Maggie O'Farrell: Käsi jota kerran pitelin
Kustantaja: Schiltds & Söderströms 2013
Alkuteos: The hand that first held mine 2010
Suomennos: Maija Kauhanen
Kansi: Niina Leino
Sivuja: 391
Brittiläinen romaani
Kuuntele. Tämän tarinan puut liikahtelevat, värisevät, vaihtavat asentoa. Puuskittainen tuuli puhaltaa mereltä, ja on aivan kuin puut tietäisivät levottomuudessaan, päästä viskovassa kärsimättömyydessään, että pian tapahtuu jotakin.
Alku on miltei taianomainen. Eletään 1950-luvun lopun Britanniassa, Devonin ja Cornwallin rajalla. Tuuli saa pelargoniat ja ritarinkannukset vapisemaan, hiljaisen tunnelman rikkoo 21-vuotias nuori nainen, joka koettaa lukea kirjaa, mutta on raivon vallassa. Nainen, tai tyttö melkein, on Alexandra Sinclair, joka sittemmin tunnetaan Lexienä. Lexie-nimen hänelle antaa Innes Kennes, taidekauppias, lehtimies ja käsittämättömän karismaattinen henkilö. Toinen todellisuus, nykyaika: granaattimaisen kirkkaita verisuihkuja - miten paljon ne saivat huomiota osakseen, miten ne saivat kaikki juoksemaan. Elina on pienen poikavauvan äiti, taiteilija ja Tedin avovaimo. Elina on kokenut rankan synnytyksen, mutta jostain syystä Ted tuntuu olevan se, joka tarvitsee eniten tukea.
Maggie O'Farrellin romaani Käsi jota kerran pitelin kertoo kahden naisen tarinan. Elina ja Lexie ovat eri aikakausien naisia, mutta molemmilla on oma, ristiriitainenkin tapansa olla ja elää. Tarinalinjat ovat erilliset, mutta niillä on yhtymäkohtansa, joita luova jännite pitää lukijan otteessaan.
En ole blogiavautuvaa tyyppiä, mutta aloin lukea tätä romaania paitsi Maggie O'Farrellin vuoksi, myös siksi että ystäväni kertoi romaanihenkilö Elinalle tapahtuneesta. Olen kokenut osin samaa kuin Elina, mutta huomattavasti rajummin, pahemmin ja traagisemmin, tietyiltä osin lopullisemmin. Siksi aloin lukea Kättä jota kerran pitelin hieman peloissani ja tietenkin äärimmäisen kiinnostuneena. En oikein tiennyt, mitä odottaa. Olin vältellyt aihepiiristä lukemista jo vuosia, mutta nyt tuntui että olin valmis. Vahva alku lupailikin hyvää. Aluksi minun täytyi hetkeksi lopettaa lukeminen: minua pelotti, että tuleeko romaani liiankin lähelle, osuuko kuvaus kohdilleen, tunnenko liikaa. Niin ei käynyt, vaan koin romaanissa lopulta taustalle jäävän tarinan alun vieraaksi ja epäuskottavaksi. Sen sijaan Elinan suomalaisuus korostuu mukavasti monessa kohtaa; suomalaiset lukijat varmasti kiinnittyvät helposti Elinaan, muille henkilöhahmo tuonee pohjoismaista eksotiikkaa englantilaisuuden rinnalle. Lopulta Lexien tarina muodostui vahvemmaksi. Se ei tuo mitään uutta tai yllätävää, mutta O'Farrellin teksti tempaisee mukaansa ja Lexie on hahmo, jonka puolesta voi jännittää, surra ja pelätä pahinta.
Kokonaisuudessaan Käsi jota kerran pitelin on liian ennalta-arvattava ja turhan paljon viihteen keinoihin luottava. Tästä huolimatta O'Farrell on taitava sekä kuljettamaan tarinaa että luomaan tunnelmia, huomioimaan pieniä yksityiskohtia. Kirjan teemat ovat hienoja: itselleni ikirakas Lontoo, toimitustyö, taide, vanhemmuuden kipukohdat, parisuhde ja luottamus; onnistumisen hinta, luovuttaminen ja rakkaus, etenkin rakkaus. O'Farrellin luoma kertojanääni on mielenkiintoinen: pääosin Lexien tarina kerrotaan imperfektissä ja Elinan preesensissä, mutta aikatasot lomittuvat ja mennyt kohtaa nykyisen jopa arkisissa paikkakuvauksissa. Lexien entinen työpaikka on muuttunut kahvilaksi: Kahvilan pöytä siellä, missä Lexien työpöytä ennen oli. Nyt siellä istuu Ted. Romaanin suomennos on varsin hyvä, kantta sen sijaan moitin turhan chicklitmäiseksi. Käsi jota kerran pitelin tempaisee mukaansa, muttei (onneksi) ole niin kepeä kuin mitä kansi antaa ymmärtää.
