Kustantaja: Gummerus 2013
Sivuja: 426
Arvostelukappale / Blogatin kesäkuun kampanja
Kotimainen, Italiaan sijoittuva dekkari
Arianna, Arianna. Olet unohtanut säännön numero yksi. Sinun pitää suojata selustasi paremmin.
Kuiskaus kuului takaa, hänen korvansa vierestä, ja tuntui silti tulevan jostain kaukaa. Vuosien takaa, aiemmasta elämästä.
Loppukesän lämpö väreilee Rooman seudulla. Katia Levrini, vauras uranainen, pyytää yksityisetsivä Arianna de Bellisiltä apua selvittämään Villa Sibylla -nimiseen huvilaansa kohdistunutta väkivaltaista ryöstöyritystä. Aviomies Lorenzo ja pieno Stefano-poika tuntuvat olevan Katialle kaikki kaikessa ja Katia pelkää niin itsensä kuin läheistensäkin puolesta. Katian luona vieraillessaan Arianna aistii huvilan oudon ilmapiirin. Sitten tapahtuu onneton kuolema, tapaturma - tai murha. Ryöstöä ja murhaa tutkiessaan Arianna joutuu syvälle roomalaisen mafian banda della Maglianan sekä antiikin mithra-kultin syövereihin. Miten ne liittyvät toisiinsa ja Villa Sibyllaan? Samalla Ariannan oman menneisyyden haamut piinaavat entistäkin enemmän eikä totuutta ja kuvitelmia ole aina helppoa erottaa.
Italiassa asuvan suomalaisen Vera Valan sankaritar Arianna de Bellis alkaa olla kesätuttavani. Tämä on nimittäin kolmas kesä, jolloin luen Ariannan selvittämistä rikoksista. Toissakesänä Arianna tuli tutukseni Kuolemassa sypressin varjossa, viime vuonna valvoin juhannusyönä lapsuudenkotini pihalla ja luin Kostoa ikuisessa kaupungissa. Nyt sää ei houkuta lukemaan ulkona, mutta bussimatkat töihin taittuivat nopeasti Villa Sibyllan kirousta selvitellessä.
Jos työmatkat taittuivat nopeasti, niin nopeasti tai suorastaan vauhdikkaasti eteni myös Villa Sibyllan kirous, joka on tyylipuhdas viihdejännäri ja sellaisena oikea page turner. Olen sitä mieltä, ettei eri genrejen lukemista tarvitse koskaan perustella, mutta ihmisten lukuvalinnat ovat mielestäni kiinnostavia. Blogini esittelysivulla kerron, ettei suoranainen viihde kiinnosta minua. Arianna de Bellis -kirjat ovat mitä viihdyttävintä viihdettä, joten joku voi ihmetellä että miksi vuodesta toiseen luen hänen seikkailujaan. Yksi sana riittää: Italia. Sattuneista syistä sydämessäni on aina pieni soppi Italialle ja suomalaisen kirjoittama Italiaan sijoittuva romaani kiinnostaa jo lähtökohtaisesti. Lisäksi pidän dekkareista, joissa väkivalta ei ole kerronnan itsetarkoitus, vaan rikosten ja niiden ratkaisemisten väliin mahtuu muutakin, Ariannan kohdalla esimerkiksi ihmissuhteita ja hyvää ruokaa.
