Reetta Niemelä & Salla Savolainen: Tikkumäen koirat

Reetta Niemelä (teksti) & Salla Savolainen (kuvitus): Tikkumäen koirat
Otava 2013
Sivuja: 36
Kotimainen lasten kuvatietokirja

Pentu ryntäsi tutustumaan lapsiin. Miina ja Mika selittivät, että pieni pentu oli ystävällinen kaikille. Minna neuvoi, miten pennun kanssa kannatti leikkiä. Lapset kyykistyivät pennun vierelle ja paijasivat sitä aina, kun se malttoi olla rauhassa heidän lähellään. Jos se hyppeli heidän päälleen, he olivat kuin eivät olisi huomanneetkaan. Mutta torua pikkuista ei saanut.

Tikkumäen maatilalle tulee uusi koiranpentu. Luultavasti dalmatialaista, suursnautseria ja saksanpaimenkoiraa sisältävä sekarotuinen Hippa tulee kasvamaan tallikoiraksi, jollainen Tikkumäen vanha Toppekin on. Tikkumäen ponikerholaiset Iiris, Riina ja Riku pääsevät katsomaan pentua ja ihastuvat oitis. Koiranpennusta huolehtiminen, sen leikittäminen, kouluttaminen ja ruokkiminen on kuitenkin kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Tarvitaan paljon kärsivällisyyttä, rakkautta, kynsienleikkuuta, ruokaa ja uusiin asioihin tutustumista ennen kuin Hippa on valmis tallikoiraksi.

Reetta Niemelän kirjoittama ja Salla Savolaisen kuvittama Tikkumäen koirat vie tekijäkaksikon edellisestä kirjasta, Tikkumäen tallista, tuttujen ihmisten pariin. Edeltäjänsä tavoin Tikkumäen koirat on lapsille suunnattu tietokirja. Tällä kertaa pääosassa ovat koirat, ennen kaikkea pentukoiran koulutus.

Tikkumäen koirat on kirja, jossa kuvitus tukee kirjan sisältöä niin hyvin, että se on erottamaton osa "tarinaa". Kun Hippa pissaa keittiön lattialle, siivoaa tallin isäntä Mika pissaläikkää talouspaperilla. Kun Hipan turkkia harjataan, näkyvät kuvassa konkreettiset harjausotteet ja sivulla olevissa pikkukuvissa joukko erilaisia harjoja, trimmaussakset sekä kokonainen valikoima muita hoitotarvikkeita. Koirapuistoissa Hippa kohtaa monenlaisia karvakuonoja, kuvat kertovat niin lapsi- kuin aikuislukijoille, miltä näyttävät muun muassa leikkivä, harmistunut, puolustautuva ja rento koira. Salla Savolaisen kuvitus on kauttaaltaan onnistunutta ja eloisaa, kuten esimerkiksi Vesta-Linnea-kirjoista olen oppinut.

Jos Savolaisen kuvitus on eloisaa, niin Niemelän teksti on hauskaa ja tietopainotteista luettavaa. Edellisessä kappaleessa panin tarina-sanan lainausmerkkeihin, sillä Niemelän teksti on nimenomaan kerronnallista tietokirjallisuutta, eikä sadun- tai lastenromaanin kaltainen tarina, mitä aikoinani odotin Tikkumäen tallilta. Nyt tiesin jo kirjaa esikoiseni kanssa lukiessani, että tiedossa oli hyvä tietokirja eikä satu. Toki kaikkeen kirjallisuuteen, kaikkein tietopainotteisimpaankin, sisältyy aina annos kerronnallisuutta. Tikkumäen koirissakin kuvaillaan monia hauskoja sattumuksia, mutta pohjimmiltaan kyse on koiranhoito-oppaasta. Ainoa asia, johon olisin kaivannut parempaa pohjustusta, on kirjan henkilöhahmojen esittely. Tikkumäen tallia tuntemattomilla kestää varmasti herkisen oivaltaa, ketä Miina, Mika ja lapset ovat. Itsekin muistin hetken aikaa väärin, että Miina ja Mika ovat (joidenkin) lasten vanhemmat. Henkilöiden väliset mahdolliset sisaruus- ja kaverisuhteet kiinnostavat yleensä lapsilukijoitakin, on aina hauska tietää, miksi lapsiporukka hoitaa samaa koiraa.

Hyvä niin. Tikkumäen koirat on upea kirja kaikille koirista kiinnostuneille lapsille ja aikuisille. Muille kirja ei varmastikaan anna kovinkaan paljon, mutta melkein kaikki lapset pitävät eläimistä, joten teos saavuttanee laajan yleisön. Omassa, kroonisesti koirakuumeilevassa, perheessäni kirja oli täysosuma toisin kuin jo mainitsemani Tikkumäen talli. Tämä johtuu siitä, ettei meillä kukaan harrasta ratsastusta eikä kenelläkään meillä riittänyt kiinnostusta yksityiskohtaisiin tallijuttuihin - hevosten ystäville Tikkumäen talli lie yhtä suuri hitti kuin tämä koirista kertova kirja meille oli.

Koirakuumeilu jatkuu meillä edelleenkin, mutta tyydymme pitämään vieraanamme ihanaa hoitokoiraa. Onneksi hyllyssä on nyt tämä Niemelän ja Savolaisen mainio teos, jonka avulla voi aina uudelleen ja uudellen kerrata, miten koiran kanssa ollaan ja mitä kaikkea ihmeellistä pentukoiran elämään mahtuu.

****

Seitsenvuotias kommentoi kirjaa pienen kateuden hengessä: Noo, mä annan sille neljä tähteä. Ei kun, viis. Tai sittenkin neljä. Kun ne koirat on niin ihania, mutta en tykännyt lapsista. Miks ne saa oman hoitokoiran ja mä en?