Vaikkei romaani täyttänyt odotuksiani eikä missään vaiheessa kasvanut yhtä onnistuneeksi kuin viime kesänä lukemani Instructions for a heatwave (Varoitus tukalasta helteestä), pidin siitä sen verran, että aion pian tilata itselleni muita O'Farrellin kirjoja. Kirjailijan puolesta puhuvat vaivaton kirjoitustyyli, kyky tehdä teräviä huomioita arjesta, maalata pieniä tunnelmia sekä luoda henkilöhahmoja, joihin voi kiintyä ja kiinnittyä.
Olen ajatellut tämän lukea, koska Varoitus tukalasta helteestä oli ihan ok. Tosin samoja 'ongelmia' siinäkin tuntuu olevan kuin tässä, eli aika viihteellinen sitten kuitenkin. Jotenkin Farrell tasapainoilee kunnianhimoisen romaanikirjoittamisen ja viihteen rajapinnalla, eikä aina oikein tiedä, kummalle puolelle kallistuu. VTH piti otteessaan, mutta luettuani ajattelin, että olipas paljon perhesalaisuuksia yhtä perhettä kohti!
VastaaPoistaKJKP:n nimestä mulla alkaa aina soida päässä iskelmä Kesä jonka kerran elää sain...
Kirsi, nyt toit päähäni korvamadon. Voi ei! :D
PoistaOlen samaa mieltä, että O'Farrell kirjoittaa jossain viihteen ja korkeamman kirjallisuuden rajalla. Pidän hänen kirjoistaan ajanvietteenä, mutta toivon että kirjailija astuisi rohkeammin sinne carolshieldsmäiseen suuntaan, jonne hänellä on lahjoja.
Kiitokset tästä kirjoituksesta! Tämä kirja on joskus lähtenyt mukaani kirjastosta, mutta jäi lopulta lukematta. Taisin vain vähän silmäillä ja luopua lukemisesta priorisoinnin nimissä - ei ollut oikea tuuli tälle lukukokemukselle. Saattaa olla, että saattaisin tästä jonakin hetkenä pitää - teemoissa on tosiaan paljon houkuttelevaa! - mutta toistaiseksi kirja saanee yhä odottaa. Viihteen ja ns. korkeakirjallisuuden rajankäynti on mielenkiintoista, ja rajamaille osuu toisinaan hienojakin lukukokemuksia. Mistä kaikesta sitten riippuukaan, mikä kirja puhuttelee ja mikä ei.
VastaaPoistaKatja, eipä kestä. Maggie O'Farrell on aika taitava tuossa viihteen ja korkeamman kirjallisuuden rajalla taiteilemisessa. Tämän viihteellisempää en satunnaisia dekkareita lukuun ottamatta haluakaan lukea, mutta O'Farrell kirjoittaa miltei huikean hyvin ja siksi nautin hänen tekstistään. Suosittelen sellaiseksi laadukkaaksi välipalaksi.
PoistaO'Farrell on minulle aivan vieras kirjailija, joskin nimeen muistan jossain törmänneeni. Tämä kirja vaikuttaa kiinnostavalta, sopinee sellaiseen hetkeen, kun kaipaa tavallista viihteellisempää luettavaa. Kiitos vinkistä!
VastaaPoistaJonna, suosittelen kyllä O'Farrelia. Tämä ei ole suoranaista viihdettä, pikemminkin viihteen keinoja fiksusti hyödyntävää kirjallisuutta. Hyvä ja laadukas lukuromaani.
PoistaMinä pidin tässä kirjassa Lexien osuudesta todella paljon, Elinaan en osannut kiintyä hippustakaan, sillä koin hänet sivuhahmoksi enkä yhdeksi päähenkilöistä. Kirsi kiteyttää hyvin O'Farrellin tyylin: epävarma sekoitus viihdettä ja korkeampaa kirjallisuutta. Itse suhtaudun O'Farrelliin ristiriitaisesti, sillä kolmesta luetusta kirjasta voin sanoa pitäneeni vain yhdestä. Varoitus tukalasta helteestä oli nähdäkseni hyvä, mutta en päässyt siihenkään sisälle...
