Tuula Korolainen (toim.): Värssyveturi

Tuula Korolainen (toim.): Värssyveturi
Kustantaja: Tammi 2012 yhteistyössä VR:n kanssa
Kuvitus: Marjo Nygård
Kotimainen lastenrunokirja
Sivuja: 39

Mennään mutkaista Runorataa.
Vauhti lähellä on jo kahtasataa. Heikkoja kyyti hirvittää,
me vaan hihkumme "Jippijuuta!"
Uuniin lämmittäjä heittelee puuta.
Satujunan savu vain maisemaan jää!
(ote Jukka Virtasen runosta Junalla runorataa 1994)

Junassa on hauska matkustaa siitäkin huolimatta, että talvipakkasilla ja lumikeleillä ei aikatauluihin ole luottamista ja radalla on kaikenlaisia ongelmia. Juna on ekologinen, mukava, lupsakkatunnelmallinen ja turvallinen kulkuväline, jolla matkuessa matkanteko tuntuu matkalta. On melko huoletonta istahtaa junaan, leikkiä leikkivaunussa, nauttia omia eväitä (mikäpä voittaisi kerrosvoileivän väliin liiskautuneet kurkut?) tai jututtaa kanssamatkustajia ravintolavaunussa. Olen itse suuri junien ystävä, mutta minua paljon, paljon suurempi rautateiden arvostaja on nelivuotias Junamuseomieheni.

Valtion Rautatiet, VR Group, VR täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 150-vuotta. Sitä juhlistaakseen VR on yhteistyössä Tammen kanssa julkaissut riemastuttavan lapsille suunnatun runokirjan Värssyveturi (2012),  joka on Tuija Korolaisen toimittama ja Marjo Nygårdin kuvittama.

Värssyveturi puksuttaa eteenpäin vetäen perässään monelaisten runojen, lorujen ja leikkien vaunuja. Mukana on säkeitä monilta tutuilta kirjailijoilta ja riimittelijöiltä, kuten Elina Karjalaiselta, Mikko Perkoilalta, Eppu Nuotiolta, Kirsi Kunnakselta, Jukka Virtaselta tai itseltään Zachris Topeliukselta. On laulujen sanoja, kuten Ellasta ja Aleksista tuttu Markus Koskisen Yöjuna Rovaniemelle tai Reino Helismaan suomeksi sanoittama jo klassikosta käyvä Meksikon pikajuna, jonka tunnelma on edelleen miltei hiuksianostattavan jännittävä (molemmat linkit ko. kappaleiden Youtube-videoihin). Runojen lomassa on leikkejä, kuten vaikkapa Matkatekkoo-loru perheen pienimmille tai Junatarkastaja-leikki isoille päiväkoti-ikäisille tai pienille koululaisille. Kaiken lomaan on siroteltu infolaatikoita kertomaan VR:n historiasta, huvipuistojen kummitusjunista tai esimerkiksi oikeista suurista junaryöstöistä. Kuvakirja on näin ollen oikea aarreaitta junanystäville!

Marjo Nygårdin kuvitus tukee runoja oivalvasti ollen välillä miltei tovejanssomaista, kuten Perkoilan Kummitusjunaa kuvittaessaan ja toisinaan sitten kotimaisille lastenkirjoille ominaisen riehakasta ja värikylläistä, kuten alemmassa kuvassa:

Värssyveturi on kirja, jota on vaikea arvioida sen vuoksi, että se on hyvin tyypillinen loruantologia. Se on hauska, mikä on itsestäänselvää, sillä tuskinpa lastenrunokirjasta voisi tylsää tai vakavaa saada etenkään, kun kaikki riimit ovat nimekkäiden ja arvostettujen tekstintekijöiden aikaansaannosta. Riimit ovat riimejä, ne ovat mukavaa äänenluettavaa tai jopa laulettavaa. Ylipäätään on hienoa, kuinka paljon juna-aiheisia runoja onkaan olemassa. Eivätkä Värssyveturin riimit ole mitään "ylipäätään-loruja", vaan tunnelmasta toiseen johdattelevaa laadukasta lastenlyriikkaa. Mukana on niin nostalgiaa kuin uusiakin runoja.

Sen kuitenkin sanon, että kirjaa olisi toki voitu rytmittää tai jäntevöittää toisin. Nyt runot ovat vähän siellä täällä ilman kronologista tai temaattista järjestystä. En toki haluakaan lastenkirjaan minkäänlaista vuosilukujärjestystä, mutta kokonaisuudesta tuli vähän sellainen tuntuma, että kirja on täynnä hienoja loruja, mutta ne nyt on vain laitettu niille paikoille, joille ne ovat mahtuneet. Tämä ei tietenkään lukemista haittaa, sillä vajaaseen neljäänkymmeneen sivuun ei ehkä voikaan vaatia liikaa jäntevyyttä. Kirjan koko on sinänsä mainio, mutta olisin toki voinut lukea junarunoja toisenkin mokoman. Samoin tietoiskuja vaikkapa junista populaarikulttuurissa tai junien ympäristöystävällisyydestä olisi voinut olla enemmänkin. Lapsiyleisö meillä kotona on tyytyväistä, mikä kertonee parhaiten siitä, että Värssyveturi kyllä täyttää tehtävänsä.

Vaikka kirjassa on (hyvin) pientä parannettavaa, suosittelen kirjaa kaikkien pienten junafanien perheeseen, mutta myös kaikille muillekin lastenrunoista pitäville. Uskoisin kirjan olevan mainio lisä myös päiväkotien kirjahyllyyn. Värssyveturi nimittäin tuskin sinne hyllyyn jää, vaan houkuttelee hyppäämään kyytiin.


Nelivuotias junamuseomies arvioi kirjaa keskustelussamme näin:
Katja: No, mitäs tykkäsit? Oliko se hyvä kirja vai oliko ihan huono?
Poika: Oli hyvä! Oli kiva! Jeejeejee!
K: Ai, niinkö hyvä? Muistatko, miten isosisko antaa joskus kirjalle tähtiä? Yksi tähti on tosi huono, kolme on aika hyvä ja viisi on ihan paras? Monta tähteä sinä antaisit?
P: Mä annan kuusi tähteä! Eikun seitsemän! Mäpä annan seitsemän!
K: Ahaa, no se oli sitten hyvä. Mikä siinä oli parasta?
P: Se herra Piipoo, mut miks se kuoli? Kummitusjunakin oli hyvä. Mä tykkään kummituksista. En pelkää niitä yhtään!
K: Kiva, että et yhtään. No, olikos kirjassa mitään huonoa?
P: Se rosvojuttu [Meksikon pikajuna] oli ihan tyhmä. Rosvot viedään vankilaan! Sit tulee poliiseja ja hämähäkkejä.
*******

Äitikin antaa kirjalle tähtiä ****
ja harmittelee, että kaiken riemastuttavan aineiston joukosta puuttui tämä lupsakka juttu.