Valan, tai pikemminkin Ariannan, Italia on aistillinen. Se tuoksuu parmigianolle ja gelaterian pistacchiolle sekä lasissa olevalle viinille. Korkokengät kopisevat marmoriin, skootterit rämistelevät kapeilla mukulakivikaduilla ja puut pehmentävät auringonpaahdetta. Samalla kaikki on kovin matkamainosmaista, liiaksikin ennalta odotettuihin mielikuviin sukeltavia. Ihmiset ovat kauniita, roistot pahoja, piilopaikka sängyn alla ja maisemat yksinkertaisesti upeita. Tällainen stereotyyppisyys olisi voinut ärsyttää, ellei Valan tarinankuljetus olisi imaissut mukaansa. Aivan romaanin alussa toki nikottelinkin lukijana: alku kaikkine ryöstöön liittyvine käänteineen muistuttaa halvalla tehtyjä epäuskottavia televisiosaippuoita, mutta Ariannan astuttua kehiin tarina kasvaa. Samoin kasvaa Ariannan hahmo, ja ilokseni tällä kertaa myös Ariannan suomalaisia juuriakin kasvatetaan aiempaa pitemmiksi. Juoni kulkee hyvin, vaikka siinä onkin reippaanlaisesti turhia sivupolkuja. Syyllisen arvasin melko nopeasti, mutta tarinalinjat ovat onneksi sellaiset, että muitakin ehdokkaita riittää. Kokonaisuudessaan voisin luonnehtia Villa Sibyllan kirousta toistaiseksi parhaimmaksi Arianna de Bellis tutkii -sarjan osaksi.
Kiiltävää ja jännityssaippamaista, ehdottomasti. Mutta samalla varsin nautittavaa ja otteessaan pitävää. Jos pienille kliseisyyksille antaa palttua, voi Ariannan kanssa viettää jännittäviä hetkiä ja kokea vielä pienen palan Italiaakin. Lisäksi Ariannan oma elämä ja suku saavat kirjassa reippaasti lisää taustoitusta, mikä lopun käänteen kanssa saa odottamaan sarjan neljättä osaa. Toivottavasti siis kohtaamme Ariannan kanssa taas ensi kesänä.
--
Villa Sibyllan kirouksesta ovat kirjoittaneet myös Minna, Tuija, Stazzy ja Karoliina.
Epäilen, että Ariannan kanssa olisi pitänyt kasvaa. Epäilen vahvasti niin, sillä tämä oli ensikertalaiselle varsin puuduttava kokemus. Oi voi. (Ja unohdinpa omasta blogauksestani tuon kokkauksen. Kuulosti herkulliselta, ihan ajattelin testata joitain pastaohjeista, mutta tässä pitkässä sopassa, reseptit ne vasta tarkoituksen hakuisilta tuntuivat.) Minä kun olisin niin ko-vas-ti halunnut pitää Ariannan seurasta.
VastaaPoistaHeidiBee, ehkä niin. Ja ovathan nämä Arianna-kirjat vähän sellausta huttua. Minä pidän monestakin syystä (Italia), vaikka yleensä en tällaisia kirjoja lue. Mysteerit ovat tietenkin kivoja - ja ruuat!
PoistaTämä kuulostaa kyllä jotenkin houkuttelevalta, sellaiselta kirjalta, joka olisi ihana lukea vaikkapa rannalla jonain helteisenä kesäpäivänä. En tosin ole vielä lukenut Valan kahta edellistäkään kirjaa, eli pitää lukea ne ensin. :)
VastaaPoistaKirjan kansi on ihana! Tosi herkulliset värit!
Sara, lomalukemiseksi tämä sopiikin. Kirjat kannattaa lukea järjestyksessä. :)
PoistaMinä en ole kauhean mieltynyt kirjan kanteen, mutta hyvin se toki johdattaa Italiaan. <3
Tämä on ehdottomasti hankintalistallani,sillä kahden ensimmäisen Arianna-kirjan jälkeen jäin kaipaamaan jatkoa...
VastaaPoistaJael, jos on lukenut kaksi ensimmäistä, on tämäkin ihan pakko lukea! :)
PoistaOlipas mukaansatempaavasti kirjoitettu arvio. Minä olen pitkään miettinyt että juuri nuo kaksi syytä (Italia + suomalainen kirjailija) ovat ne miksi pitäisi saada nämä luettaviksi ja tämä kyllä vahvisti niitä fiiliksiä. :)
VastaaPoistaHietzu, hauska kuulla. Jos Italia kiinnostaa, niin kannattaa lukea. Historiaakin on mukana jonkin verran. Kepeitä nämä Arianna-kirjat ovat, mutta tarina kyllä vie.
