Kustantaja: Avain 2012
Graafinen suunnittelu: Satu Kontinen
Kotimainen tietokirja, huumoripainotteinen äitikirja
Sivuja: 304
Äiti, luontainen johtaja
Kirsi Piha sen tiesi. Äitiys todellakin valmentaa hienosti esimieheksi. Ja minä olen juuri tällainen ilmetty Äiti-johtaja!
Tämä tulee esiin mm. siinä, että olen [--]
- ratkaisukeskeinen.
(Nyt kerää noi lelut laatikkoon tai mä heitän ne roskiin.)
- motivoiva.
(Jos istut siinä kiltisti niin saat rusinan. No okei, kaksi.)
- ja itsekriittinen.
(No en todellakaan unohtanut antaa d-vitamiinia ja mitä sitten vaikka unohdinkin? Anna ite ne jatkossa jos kerta oot niin hyvä siinä, herra täydellinen!).
Jos olet äiti, etkö olekaan se tasapainoinen ja rauhallisesti hymyilevä kasvattaja, joka muistaa aina antaa lapselleen d-vitamiinit, ei koskaan sorru lahjomaan pienokaistaan herkuilla eikä koskaan osta ruoaksi nakkeja? Kun olit raskaana, niin pakkasitko sairaalakassiin jumppapallon ja Danten Jumalaisen näytelmän? Ai et. No, en minäkään. Vauvamaailma ei ole aina pastellivärinen idylli, jossa tuore äiti hymyilee madonnamaista hymyään täysimetyksen onnistuessa eikä lapsiperheessä voi välttää sotkua, väsymystä, turhautumista tai vanhempien tarvetta saada omaa aikaa.
Blogeistaan Salamatkustaja ja Project Mama tunnetut Satu Rämö ja Katja Lahti ovat kirjoittaneet vauhdikkaan ja värikkään kirjan Vuoden mutsi (2012). Vauvavuoteen keskittyvät teos käy hersyävän huumorin keinoin läpi äitiyden ulottuvuuksia raskaudesta synnytykseen, perhe-elämästä parisuhteeseen sekä yhteiskunnan äidille kohdistamista odotuksista aina supersuositun toisen kierroksen suunnitteluun. Kirjan tuotosta 10 prosenttia menee Mannerheimin lastensuojeluliiton vanhempainpuhelimen toimintaan, mikä on tietenkin erittäin kannatettavaa.
LAPSEN KANSSA EI AINA OLE HAUSKAA JA ILOISTA. Älä turhaan ahdistu, jos välillä eniten vituttaa kaikki. Jatkuvasti hymyileviä äitejä löytyy vain mainoksista. Synkästä päivästä selviytyy, kun himassa on salakätköjä. Piilota irtokarkkipussi kotiisi. Minimipanoksella maksimituotto.
Plussatuulet tai päikyt, kattia kanssa! Vuoden mutsi on niin hauska, että sitä lukiessani nauroin ääneen; en pelkästään tirskahdellut, vaan nauraa hekotin. Hauskuus syntyy sekä kirjan raikkaudesta että sen lämpimästä ja ymmärtävästä roisiudesta. Teos onnistuu olemaan vitsikäs ja tietopainotteinen samalla kertaa. Lukija yllättyy monin paikoin, kun välillä puhutaan vaipanvaihdosta ja paskalusikasta, sitten pian taas kerrotaan asiaa unikoulusta tai perhepedistä. Vaikka kirja on melkoista ilotulitusta, väsyttää sen kaupunkilainen vauhdikkuus ainakin paikoin tällaista hitaaseen elämään tottunutta humanistia. Mieleeni ei koskaan tullut hankkia kipsivalosta raskausmahastani tai ostaa kohtuammetta lapselleni, mille molemmille kirjoittajat toki nauravat itsekin. Olemattomalla bisneslogiikallani minun oli myös vaikea mieltää kotiani Oy Koti Ab:ksi, mutta toki yksivuotissyntymäpäivien kunniaksi tehty tuloskatsaus hymyilytti minuakin.
Kirjassa on myös muutama sellainen vitsi, joiden käyttöä ainakin itse olisin pohtinut. Äitiä luonteisena johtajana erittäin oivaltavasti pohtivassa listauksessa heitetään ilmaan kommentti: Ne vaatteet päälle heti paikalla tai mä myyn sut mustalaisille! Ymmärrän kyllä, ettei kirjaa kirjoittaessa tai sitä työstäessä voi tai tarvitsekaan ottaa kaikkea huomioon. Ajatus lapsen myymisestä mustalaisille pelkän humoristisen kommentikaan varjolla ei kuitenkaan mielestäni sovi edes särmikkääseen kirjaan. Tuo ajattelematon heitto on miltei klassinen esimerkki siitä, kuinka toiseutta edelleen tuotetaan huumorin varjolla. Nostamani esimerkki on toki vain yksi yksi pieni etnosentrinen virhe muuten aidosti hauskassa kirjassa.
