Iiris Kalliola ja Lasse J. Laine: Suomen lasten retkeilyopas

Iiris Kalliola ja Lasse J. Laine: Suomen lasten retkeilyopas
Kustantaja: Otava 2014
Sivuja: 169
Arvostelukappale
Kotimainen koko perheen tietokirja ja luonto-opas

Jokamiehenoikeus on suuremmoinen asia! Suomessa kaikki saavat retkeillä luonnossa riippumatta siitä, kuka omistaa alueen. Metsät, suot ja rannat ovat yhteistä kansallisomaisuutta. Vastaavan laajuiset jokamiehenoikeudet ovat voimassa lähinnä vain Pohjoismaissa.

Tärkeä muistutus aloittaa Iiris Kalliolan ja Lasse J. Laineen Suomen lasten retkeilyoppaan, joka johdattaa koko perheen metsäpoluille, korpiretkille, kaupunkipuistoihin ja veden äärelle. Millaista on pöllöretkellä? Missä voi bongata joutsenia? Mitä kukkia ei saa poimia? Mitä tehdä, jos karhu tulee vastaan? Entä mitä kaikkea rinkkaan on hyvä pakata, jos haluaa yöpyä metsässä?

Suomen lasten retkeilyopas on täynnä koko perhettä houkuttelevaa ulkoilmaelämää. Olemme perheeni kanssa puoli-innokkaita retkeilijöitä. Käymme paljon ihan lähimetsissä, Sipoonkorvessa ja "Huitsinnevadassa" sekä tietenkin savolaismetsissä aina mummolareissuillamme. Vaikka pidämme retkeilystä, emme mieheni ja kahden lapseni kanssa ole varsinaisia eräihmisiä. Olen kuitenkin kasvanut perheessä, jossa metsä on ollut osa elämää: metsä on tuonut osin leipää pöytään ja takkapuita uuniin, metsä on antanut marjoja, sieniä ja hirvenlihaa. Metsä on ollut leikkipaikkani, aikuistuessani hauskojen vaellusretkien kohde ja juoksulenkkien piipahduspaikka. Metsä on ollut - ja on - tuttu ja hyvä, mutta luonnollisesti myös arvaamaton, seikkailuja tarjoava ja oikullinenkin.

Retkikohteet ja luonto ovat tietenkin paljon enemmän kuin metsä. Kalliolan ja Laineen kirja opastaa lukijoitaan yhtä hyvin meren äärelle kuin tunturiin, niin kaupunkipuistoon kuin pitkospuiden reitittämille rämeille. Se kertoo elävästä luonnosta, kasveista ja eläimistä, mutta myös säästä, kivistä ja geokätköilystäkin. Kirjan sanoma, "luonto kuuluu kaikille" kulkee läpi koko kirjan. Retkeilyoppaana teos sisältää tietenkin vinkkejä retkien tekemiseen, mutta se kertoo myös niistä monista arkisistakin havainnoista, joita voi tehdä ihan tavallisena päivänä vaikkapa kotipihalta käsin. Näin keväällä vaikkapa lintujen muuttoajoista on mielenkiintoista lukea: tänä vuonna kevät on aikaisessa, joten kirjan kertomia keskimääräisiä muuttoaikoja on hauska verrata toteutuneeseen. Esimerkiksi punarinta muuttaa etelärannikolle yleensä huhtikuun lopulla, mutta minä bongasin muutaman takapihan pensasaidastamme juuri tänä viikonloppuna. Samoin mustarastas, joka yleensä muuttaa Suomeen huhtikuun alussa, on laulellut lähikuusessa jo muutaman viikon ajan.

Suomen lasten retkeilykirja on oikea aarre, joka sopii niin kokeneille retkeilijöille kuin luonnosta varovaisen kiinnostuneille perheillekin. Kokeneina luontotietokirjailijoina Kalliola ja Laine kirjoittavat hyvää, yleistajuista tekstiä, josta aikuinen saa hyvää perustietoa ja jota jo tokaluokkalainen lapsi pystyy seuraamaan. Kirjan kuvat ovat laadukkaita ja monipuolisia, taitto selkeä ja johdonmukainen: on kohtalaisen paljon leipätekstiä, mutta tärkeimmät asiat kerrotaan laatikkomaisissa tietoiskuissa ja tehosteympyröissä. Kuvia katselee mielellään lukutaidoton eskarilainenkin.

Koska kirjan tekeminen on aina valintoja, voi lukija takertua pikkuseikkoihin hyvässäkin kirjassa. Minä esimerkiksi mietin, miksei Kolia ole mainittu komeimpien talviretkikohteiden paikkana tai minkä vuoksi Hartolan pellot nelostien varralla on unohtunut hyvien joutsenten levähdyspaikkojen luettelosta. Kyse on tietenkin vain kyseiseen kirjaan valituista hyvistä esimerkeistä. Suomen lasten retkeilyoppaan ehkä tärkein tehtävä onkin innostaa lukijoita tekemään omia retkiään ja bongailemaan niitä itselle parhaimpia paikkoja. Onkin hienoa huomata, kuinka paljon luontoa tulee tarkkailtua miltei huomaamattaan, miten retki voi alkaa heti kotiovelta ja kuinka automatkankin aikana voi tehdä kaikenlaisia huomioita: nähdä kauriita vantaalaisella pellolla matkalla lentokentälle, ihailla niitä joutsenia matkalla Savoon tai kuunnella sepelkyyhkysten loputtoman oloista kujerrusta, kun kävelee bussipysäkiltä kotiin.

Onnistuneen kirjan lopussa on yhteys- ja lisätietoja esimerkiksi Metsähallituksen, Ilmantieteen laitoksen ja Luonto-Liiton sivuille. Suomen lasten retkeilyopas on teos, joka innostaa retkille - niin lähelle kuin kauas. Se kertoo kunnioittaen luonnon monimuotoisuudesta ja siitä, miten monella tapaa luonnosta voi nauttia. Meillä Kalliolan ja Laineen kirjaa tullaan lukemaan vielä paljon ja pitkään.

P.S. Lasten kommentit kirjasta kuuluivat, että "ihan hyvä kirja. Milloin me mennään taas Sipoonkorpeen? Mä keksin, otetaan eväät mukaan! Mutta kirjassa oli kyllä ihan rumia kuvia". Minä: "Miten niin?" Lapset (kuin yhdestä suusta): "No, kato. Yääk, rupikonnia!". Rupikonnan kuva inhotti ehkä siksi, että viime syksynä kotiovellamme vieraili näin komea prinssi: