärsyynnyinkin samalla vähän.
PoistaItse en ärsyyntynyt, sillä lopun kauneus hurmasi :)
PoistaMai, minäkin enemmän pidin ja ihastuin etenkin alkuun ja loppuun. Mutta välissä ärsyttikin. :)
PoistaJokke kiinnitti myös huomiota noihin anakronismeihin -- olisivatko ne tahallisia vai eivät? En ole lukenut Tartilta vielä mitään, mutta tämä on pokkarina englanniksi odottamassa. Saa nähdä milloin luen.
VastaaPoistaElämän krestomatia, huomasitko, että linkitinkin Joken. Ja kävin Jokelle kommentoimassakin. Olin lukenut Tiklin jo silloin, mutta ehdin vasta nyt kirjoittaa. Anakronismien lisäksi tässä oli muitakin selviä virheitä, muun muassa henkilöiden välisiin suhteisiin liittyviä. Niiden tahallisuutta ei voi tietää, minua ne hieman vaivasivat.
PoistaIhan koukuttava romaani, jossa on paljon hyvää, mutten ihan ymmärrä - tai ole koskaan ymmärtänyt - hypeä Tarttin ympärillä. Pidin tästä kuitenkin enemmän kuin vaikkapa Jumalista.
Kiitos linkkauksesta :)
VastaaPoistaMinusta JJÖ sisältää saman kaavan kuin Tikli: 28-vuotiaana katsotaan taaksepäin. Tietyt kemikaalit kiertävät verenkierrossa.
Tässä oli paljon viitteitä, minusta liikaa. En itse nähnyt tässä mitään muuta Potterista kuin orpouden, joskin orpouden syy oli toinen, Dickensiin yhdistyy toisten nurkissa asuminen ja orpous, ei minusta mikään muu (tosin olen vain neljä dickensiä lukenut, mutta sentään kaikki potterit :) Tosin Potterit ja Dickensit sisältävät aina kasvutarinan
Ihailen kykyäsi saada bloggauksesta omannäköinen ja ehjä.
Hienoa Katja.
Jokke, sinulla oli hyviä huomioita omassa bloggauksessasi. Bongasin lukiessani osin samoja, mutta en ihan kaikkia.
PoistaOsittain Jumalat juhlivat... sisältää tosiaan samoja piirteitä kuin Tikli, mutta toisin kuin (varmaan) suurin osa, minä pidin Tiklistä enemmän. Silloin aikoinaan odotin Jumalilta niin paljon, mutten sitten saanut kuin näppärästi kirjoitetun tarinan. Tikliltä en odottanut ihmeitä ja ehkä siksi viihdyin hyvin.
Minä ajattelin Potteria juuri orpouden, jonkinlaisen selviytymistarinan ja kehityskertomuksen kautta. Mutta Potterkaan ei ole niin omaperäinen kuin miltä se vaikuttaa. Meillä on muuten luettu Pottereita juuri nyt lasten kanssa.
Kiitos, Jokke. :)
:)
PoistaPohdin sitä passijuttua, mutta en ole matkustamisen asiantuntija, sääli että kirjan kuva on vähän vino. Minusta dickensiläisessä tarinassa lopulta koittaa onnellinen loppu, lopulta Tylypahkakaan ei ole tyly ja useimmille hahmoille käy hyvin jopa Dracolle.
Jokke, minäkin mietin paljon tuota passijuttua. Olen itse matkustanut junalla EU-alueella eikä koskaan ole kysytty passia. Lippujan ostetaan yleisesti automaateista. Mutta sitä en tiedä, miten Yhdysvaltain kansalaiset saavar matkustaa Schengen-alueella. Periaatteessahan Schengen-alueella ei ole maiden välisiä rajatarkastuksia - miksi passia sitten kyseltäisiin lippuluukulla?
