Annamari Marttinen: Mistä kevät alkaa

Annamari Marttinen: Mistä kevät alkaa
Kustantaja: Tammi 2005 (pokkaripainos 2010)
Kansi: ?
Kotimainen romaani
Sivuja: 332

Miksi minulle? Miksi meille? Miksei minun äitini voisi touhuta meillä kotona ja täyttää tuulihattuja? Asetella ruusuja maljakoihin, leikellä leikkokukkavirkistepussien nurkkia saksilla auki ja sekoitella niitä veteen? Katsoa minun maljakkoa piteleviä käsiäni, hymyillä ja sanoa, ettei tuo maljakko käy noille ruusuille. Eikö sinulla ole yhtään korkeampaa maljakkoa?

Keski-ikäistyvä opettaja Leila viettää täydellistä kevättä. Hänen keijumaisen kaunis tyttärensä Kia on kirjoittanut ylioppilaaksi ja lakkiaisjärjestelyt ovat kiireimmillään. Kaikki tuntuu kuitenkin hajoavan käsiin, koska Leilan Helena-äidin muistisairaus on pitkällä ja Leila joutuu pitämään huolta äidistään sekä elämään tämän mitä ailahtelevampien tekojen keskellä. Myös kanaemon siipien avaaminen ja omasta tyttärestään irti päästäminen tuntuu vaikeammalta kuin Leila olisi koskaan voinut arvata. Elämän ristiaallokko vie Leilaa - ja lujaa viekin.

Annamari Marttisen Mistä kevät alkaa (2005) on kuvaus kolmesta sukupolvesta, Altzheimerin taudista, aikuistumisesta, keski-ikäistymisestä ja juhlan ajasta. Kevät on kukkeimmillaan, Kian ylioppilasjuhlien ruusut ostettu, mekkokin kuin unelma, mutta kun oma äiti ei muista enää lapsiaan tai erota yötä päivästä eikä paikkaa ajasta, ei kaikki sujukaan suunnitelmien mukaan. Onko kukkien paperi- tai sellofaanikäärellä väliä siinä vaiheessa, kun vastauksia mihinkään muuhunkaan ei tunnu enää olevan?

Tirkistelynhalu otti hänet vastustomatti valtaansa. Kutoi seittinsä ja inhottavat lonkeronsa ja tunkeutui hänen tyttärensydämeensä ja tyttärenmieleensä. Hänet valtasi outo innokkuus ja halu löytää vielä lisää surkeita ja noloja yksityiskohtia.

Mistä kevät alkaa on ensimmäinen lukemani Marttisen kirja. Se on paikoin erinomainen, paikoin keskinkertainen, koko ajan niin kielellisesti kuin tarinansa osalta arjessa kiinni. Kirja lähtee käyntiin melko tavanomaisena kolmen sukupolven naisten tarinana viipyillen astioiden, vaatteiden ja arkisten kiireiden kuvailussa. Aluksi tuntuu, että teoksessa on erilaisia juoniaihioita liiaksi saakka: ylioppilasjuhlavalmistujen ja muistisairaan äidin lisäksi mukana on sisarussuhteista kumpuavia jännitteitä, parisuhdeasiaa, koulutyötä, mökkielämää - kaiken keskellä Leila. Romaanin puolivälissään ja etenkin loppupuolella kerronnan jännitteet pitävät ja tarinan sen sijaan kaari kantaa komeasti.

Marttinen on vahvimmillaan naisten elämän kuvaajana. Hän kytkeytyy hyvin kotimaisen realismin jatkumoon ja osaa sävyttää henkilöidensä kokemukset juuri oikealla tavalla ja osaa tarvittaessa pelata symboleilla ja pienillä nyansseilla. Hän uskaltaa kirjoittaa keskeishenkilönsä Leilan ärsyttäväksi naiseksi, josta on paikoin vaikea pitää. Marttinen on taitava myös siksi, että vaikkei Leila ihastuta, hän kuitenkin tulee tutuksi ja hänen kanssaan kokee huolta, hänen puolestaan tuntee välillä suoranaista myötähäpeääkin. Mutta vaikka Leila on paikoin raivostuttava, hän on tosi ja varsin surullinenkin hahmo: minne niin moni unelma jäi? Mistä keski-ikäinen nainen voi pitää kiinni, mitä saavuttaa? Myös Helenan Marttinen kirjoittaa erinomaiseksi romaanihahmoksi, ainakin itse aloin ihan välittää juuri Helenasta. Altzheimer ei tarjoa armeliasta unohdusta, vaan sekavuutta ja nöyryytystäkin. Parhaimmillaan se tuo tuokiokuvia, muistoja, hyviä ja huonoja hetkiä, pahimmillaan taas sellaista henkistä kadoksissa oloa, jota on vaikea kuvitella. Kaikkia hahmojaan Marttinen ei kuvaa yhtä taidokkaasti, Kia sekä monet sivuhenkilöt jäävät vieraaksi. Tämä saattaa toki olla tarkoituksellista, koska esimerkiksi aikuistuva nuori nainen varmasti usein on äidilleen ainakin osin arvoitus. Kun ihmiskuvaus ja naisten arkielämä ylipäätään on Marttisen romaanin vahvuus, on dialogi paikoin hieman päälleliimatun oloista. Teoksessa on paljon ihmisten välistä vuoropuhelua, joka toisinaan tuntuu miltei elokuvalliselta ja asetelmalliselta, onnistuessaan taas konstailemattomalta ja luontevalta.

Mistä kevät alkaa on samanaikaisesti ruusuja ja makkaravoileipää, samppanjaa ja Yves Rocherin onnenrullia. Usein puhutaan sukupolvien ketjusta. Biologinen ketju on olemassa myös Helenan, Leilan ja Kian välillä, mutta henkinen ketju tai yhteys näiden toisistaan polveutuvisen naisten välillä on heikko. Tuntuu kuin he eivät osaisi kohdata toisinaan ja tuon sukupolvien ketjun heikkouden Marttinen tavoittaa hienosti, näyttää sen todeksi. Vaikka en nyt ensikohtaamisellani lumoutunut, vakuutuin Marttisen tarkkanäköisyydestä naisten arjen kuvaajana niin, että aion lukea häneltä muutakin. Otan mielelläni vastaan suosituksia, joten Marttista lukeneet, mikä on juuri sinun suosikkisi?

***½

Mistä kevät alkaa on arvioitu myös Susan ja Leenan blogeissa. Tällä kirjalla osallistun Sinisen linnan kirjaston Kirjallisuuden äidit -lukuhaastetta.