Rämö ja Lahti osaavat nauraa vaikeillekin asioille. He esittelevät hysteerimatriisin ja pohtivat millaista on, kun seksi ei sujukaan. Hankalille asioille on terapeuttista nauraa, sillä äitiys on aina subjektiivista. Eikä kaikelle onneksi edes naureta, kuten vaikkapa synnytyksen jälkeiselle masennukselle. Vaikka en ole kirjoittajien kanssa kaikesta samaa mieltä, ihailen heidän tyylitajuaan. Olenkin iloinen siitä tavasta, jolla Rämö ja Lahti ottavat huomioon sen, ettei moniin raskauden, synnytyksen tai vanhemmuuden mukanaan tuomiin asioihin voi oikeasti valmistautua. Ei voi olla varma, että se ennakkoon suunniteltu luomusynnytys onnistuu tai että oma vauva nauttisi hi-taastikaan tarjotusta soseruoasta tuttujen ja turvallisten maitoaterioiden jälkeen. Suurimmasta osasta äitiyden ihanuutta ja taakkaa kuitenkin selviää, ihan varmasti. Se on mielestäni Vuoden mutsin perimmäinen sanoma ja hyvä niin.
Erikseen on mainittava se, kuinka kaunis Vuoden mutsi on myös esineenä. Kirjan maatuskahahmot, leikkisä grafiikka sekä mahdollisuus lukea teosta myös sieltä täältä lisäävät sen houkuttelevuutta.
Olen hieman kateellinen kaikille niille naisille, jotka ovat raskaana tai joilla on vauvaikäinen lapsi, koska nyt vihdoin tullut juuri heille suunnattu kirja, joka on aidosti hauska ja oivaltava. Heille Vuoden mutsi antaa varmasti kaikkein eniten niin huumorinsa kuin tietopainotteisuutensa ansiosta. Koska itse elän esikoulu- ja päiväkotikäisen kanssa, ehdin kirjaa lukiessani pohtia jo mahdollisia jatko-osia Vuoden mutsiin. Aineksia kirjan sisällöksi sekä vertaistuen tarpeessa olevaa yleisöä olisi varmasti vaikka kuinka. En voi enää lahjoja lapsiani rusinoilla, mutta onneksi (hieman) epäterveellisemmät suklaakeksit ovat neljä- ja kuusivuotiaille ihan tarpeeksi motivoivia. Ja ne salakätköt kannattaa muistaa vielä pitkään, suklaapatukka tai kaksi kaapin ylähyllyllä pelastaa paljon. Äitikulttuurissa riittää ammennettavaa!
***½
Lukekaa myös Inan, Amman, Marian ja Villasukan kirjahyllyssä ajatukset kirjasta. Vuoden mutsi-blogiin pääsee tästä linkistä.
P.S. Lumiomena-blogi on nyt Facebookissa. Saa tykätä. :)
Minä olen tätä lueskellut nyt viikon romaanin rinnalla ja "pureskellut" kirjan juttuja rauhassa. Nauran välillä vedet silmissä, välillä ehkä jopa hämmennyn ja jään pohtimaan syvällisemmin, että menikö nyt yli vai ei. Varmaan tässä viikon sisällä luvassa siis juttua minullakin tästä.
VastaaPoistaJa totta tosiaan, kirjan ulkoasu on kyllä upea!
Minäkin lueskelin Vuoden mutsia rinnakkain muiden kirjojen kanssa. Tämä on jotenkin sellainen kirja, jota ei voi ahmaista kerralla, koska silloin vitsikkyys söisi itse asiaa. Mutta tällä tavoin hiljakseen luettuna kirja toimii. Minunkin mielestä muutama kohti meni hieman yli, mutta pääosin mainio kokonaisuus.
PoistaJatko-osa(t) Vuoden mutsille olisivat kyllä erittäin hyvä ajatus.
VastaaPoistaMinä pidin myös vaikeiden asioiden esilletuomisesta ja monesta asiasta olin jopa samaa mieltäkin, mutta jokin kirjan huumorissa minuakin rassasi ja jätti ikävän sivumaun.
Siitä huolimatta tämä on menossa äitikaverille lainaan, sellaiselle, joka on lähdössä sille supersuositulle toiselle kierrokselle. On mielenkiintoista nähdä, mitä mieltä hän kirjasta on!
Tuo MLL:n puhelimen tukeminen oli mennyt minulta ihan ohi. Hieno homma!
Jatko-osia ajatellen aineistosta olisi varmaan ihan runsaudenpulaa!
