Pekka Hiltunen: Sysipimeä

Pimeän kirjan viikko

Pekka Hiltunen: Sysipimeä
Kustantaja: WSOY 2012
Kansi: Marjaana Virta
Sivuja: 363
Kotimainen jännitysromaani

Sam kurotti kädellään koneen näppäimistölle ja pysäytti videon. Ruudulle seisahtui kuva jaloista kesken liikkeen ja uhrista, joka oli tumma, eloton kasa harmaata pohjaa vasten.
Lia tuijotti tietokoneella näkyvää pysäytyskuvaa ja kääntyi katsomaan Samia. Nähdessään Samin ilmeen hän tajusi mitä tämä ajatteli.
Entä jos noita kuvia ole olekaan lavastettu?

Usean brittinuoren Youtube-tilille murtaudutaan ja palveluun ladataan minuuttikaupalla mustaa, äänetöntä videota. Se ahdistaa, on kuin joku koettaisi viestiä pahuutta. Ajan myötä tilalle tulee raakoja, kauhistuttavia videoita teoista, joita ei voi järjellä käsittää. Ja hieman myöhemmin homoravintoloiden läheisiltä kujilta löytyy ruumiita. Toisaalla suosikkijuontaja Craig Colea, mukavaa ja kilttiä miestä, syytetään ahdistelusta. Lontoo tuntuu kohisevan niin järkyttävistä videoista ja surmista kuin Colen tapauksestakin. Studion väen on aika tarttua toimeen. Suomalaissyntyinen graafikko Lia on osa maannaisensa Marin johtamaa joukkoa, joka ei arkaile liikkua harmaalla alueella pyrkiessään selvittämään rikokset, pyrkiessään kohti hyvää. Heitä vastassa on kuitenkin jotain todella pahaa, jotain sysipimeää.

Pekka Hiltusen esikoisdekkari Vilpittömästi sinun (2011) hurmasi minut pari kuukautta sitten ja ihastuin Liaan, Mariin sekä Studion muuhun väkeen, eleganttiin Maggieen, tietokonevelho-Ricoon, leppoisaan puoliruotsalaiseen Bergiin sekä sydän puhdasta kultaa täynnä olevaan ulkoisesti karskiin Paddyyn. Ihmeellinen joukkio ja heidän kykynsä ovat keskiössä Studio-sarjan toisessa trillerissä Sysipimeä (2012), jossa liikutaan niin homojen oikeuksien, mediamaailman varjopuolien kuin surunkin keskellä. Lia on tälläkin kertaa kirjan keskeishahmo, jonka kautta tapahtumat ja ihmiset valottuvat.

Hän pudotti viimeisen kuoren matkaan lähellä Primrose Hilliä. Punainen, pyöreä postilaatikkko nielaisi lähetyksen ääneti.
Kotiin oli muutama kilometri. Hän lisäsi vauhtia ja tunsi hengityksensä tihentyvän. Askel oli kevyt, se oli niin kevyt että oli kuin hän olisi noussut ilmaan. Kuin hengittäisi itseään eteenpäin hämärässä illassa.

Hiltunen osaa kirjoittaa samalla lempeästi ja hyytävän pelottavasti. Olen aina ollut heikkona kirjoihin, joissa liikutaan Englannissa. Lontoo on suosikkikaupunki, jonne matkustan taas ensi kesänä. Ei siis ihme, että olin suorastaan haltioissani lukiessani Bergin, Lian ja Gro-koiran kävelyista Lontoon viehättävillä kaduilla tai Lian kotikulmista Hampsteadissa. Kaupunki ei kuitenkaan ole vetävän kerronnan pääosassa, mutta antaa tarinalle oman mausteensa, omat lontoolaisen eleganssinsa. Muutamat seesteiset kaupunkikuvaukset auttavat myös kestämään sitä julmuutta, jolla kirjan rikokset on tehty. Kaikkialla vaanii pelko ja mukana on aimo annos suruakin. Kun ihmisestä tulee kaatuva puu ja kaikki on sortumassa, ei liikutukselta voi välttyä.

Vaikka koukutuin Hiltusen toiseenkin jännityskirjaan, en voinut olla paikoin turhautumatta toisaalta pieneen opettavaisuuteen ja toisaalta ajoittaiseen tyhjäkäyntiin. Etenkin romaanin alkupuolella Hiltunen selostaa studiolaisten roolit niin, että Vilpittömästi sinun -esikoisen lukenut bloggaaja alkaa haukotella. Toisaalta Sysipimeän voi lukea itsenäisenä kirjana ja silloin on tietenkin hyvä saada taustoitusta henkilökuvien syventämiseksi. Paikoin Hiltunen myös opettaa. Hän ei saarnaa, mutta lyhyesti luennoi lukijoilleen kirjoittaessaan tärkeää asiaa homoihin kohdistuneista rikoksista sekä taustoittaessaan LGBTI-järjestöä. Ehkä lukijoiden sivistykseen ja tasa-arvon tajuun olisi voinut luottaa hieman enemmän, mutta yhtä kaikki, pidän siitä, että dekkareihin voi ripotella tärkeitä asioita.

Ja kun Hiltunen pääsee vauhtiin, on tahti hengästyttävä ja otteessaan pitävä. Pienestä alkupuolen tyhjäkäynnistä huolimatta pääsin tarinan imuun heti alusta saakka. Kaiken lisäksi jotkut käänteet ovat niin juoneltaan kuin tunnelmaltaan siinä määrin pelottavia, että en kirjan lukemisen ollessa kesken olisi halunnut iltapimeällä lähteä viemään edes roskia ulos. Se osoittanee Sysipimeän onnistumisen trillerinä.

Hiltusen onnistuu luoda kiehtova ja omalaatuinen jännityksen maailma. Studion väki on tietenkin osin epäuskottava porukka ja kirjaan mahtuu jaarittelua, mutta romaanin teemat ovat tosia, tärkeitäkin. Sysipimeä kiehtoo, koukuttaa, pelottaa ja viihdyttää tavalla, joka kietoi minut pauloihinsa. Voiko jännityskirjalta (juuri) enempää toivoakaan?

****

Sara pääsi kirjan lumoihin, Booksy viihtyi, mutta pettyi silti hieman. Saran arviosta löytyy linkkejä muihinkin hienoihin blogiteksteihin.

P.S. Blogini "Pimeän kirjan viikko" päättyy nyt kevätpäiväntasauksen aattona. Viikko oli antoisa: kaksi hyvää romaania, yksi keskinkertainen lukuromaani sekä yksi mainio lastenkirja.