Maija Muinonen: Mustat paperit
Kustantaja: Teos 2013
Kansi: Jenni Saari
Sivuja: 167
Mistä: arvostelukappale
Kotimainen romaani
Ja minun ruumiistani pakenee kaikki. Ylläni oleva musta mekko on ryppyineen elävämpi kuin minun ruumiini, jonka veri valuu ruohikkoon. Ja tämä kaikki kokonaan auringon paistaessa. Varjot ovat jossakin muualla.
Ann Miel kuolee huomenna, koska on päättänyt niin. Hänellä on nippu valkoisia papereita ja niihin hän aikoo kirjoittaa kirjeitä ihmisille, joille jättää jäähyväiset tai ohjeita. Annin elämän kaikkein tärkein ja rakkain on hänen poikansa, viisivuotias Luc, rakas Luc, joka on onnellinen rannalla Rosa-kotiapulaisen kanssa. Juuri Rosan hoiviin Ann aikoo luottaa kalleimpansa. Kirjeissään Ann kuvittelee tulevaisuuden Lucille ja Rosalle: hän kirjoittaa ensin kauniisti, mutta päästää mustasukkaisuutensakin valloilleen. Ja hänen on myös keksittävä hirviö pojalleen.
Maija Muinosen esikoisromaani Mustat paperit on putkahdellut tietoisuuteeni sieltä täältä. Kun kirja valittiin yhdeksi Helsingin Sanomain esikoispalkintoehdokkaaksi ja kun Helsingin kirjamessuilla pääsin kuulemaan Muinosta esikoiskirjailijoiden paneelissa, kiinnostuin. "Jotain uskomattoman hienoa" lukenut Sara vakuutti minut lopulta, että kirja on luettava.
Lucini pienoiseni, sipukkainen, söpöläinen, pieni pilvikukkurainen, sinä kasvatkasvatkasvat, sinusta tulee 180 sentimetriä pitkä. Kengänkokosi on 43. Sinusta tulee älykäs ja komea. Sinä elät kaksisataavuotiaaksi, ei ei sittenkään, ainakin viisisataavuotiaaksi sinä elät, osaatko vielä niin pitkälle laskeakaan?
Kävi kuten aavistelinkin, luin vaikuttavan romaanin. Mustat paperit vakuuttaa monin tavoin, mutta eniten kielensä osalta: Muinosen kirja elää tarinan lisäksi kielestä ja kielessä. Kirjan liepeessä oleva teksti kertoo, että Muinonen on perustajajäsenenä T R E S -ryhmässä, joka etsii uusia tapoja tehdä ja esittää tekstiä. Tämä uuden etsiminen näkyy Mustissa papereissa ja hyvin näkyykin: romaani osaa samalla kertaa olla luettava, tarinallinen, ja silti rikkoa kielen ja romaanin rakenteita. Muinonen ei emmi kokeilla, syöksyä tajunnanvirtaan ja pysähtyä merenrantakaupungin ja kuoleman runollisiin tunnelmiin. Se, mikä alkaa kauniina muuttuu rujoksi ja päinvastoin. Kierrokset lisääntyvät, rakkaus kohtaa kaunan ja hillitty ja suunniteltu onkin hallitsematonta - Annin kuolemassa ja kirjeissä, pään sisällä. Tekstitasolla kaikki on selvästi hallinnassa. Jonkin verran Muinonen kikkailee kielellä, varmasti itsetarkoituksellisesti, mutta äärimmäisen taitavasti. Samoin Muinonen osaa yhdistellä hyvinkin erilaisia teemoja aina rakkaudesta ja kateudesta keskiluokaan kohdistuvaan kritiikkiin ja vierauden tunteisiin.
Entä tarina? Lukukokemus? Kirjan koskettavuus? Kuolemaansa odottava äiti ja hänen pieni poikansa on koskettava ja intiimi aihepiiri. Ann itse on etäinen: hän katsoo kaikkia muita, mutta jää silti vieraaksi, arvoitukseksi. Hän on äiti ja opettaja, mutta koko ajan nainen joka hotellissa halusi yksin seisoa hetken käytävässä ja kuvitella miten hänen tuleva huoneensa lepää täydellisenä oven takana niin ettei yhtään ihmistä siellä näy. Aivan kuten brosyyreissä. Hän on rakastava - tai sittenkin itsekäs. Lucin kuviteltu tulevaisuus sen sijaan piirtyy niin, että toiveiden Lucista kasvaa mies. Ja Rosa, luottamuksen ja pilkan kohde pysyy Ann Mielin elämässä - ja kuolemassa - kiintopisteenä. Lukukokemuksena Mustat paperit on ennen kaikkea intensiivinen. Se ei kosketa niin paljon kuin sen voisi kuvitella tekevän, mutta se pitää otteessaan ja haastaa juuri sellaisella tavalla kuin hyvän kirjallisuuden kuuluukin tehdä.
Tuntuu, että tänä vuonna lukemani kotimaiset esikoiset sen kuin vain paranevat. Mustat paperit on äärimmäisyyksiin asti tyylitelty, muttei kylmällä tavalla: Muinosen romaani kiehtoo, järkyttää, ajatteluttaa ja ihastuttaa. Hienon romaanin blogiarviota ei pitäisi lopettaa sivuseikkaan, mutta eikö Mustilla papereilla ole upea kansikin!
