Jännityskirjaviikko
Anna Jansson: Vaitelias jumala
Kustantaja: Gummerus (2002; Loistopokkarien painos 2003)
Alkuteos: Stum sitten guden
Suomennos: Jaana Nikula
Mistä: Löytö poistokirjahyllystä
Kansi: Liisa Holm
Sivuja: 269
Ruotsalainen dekkari
Lumihiutaleet tanssivat kylmässä varhaisaamun valossa. Ne kieppuivat leikitellen kohti maata ja hävisivät kosteaan saveen. Taivas roikkui lyijynharmaana ja painavana puiden latvojen yläpuolella. Kuusien lomassa oli aivan pimeää. Rikostutkija Hartman kulki taskulamppi kädessään kohti kumeana kaikuvaa ääntä. Edvin käveli aivan hänen takanaan. Vanhuksella oli yllään farmarit, lippalakki ja kulunut nahkatakki. Mies hengitti raskaasti ja kompasteli eteenpäin puristaen kuollutta koiraa sylissään.
Joulu tekee tuloaan ja maisema peittyy lumeen. Hirtetty miesruumis roikkuu puusta, vainaja on menettänyt paljon verta ja hänen kyntensä on nyrhitty lyhyiksi. Miehen lisäksi paikalta löytyy tapettuja eläimiä ja vaikuttaa siltä, että kyse on rituaalimurhasta, joka jäljittelee elämänpuussa roikkuneen Odin-jumalan kärsimyskertomusta. Teurastaja Dick Wallströmin murha ei jää ainoaksi. Nuorempi konstaapeli Maria Wern tutkii murhaa, koettaa tasapainotella perhe-elämän ja työn välillä ja ajatutuu murhaa tutkiessaan kohti vaaraa.
Jännityskirjaviikkoni piti alkaa monien kehuman Gillian Flynnin Kiltin tytön merkeissä. Koukuttavaksi ja huikeaksikin kehuttu kirja ei kuitenkaan koukuttanut minua tarpeeksi ja kirja jäi kesken. Kirja olisi ollut sinänsä "sopivaa" luettavaa mieheni ja minun hääpäivän alla (hi hii), mutta en halunnut tuhlata enempää aikaani kyseisen romaanin parissa. Sen sijaan jännäriviikkoni alkaa ruotsalaisen Anna Janssonin Vaiteliaalla jumalalla, joka käsittääkseni on Maria Wern -sarjan aloitusteos.
- Maria, etkö voisi tulla jo nukkumaan. Täällä on kylmää ja yksinäistä. Minä pyydän anteeksi, jos vain tulet nyt sänkyyn. Dickin kasvot katosivat ja hänen tilallaan olikin Krister. Maria kirkaisi. Oli jouluaatto.
En ollut aiemmin lukenut Anna Janssonin dekkareita ja kun löysin kirjan eräästä kierrätyshyllystä, kuvittelin lukevani kesäiseen Gotlantiin sijoittuvan kirjan. Kirjan takakansiteksti ei paljasta vuodenaikaa, ja joskus mielikuvat pettävät. Kesäisen murhamaiseman sijaan pääsinkin sivujen välityksellä vierailulle sydäntalveen, jolloin lumihiutaleet leijailevat, viima puree poskia ja auto hautautuu kinoksiin.
Janssonin kirjaa oli mukava lukea, se tempaisi mukaansa ja askarrutti lukijan aivoja miellyttävällä tavalla. Miellyttävällä tarkoitan sitä, että Vaitelias jumala on dekkarina keskinkertaisen tasainen: sen lukee kerran, sen parissa viihtyy, mutta kirja myös unohtuu nopeasti. Rikos on toki omaperäinen ja pohjoismaisen kansanuskon käyttäminen tuo juoneen ripauksen eksotiikkaa. Murhat itsessään ovat varsin raakoja, mutta nykydekkareissa moinen tuntuu olevan varsinainen trendi. Lisäksi monet ruotsalaiset (nais)dekkaristit menevät minulla mielessäni jo hieman sekaisin: he osaavat kirjoittaa karmivista rikoksista, heidän kaikkien kirjoissa murhia selvittelevät naiset, joiden kotielämää - parisuhdetta tai -suhteettomuutta, lapsia ja suhdetta anoppiin - avataan ja joiden työelämän sosiaalisia kuvioita käydään niin ikään läpi, murhaajan psyykeäkin saatetaan pohtia. Kirjoissa on paljon tuttua, niihin on helppo samaistua, vaikka dekkareiden keskiössä ovatkin totta kai murhien selvittely perinteitä kunnioittavalla kuka-sen-teki-hengellä.
Menin nyt Anna Janssonin dekkarista yleisemmälle tasolla, mutta Vaiteliaasta jumalasta minulla ei ole sen ihmeempää sanottavaa. Se on kirja, joka täyttää kaikki dekkarivaatimukset ilman mitään sen ihmeellisempää: sen päähenkilö Maria on miellyttävä ja tarpeeksi moniulotteinen hahmo kokonaiseen kirjasarjaan, anoppi (terveisiä Booksylle, joka huomasi saman) ja sivuhenkilöt jossain määrin karikatyyrisiä, mutta teoksen tunnelmaan sopivia. Kerronta sujuu ja kirja pitää otteessaan. Huumoriakin on paikoin mukana, ja jouluaaton Paavo-tonttu ilahduttaa suomalaisia lukijoita.