PoistaHienoa arvio kirjasta, jonka hain eilen kirjastosta. Aion nauttia siitä juhannuksena täällä mökkimaisemissa. Täällä olen lukenut kaksi edellistäkin Vera Valan kirjaa.
VastaaPoistaMinulla on myös Italian kaipaus, aionkin juhlia seuraavia tasavuosiani Roomassa parin vuoden kuluttua.
Oikein mukavaa keskikesän juhlaa!
Marjatta, Vera Valan kirjat mökkilukemisena on mainio idea! Ja ihana kuulla Rooman-matkaa koskevista suunnitelmistasi. Se on hieno kaupunki.
PoistaHyvää juhannusta!
Kirjoituksesi perusteella tässä teoksessa on houkuttavat puolensa, mutta myöskin jonkinasteinen mutta. Pistetään harkintaan. Hienosti kyllä Villa Sibyllan kirousta kuvailet.
VastaaPoistaOmppu, luit ihan oikein. :) Näissä kirjoissa on paljon hyvää ja viihdyttävää, mutta niitä muttiakin riittää. Lajityyppi ja kirjoitustyyli eivät ole ihan minulle mieluisimpia, mutta kirjasarjan vetävyys ja Italia riittävät nyt minulle.
PoistaOi, hankin juuri Kuoleman sypressin varjossa yhdeksi tämän kesän 'kesädekkariksi'. Hyvä tietää, että on mukavia lukuhetkiä luvassa! Valan kirjojen aihepiiri ja ympäristö kiinnostavat. Varmasti lukuun tulevat sitten myös kaksi muuta Arianna de Bellistä, jos oikein tykästyn.
VastaaPoistaKaisa Reetta, jännityksellä odotan, mitä pidät. Toivon, että pidät ja viihdyt, mutta ymmärrän, jos et. Jään siis odottamaan mietteitäsi. :)
PoistaKiertelen muiden juttuja lukemassa omani kirjoitettuani ja huomaan olleeni aika tylsimys, kun en pitänyt tästä ollenkaan niin paljon kuin aiemmista. Jonnekin matkan varrelle on karissut ilo ja kepeys tästä sarjasta ja tilalle on tullut kansainvälistä rahanpesua ja salaseuroja. Kenties niitä ei voi Italiassa sivuuttaakaan? Mene ja tiedä. Kovin synkkää ja ahdistavaa oli meno tällä kertaa, ja kokkaaminen tosiaan tuntui hieman päälle liimatulta. Harmi. Mutta loppukoukku kyllä pakottaa seuraavaankin osaan tarttumaan!
VastaaPoistaKirsi, et sinä mikään tylsimys ole! Onhan tämä paljon synkempi kuin sarjan aiemmat osat. Minä tosin pidin juuri siitä, koska ne kaksi edellistä olivat omaan makuuni turhankin korkokenkä- ja matkamainostyylisiä. Vetäviä toki.
PoistaHih, luin tämän postauksesi vasta omani kirjoitettuani, mutta hauskasti ollaan kiinnitetty huomiota / mainittu muutamia samoja asioita: Ariannan seikkailut kuuluvat jo odotettuihin kesärutiineihin, ja tämä nousi meidän molempien suosiksi sarjasta :). En itse arvannut murhaajaa, olen aika huono siinä, mutta sitten kun sain sen tietää, oli hauska palata alkupuolelle ja bongata.vihjeitä. Ratkaisu oli mielestäni vähän agathachristiemäinen.
VastaaPoistaMaria, olipa tosiaankin samoja mietteitä. Minä pidin tuosta agathachristiemäisyydestäkin. Nyt muuten luen yhtä dekkaria, josta alkuinnoitukseni sain sinun blogistasi. :)
Poista