---
Saran lisäksi Marjatta, Suketus, Arja ja Helmi-Maari Pisara ovat kirjoittaneet Mustista papereista.
Pidin Mustista papereista oikein paljon, kun sen heinäkuussa luin. Se kosketti ja muotoratkaisukin kiehtoi, hyvä ideakin kaiken kaikkiaan. Kansi on minunkin mielestäni hieno!
VastaaPoistaHanna, ihanaa että pidit. Kokeileva kirja, muttei liiaksi. Vain se pilkku ärsytti. ;)
PoistaTämä ei oikein kolahtanut minuun. Liian kokeileva. Tarina olisi ollut hyvä, mutta tekstinkokeiluna meni överiksi.
VastaaPoistaMai Laakso, ymmärrän hyvin. Tämä on varmasti vähän sillä rajalla monellekin. Minä pidin tekstikokeilustakin, ehkä osin siksi, että kirja on osattu rajata hyvin. Se ei ole liian pitkä.
PoistaIhanaa, että luit tämän näin pian! <3 Ja eikös vaan ollutkin vaikuttava? Arvasin että sinäkin ihastut. Olen kannestakin samaa mieltä, se on tosiaan hieno.
VastaaPoistaIhan hurjaa, miten upeita kotimaisia esikoisia (ja toki muitakin romaaneja) tänä vuonna on ilmestynyt. Ihan hengästyttää.
Sara, arvaa kenen innoittamana luin. ;) Hieno romaani, kaikin tavoin.
PoistaNyt on ollut loistava kirjavuosi. Ja jotenkin nimenomaan kotimaisten osalta. Olen aina lukenut paljon suomalaista kaunoa, mutta tänä vuonna olen ihan ihmeissäni hyvien kirjojen paljoudesta.
(Sitä piti vielä sanoa, että ihana kuva! Onko tuolla taustalla se yksi ihana tapetti? <3 )
PoistaJuuri se. <3
PoistaTämä(kin) esikoinen kiinnostaa minua kovasti. Valitettavasti on pitkällä varausjonossa kirjastossa... Mutta ehkä vielä tänä vuonna =)
VastaaPoistaMari A., toivottavasti tänä vuonna. Muinosen kirjan lukee kuitenkin nopeasti, joten ehkä se palautuu nopsaan.
PoistaKyllä, kansikin on kaunis. Kiva kun luit tämän! Minusta yksi tämän vuoden parhaista, ellei paras. Kolahti, ja lujaa. Luulisi, että paljon lukeneena jo tietäisi, millaisia kirjat voivat olla, mutta on ihanaa, kun saa yllättyä ja ällistyä, myönteisessä mielessä.
VastaaPoistaArja, kansi on vaikuttava ja pitää sisällään paljon kirjasta. Minä en osaa sanoa vielä, olisiko tämä vuoden paras, mutta loistava romaani.
PoistaKiitos tästä hienosta arviosta! Olen kuullut tästä kirjasta paljon hyvää. viimeistään nyt kirja menee minunkin lukulistalleni, joka tosin etenee toivottoman hitaasti...
VastaaPoistaKaisa, eipä kestä. Toivottavasti pidät! Ja se, että lukulistalla on pituutta, on vain ihana asia.
PoistaMinä koin tämän kirjan hyvin samalla tavalla. Vaikutuin omalakisesta kielestä, mutten samaistunut tarinaan, kuten olisi voinut luulla käyvän. Mutta pidin.
VastaaPoistaKirjailijatar, nimenomaan noin! Upea kirja, en voi kuin ihailla Muinosen kykyä käyttää kieltä ja rikkoa ainakin osin sen rakenteita. Minäkään en tunnetasolla päässyt kirjaan kiinni, mutta huima romaanihan tämä on.
PoistaHelmi-Maarian suositus tästä oli niin vaikuttava, että tilasin kirjan per heti. Ehtinen lukea vielä tähän vuoteen. Kiva, että pidit. Ja odotan, että luvassa on jotain uutta, jonka kanssa ei voi ikävystyä;)
VastaaPoistaLeena, Helmi-Maaria kirjoitti tästä väkevästi. Samoin Suketus ja moni muu. Tämän kanssa ei voi pitkästyä. Hyvällä tavalla erikoinen kirja!
PoistaHuikea, Parhautta, Elinikäinen jälkimaku. Minua.
PoistaArvasin! :)
PoistaHieno kirja, jonka vahvuus tuntuu kasvavan, kun lukukokemus etääntyy. Toivon tälle lukijoita ja menestystä, sillä on hienoa, kun kerrontaratkaisuja ravistellaan ja asioita tehdään toisin.
VastaaPoistaHuh, täytyy ehkä jossain vaiheessa hankkia itselle, että voin palata tähän uudelleen.
Suketus, tuo että kirjan vahvuus kasvaa, on ilo kuulla. Tämä on tosiaankin erilainen kirja ja siksikin niin virkistävä. Ja upeasti kirjoitettu!
Poista