Annica Wennström: Lapinkylä. Sukutarina.
Kustantaja: Bazar 2012
Alkuteos: Lappskatteland. En familjesaga 2006
Suomentanut: Outi Menna
Kansi: Susanna Appel
Ulkomainen romaani, Ruotsi
Sivuja: 334
Nainen sulkeutui kuin simpukka. Hän vastasi saameksi. Hänen perheellään ei ollut muita tarinnankerrontaperinteitä. Kuuntelin ällistyneenä. Minun oli vaikea kuvitella yhtäkään perhettä koko maailmassa, jota ei sitoisi yhteen joko yhteinen historia tai, kuten minun tapauksessani, historian kieltäminen.
Olipa kyse kummasta hyvänsä, me synnymme sen kautta, mitä kerromme toisillemme. Yhteinen muisti sitoo meitä toisiimme, sanat muuttavat meidät lihaksi.
Helmikuussa 2002 nuori nainen viipyy hotellissa Kaarasjoella Finnmarkissa. Hänen huoneensa sijaitsee katutason alapuolella, miltei maan alla, siellä missä hänen esi-isänsäkin lepäävät jalkapohjat vastatusten. Ja juuri esi-isiään tai ennen kaikkea -äitejään hän pohtii löydettyään vanhat saamelaiset kengännauhat oman äitinsä vintiltä. Nainen tajuaa, että hänen oman sukunsa historiasta on vaiettu sukupolvien ajan. Koska yhteinen muisti kuitenkin sitoo ihmiset toisiinsa, hän alkaa selvittää omien juuriensa paikkaa ja niiden merkitystä koko elämälleen. Kesällä 1861 Åselessa Ruotsin Lapissa naiseuden kynnyksellä oleva metsäsaamelaistyttö Njenna näkee komean Aanta Nahkeesen pulahtavan alastomana kylmään järviveteen. Njennan koko keho kihelmöi, sillä mies omaa noidan kykyjä ja osoittaa kiinnostusta juuri Njennaa kohtaan. Ajat ovat muuttumassa. Uudisasukkat ovat muuttamassa yhä pohjoisemmaksi, kristillinen kirkko on kieltämässä luonnonuskon ja häijy jääsilmäinen mies huomaa Njennan. Kovia kokenut Njenna lähtee etsimään omaa tietään tunturipurojen, satunnaisten kohtaamisten ja koko ajan ahtaammalle ajetun väkensä keskuudessa. Erään sukutarinan pitkän hiljaisuuden juuret ovat juuri lähdössä kasvuun aina neljänteen sukupolveen saakka.
Lapinkylä. Sukutarina (2006) on periaatteessa ruotsalaisen Annica Wennströmin esikoisromaani. Se on esikoiskirja vain periaatteessa siksi, että Wennström on kokenut kirjailija; hän on kirjoittanut viisi rikosromaania yhteistyössä muiden kirjailijoiden kanssa sekä joukon nuortenkirjoja Emma Vallin nimellä. Lapinkylä on kuitenkin Wennströmin ensimmäinen kokonaan omalla nimellä kirjoitettu romaani. Se on kertomus kokonaisesta vaeitusta kansakunnasta, sukupolvesta toiseen jatkuvasta omien juurien pakenemisesta sekä monenlaiset rajat ylittävästä rakkaudesta. Romaani kertoo siitä, millaista on olla ikuisesti sopeutumaton, valtaväestöön, mutta myös omaan väkeen kuulumaton:
Hän oli elossa mutta yhtä aikaa kuollut. Hylätty ja näkymätön. Vailla merkitystä.
Lapinkylä kantaa nimessään sukutarinan määrettä täysin oikeutetusti. Kuuluminen ja ei-kuuluminen sulautuvat yhteen, kun minä-kertoja sekä tämän esiäidit Njenna ja Ristin yrittävät löytää paikkansa maailmasta. Pohjoisen luonto heijastaa naisten tuntoja, kaikkea tapahtunutta ja koettua. Wennström kirjoittaa hienosti juurista ja juurettomuudesta, siitä miten yksinäisyys maalaa muotokuvaa päähenkilöistä. Hän kirjoittaa myös oikeudesta omaan kulttuuriin ja omaan maaperään, mutta silti samaan aikaan mihinkään kuulumattomuuden tunteesta, kuin eräänlaisesta kuolemasta. Tuon juurevan kuulumattomuuden kuvaus on väkevyydessään romaanin vahvinta antia.
