Heidi Köngäs: Vieras mies

Heidi Köngäs: Vieras mies
Kustantaja: Otava 2002 (pokkaripainos 2004)
Kansi: Jaakko Tervasmäki
Kotimainen romaani
Sivuja: 333

Pidän siitä miten hän on, täysin vailla minkäänlaista poseerausta, jotenkin omissa oloissaan. Ja silti hänen olemuksensa voima tuntuu niissä kuvissa. Jokainen kuva antaa uuden näkökulman hänen kasvoihinsa. Miehen kasvoihin. Katsoessa voi nähdä, miten erilainen hän on joka kerta, miten valot muuttavat kaiken, jopa hänen silmänsä.
Ja koko ajan tiedän, että parhaan kuvan jätin ottamatta.

Eletään toisen maailmansodan jälkeisiä vuosia Raahessa, Perämeren rannalla. Polion seurauksena raajarikkona elävä keski-ikäinen valokuvaaja Iiris elää rauhallista vanhanpiian elämäänsä Raahessa. Hän pitää valokuvaamoa, peittää oman naisellisuutensa reilunkokoiseen työtakkiinsa ja ahkeraan kuvaamiseen. Eräänä päivänä hänen liikkeeseensä astuu mies, nuori vieras mies, jolla on vahvat ja ihmeelliset, kuvaamoon täysin sopimattomat kädet. Tuomas Vasama hakee töitä ja Iiris tietää miehen olevan kulkija, mutta pyytää tämän kuitenkin uudelleen liikkeeseen ajatellen tiesin heti, että ottaisin hänet.

Älkää välittäkö kirjan tietynlaista romantiikkaa pursuavasta kansikuvasta! Heidi Köngäksen romaani Vieras mies (2002) on vahvasti läsnäoleva, kipeä ja kaunis, hienovireisessä eroottisuudessaan yllättävä sekä mieleenpainuva romaani sodanjälkeisestä Suomesta sekä kahdesta yksinäisestä ihmisestä, jotka koettavat selvityä omien tunteidensa kanssa. Köngäs kasvattaa naisen ja miehen - Iiriksen ja Vasaman - tarinan elämänmakuisiin mittoihin. Sodan riivaama mies välittää vain pullosta ja pillusta, nainen kunniallisesta elämästään, valokuvistaan ja omasta rauhastaan. Toisilleen he ovat kuin magneetin vastakkaiset navat.

Villiviini kiertää punaisena aitaa ja pysähtyy ennen omenapuuta, jonka oksilla on vielä muutama omena, enin osa makaa puun helmoissa maassa. Koulupoika jättää laukkunsa jalkakäytävälle, hyppää aidalle ja saa otteen oksasta ja ravistaa. Omenat tippuvat rytisten maahan, poika poimii muutaman ja työntää taskuunsa. Katselen ikkunasta ulos enkä tee mitään.
Vasama vihaa äitiään, minä vihaan isääni. Kaksi vihaa kohtaa valokuvaamossa ja yrittää ylettyä toisiinsa. Vihasta voisi kasvattaa holvin, villiviinin peittämän holvin, jonka alla me olisimme kuin Hannu ja Kerttu kertomassa pahoista päivistämme.

Vierasta miestä halkoo kolme teemaa: seksuaalisuus, sota ja valokuvaus. Näistä etenkin valokuvaus toimii hyvin välineenä: se on Iirikselle tapa katsoa kaikkia muita kuin itseään, vaikka kuvatessaan elämän rikkomia ihmisiä, hän tiedostamattaan tarkasteleekin linssin läpi oman minuutensa rakentumista. Nimenomaan Iiriksestä Köngäs rakentaakin uskottavan ja rikkonaisuudessaan ehjän ihmisen. Huomasin lukiessani miltei hengittäväni hänen tahtiinsa, vaikkei omassa maailmassani juuri mitään yhteistä hänen kanssaan olekaan. Se, jos joku on voimakkaan kirjan merkki. Vasamaa Köngäs kuvailee niin ikään taidokkaasti, mutta Vasama jää kuitenkin jonkinlaiseksi vahvakätiseksi objektiksi - vieraaksi mieheksi. Ehkä se on tarkoituskin, vaikka romaani rakentuu tasa-arvoisesti sekä naisen että miehen näkemyksille. Toisaalta juuri Vasama näkee Iiriksen muunakin kuin kampurajalkaisena vanhapiikana. Hän näkee Iiriksen naisena.

Romaanin jännite rakentuu intensiiviseksi, Iiris ja Vasama kertovat kaikesta vuoroluvuin. Vieraan miehen kieli on kikkailemattomuudessaan kuulasta. Se on hiottua, miltei täydellistä, muttei missään vaiheessa hengetöntä. Köngäs on kuin maalari, joka muutamalla siveltimen vedolla saa aikaan jotain vaikuttavaa; hän osaa tehdä pienestä suurta ja pääsee muutamilla lauseillakin niin syvälle Iiriksen ja Vasaman tunteisiin, että lukija kyllä huomaa heidän keskinäisen intohimonsa sekä omaa itseään koskevan vihan ja hellyyden ristiaallokon. Pidän siitä. Vain muutamassa kohtaa pohdin kielen olevan ehkä liiankin lähellä nykyhetkeä: kuvailisiko 1940-luvun Perämeren rannikkoseudun asukas meren tuoksua orgaaniseksi? Minä en lukijana olisi oma itseni, jos en hyvänkään kirjan kohdalla kiinnittäisi huomiota tällaisiin pikkuseikkoihin. En kuitenkaan halua takertua niihin, sillä Iiriksen ja Vasaman odotuksentäyteisestä ja varsin eroottisesti lautautuneesta suhteesta muodostuu niin kahden siipirikon yhteinen tarina kuin heidän oma yksinpuhelunsakin. Samalla kirja on myös kaikkien sodan särkemien ihmisen ja maisemien arkinen peili: mereltä tuulee, lumi kehystää naiseman, mies jännittyy kaarelle ja tulee, valokuvaamossa vuoroaan odottava maatilanemäntä vuolee puukolla siivuja evääksi ottamastaan siankyljestä, viina vie sodan maun suusta ja tilhiparvi tyhjentää pihlajan marjoista.

Vieras mies on kaunis ja pienieleisyydessään voimakas kirja. Vieras mies on loppuaan myöten oikea helmi kirjaksi ja Köngäs kirjailija, jolta aion lukea muutakin. Hän kuvaa keski-ikäisen naisen ja nuoren miehen välistä vetovoimaa tavalla, joka on samaan aikaan väkevää ja hienovireistä. Hän osoittaa, että ihmisessä on enemmän puolia kuin mitä tämä ehkä itse oivaltaakaan. Ja kun oivalluksen hetki tulee kohdalle, on mahdollista uskoa mihin vain sillä Iiris on silmän värikalvo. Iiris on kurjenmiekka. Minä olen ne molemmat.


****+

Vieras mies on kirja, jolle toivon suuresti blogisavuja. Blogimaailmassa kirjasta on kirjoittanut Pekka, johon Vieras mies vaikutti lähes salamaniskun tavoin. Kiiltomadossa kirja yllätti myönteisesti. Helsingin Sanomien Mervi Kantokorpi vertaa Köngästä jopa Maria Jotuniin.