Poista(SPOILER)
VastaaPoistaSankari joka ei aivan selviä... Sain kirjan luetuksi pari päivää sitten ja mietin jäikö miulta jotain oleellista ymmärtämättä. Tuntui siltä, kuin kirja olisi päättynyt siihen, mistä sen olisi pitänyt vasta alkaa. Nyt kirja jäi jonkinlaiseksi pettymykseksi, hypeen nähden. Olikohan kirja tavallaan Tarttin vastaus kaksoistornien tuhoamisen aiheuttamaan kansalliseen (tai newyorkilaiseen) traumaan? Miten mikään, mikä on räjäytetty atomeiksi, voi enää koskaan olla ehjä ja rikkumaton - esim. luottamus? Tarttin vastaus on aika kyyninen - päähenkilö ei pääse kasvamaan ehjäksi persoonaksi. Kirja tuntuu sanovan, että elämä on täysin sattumanvaraista, mitä vain voi tapahtua. Päähenkilö Theo ja hänen paras ystävänsä Boris väittelevät hyvästä ja pahasta, siitä kuinka paha teko voi johtaa hyvään tulokseen ja hyvä teko pahaan tulokseen. Lumoavinta kirjassa oli tosiaan Hobien ja Weltyn, Pippankin, kaupunki ja maailma, taianomaisia suorastaan, käsityöläisyyden ja tarinoiden ylistystä. En tiedä olisiko kertomus saanut lisää syvyyttä, jos olisin jaksanut tutustua edes osaan sen silmäniskuista, viittauksista muihin taideteoksiin.
PeppiLyra, minusta se, ettei sankari aina täysin selviä, on hyvä juttu. Pidän myös ajatuksesta elämän sattumanvaraisuudesta. Tässähän loppu jää osin avoimeksi, mutta on kaunis ja jotenkin hyvin valmis ja tälle kirjalle juuri oikeanlainen. Tuosta syyskuun 11. päivän 2001 tapahtumista ja Tiklistä muistan lukeneeni jonkin artikkelinkin. Viittaukset muihin taideteoksiin ja kirjallisuuteen toimivat toisinaan, mutta toisinaan olivat vähän päälleliimatun oloisia.
PoistaOlipa todella mielenkiintoista lukea kirjoituksesi Tiklistä, ja kaikki kommentitkin luin. Olen juuri aloittanut tämän saman Tiklin. Sain vähän esimakua.
VastaaPoistaJumalat juhlivat öisin tuli luettua jo kauan sitten. Pidin siitä kovasti! Se oli hyvää kuvausta opiskelijoista amerikkalaisessa yliopistossa. Yksi sellainen viettelee lähipiirissäni viimeisiä lomapäiviään. Lähtee sunnuntaina saamaan lisää oppia, On hauska verrata häntä kirjan henkilöihin. Hän pitää opiskelustaan blogia, ja sitä seuraamalla olen jo kokonaisen lukuvuoden saanut maistaa kaikkia campuselämän mausteita Lindewoodin Yliopistossa. Se on kansainvälinen yksityinen yliopisto Sant Louisin lähellä,ja siellä Suomea edustaa kaksi suomalaista. Ainakin tällä toisella tuntemallani on 4 vuoden stipendi. Sinne siis voi mennä Suomestakin. Jokin kielikoe oli vaadittu, niin ja rohkea pitää olla mennäkseen täysin vieraisiin ympyröihin. Hän luki nyt lomalla suositukseni innoittamana tämän Donna Tarttin kirjan, ja kehui sitä kovasti.
Liisu, kiva että olet lukemassa Tikliä. Toivottavasti pidät! Minä pidin paljon, vaikka valitinkin monista pikkuseikoista.
PoistaMinulle Jumalat juhlivat öisin tuli vastaan ennakkoon liian hypetettynä ja aloin aikoinaan lukea sitä kuin suurtakin kirjallisuutta. Se on hyvä romaani: tunnelmallinen, kiehtova, jännittävä, muttei kuitenkaan mitenkään erilainen. Viihdyin kyllä senkin parissa ja itse asiassa tänä kesänä suosittelin yhdelle tuttavalleni.
