Alan Bradley: Piiraan maku makea

Alan Bradley: Piiraan maku makea
Kustantaja: Bazar 2014
Alkuteos: Sweetness at The Bottom of The Pie 2009
Suomennos: Maija Paavilainen
Sivuja: 385 (ennakkokappale)
Kustantamosta
Kanadalainen, Iso-Britanniaan sijoittuva mysteeri

Kunpa voisin sanoa, että olin ytimiäni myöten järkyttynyt, mutta en ollut. Kunpa voisin sanoa, että vaisto käski minun juosta pois, mutta se ei olisi totta. Sen sijaan katsoin tuota näkyä lumoutuneena ja yritin huomata kaikki yksityiskohdat: vapisevat sormet, ihon joka muuttui lähes huomaamattomasti pronssisen himmeäksi, aivan kuin kuolema itse olisi hengittänyt siihen siinä silmieni edessä.
Huomasin myös täydellisen hiljaisuuden.
Kunpa voisin sanoa että minua pelotti, mutta ei minua pelottanut. Oikeastaan päinvastoin. Tämä oli ilman muuta mielenkiintoisin asia mitä minulle oli koskaan tapahtunut.

Buckshaw, Englannin maaseutu vuonna 1950. 11-vuotias Flavia de Luce asuu isänsä ja ärsyttävien siskojensa kanssa suvun vanhassa kartanossa ja keskittyy mieluummin keittäjän, rouva Mulletin, kiusaamiseen sekä kotilaboratoriossaan tekemiin kemian kokeisiinsa kuin hyvään käytökseen ja kasvamiseen. Eräänä päivänä kartanon alueelta löytyy kuollut lintu, jolla on nokassaan arvokas postimerkki. Pian tämän jälkeen Flavia kohtaa kuolemaa tekevän miehen, joka ennen pitkää muuttuu murhatuksi ruumiiksi kartanon kukkapenkissä. Kuka on tuo vainaja, tuo punatukkainen muukalainen? Miksi isä on niin outo ja kenen kanssa hän riiteli aiemmin? Ja kuka ihme on haukannut palasen rouva Mulletin vaniljapiirakasta? Tarvitaan Flavian nokkeluutta ja kemian tuntemusta ennen kuin monimutkaisen murhamysteerin palaset loksavat kohdilleen.

Luen harvoin samaa kirjaa kahteen kertaan. Teen sen tavallisesti vain silloin, kun kirja on itselleni rakas klassikko, kuten vaikkapa monet Jane Austenin teokset tai silloin, kun kirja puhuttelee ja kantaa mukanaan ihmeellistä valoa, kuten Joel Haahtelan romaanit. Nyt tartuin teokseen, jonka kuuntelin äänikirjana pari vuotta sitten. Kanadalaisen Alan Bradleyn Sweetness at The Bottom of The Pie on julkaistu suomeksi nimellä Piiraan maku makea ja se kolahti postilaatikkooni ennakkokappaleena. Flavian seikkailut murhamysteerin parissa olivat jääneet mieleeni kohtalaisen näppäränä tarinana, jossa oli hieman höttöinen juoni, mutta tismalleen oikeanlaista brittitunnelmaa. Kotoisten dekkarien ystävänä halusin rentoutua Bradleyn kirjan parissa viimeinkin suomeksi - ja viimeinkin painetun kirjan sivuilla, sillä en ole suuri e- tai äänikirjojen ystävä.

Voisin kirjoittaa vertailun siitä, millaista on kuunnella ja lukea samaa kirjaa kahdella eri kielellä. En kuitenkaan tee sitä, vaan totean, että kuten Piiraan maku makeaa äänikirjana kuunnellessani, ihastuin nytkin hyvään tarinan kuljetukseen, nokkelan Flavian persoonaan ja täydelliseen tunnelmaan. Bradley hallitsee miljöökuvauksen ja kaltaiseni puolianglofiili ei voi olla kuin ihastunut siihen. Periaatteessa Bradley tuntuu suorastaan leikittelevän kliseillä. Hän kirjoittaa brittiläisestä ruuasta, rouva Mulletin valmistamista de Lucen perheelle kelpaamattomista piiraista, lämmöllä ja hartaudella, mutta pieni pilke silmäkulmassa: leipäkin käy pullasta, kun sille levittää paljon voita ja fariinisokeria. Sama ironia on tunnistettavissa vaikkapa Greyminsterin koulun nurmikenttien kuvauksessa. Kampusalue on kuin valtavaksi suurennettu Agfacolor-valokuva, jotain sellaista kuin kirjassa Kuvankaunis Britannia.

Bradley kirjoittaa sujuvasti, mutta Flavian tarina on paikoin epäuskottava: kuinka moni 11-vuotias toimii niin fiksusti kuin Flavia? Tarinassa on myös jonkin verran tyhjäkäyntiä, mutta toisaalta se sopii brittiläiseen kartanomiljööseen eikä murhakaan heti ratkea, vaan sen selvittely vaatii vääriä johtopäätöksiä ja paljon odottelua. Onneksi Flavia on nokkela tyttö eikä mitään söpöliini, hän osaa käyttää fiksuuttaan hyödyksi silloin, kun se on tarpeen oman ja läheistensä nahkan pelastamiseksi: Joka valheen suusta luikauttaa, sen äiti henkensä menettää saa. Entä sitten, kun äiti on jo kuollut? Flavia voi hyvin valehdella hieman ja Piiraan maku makea pitääkin sisällään aimo annoksen veijaritarinaa. Lisäksi Flavian mieltymys luonnontieteisiin, kemiaan, on hauskaa vaihtelua. Tässä yhteydessä voisin vinkata toisestakin luonnontieteilijätytöstä, tyttökirjaperinteeseen nojaavasta Luonnonlapsi Calpurnia Tatesta. Flavia De Luce on kuitenkin nuoresta iästään huolimatta oikean murhamysteerin äärellä, minkä vuoksi nämä tiedemaailmasta viehättyneet tytöt saavuttavat varmasti osin eri yleisön.

Vaikken vertailekaan englanninkielistä äänikirjaa ja suomennettua painettua kirjaa, sanon että nautin tietenkin enemmän lukemisesta kuin kuuntelemisesta. Olen huolimaton äänikirjan kuuntelija ja nyt lukiessani kirjan monet nyanssit nousivat paremmin esille. Piiraan maku makea ei ole täydellinen dekkari eikä se ole kirja, joka jää ikuisiksi ajoiksi mieleen. Se on vain nokkela ja kestonsa verran viihdyttävä tarina. 

Mutta se on pahuksen hauska, juuri oikealla tavalla peribrittiläinen - kanadalaisen kirjoittamanakin! - ja viehättävästi vanhanaikainen lajityyppinsä edustaja. Se edustaa juuri sitä kotoisten dekkarien perinnettä, josta Neiti Marple ja Midsomerin murhatkin ovat peräisin ja juuri siksi suosittelen tätä postimerkkeihin ja myrkkyihin keskittyvää romaania kaikille vanhanaikaisten dekkarien ja Englannin ystäville.