Camilla Läckberg: Mantelintuoksua lumimyrskyssä

Camilla Läckberg: Mantelintuoksua lumimyrskyssä
Kustantaja: Schildts 2009
Alkuteos: Snöstorm och mandeldoft 2007
Suomennos: Jaana Nikula
Kansi: Andreas Carpelan
Sivuja: 108
Mistä: Kirjastosta
Ruotsalainen dekkari

Niin, siinä se oli. Heikko, mutta selvästi tuntuva mantelin tuoksu. Tuoksu jota ei olisi pitänyt tuntua. Hän ojentautui ottamaan lasin, josta Ruben oli juonut ja työnsi nenänsä lasiin. Selvä karvasmantelin tuoksu tulvehti häntä vastaan ja vahvisti hänen epäilyksensä.
"Hänet on murhattu".

On joulunalusaika ja talvimyrsky tuivertaa pienellä saarella Fjällbackan edustalla. Vauraan Liljecronan suvun päämies, despoottimainen Ruben kuolee illallisen päätteeksi. Joku on pannut hänen lasiinsa syanidia. Läsnä illallisella on koko lähisuku: Rubenin keskenään riitaisat pojat Harald ja Gustav, heidän vaimonsa Britten ja Vivi sekä lapsensa Lisette ja Matte sekä Bernard ja Miranda. Lisetten seuralaisena pensionaatissa järjestetyillä illallisilla on nuori poliisi Martin Molin, lisäksi paikalla on pensionaattia pitävä pariskunta Börje ja Kerstin. Vaikka Ruben on tasapuolisen häijy ja uhkaa sukuaan perinnöttömyydellä, on hänen murhansa järkytys.

Camilla Läckbergin pienoisromaani Mantelintuoksua lumimyrskyssä päätyi lumisten kirjojen listalleni ihanan Saran suosituksesta. Suhtautumiseni Läckbergiin on kahden lukemani kirjan perusteella melko kaksijakoinen: ruotsalaiskirjailija kirjoittaa vetäviä tarinoita ja hänen tekstinsä pitää otteessaan, mutta mitenkään erikoinen kirjailija Läckberg ei ole ja hän myös sisällyttää romaaneihinsa turhankin paljon aineksia. Mantelintuoksua lumimyrskyssä tuntuu olevan erilainen. Se on ensiksikin vain pienoisromaanin mittainen ja toiseksi suomalainen kustantaja luonnehtii pienen dekkarin kulkevan Agatha Christien hengessä. Mainiota: pidän eniten juuri kuka-sen-teki-dekkareista.

Lumisade alkaisi minä hetkenä hyvänsä. Jouluun oli tuskin viikkoakaan, ja joulukuu oli tuonut mukanaan ennätykselliset lumimäärät ja pakkaset. Jääpeite oli ollut paksu jo viikkojen ajan, mutta viime päivien suojasää oli haurastuttanut jään petolliseksi.

Mantelintuoksua on harvinaisen tyylipuhdas dekkari - siis nykydekkareita silmällä pitäen. Siinä on tiivis ihmisjoukko, joiden keskinäisissä suhteissa on ristiriitoja ja olosuhteiden - lumimyrskyn eristämä saari - vuoksi he joutuvat viettämään aikaa keskenään. Vainaja, hänen tappajansa ja poliisi ovat kaikki sopivasti samassa tilassa.

Perinteisissä dekkareissa minua miellyttää usein sopivan verkkainen tunnelma. Myös Läckbergin pienoisromaanissa tunnelma on kohdillaan: lumimyräkkä yltyy ja ruotsalaiseen tapaan nautitaan snapseja. Vaikka isoisä on murhattu ja sukulaiset kyräilevät toisiaan, on tunnelma jotenkin niin mukava ja jopa hienostunut - vähän kuin jossain jouluisen sisustuslehden lämpimissä kuvissa. Nyt ehkä vähän liiankin kiiltäväpintaisesti. Läckbergin ongelma niin pitemmissä psykologisissa dekkareissaan kuin tässä lyhyemmässä on se, että hän on mielestäni kirjoittajana melko tasapaksu. Hän ei saa henkilöhahmoihinsa kovin paljon eloa (ei sillä, että dekkareissa pitäisikään ;)). Mutta siinä missä Läckbergin pitkät jännityskirjat käyvät jossain vaiheessa tylsiksi, kulkee Mantelintuoksua lumimyrskyssä rakenteeltaan ehjästi. Jännitys rakentuu hienosti lyhyessäkin sivumäärässä ja vaikkei kirja tuo yllätyksiä, on ihailtava tapaa, jolla Läckberg kumartaa jännityskirjojen klassikoiden suuntaan.

Tälläkin kertaa Läckberg kirjoittaa keskinkertaista viihdettä, jonka parissa tosiaankin viihtyy. Kirja on kuin viehättävä pieni murhanäytelmä, kaikki osaset ovat niin tarkkaan mietittyjä eikä teoksessa ole mitään turhaa. Mantelintuoksua lumimyrskyssä toimisikin mainiosti tunnin mittaisena tv-sarjan jaksona, jonka voisi uusia vaikka vuosittain joulunalusaikaan. Suosittelen Läckbergin pienoisromaania hieman vanhanaikaisten dekkarien ja talven ystäville. Muistutan kuitenkin, että ne vanhat dekkarit ovat kuitenkin aina parempia.

--
Saran lisäksi Mantelintuoksua on myös Sonjan blogissa.