Kiitos oivallisesta arviosta, Katja! Olen oikeastaan aika innoissani Tiklistä, jonka ostin e-kirjana blogiarvioiden perusteella. Alku on vetävä ja arviosi perusteella odotan lisää hyvää.
VastaaPoistaElina, e-kirjana Tikliä onkin varmasti hyvä lukea. Painettu kirja on melkoinen järkäle! Minä pidin Tiklin alusta ihan hurjasti, jossain välissä tarina hieman hajoaa, mutta paranee taas.
PoistaKirjoituksesi sai minut pohtimaan omaa suhdettani Tikliin. Mitä pitempi aika kuluu siitä, kun sen luin, sitä epävarmemmaksi tulen sen suhteen, miten koko teoksen koin. Hienoja jaksoja, unenomaisia. Toisaalta suoranaista epäuskottavuutta. En tiedä. Nyt on päällimmäisenä ajatus pienen maalauksen kulkeutumisesta Theon mukana ja Boriksen henkilöhahmo.
VastaaPoistaOmppu, luulen että minulle tulee käymään samoin. Tiklissä on paljon hienoa: tarina, tunnelma, taide. Mutta paljon epätarkkuuksia, ylimittaisuutta ja kliseisyyttäkin. Mukana lukuromaani, kuitenkin!
PoistaKiito Katja tästä tosi paljon! On hienoa lukea arvostelutekstiä kirjasta, jonka on itsekin juuri lukenut, ja josta ei itse osaa sanoa ollenkaan mitään viisasta tai ainakaan runsassanaista. Muuta kuin että tykkäsin kovasti ja otti mukaansa. Huomasin nyt, että tätä lukiessani nyökyttelin koko ajan, niin juuri, aivan, totta! Kiitos Katja :)
VastaaPoistaSatu, eipä kestä. Tikli on niin runsas kirja, että tuli kirjoitettua turhankin pitkästi. Minäkin tempauduin mukaan, mutta pidin myös taukoja ja huomasin, ettei kirja sitten houkuttanut niin paljon. Kokonaisuus kuitenkin toimi hyvin minullekin.
PoistaOdotin kovasti tätä arviota, kun itsekin luin Tiklin lomalla. Ja kovasti menivät yksiin ajatuksemme. Minusta tämä oli ennen kaikkea viihdyttävä, juonivetoinen ja hyvin kirjoitettu romaani, muttei mitään sen enempää. Ja eihän sen tietysti tarvitsekaan olla mitään sen enempää...ehkä vain odotin jotain enemmän. Minulle tuo Jumalat juhlivat öisin oli nuorena lukuelämys, en tiedä, mitä ajattelisin kirjasta nyt.
VastaaPoistaKirjailijatar, huomasinkin sinun lukevan tätä. Sopivaa lomalukemista, minä vietin Tiklin parissa monta helteistä iltapäivää, mutta talvella kirja olisi toiminut ehkä vieläkin paremmin. Itse en odottanut juuri mitään, joten sain hyvän lukuromaanin. Jumalat on ollut monelle tärkeä nuoruuskirja. :)
PoistaIhastuin aikoinani Jumalat juhlivat öisin -romaaniin, Pieni ystävä odottaisi hyllyssä, mutta jotenkin vain 'luku-intuitioni' ei ole vetänyt sitä kohti. Tiklikin vähän mietityttää.
VastaaPoistaKiitos mielenkiintoisesta arviostasi! :)
Kaisa Reetta, Jumalat juhlivat öisin on ollut monelle rakas ja tärkeä. Minä odotin siltä aikoinaan niin hurjasti, etten koskaan saanut mitä odotin. Pieni ystävä oli suoranainen pettymys, vaikka tunnelma siinä on kohdillaan. Tikli on kaikkine puutteineenkin oma Tartt-suosikkini. :)
PoistaIhan kauheaa: Näin kirjailijan haastattelun ja sitten sain etiäisen, että kirjailija itsessään on minulle kiinnostavampi kuin hänen tekstinsä;) Minulla ei nyt ole aikaa ottaa selvää, pitikö etiäiseni paikkansa, joten passaan.