PoistaKyllä minuakin tässä kirjassa joku häiritsi, ei vain tuo mustalaisjuttu. Ehkä tosiaan tuo bisnesajattelu, joka on itselleni vierasta. On kuin kirja olisi suunnattu ennen kaikkea uraäideille eikä kaltaisilleni humanistihaahuilijoille. :) Mutta silti pidin kirjasta ja voisin kuvitella ostavani lahjaksi raskaana oleville ystävilleni.
Tuo MLL on tosiaan mahtava juttu!
Tämä kirja on kiinnostanut minuakin. Olen samoilla linjoilla kanssasi, vaikken kirjaa ole vielä lukenutkaan, siinä että on hyvä tuulettaa äitiysmyyttiä kaikkien imetystukiryhmien ja kestovaippakerhojen aikana, jolloin vain täydellisyys tuntuu joskus olevan tarpeeksi. On ihanaa olla vaan tavallinen mutsi :)
VastaaPoistaTämä tosiaan tuulettaa äitimyyttejä aika iloisesti ja railakkaasti. Kuten kirjoitin, en ihan kaikkea niellyt, mutta pidin kirjasta. Se naurattaa tai hymyilyttää edelleen. :)
PoistaIlman blogeja en olisi varmaan hoksannut koko kirjan olemassaoloa. Kiinnostun koko ajan enemmän :)
VastaaPoistaKyllä tähän kannattaa tutustua, jos käsiisi saat. Railakas kirja!
PoistaMinä sain tämän eilen vihdoin postissa ja odottelen kiinnostuksella mitä tällainen "kokemukseton" tästä saa irti. Itsekin kyllä ehdin jo ihastella kirjan ulkoasua ja mukavaa tuntumaa, se on mukavan painavan oloinen, siis sopivan painavan, noin pienehköksi kirjaksi. :)
VastaaPoistaOnkin todella mielenkiintoista lukea, että miten sinä koet kirjan. Mielestäni tämä antaa eniten vauvan vanhemmille. Itselläni se aikakausi on jo ohi (nyyh), mutta toki monia muistoja tuli mieleeni. Ja kirjan ulkoasu on aivan ihana.
PoistaVau! Varmasti kirja paikallansa!
VastaaPoistaOn. Nimenomaan pienten lasten vanhemmille, nelivuotiaan äitinä kirjan sisältö ei enää koskettanut minua, mutta hauskuutti silti.
PoistaArvaa mitä, eikun arvaatkin...ei minun juttu silloinkaan, kun olin pienten lasten äiti. Liikaa sellaista...mitä se nyt onkaan...tiedät - tai et. Minulle hörhellystä ja kitschiä. Ehkä ajattelen näin, kun minulle oli tärkeintä saada vauva vietyä hengissä aina seuraavaan päivään niiden vaikeiden allergioiden yms. kanssa.
VastaaPoistaErittäin hienoa, että huomioit tuon mustalaisille myymisen! Ensinnäkin se on rasismia. Toisekseen, en olisi ikinä uskonut, että sitä kukaan edes uskaltaa ajatella tänä päivänä, sillä tämä oli täyttä totta, kun minä olin ihan pieni ja äiti herppasi. Isä ei koskaan. Pelkäsin hirveästi, mutta se oli sitä aikaa...silti en ikinä naura tuolle asialle.
Joskus osaan pysähtyä siihen ajatukseen, että minulla oli yksi ainoa kasvatusneuvo itselleni ja se toimi. Ja mikä vielä parempaa, tytär nyt kiittää siitä, vaikka joskus lujille ottikin, meillä molemmilla.
Leena, en arvaa, vaan tiedän. :) Kitch on minusta hauskaa, hörhellys ei. Tämä on enemmän kitchiä, siksi pääosin pidin. Minullakin oli todella vaikea äitiyden alku etenkin kuopuksen kohdalla ja luulen, että olisin saattanut ottaa nokkiini muutamasta asiasta, mutta aika kultaa muistot. :)
PoistaOlen samaa mieltä, että tuo mustalaiskommentti on rasismia - piilorasismia. Vaikka sanonta on tuttu ja vastaavia on muitakin, niin kyllä niitä pitäisi nykyisin välttää.
Mä tykkäsin myös. Luin kirjan heijatessani yhtä vesirokkoista taaperoa sylissä, että sillä olisi (ehkä?) edes jotenkin siedettävä olla ja vähän nukuttaisi, joten mulle kyllä upposivat noi roisimmatkin vitsit. Vähän väsyneenä sitä on niin otollista yleisöä.
VastaaPoistaPlus mut on lapsena luvattu myydä mustalaisille, kun en ruvennut olemaan (myös jätettiin motarilla ulos autosta), joten tän vitsin sisältö avautui mulle ihan henkilökohtaiselta kokemuspohjalta.