Lapinkylä on otteessaan pitävä lukuromaani - tiettyyn rajaan saakka. Wennström kirjoittaa metsäsaamelaisten elämästä kiinnostavasti, tuo lukijan ulottuville niin porojen laiduntamiseen ja poroeloon liittyvät käsitteet, joikujen, käsityöläisyyden kuin ennen kaikkea saamelais- ja uudiasukasväestön kohtaamisen kipupisteet. Tekstiään hän elävöittää eteläsaamelaisella sanastolla, joka on selitetty heti kirjan alussa. Vaikka romaani pitää otteessaan ja vaikka suvun naiset tulevat liki, on kirja paikoin hidaslukuinen eikä lukijan mielenkiinto pysy yllä ihan koko ajan. Hitaus toisaalta sopii kirjaan, minä-kertojan matka oman sukunsa menneisyyteen on sellainen, jonka kuuluukin aueta hitaasti. Silti olisin toivonut lukuromaanilta sitä kuuluisaa tarinanlentoa, joka saa kääntämään sivun toisensa jälkeen ja lukutaukojen aikana kaipaamaan miltei palavasti kirjan maailmaan. Lapinkylän kohdalla tarina nousee kunnolla lentoon vasta puolivälissä, minkä jälkeen sitä onkin suuri ilo lukea.
Ajallisesti ja kielellisesti teos on hieman epätasainen. Ajallisesti romaani keskittyy kuvailemaan menneiden polvien elämää, mitä Wennström kuvaileekin samalla mielenkiintoisesti että paikoin lähes etnografisella tarkkuudella. Olisin kuitenkin kaivannut lisää kuvausta myös 2000-luvun alkuun sijoittuvan minä-kertojan elämästä ja mietteistä, koska juuri minä-kertojana toimiva nuori nainen on se, jonka ansiosta koko sukutarinan vyyhti alkaa purkautua. Kielellisesti Lapinkylä on melko tavanomainen. Periaatteessa esikoiskirjailijaksi luettava Wennström on kyllä taitava: jääsilmät ja kiihkeä syke vatsasta reisiin -kaltaiset ilmaisulliset kliseet on helppo antaa anteeksi, kun mukaan mahtuu myös pihkan ja metsän tuoksuisia, tunturipuron raikkaita kielikuvia, kuten auringon lailla hehkuvia lakkoja tai kokonaisen elämän lupaava kädenojennus.
Onko koskaan liian myöhäistä saada historia? Usean sukupolven naisten tarina avaa hienosti metsäsaamelaisten kohtaloa ja arkielämän toimeentuloa sekä shamanismia, maahisia ja suomalais-ugrilaisten kansojen uskomuksiin kuuluvaa karhun sielun eloon joikaamista. Sukutarinana kirja on täyttää tehtävänsä sitoen naisten elämän yhden suvun suureksi kertomukseksi. Lapinkylä myös sivistää, sillä kirjan kannet suljettuani aloin heti selvittää Ruotsin metsäsaamelaisten kohtaloa - en muista lukeneeni muita samasta aiheesta kirjoitettuja romaaneja. Parasta Wennströmin romaanissa on kuitenkin tarinaperinteen ja oman kulttuurisen taustan kunnioitus, jota ei voi koskaan olla liikaa kaunokirjallisuudessakaan: vahvat voimat ovat liikkeellä niin nykyisyydessä kuin menneessäkin.
***½
Lapinkylän ovat lukeneet myös Sara ja Tuulia.
Jotenkin minua kiehtoo tämä. Siksikin, että pidän sukutarinoista ja tuo saamelaisuus tuo tähän jotain erityistä.
VastaaPoistaKiitos bloggauksesta!
Unni, saamelaisuus tosiaankin antaa kirjaan lisäarvoa - tai oikeastaan saamelaiskuvaus oli minulle syy tarttua tähän. Kaunokirjallisesti romaani voisi olla parempikin, mutta ihan hyväksi lukukokemukseksi tämä onneksi osoittatui.
Poistaosoittatui -> osoittautui. :)
PoistaHih, olen ollut siivoojana tuossa mainitsemassasi hotellissa! :)
VastaaPoistaTämä kirja on ihan pakko lukea minunkin. Tunturisaamelaisena olen kiinnostunut tutustumaan ruotsalaisten "metsäserkkujen" elämään.
Tietty hitaus kuuluu myös saamelaiseen perusluonteeseen ja sinänsä sopii kuvaan.
Elma Ilona, ihanko totta! Vau. Sinun pitää tosiaankin lukea tämä. :)
PoistaMinäkin mietin tuota hitautta, että vaikka se tuskatutti, se jotenkin sopi kirjan tunnelmaan. Vilkkaana itäsuomalaisena en uskaltanut pukea noita mietteitäni sanoiksi, mutta taisin ajatella ihan oikein.