VastaaPoistaLeena, minä luulen, että Tarttin kohdalla teksti on kuitenkin kiinnostavampaa, koska kirjailijasta itsestään ei tiedetä juuri mitään. :) Minä nautin Tiklin lukemisesta, vaikken ehdoitta.
PoistaTämä on saanut niin paljon kehuja ja julkisuutta, että tähän tahtoisin itsekin joskus tarttua. Sivumäärä kyllä kauhistuttaa. Ehkäpä laitan tämän joululahjojen toivelistalle. :)
VastaaPoistaHurmioitunut, tässä olisi paljon sinua ehkä kiinnostavaa muutenkin taidemaailmoineen ja -museoineen. Hyvä joulukirja!
PoistaAmsterdamiin joulukuussa ei kyllä kannata haikailla, silloin vain sataa. :-P
VastaaPoistaAinakin netistä junalipun Hollannista Ranskaan voi ostaa passitta, mutta henkilöllisyys pitää kyllä todistaa lippua tarkistettaessa junassa. On toki mahdollista, että se pitäisi tehdä myös livenä ostettaessa, mutta passia siihen ei taatusti tarvitse.
En ole lukenut Tarttilta kuin Pienen ystävän, joka olisi voinut jäädä lukematta, mutta tähän aion tarttua. Joskus.
-Maija
Maija, hih! Minä pidän läntisestä ja Keski-Euroopasta sateellakin. :) Lähtisin siis mielelläni Amsterdamiin joulukuussa (tuulinen ja sateinen Köpis ja Berliini ovat nekin olleet mieleeni, vaikkei sään puolesta kaunista ollutkaan).
PoistaJuuri jotain tuollaista ajattelinkin junalippujen suhteen. Siksi passijuttu tässä ärsytti aika tavalla, kun sitä niin tivattiin.
Mutta kaikesta huolimatta, pidin Tiklistä. Suosittelen - sitten joskus. :)
Minäkin aion lukea Tiklin nyt kesälomallani. :) Ehkäpä loman loppupuolella, jolloin ilmassa kenties on jo sellaista syksyn tuntua, jonka uskon sopivan Tarttin lukemiseen.
VastaaPoistaEhkä muistatkin, että minä kuulun myös niihin joille Jumalat oli nuorena (yli 20 vuotta sitten!) suuri elämys. Pidin Pienestä ystävästäkin, mutta olihan se väistämättä Jumalien jälkeen vähän pettymys. Tikliltä en enää odota mitään vastaavaa tajunnan räjäytystä jonka Jumalat aikoinaan tarjosi - en tiedä pystyykö siihen enää mikään kirja. Mutta toivon saavani nautinnollisen lukuromaanin.
Tarttin kirjoissa taitaa aina olla epätarkkuuksia ja epäuskottavuuksia. Jumalissakin niitä on, mutta eivät ne aikoinaan yhtään vähentäneet kirjan hohtoa minun silmissäni - tavallaan jopa tekivät siitä entistä rakastettavamman. Mutta voi olla ettei Tartt-rakkauteni ole enää ihan yhtä sokeaa kuin aikoinaan. :)
Liisa, syyskesä sopii varmasti hyvin Tikliin, tämä on paikoin ihan talvinenkin. Vaikka valitin monesta asiasta kirjassa, pidin Tiklistä. Mietin, että tänä kesänä lukemistani tiiliskivistä (Harry Quebert, Valontuojat) Tikli osui parhaiten omaan lukijanpirtaani.
PoistaMuistankin, että Jumalat oli ja on sinulle tärkeä kirja. <3 Minä luin sen ajankohtana, joka oli muutenkin vähän hankala ja liitän kirjan aina siihen. Luin sen kyllä mielelläni ja koukutuin, mutten ihastunut niin paljon kuin toisena ajankohtana ehkä olisin.