Vaitelias jumala tutustutti minut Janssonin tuotantoon. Vaikka pidän kirjaa korkeintaan keskinkertaisen hyvänä dekkarina, voisin kuvitella lukevani lisää Maria Wernin tutkimuksia silloin, kun kaipaan välipalajännäreitä. Jännityskirjaviikkoni alkaa selvästi parempia ja parempia kirjoja kohti suuntaavana: Kiltti tyttö jäi kesken, Vaitelias jumala tarjosi jo kelpo viihdettä, seuraavaksi luen varmasti jotain oikeasti hyvää.
Ohhoh! Tämä kuulostaa tosi paljon eräältä toiselta ruotsalaisdekkarilta, Mons Kallentoftin Sydäntalven uhrilta. Alkuasetelmassa ja juonessa on paljon samaa ja nimensä mukaisesti Kallentoftin kirjakin sijoittuu sydäntalveen. Mutta ilmeisesti näissä on se ero, että Kallentoftin kirja on oikeasti ihan loistava.
VastaaPoistaJanssonia en ole lukenut, vähän kiinnostaisi kyllä. Kiitos vinkistä, jospa minäkin joskus sellaiseen välipalajännärin nälkään kokeilisin. :)
Oho, tosiaankin! Kiinnostuin heti tuosta Sydäntalven uhrista. Janssonin kirja on muuten sitä paljon vanhempi. :) Janssoninkin kirja on hyvä, muttei mielestäni mitenkään erityinen (tosin en ole vielä löytänyt sellaista ruotsalaisdekkaria, joka ihastuttaisi täysin).
PoistaSuosittelen kyllä Janssonia välipalajännäriksi. Viihdyin, en pettynyt ja voisin lukea enemmänkin. :)
Melkein kaikki Anna Janssonin dekkarit olen lukenut ja pitänytkin, kiinnyin Maria Wernin hahmoon. Pidemmän aikaa olen pitänyt taukoa dekkareiden lukemisessa, taidan taas aloittaa ja katson löytyykö kirjaston valikoimista uusin Jansson.
VastaaPoistaMinttuli, hauska kuulla. Minä en täysin ihastunut, mutta Maria on siinä mainio hahmo ja dekkarien ilmapiiri kotoisa, että voisin lukea enemmänkin Janssonia. Mielestäni häneltä ilmestyy (tai onko jo ilmestynyt, en muista) uusi dekkari tänäkin vuonna.
PoistaTämän nimen pistänkin muistiin,en ole häneltä mitään lukenut.
VastaaPoistaJael, suosittelen, jos haluat lukea helppoa ja kuitenkin ihan kelpo jännäriä.
PoistaOlen lukenut myös Janssonilta vain ja ainoastaan tämän. Koska ruotsalaista (ja muutakin) dekkaritarjontaa on niin valtavasti, en ainakaan tämän perusteella saanut mitään erityistä intoa lukea lisää Janssonia. Mitä enemmän dekkareita koko ajan ilmestyy, sitä kriittisemmäksi huomaan niitä kohtaan tulevani, ja mieluummin luenkin niitä vähän keskitasoa parempia kuin näitä keskivertoja. Heti tuleekin mieleeni esimerkiksi Kate Atkinsonin dekkarit!
VastaaPoistaTUulia, olen ihan samaa mieltä, että sitä lukee mieluummin keskivertoa parempia kuin keskivertoja - tosin lukemista aloittaessaan ei voi tietää, millainen on käteen sattunut. ;) Minulle kaikki ruotsalaisdekkarit (en siis ole lukenut kuin Janssonia, Läckbergiä ja Rossmania) ovat olleet keskivertoja. Atkinsonia aion ehdottomasti lukea, olen varma että pitäisin.
PoistaHeh, harvinaisen totta tuo että etukäteen ei voi kirjan laadusta sanoa mitään. Tarkoitinkin lähinnä sitä, että kun olen "tuominnut" jonkun kirjailijan keskitasoksi, en hevillä siihen palaa, vaan luen mieluummin niitä jotka jo aiemmin olen hyviksi havainnut.
PoistaTuulia, niinpä. :) Jansson on yhden kirjan perusteella hyvää keskitasoa, joten kirjavälipalana voisin lukea enemmänkin.
PoistaMaria Wern -dekkarit ovat ihan hyviä, mutteivät mitenkään loistavia. Olen lukenut niistä aika monta, mutta useimmiten juuri välipalakirjoina. Oletko muuten koskaan lukenut Åsa Larssonia, jonka dekkarit sijoittuvat Pohjois-Ruotsiin? Minusta ne ovat astetta parempia kuin Janssonin kirjat, ja ostinkin taas yhden ruotsinkielisen Larssonin matkaltamme. Myös Nesserin dekkareista olen tykännyt kovasti.
VastaaPoistaMustikkakummun Anna, silti vaikuttaakin. Viihdyin kyllä, ja dekkareita kaipaankin nimenomaan välipalana. Åsa Larssonia en ole lukenut, moni on pitänyt. Ja Nesseriä pitäisi lukea! Luin viime vuonna Kim Novak ei uinut Genesaretinjärvessä -kirjan, johon ihastuin. Se tosin taitaa olla hieman erilaista Nesseriä. :)
Poista