Peter Høeg: Norsunhoitajien lapset

Peter Høeg: Norsunhoitajien lapset
Kustantaja: Tammi 2011, Keltainen kirjasto
Alkuteos: Elefantpassernes Børn 2010
Kansi: Timo Mänttäri
Suomentanut: Pirkko Talvio-Jaatinen
Ulkomainen romaani, Tanska
Sivuja: 512

Ennen kuin aloitan, minun on kysyttävä sinulta yhtä asiaa. Kysyn, muistatko omasta elämästäsi tiettyjä hetkiä, joina olet ollut onnellinen. Et vain tosi iloinen. Et vain tosi tyytyväinen. Vaan niin onnellinen, että kaikki oli sinä hetkenä totaalisen ja täysin sataprosenttisen täydellistä.
Ellet muista yhden yhtäkään sellaista hetkeä, se ei ole ihan hyvä juttu, mutta siinä tapauksessa on sitäkin tärkeämpää, että saan tämän selitettyä sinulle kunnolla.
Jos muistat yhden ainoankin sellaisen hetken, tai vielä parempi, useita, pyydän sinua ajattelemaan niitä. Se on tärkeää. Sillä juuri niinä hetkinä ovi raottuu.

Neljätoistavuotias Petrus, tuttavien kesken Peter, on kuvitellut, että hänellä oli onnellinen lapsuus. Hänhän on saanut asua Finøn saarella, joka on Tanskan Gran Canaria tai peräti La Gomera, pappilassa, jossa on kaksitoista huonetta sekä puiston kokoinen puutarha. Suuren perheen - äiti, isä, sisko ja veli, isovanhemmat, isomummo ja vielä koirakin - ympäröimänä Peterin elämän pitäisi olla turvattua eikä hänellä näyttäisi olevan syytä tyytymättömyyteen, vaikka onkin luokkansa toiseksi lyhin oppilas. Kaikki kuitenkin muuttuu hankalaksi, kun Peterin vanhemmat katoavat ja muutenkin moni asia tuntuu olevan oudolla tolalla: vaikka Peterin perheelle Jeesus on tie, niin silti Peterin isä arvostaa Maseratia ja äiti minkkiturkkia. Peterin vanhemmat eivät katoa suinkaan ensimmäistä kertaa ja kaiken kukkuraksi heidän katoamisensa kiinnostaa myös poliisia, rikollisia, uskonnollisten liikkeiden johtajia sekä lastensuojeluviranomaisia. Peterin isosisko Tilte on sitä mieltä, ettei ongelmia ole olemassakaan, on ainoastaan kiinnostavia haasteita. Näitä haasteita riittää matkalla, jonka aikana kirjava ihmisjoukko yrittää löytää Peterin vanhemmat.

Peter Høegin romaani Norsunhoitajien lapset (2010) on hurja, hilpeä ja koskettavakin matka erään perheen sisäisiin jännitteisiin, tanskalaisen yhteiskunnan holhoavaan ilmapiiriin, uskonnollisiin liikkeisiin sekä ennen kaikkea ihmisen oikeuteen saada elää onnellinen lapsuus. Teos on sekä veijariromaani että fundamentalismia vakavasti pohtiva teos, jossa kaikki kerrotaan Peterin näkökulmasta. Paikat ja ihmiset vaihtuvat, kun Peter etsii sitä ovea, joka avautuu vapauteen. Mutta mitä tekemistä norsunhoitajilla on kaiken kanssa?

- He ovat norsunhoitajia, se juuri on isän ja äidin ongelma, he ovat norsunhoitajia tietämättä sitä itse.
Me kaikki ymmärrämme, mitä hän tarkoittaa. Hän tarkoittaa, että äidillä ja isällä on sisällään jotain, mikä on paljon suurempaa kuin he itse ja mitä he eivät pysty hallitsemaan, ja nyt me lapset näemme sen ensimmäisen kerran. --

Niin, Norsunhoitajien lapsissa ei ole elefantteja. Sen sijaan siinä on paljon ihmisen sisäisiä norsuja: Peterin vanhemmat ovat norsunhoitajia, koska heidän elämäänsä ohjailee heidän sisäinen eläimensä - liian suureksi kasvanut uskonto, aate tai peräti fundamentalismi - eikä ihminen itse. Peterin vanhemmat hoitavat enemmän omia aatteitaan tai pyrkimyksiään kuin omia lapsiaan, vaikka juuri lapset sitä huolenpitoa kaipaisivat. Se on koko romaanin punainen lanka, vaikka Høegin kerronnassa riittää vauhtia ja juonenkäänteitä enemmän kuin monessa seikkailu-, poika- tai jännityskirjassa konsanaan.