Toivottavasti pidät Tiklistä!
Hieno kirjoitus, Katja! Nuo kaksi viimeistä kappaletta etenkin allekirjoitan täysin. Kirjaa lukiessani olin niin tunnelmassa, etten edes huomannut noita ristiriitaisuuksia, joita Jokke listaa. Ehkä Tartt katsoo tarinan olevan faktojen yläpuolella? Voisin hyvin kuvitella hänen vähät piittaavan joistakin iPhonen vuosiluvuista, on se sitten taiteellista ylimielisyyttä tai tietämättömyyttä, ajattelemattomuudeksi sitä on vaikea uskoa, jos kirjaa on synnytetty 10 vuotta. Mutta minusta Tiklissä on sitä samaa lumoa, jota Jumalissakin.
VastaaPoistaArja, kiitos. Minäkin pidin Tiklin tunnelmasta, mutta ehkä osin ammattinikin puolesta kiinnitin huomiota noihin pikkuseikkoihin. Ovatko ne sitten tarkoituksellisia, mokia tai mitä lie, sitä emme voi (onneksi) tietää. Eivätkä ne sinänsä tarinaan vaikuttaneet. Lumoa tässä tosiaan on!
PoistaOlen lukenut 200 sivua Tikliä. Olen hämmentynyt. Onko tämä se kirja, joka nosti Booker-palkinnon otsikoihin Suomesssa (”Donna Tartt jäi ilman ehdokkuutta!”). Kirjan alku on nimittäin tavattoman huono. Useimmiten minulla on tunne, että luen keskinkertaista nuortenkirjaa orpolapsista ilkeiden aikuisten maailmassa.
VastaaPoistaToinen huomioni on se, että en pysty lukemaan kirjaa sana sanalta. Kirja alkaa kohtauksella pommiattentaatista. Tämä kohtaus on tavattoman pitkästyttävä ja kestää sivu tolkulla. Jo tässä kohdassa aloin hyppiä riviltä toisella ja tätä samaa tekniikkaa olen jatkanut myös muissa pitkästyttävissä kohtauksissa. Tuntuu oudolta. En nimittäin ole koskaan lukenut mitään muuta kirjaa samalla tavalla.
Kertokaa, hyvät ihmiset, onko kirja yhtään paranemassa? Tuo Las Vegas ja huumeet yhtään helpotusta lukijan piinaan?
Luin Tikliä reilut 500 sivua, lopulta.
PoistaLas Vegas ei todellakaan tuonut helpotusta luku-urakkaan. Lasten alkoholismia oli kuvattu niin huolettomasti, että ihan kuvotti. Luin välissä Kiran Desain Hulabaloo hedelmätarhassa, joka oli jotain aivan muuta, ihanaa. Välillä havahduin hedelmätarhata, näin Tiklin yöpöydällä ja ihmettelin, miten ikinä olen voinut tuhlata elämääni moiseen kammotukseen.
No, hedelmätarhasta oli hedelmät syöty ja pyhää pukkasi pyhän perään, Kirjastoon ei päässyt, joten Tikliin olin taas palattava.
Yllättäen Tikli parani tapahtumien edetessä New Yorkiin. Luin jopa mielenkiinnolla kuvauksia antiikkikauppiaan elämästä. Kauaa iloa ei kestänyt. Kirja lipsahti taas päihteisiin. Onneksi pyhät loppuivat ja pääsin kirjastoon lainaamaan parempaa luettavaa,
Tiuku, olet kyllä jaksanut urheasti lukea. Mutta jos kirja ei tunnu hyvältä, kannattaa lopettaa. Minä pidin Tiklistä, mutta Las Vegas -osion olisi voinut leikata kokonaan pois eikä kirja ole minunkaan mielestäni saamansa Pulitzerin arvoinen -- en olisi minäkään valinnut Booker-ehdokkaaksi. Viihdyin itse tämän parissa, kuitenkin.
PoistaParempia kirjoja sinulle! :)