Eeva Tenhunen: Kuolema savolaiseen tapaan

Eeva Tenhunen: Kuolema savolaiseen tapaan
Kustantaja: WSOY 1976 (4. painos 1995)
Kansi: Eeva Mehto
Kotimainen jännitysromaani
Sivuja: 256

Viinamäen kylä nyt ainakin oli Kuopion takana jos mikä. Ja Rainan raporttien mukaan melkein kaikki asukkaat olivat Tikkasia.
Mutta huolimatta Martin ibseniläisestä kaudesta, välittämättä isomummu Loviisan koti-ikävästä, olisin jarruttanut kiivaasti - jos olisin tiennyt että Mustikkamäen tilan kauppakirjassa mainittuun irtaimistoon sisältyi myös kauniin nuoren tytön pakastettu ruumis.

Aloitteleva jännityskirjailija ja entinen äidinkielen opettaja Liisa Halla, kirjan minä, muuttaa miehensä, virkavapaalla olevan poliisin Martti Hallan kanssa Ylä-Savoon Viinamäen kylään. Liisa toivoo saavansa inspiraatiota dekkariinsa, Martti haaveilee ränsistyneen Mustikkamäen tilan remontoimisesta. Vantaalainen rivitalo-osake ja pääkaupunkiseudun houkutukset jäävät taakse ja korvaantuvat talorötisköllä, kokonaisella Tikkas-joukolla Viinamäen Santtu-parasta Uteliaaseen Eukkoon, opettajaan, saakka ja edelleen hartiat lysyssä kulkevaan Poekaan sekä myytisellä isomummu-Loviisalla, josta vieläkin puhutaan kylänraitilla. Liisan kirjoitustyö ei ota sujuakseen inspiroivasta aitosavolaisesta ilmapiiristä huolimatta, mutta muuten kaikki voisi olla hyvin, ellei Mustikkamäen kellarista sattuisi löytymään sulamistilassa olevaa punasaappaisen tytön ruumista.

En ole varma, olenko aiemmin lukenut Eeva Tenhusen Kuoleman savolaiseen tapaan (1976) vaiko en. Kuvittelin, muistin, lukeneeni kirjan sen nimen ja kehystarinan perusteella, mutta kun nyt oikeasti tartuin kirjaan, en muistanut siitä mitään. Innostuin Tenhusesta uudelleen viime syksynä ja aion nyt harvakseltaan lukea hänen teoksiaan. Tenhunen on mielestäni erinomainen dekkaristi ja hieno kirjailija.

Kun Viinamäen Santtu höylisti lupaa tulla auttamaan Marttia huussin alusen tyhjennyksessä "huomenna, heti puolilta päivin", se tosiaan vilpittömästio aikoo tehdä niin - sillä hetkellä.
Tilanne tuo mieleen erään kohtauksen Graham Greenen romaanista Jutun loppu. Siinä sankaritar (Janet/Julie?) vakuuttaa rakkauttaan aitosavolaiseen tapaan: Rakastan sinua ikuisesti - tällä hetkellä (sitaatti ei ole sanatarkka - enkä valitettavasti pysty täsmentämään sitä. Tilasin kirjan kirkonkylän kirjakaupan välityksellä noin puoli vuotta sitten; tulee ensi viikolla.)
Lupaus siis annetaan aina yhtä vilpittömästi, mutta huomiseen sen sitovuus ei yllä - saati sitten ensi viikkoon: aika on toinen, olosuhteet muuttuneet.

