Joel Haahtelan novellit

Odotan, että vastapäisen ikkunan valo sammuu ja silloin olen turvassa, voin livahtaa huomaamatta ulos. Laskeudun portaat, ulkona on kirpeää, syksyistä, Rex Caffè pimeä. Otan muutaman juoksuaskeleen ja etenen korttelin verran, käännyn sivukujalle, jossa voin jo kävellä. Välillä pysähdyn ja vedän henkeä.

On vaikea uskoa tätä samaksi kaupungiksi. Kun vaeltaa öisin, kaikki paikat tuntuvat toisilta; tutuilta mutta samaan aikaan täysin vierailta. Ja kaikki mitä tapahtuu, tuntuu tapahtuneen hyvin kauan, vuosia sitten.
- Häämatka -


Joitakin viikkoja sitten löysin omaan lukijanpirtaani sopivan pienen aarteen: Joel Haahtelan nettisivut. Sivusto lupaa, että nyt kevään aikana Haahtelalta on tulossa kirjoitussarja nimeltä Matkustaja. Hienoa! Haahtelan tuotannon ystäville sivuilla on paljon muutakin kiinnostavaa, kuten kirjailijan kolme novellia, jotka ovat nyt vapaasti luettavissa täällä.

Novelleista tuorein, Häämatka, on julkaistu Matkanovellit-antologiassa viime vuonna. Tarina kuljettaa öiseen tuntihotellien Roomaan. Miehen rakkaus -kokoelmassa vuonna 2008 ilmestyneessä Zaiassa ollaan ilmeisesti Suomessa, mutta muistellaan muun muassa uimista Gardassa tai kävelyä Deauvillen puulaitureilla.  Ida Pimenoffin kirjassa A Shadow at the Edge of Every Moment of the Day julkaistu Syntymäpäiväpoika puolestaan alkaa kesäyöstä vuonna 1969, jolloin äiti ja poika lähtevät juhlista ja ajavat meren rannalle. Novelleissa on paitsi fyysisiä matkoja, myös matkoja kertojan muistoihin ja rakkauksiin, ehkä kertojaan itseensäkin.

Omaan matkateemaani Haahtelan novellit sopivat mainiosti. En analysoi lukemaani nyt niin monisanaisesti kuin tapanani on. Jotenkin haluan pitää novellit osin itselläni ja toisaalta blogini lukijoiden löytävän tämän pienen kirja-aarteen. Suosittelen Haahtelan novelleja etenkin kirjailijan tuotannon ystäville, mutta myös heille, jotka eivät välttämättä aio lukea hänen romaanejaan: novelleissa nimittäin näkyvät monet samat haahtelamaiset piirteet kuin kirjailijan muussakin tuotannossa.

Löydän Haahtelan teksteistä aina jotain taikaa, minkä hoksasin melkeinpä korostuneesti nyt novelleja lukiessani. Olen usein kertonut, että novellit ovat minulle hieman vaikeita, olen pitemmän proosan ystävä. Koska moni Haahtelan kirja on pienoisromaanin kokoinen, ei hyppäys novellien maailmaan ollut kovin suuri. Haahtelan kirjoitustyyli on hiottua, kaunista ja viipyilevää, ja novelleissa kirjailijan tiivis ilmaisu ikään kuin kirkastuu entisestään. Vierastan myös preesensin käyttöä kaunokirjallisuudessa, mutta Haahtelan kohdalla preesenskin sujuu enkä häiriintynyt lukiessani ollenkaan. Kaiken muun lisäksi välttelen e-kirjoja, olen painetun tavaran ystävä. Nyt arvaattekin jo, että upposin tällä kertaa elektronisessa muodossa julkaistuun kirjallisuuteen niin, etten olisi halunnut lähteä pois bussista, jossa näitä novelleja puhelimeni pieneltä näytöltä luin.

Nyt ollaan siis sellaisen kirjallisuuden äärellä, joka joko ihastuttaa tai ärsyttää: haahuilua, haikailua ja arvoituksellista kaipausta on paljon. On öinen Rooma, joka on tuttu ja silti niin vieras, kuin yöhön lyyhistynyt olento. On kapea sänky, hämärä huone ja nainen, joka on kadonnut. On sudenkorennon lentoa ja mesiangervon tuoksua, on korkella oleva taivas, toisaalla taas hiljaa ajelehtivia pilviä. Ah!, sanon minä. Joku toinen on toista mieltä. Haahtela osaa tarttua ohikiitävään, kirjoittaa kuvia ja tuoda lukijoilleen melankoliasta ponnistavaa lohtua. Suosikseni novelleista nousi Häämatka.

Kuten huomaatte, minun on vaikea olla lyhytsanainen. Haahtela sen sijaan taitaa tiivistämisen niin, että jälleen kerran - novellienkin kuljettamana - pääsin käymään jossain uudessa maailmassa, jossain kauniissa ja surumielisessä, muttei onnettomassa.

---

Myös Pekka on kirjoittanut Haahtelan novelleista.

P.S. Koska olisi tylsää ottaa kuva lukuhetkeni puhelimesta, jatkan matkateemaani myös kuvin. Tämän jutun kuvat ovat olen ottanut pienillä kaupunkilomillani, varmasti monille tutuista paikoista.