Dekkarit, minä ja Rautalammin museo

Peuran museona tunnettu Rautalammin museo ei liity mitenkään dekkareihin tai kesälukemisiini, mutta se on eräs niistä paikoista, joissa olen lomani aikana vieraillut. Suonenjoelta kotoisin olevana koen vanhan emäpitäjän Rautalammin monellakin tapaa tutuksi: osaksi kotiseutuani Sisä-Savoa, syksyisten pestuumarkkinoiden paikkakunnaksi sekä siksi pikkukyläksi, jossa asuvaan poikaan oli tavattoman ihastunut 12-vuotiaana (mutta eihän siitä koskaan tullut muuta kuin pelkkää kikattelua, onneksi!).

Rautalampi on edelleen kaunis ja viehättävä paikkakunta, jossa olevaa museota voin mielihyvin suositella kenelle tahansa. Kirkonkylän upein rakennus - vaikka hienoja ovat kirkko ja omalla tavallaan myös "pilvenpiirtäjä" - pitää sisällään muun muassa Pekka Halosen taidetta ja Korholan kartanon esineistöä. Vaihtuvat näyttelyt tänä vuonna ovat Ivar Ekströmin valokuvanäyttely Metsäkansa sekä suloinen Ihanat nukkekodit. Nukkekotien joukosta bongasin muutaman Anna-Mari Kaipaisen tekemän suloisen ja kekseliään talon ja kehoitan kaikkia tutustumaan Kaipaisen Mollamari-blogiin. Niin - ja Rautalammilla sijaitsee myös Juoksuhaudantie, katu, joka nimettiin vuosi sitten uudelleen Rautalammilla lapsuutensa viettäneet Kari Hotakaisen kunniaksi. Muita paikkakunnalla asuneita kirjailijoita ovat muun muassa Matti Rossi ja Veijo Baltzar.

Mutta ne dekkarit? Periaatteessahan Rautalampi voisi antaa hyvän miljöön kotimaiselle dekkarille, koska mielestäni parhaimmat jännityskirjat sijoittuvat pienelle paikkakunnalle, jonka jokainen asukas tuntee toisensa, jossa on niin kylänraittia, metsää, järvimaisemia kuin vanhoja rakennuksiakin. Että miksikäs ei! En nyt kuitenkaan jaarittele tämän enempää Rautalammista, vaan luon pienen katsauksen dekkareihin ja minuun.

Minut ja blogini tuntevat tietävät, etten lue dekkareita. Se on totta kai liioittelua, koska olen blogini olemassaoloaikanakin lukenut kokonaisen (pienen) joukon jännityskirjallisuutta; perinteisiä dekkareita on ehkä vähän, mutta jännitystä ja arvoituksia tarjoavat myös suursuosikkini Harjukaupungin salakäytävät tai Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessäkin. Mysteerejä löytyy sitten laajemminkin, aina Joel Haahtelasta Sarah Watersiin. Sille, etten juurikaan lue kuka-sen-teki-tyylisiä dekkareita on hyvä syy: kyllästyminen. Lukiolaisena ja nuorena (!) opiskelijana luin oikeastaan vain dekkareita, John Irvingiä tai Italo Calvinoa. Irvingiin ja Calvinoon en ole kyllästynyt vieläkään, mutta dekkareihin väsyin, vaikka luin niinkin erilaisia kirjailijoita kuin Elisabeth Georgea, Ian Rankinia, Maria Langia, P.D. Jamesia, Eeva Tenhusta, Patricia Cornwelliä ja Leena Lehtolaista. En enää saanut dekkareista mitään irti ja satunnaiset paluut jännäreiden maailmaan 2000-luvulla vain lisäsivät kyllästymistäni.

Monista tv-dekkareista pidän, etenkin Midsomerin murhista ja Agatha Christie -filmatisoinneista. Dekkariolo kuitenkin oli jäänyt kaihertamaan. Halusin oppia pitämään ihan perinteisistä dekkareista, nauttia niiden tuomasta aivojumpasta. Viime vuonna luin kokeeksi Camilla Läckbergin Merenneidon, tänä vuonna Ann Rosmanin Noitavasaran. Molemmista pidin, mutta kumpaankaan ei ihastunut, pikemminkin väsyin - taas kerran. Koska olen joskus ihmeellisen sinnikäs, otin nyt lomaprojektikseni lukea pelkkää jännityskirjallisuutta. Kyllästymisen pelon karkoittaakseni valitsin erilaisia kirjoja: uutuuksia ja klassikoita, lastenkirjoja (jännitystä ja mysteerejä voi olla ilman murhiakin) sekä erään huumorina menevän yllätyksen, jota en vielä paljasta. Mystiikkaa sisältäviä jännäreitä en valinnut, koska vierastan mystiikkaa muutenkin, minun on vaikea suhtautua yliluonnolliseen. Nyt olen lukenut kuvan pinon kirjoista puolet, ennen heinäkuun loppua ehtinen loputkin. Tulen varmasti kirjoittamaan erillisen postauksen jokaisesta kirjasta, jaksattekohan lukea? Sen verran voin vihjaista, että olen pitänyt eniten Kuolemasta Sherlock-seurassa sekä Ei enää murhista, Majakanvartija piti otteessaan, muttei minusta taida Läckeberg-fania kuitenkaan tulla. Valkopukuisen naisen ja Syyttävän sormen otan mukaan seuraavalle pienelle lomamatkalleni, joka alkaa huomenna. Ja senkin voin vielä sanoa, että olen viihtynyt jännärien parissa mainiosti viime päivien aikana.

Nyt palaan hetkeksi Savoon. Rautalampiakin tutumpi minulle on Kuopio, tuo hieno kulttuurikaupunki. Koska en päässyt kirjabloggaajien Kuopio-symposiumiin, kuljin nyt osittain heidän jäljillään ja istuskelin muun muassa kahvila Kanelissa ja mietin Minna Canthia.

Olen lähdössä huomenna Tukholmaan ja haluan dekkarien lisäksi jotain muutakin lukemista: teidän kommenttejanne! Kertokaa siis minulle, että mikä on oma suhteenne dekkareihin? Jos tällaista suhdetta ei ole, niin mikä sitten on suhteenne Rautalampiin? Ja jos sitäkään suhdetta ei ole, niin kyllähän suhteettomuuskin sopii. :)

Kaikkien kommentoijien kesken arvon kaksi palkintoa: Ensimmäinen saa Kuopion museosta ostamani Minna Canth -paperinuken sekä rintamerkin, jossa lukee Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää. Toinen palkinto on Camilla Läckbergin uutuusdekkari Majanvartija. Kerrothan, kumpaa palkintoa tavoittelet. Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 5.8. saakka.

Arpaonnea ja kesäiloa!