Romaanin tarina on suorastaan villi. Peterin, Tilte-siskon sekä monen muun poukkoilu ympäri Tanskaa on kuin hurja karusellimatka. Pintatasoltaan Norsunhoitajien lapset on veijaritarina ja jännityskertomus, se on kuvaus lapsuudesta, yksinäisyydestä, pettymyksistä ja sisaruudesta. Norsunhoitajien lapsi on siitä metka kirja, että siinä on aivan liikaa rönsyjä ja liikaa sivuja, mutta silti tuota kaiken paljoutta lukee nauttien. Høeg saa tarinan rullaamaan niin, että vaikkei lukija - ainakaan minä - usko tarinan käänteisiin, hän uskoo vilpittömästi kaikkeen mitä Peter kertoo; hän uskoo Peteriin, vaikka tietää tämän luettelevan omiaan. Yksinäinen lapsi kun liioittelee ja hyvänä jutunkertojana hän osaa peilata yksinäisyyttään mitä ihmeellisimpiä sattumia vasten.

Pohjimmiltaan Norsunhoitajien lapset on täynnä symboliikkaa. Toisinaan Høegin yhteiskuntakritiikki osuu, toisinaan ei, useimmiten tilanne on sekä-että: romaanin terävin kärki koettelee tanskalaista hyvinvointiyhteiskuntaa sekä uskontoa. Pohjoismaisten lukijoiden on varmasti hyvin helppoa ymmärtää, etteivät tanskalaisen hyvinvointiyhteiskunnan antimet jakaudu tasaisesti, koska tilanne täällä Suomessa on varmasti sama. Vaikka jokaisella on periaatteellisella tasolla samat mahdollisuudet, niin toisen baguettessa on paremmat täytteet kuin kaverilla. Yhteiskunnan ja tanskalaisen täytetyn voileivän vertaaminen on melko yksinkertaista eikä kovin yllättävää ja vastaavia vertauksia Høeg viljelee melko paljon. Hän ei kuitenkaan onneksi jumitu saarnaamaan, vaan antaa Peterin perheen tarinan rullata omalla painollaan. Sen vuoksi kirja on raikas ja yllätyksiä täynnä.

Koska Høeg on niin ihailtavan taitava kirjailija, hän saa sidottua kaikkien rönsyjensä langanpäät yhteen. Vaikka kesken lukemisen olin paikoin uupua tarinan ihmeellisiin käänteisiin, en voinut olla jatkamatta, suorastaan ahmimatta kirjaa eteen päin. Kuin kirjaa kuin mitäkin lukuromaania, vaikka Høegin teos on kaikkea  muuta kiitos moniulotteisuutensa. Norsunhoitajien lapset on tarinavetoinen romaani, jonka hurjien juonenkäänteiden alla kulkee sisempi, puhutteleva taso. Kaiken huipuksi Norsunhoitajien lapset on kaunis ja surullinen kirja, joka kuitenkin tekee onnelliseksi. Ainakin minua hymyilyttää edelleen - ja pökeryttääkin vähän.

Itselleni lukukokemuksessa parastaa taitaa kuitenkin olla se, että olen reilun viikon kuluttua kaupungissa, jota Høeg ironisesti kuvailee paikaksi, joka on globaali hengellinen keskus ja jonka henkinen keskus on Kongens Nytorv. Pääsen kaupunkiin, jossa turistit eivät huhtikuussa tiedä pukeutuako kaupunkikävelylle bikineissä vaiko lentäjänhaalareissa. Ehkä kevättakki ja -mieli riittää!

****

Norsunhoitajien lapset ovat tulleet tutuiksi myös Ilselle ja Arjalle.