Kuolema savolaiseen tapaan on erinomaisesti nimetty kirja. Kuolema ja savolaisuus ovat sen kantavat voimat. Tenhusen romaani on varsin humoristinen kirja, mutta luulen että kirjan huumori avautuu parhaiten niille, joilla on savolaisia (tai karjalaisia, uskon samanlaisen henkisen kierosilmäisyyden sopivan ainakin mielikuvien tasolla kumpaankin heimoon) juuria tai vähintäänkin tuttavia. Sillä siinä missä Viinamäen Santun jahkailu rinnastuu varsin hyvin Graham Greenen romaanihahmon rakkausvakuutuksiin, on savolainen höveliys ainakin minun mielestäni erittäin ymmärrettävää: kuten Marttikin lopulta ymmärtää, Savossa olisi tavattoman epäkohteliasta, suorastaan tylyä, kieltäytyä jostain asiasta. Vastapuolen on vain ymmärrettävä, että tilanteet ovat, tuota, eläväisiä ja muuttuvia. Kyntilän laittaminen vakan alle on jo Jotakin, koska kaikilla ei ole sitäkään vähää vakan alle pantavaa. Loppujen lopuksi kirja taitaa paitsi pitää naurunalaisena, omalla tavallaan myös ylistää itäsuomalaista elämänasennetta.

Kuolema savolaiseen tapaan ei ole pelkkä hupaisa savolaiskuvailu, vaan se on myös ehta dekkari. Siinä on murha, ja toinenkin. Punasaappaisen tytön kuoleman lisäksi tapahtuu kunnon dekkarin tapaan totta kai toinenkin veriteko. Mahdollisia syyllisiä on useita, itse asiassa kuka tahansa voisi olla murhaaja. Tällä kertaa jännitys ei kuitenkaan tihene. Kyse ei ole siitä, etteikö Tenhunen olisi luonut kunnollista kuka-sen-teki -verkkoa. Päinvastoin, siinä hän onnistuu hyvin: itse kuvittelin arvaavani murhaajan yhdessä kohtaa, mutta myöhemmin Tenhunen pyöritteli henkilöhahmojaan siinä määrin mehukkaasti, että epäilykseni ehtivät muuttua montakin kertaa. Tarina on ehjä ja Tenhunen punoo punasaappaisen tytön arvoituksen varsin mehukkaalla tavalla. Mutta kirjalla on nimenomaan dekkarina yksi suuri ongelma: sillä, kuka murhan teki, ei ole loppujen lopuksi suurtakaan merkitystä, koska Tenhunen hukkuu tekstissään jonnekin satiirisen savolaiskuvailun, kirjailijantyöhön kuuluvan luomisvaikeuden ja kyläyhteisön sosiaalisen järjestyksen alle. Tarinan eheys ei paikkaa kerronnan jaarittelevaa poukkoulua. Kirja käynnistyy kunnolla vasta loppupuolella

Kuolema Savolaiseen tapaan ei dekkarina yllä lähellekään samaa kuin kirjailijan Nuku hyvin, Punahilkka. Punahilkka on mielestäni itse asiassa eräs parhaiten kirjoitetuista kotimaisista dekkareista. Se on tiivis, aidosti jännittävä ja pahuutta nurkissaan piilotettava romaani. Tiiviys ja oikea jännitys uupuvat Viinamäen kylästä, vaikka siellä pahuutta toki piileskeleekin. Kesäkirjana romaani on kuitenkin mainio ja Tenhusen yläsavolaisia, kaikkia noita Tikkasia ja Poekaa, on vain jollakin tasolla rakastettava. Kuten Savossa sanotaan, tottuus on niin pyhä asia, ettei sitä henno arkena käyttee.

***½

Booksy on kirjoittanut kirjasta hienon blogitekstin, jossa pohtii muun muassa sitä, kuinka savolaisuutta tarkastellaan kulttuuriantopologisesti.

Ja koska Eeva Tenhusta pidetään "Suomen Agathana", niin äänestäkää sivupalkin gallupissa sitä, ratkooko neiti Marple vaiko Hercule Poirot murhan paremmin! Omaa dekkarisuhdettaan voi kommentoida täällä ja samalla on mahdollisuus osallistua arvontaan. Aikaa on sunnuntai-iltaan 5.8. saakka.