Jennifer Egan: Sydäntorni

Jennifer Egan: Sydäntorni
Kustantaja: Tammi, Keltainen kirjasto 2013
Alkuteos: The Keep 2006
Suomennos: Heikki Karjalainen
Kansi: Jussi Kaakinen
Sivuja: 346
Yhdysvaltalainen romaani

Dannylle ajatus katoamisesta sillä tavoin oli pahempaa kuin kuolema. Jos sitä oli kuollut, okei. Sen sijaan elossa oleminen, mutta näkymättömissä, saavuttamattomissa, löydyttömättömissä - se oli kuin hänen ennen vanhaan näkemissään painajaisissa, joissa hän ei kyennyt liikkumaan, joissa hän oli kuin kuollut, mutta silti näki ja kuuli kaiken, mitä oli tekeillä. Ajatellssaan näitä juttuja Danny tajusi, että Howard sanoi jotain tärkeää. Hän tiesi sen siitä, että sanat tulivat hänen serkkunsa suusta kuin ne olisivat murtautuneet vapaiksi. --

Danny on sukunsa hulivilipoika, sitä sun tätä elämässään kokeillut mies, joka osin rahanpuutettaan, osin ehkä sulaa uteliaisuuttaan matkustaa jonnekin Itä-Eurooppaan auttamaan serkkuaan Howardia vanhan linnan restauroinnissa. Howard oli lapsena nynny ja erilainen kuin muu sukunsa, mutta nyt hän on muuttunut. Hän on kuin kokonaan toinen mies; hän on vauras perheenisä ja bisnesmies, jolla on linnassa mukanaan perhe sekä kokonainen joukko hänelle uskollisia työntekijöitä, jatko-opiskelijoita. Linnan vanhin ja vahvin osa on sydäntorni, joka kuvastaa Howardille menneisyyden ja nykyisyyden jatkumoa. Dannylle sydäntorni on pelottava ja kiehtova. Torniin on linnoittautunut liki satavuotias paronitar von Ausblinker, joka valvoo omaa tonttiaan hyvin tarkkaan. Serkusten lapsuudentraumat, paikat nykymaailmassa, suhde perheeseen ja todellisuuteen sekoittuvat samalla, kun sydäntorni tulee tutummaksi. Kaikesta tästä kertoo vankilan kirjoitusterapiaryhmään osallistuva Ray.

Jennifer Eganin Sydäntorni on melkoinen romaani. Se yhdistelee goottityylisen kauhuromaanin aineksia miltei tajunnanvirtaiseen nykyromaaniin ja edelleen dekkarimaisista piirteistä kertomukseen sukulaisuudesta ja menneisyyden traumoista. Sydäntorni on samalla kertaa kokeellinen ja realistinen, jännärimäinen ja kerronnan rajoja venyttävä.

Howard: Mykistävä näky, vai mitä, Danny? Mutta minä olen tässä ja linna tuossa. En löydä sisään. Enkä tiedä, mistä vitusta sitä etsisin.
Mistä tiedät, onko sitä edes olemassa?
Howard kääntyi katsomaan häntä. Tunnen sen. Täällä. Hän iski nyrkillä vatsaana sellaisella voimallam että Danny olisi vastaavasta iskusta heittänyt laattaa. Se - en edes tiedä mitä etsin. Se voi olla kartta. Vihje. Avain. Tai ehkä se ei ole mitään konkreettista. Voi se olla ajatuskin.

Takakannessa kirjaa markkinoidaan - Keltaisen kirjaston korkealle profiilille hieman hassusti, mutta tämä huomioni koskee toki vain omaa lehtien arvottamistani - Elle-lehden arviosta nostetulla lainauksella Sydäntorni on paikka, jossa Kafka, Calvino ja Poe kohtaavat. Aivan totta, löysin paljon varsinkin Kafkan ja Poen vaikutteita. Sydäntornissa on kauhuaineksia, vaikkei kirja kauhugenreä olekaan, ja kaikkein eniten kerronnassa on muistumia Kafkan tyylistä: Eganin kerronta kulkee kuin reiteiltaan mennyt juna tai nytkähtelevä, nyrjähtänyt kello: se tempaisee mukaansa ja koukuttaa, mutta jokainen koukku tarjoaa yllätyksen, näkökulmamuutoksen tai unen, toden ja surrealismin sekoittumista. Lukija hämääntyy monta kertaa: mistä kaikesta onkaan kyse? Onko sydäntorni viimeinen puolustuslinja ja turvapaikka vai jotain ihan muuta? Entä hämääntyvätkö päähenkilötkin?

Nytkähtelevä, hyvällä tavalla omituinen, kerronnan imua kantava ja omintakeinen. Sydäntorni on hieno romaani, joka on helpolla tavalla vaativa. Se on vaativa, koska se ei noudata kaikkein perinteisimmän kerronnan kaavaa ja koska se yllättävää lukijansa tuon tuostakin. Egan pitää lukijansa hereillä. Tärkeintä kuitenkin on se, että Sydäntornia on ilo - siis helppo - lukea. Kirja pitää otteessaan ja kaikkien näkökulma- ja tilannevaihdosten keskelläkin se on lopulta tarinakeskeinen romaani.

Vaikka ihastuin Eganin romaaniin, en saanut siltä aivan sitä, mitä lähdin hakemaan. Romaanin rakenteen vuoksi sen henkilöihin oli ensiksikin vaikea mieltyä. En kaipaa miellyttäviä tai ihastuttavia romaanihenkilöitä, mutta haluan mielelläni lukea tarinaa sellaisesta, johon voi kiintyä ja kiinnittyvä. Nyt näin ei käynyt, vaikka Sydäntornin ihmisten tarina pitikin otteessaan. Toiseksi kirja olisi voinut olla paikoin vähemmän kikkaileva ja enemmän tunnelmaansa kasvattava, mutta olen tyytyväinen näinkin. Moitteeni ovat pieniä, romaani on kerrassaan mainio.

Olen kuullut sanottavan, että Aika suuri hämäys on Sydäntornia parempi. Vaikutuin Sydäntornista, joten odotukseni Eganin myöhäisempää - joskin aiemmin suomennettua - tuotantoa kohtaan ovat suuret. Vaikken lumoutunut Sydäntornista ihan niin paljon kuin toivoin, ihastuin Eganin kerrontatapaan suuresti. Sydäntorni on ihan omanlaisensa romaani. Suosittelen sitä kaikille sopivasti nyrjähtäneiden tarinoiden ystäville.

****

Lukekaa myös, mitä Minna, Minna ja Arja ovat kirjasta pitäneet. Bang! Bang! Bang!