VastaaPoistaOlen pahoillani, että olet joutunut kokemaan jotain samaa kuin kirjan Elina.
Maija, nyt alkoi kiinnostaa, että mistä O'Farrellin kirjasta olet pitänyt? Itse en allekirjoita tuota epävarmuutta, mutta sekoituksen kylläkin. :)
PoistaJa kiitos. Sanon vain, että Elina pääsi helpolla (!).
Minä taas en osaa liittää viihteellisyyttä ja O'Farrellia samaan lauseeseen. Oletan, että viihteellisyys tarkoittaa jonkinlaista keveämpää kirjallisuutta. Muistelisin, että loppupuolella koin myös aikamoisen yllätyksen kirjan tapahtumien suhteen.
VastaaPoistaOmppu, minullekin viihteellisyys on kepeää kirjallisuutta ja kyllä tässä sellaisia piirteitä oli. Onneksi myös korkeampia. Minulle romaani oli erittäin ennalta-arvattava, mutta sekään ei niin haitannut, sillä O'Farrellin teksti toimii ja nautin tämän lukemisesta.
PoistaTämä kirjoituksesi oli koskettava, vaikka itse kirjaa en aio kuitenkaan lukea. Luen parhaillaan L.M. Montgomeryn elämäkertaa ja hänen päiväkirjaansakin samaan aikaan ja siinä hän kertoo omasta menetyksestään. Hyvin koskettavaa! Voimahaleja!
VastaaPoistaSara, kiitos <3 Luulen, että Montgomeryn menetys oli erilainen, mutta olisi todella mielenkiintoista lukea hänen päiväkirjojaan. Niin loistava kirjailija ja kiinnostava elämä!
PoistaPidin tästä kirjasta paljon. Vain nimen suomennoksesta en pitänyt, siinä kun on se piteleminen käännetty toisinpäin. The hand that first held mine - siinä kädestä pitää toinen, mutta suomalaisessa nimessä 'minä' on aktiivinen pitelijä, Käsi jota kerran pitelin. Tarinaan sopii tuo alkuperäinen englanninkielinen näkökulma. Miksi ei siis esim. Hän piteli minua kerran kädestä tms?
VastaaPoistaMinua jää joskus tällaiset asiat harmittamaan. En halua niinkään tarkkaa käännöstä, nimi voi olla ihan eri, mutta tässä suomalaisen otsikon informaatio on väärä.
Marjatta, totta muuten, mitä mietit suomennoksesta. Englanninkielinen sopii paremmin tarinaan. En tiedä, miksi tällainen nimi. Onko kääntäjän vai kustantamon valinta. Kirjasta pidin minäkin, vaikka odotin hieman enemmän.
PoistaVielä tästä kirjasta sellainen huomio, että se kuvaa tavattoman hyvin sitä, miten lapsen syntymä mullistaa kaiken. Odottavat julkkisäidit sanovat joskus haastatteluissa, että lapsen syntymä ei tule muuttamaan mitään, että siinä se lapsi kulkee kuin käsilaukku mukana. Vaikea synnytys, äidin hämmennys ja pikkulapsiajan yksitoikkoisuus oli hyvin todentuntuista luettavaa.
VastaaPoistaRakenne tässä kirjassa ontuu, mutta siinä on hyvää tilannekuvausta.
Marjatta, kommentoimaasi olen miettinyt paljon. Olen samaa mieltä siitä, että lapsen syntymä muuttaa ihan valtavasti. O'Farrell pohtii äitiyttä hyvin ja uskottavasti, mutta Elinan synnytyskokemusta en pitänyt uskottavana. Minulla on tähän omat syyni ja paljon tietoakin (omakohtaista ja luettua) taustalla ja tässä kohtaa petyin kirjaan - taas vain omista syistäkin. O'Farrelin tavasta kirjoittaa pidän ja siksi aionkin lukea lisää hänen tuotantoaan.
PoistaTämä kirjailija ei olekaan minulle tuttu, kiitos vinkistä :)
VastaaPoistaKatja, suosittelen tätä kirjaa ja O'Farrellia muutenkin. :)
Poista