Tässä kirjassa on paljon kiehtovaa.
Minäkin olen saanut vilkkauden karjalaiselta äidiltäni. Siinä on saamelaisella isälläni ollut kestämistä meidän kahden räpätädin keskellä :D
PoistaTiedätkö muuten onko Wennström itse saamelaista sukua ja juurta? Saamelaisia kirjailijoita kun on vieläkin ihmeen vähän.
Karjalais-saamelaisena sinulla on rikas tausta! Itse olen savolais-karjalais-pohjalainen ja huomaan omassa suvussani kyllä sekä räpätätejä että maan hiljaisia.
PoistaKoetin ottaa selville, onko Wennström itse (ainakin osin) saamelainen vai ei. Vielä en saanut siitä selkoa, mutta jatkan tutkimuksia. Toivon, että hän olisi. :)
Niin toivon minäkin, saamelaista kirjallisuutta ei tosiaan ole liikaa.
PoistaSinullakin on heimojen rikkautta suonissa :)
Meidän lapsilla vasta mielenkiintoinen geenicocktail onkin: saamelais-karjalais-amerikkalais-irlantilaisia ei varmaan joka pitäjästä löydy ;)
Heimojen rikkauden aikaansaamaa geenicocktail tekee terveeksi, toivon. :) Teillä on kyllä kiehtova sekoitus!
PoistaToivottavasti saat tämän kirjan pian käsiisi.
Olen miettinyt paljon tämän lukemista,mutten toistaiseksi ole hankkinut käsiini. Uskon kyllä, että lainaan tämän kirjastosta jossain vaiheessa!
VastaaPoistaSusa, minun suursuosikkiani tästä ei tullut, mutta saamelaiskuvauksen ansiosta kirja nousee keskitason yläpuolelle. Kannattaa siis lainata kirjastosta, jos kohdalle sattuu!
PoistaTätä olisi mielenkiintoista lukea,ihan senkin vuoksi,etten ole tuon aiheista ennen lukenut.Kiitos taas esittelystä!
VastaaPoistaYaelian, tästä aiheesta ei tosiaan ole kovin paljon kirjoja. Ja vaikken kaikin osin tälle lämmennyt, niin suosittelen kyllä lukemaan.
PoistaMinuakin aihe kiinnostaa ja haluan lukea tämän jossain vaiheessa :).
VastaaPoistaSanna, toivottavasti saat kirjan käsiisi. Aihe on kyllä kirjan suurin rikkaus. Mieleeni ei tule yhtään samanlaista.
PoistaTämä odottaa minua myös tuolla hyllyssä. Etenkin tuo saamelaiskuvaus kiinnostaa. Jotenkin muuten en osaa edes odottaa kovin korkeita kirjallisia ansioita (enkä tiedä onko se niin tarpeenkaan).
VastaaPoistaMorre, saamelaiskuvaus tässä on rikasta ja kiinnostavaa. Ihan siksi kirja kannattaakin lukea. En minäkään odottanut korkeakirjallista teosta, mutta ehkä aavistuksen vetävämpää kuitenkin. Mutta lopulta huomasin pitäneeni kirjasta. Se on hyvä se. :)
Poista"Kokonaisen elämän lupaama kädenojennus"...hmmm.
VastaaPoistaOlet oikeassa: Lukuroomanin pitäisi antaa tuulta lentosiipien alle, unelmien alle.Sitten ovat nämä kirjat, joissa taso hypähtelee...niin tuttu juttu.
Mistä tämä ihana lappibuumi alkoi? Kätilöstä...ehkä. Muistaisin nähneeni jossain syksyn katalogissa muutakin pohjoisen tarinaa.
Kiitos esittelystä!
Leena, hmmm totta tosiaan. Wennströmin kirjassa on paljon hyvää, ainakin aihe ja sen käsittely, mutta sitten kuitenkin aika tavanomaista kieltä ja lukuromaanille vääränlaista hitautta. Korkeakirjallinen teos saakin olla hidas, mutta lukuromaanin pitäisi viedä mukanaan!
PoistaEn tiedä, mistä Lappi-buumi alkoi. Wennström on ruotsalainen ja tämä kirja on kirjoitettu 2006. Plussaa on sekin, minkä Elma Ilona huomasi: Wennström on ainakin osin saamelainen. Mutta kyllä kiehtovasta pohjoisesta kertovia kirjoja tarvitaan. :)