Oletkohan sinä blogannut tästä? Pitää tulla katsomaan. :) Toivottavasti vesirokko on jo ohi. Sitä on ollut nyt liikkeellä omien lastenikin päiväkodissa, joka toisella lapsella on paranemassa olevia rakkuloita.
PoistaPieni väsymys tosiaan auttaa hurtin huumorin oivaltamisessa!
Minullekin tuo sanonta "myydä joku mustalaisille" on tuttu lapsuudestani ja taisin lapsena hieman pelätä romaneja. Mutta nykymaailmassa en tuollaista ilmaisua ihan helposti kirjassa sulata edes huumorikuittauksen varjolla.
Hauska kuulla, että sinäkin suurimmaksi osaksi tykkäsit :)
VastaaPoistaMinäkin kieltämättä vedin vähän pitempään henkeä muutamissa kohdissa, mutta ajattelin, että yliväsyneenä ja herkässä mielentilassa sitä sanoo tai ajattelee vähän rumastikin. Onneksi vauvavuoden jälkeen oma olokin rauhoittuu ja niitä sammakoitakaan ei ehkä siinä vaiheessa enää tule (niin paljon) kun lapsikin niitä jo ymmärtäisi. Ehkä tuo mustalaisjuttu juontuukin menneisyydestä kuten Leena Lumi ja Kirjakkokin muisti, ja onkin vain vanha sanonta. Siitä huolimattakin on tosiaan siellä hyvän maun rajoilla nykymittapuun mukaan katsottuna.
Pidin kovasti! Kirjassa toki oli juttuja, jotka eivät olleet mielestäni niin hauskoja, mutta silti tämä on ehdottomasti kirja, jonka olisin halunnut lukea silloin kun lapseni olivat vauvoja.
PoistaTiedän tuon mustalaisjutun juontuvan menneestä. Se on ollut hyvinkin suosittu sanonta. Hieman vastaava on se, että kyläpaikasta heti ruoan tai kahvin jälkeen poistuttessa sanotaan, että "me lähdetään nyt kuin mustalaiset", mutta olen sitä mieltä että noilla sanonnoilla luodaan toiseutta ja erotetaan/korotetaan itsemme muista. Tiedän, että kirjassa heitto on tarkoitettu harmittomaksi huumoriksi, mutta silti olin yllättynyt, että kirjan koulutetut ja fiksut kirjoittajat sitä käyttivät. Nykyisin pitäisi tietää paremmin. Mutta pikkujuttuhan tuo sinänsä on. Minulla on vain taipumus takertua sellaisiin.
:)
Hyvä huomio tuo mustalaisille myyminen, itse ajattelin tuosta kohdasta vain, että eihän tuolla lailla saa pelotella lapsia! Itse tosin puhun ko. ryhmään viitatessani aina romaneista (niin kuin sinäkin, sitä en epäile!), joten lapset eivät varmaan edes ymmärtäisi tuota sanaa.
VastaaPoistaTämä on kyllä siitä(kin) hyvä kirja, että herättää monenlaista keskustelua.
Kiitos, Maria. Minäkin mietin, ettei lapsia saa tuolla tavalla peloitella edes leikin varjolla (sen sijaan rusinoilla saa ehdottomasti lahjoja, t. suklaakeksiäiti). Mutta ennen kaikkea aloin pohtia sanonnan kulttuurista korrektiutta. Aina ei tarvitse olla korrekti, mutta tuollaisen toiseuden tuottamisesta on vain askel rasismiin. No, tosiaan takerruin ehkä pieneen asiaan, mutta mielestäni kuitenkin varsin merkitykselliseen.
PoistaHyvä kirja tämä silti on. Todella mainio ja suositeltava!
Ikäiseni opettajaystävä, Merin kummitäti, kolmen aikuisen lapsen äiti, kertoo kaikille kasvattaneensa lapsensa menetelmillä kiristys, uhkaus ja lahjonta, mutta hän sanoo sen ns. kieli poskessa. Myönnän itse sortuneeni tiukimmassa vaiheessa, kun Meri oli murkku, sekä kiristykseen että lahjontaan, en ikinä uhkaukseen.
PoistaKatja, se mustalaispelottelu ei tunnu leikiltä, jos sen on itse kokenut 3-5 -vuotiaana. Minusta tuntuu, että ketkä sitä silloin käyttivät, eivät itsekään tajunneet, miltä se tuntui, miten vaikutti.
PoistaLeena, muistan hyvin tuon mustalaispelottelun ja kuten jossain kommentissani kerronkin, niin se pelotti lapsena oikeasti. Kirjan kirjoittajat taas ovat varmasti tarkoittaneet jutun leikiksi, mutta huonoa huumoria se on. Olen siis kanssasi aivan samaa mieltä.
Poista