Emma Donoghue: Huone
Kustantaja: Tammi 2012
Alkuteos: Room 2010
Suomennos: Sari Karhulahti
Ulkomainen romaani, Irlanti/Yhdysvallat
Sivuja: 323
Me tehdään mobile pitkästä spagetinpätkästä ja naruista, joihin me sidotaan kaikenlaista, pikkuruisia oransseja kuvia minusta ja vihreitä kuvia Äidistä ja foliokierrettä ja vessapaperitukkoja. Äiti panee mobilen ylänarun kiinni Kattoon Ompelutarvikerasian viimeisellä nuppineulalla ja spagetti riippuu Katosta ja kaikki pienet koristeet lentää kun me seisotaan alapuolella ja puhalletaan kovaa.
Minulla on nälkä joten Äiti sanoo että voin syödä viimeisen omenan.
Mitä jos Vanha Kehno ei tuo enää lisää omenoita?
Viisivuotias Jack asuu Äidin kanssa Huoneessa, joka on koko maailma. Huoneessa ovat myös Lipasto, Kasvi, Kattoikkuna sekä Matto, jonka päälle Jack syntyi. Huoneessa Jack leikkii, ruokailee, leikkii Saarta sekä menee Kaappiin piiloon silloin, kun Vanha Kehno tulee. Vanha Kehno tulee öisin ja silloin ovi sanoo Piip piip. Vanha kehno natisuttaa Äidin sänkyä ja Jack laskee saaden lukumääräksi joskus 97, joskus jopa 217. Jack laskee monia muitakin asioita, kuten hampaitaan. Kaikki muut ihmiset, kuten oikealta näyttävät aikuiset ja lapset sekä Seikkailija Dora, asuvat Televisiossa tai Ulkoavaruuden muilla Planeetoilla, kuten myös kissat tai kivilohkareet ja puut.
Emma Donoghuen Huoneesta (2010/2012) on kirjoitettu lukuisissa kirjablogeissa niin paljon, että minulla oli vahva ennakkomielikuva kirjasta, jota en välttämättä halunnut lukea, mutta joka silti kiinnosti. Kun sitten sain kirjan ennakkokappaleen Tammelta hieman yllättäen juuri ennen joulua, oli minunkin tartuttavava pienen Jackin ja hänen äitinsä tarinaan. Tein sen osin uteliaana: Millainen on kirja, josta kaikki puhuvat? Osin olin pelokas: ollaanko tässä nyt toreyhaydenmaisen sosiaalipornon äärellä tai aiheuttaisiko kertomus mielipuolisen raiskaajan vangitseman äidin ja tämän viisivuotiaan lapsen elämästä ahdistusta ja pahoja unia? Ennen kaikkea halusin tarttua tarinaan, jonka ainutlaatuisesta kielestä olin kuullut kehuja.
"Onko televisiohenkilöt oikeita ihmisiä?"
Äiti nyökkää. "Ja televisiossa näkyvät paikatkin on todellisia, esimerkiksi metsät, maatilat, suurkaupungit ja lentokoneet..."
"Eikö ole". Miksi Äiti juksaa? "Mihin ne muka mahtuisi?"
"Tuonne ulos", sanoo Äiti. "Ulkopuolelle." Hän nytkäyttää päätä taaksepäin.
"Sänkyseinän ulkopuolelleko?" Tuijotan Sänkyseinää.
"Huoneen ulkopuolelle." Nyt Äiti osoittaa toiseen suuntaan, kohti Hellaseinää, ja piirtää sitten sormella ilmaan ympyrän.
Donoghuen romaanikerronta on kaikista kehuista huolimatta mielestäni melko tavallista tarinavetoista kerrontaa: asioita tapahtuu ja niistä kerrotaan siinä määrin vetävästi, että kirja pitää lukea miltei yhdeltä istumalta. Huone onkin viihdyttävä (kyllä vaan, mutta viihdyttävä puhuttelevalla tavalla) lukuromaani, jota voisi luonnehtia parhaiten englanninkielisellä ilmaisulla a page-turner. Se on psykologinen selviytymistarina, jonka henkilöihin kiintyy ja joiden puolesta jännittää, melkein hengittääkin. Aivan tasainen romaani ei kuitenkaan ole. Sen keskivaiheilla tapahtuu jotain, joka jakaa kirjan ikään kuin kahteen osaan. Vaikka loppupuoli on sen alkuosaa kaikin tavoin tärkeämpi, on teoksen alku kuitenkin huomattavasti intensiivisempi.
Se, mikä erottaa Huoneen tavanomaisesta lukuromaanikerronnasta on Jackin käyttämä kieli ja ylipäätään Jackin, viisivuotiaan lapsen, näkökulma Huoneeseen ja koko maailmaan. Sen Donoghue on luonut taitavasti, sillä nimenomaan Jackin näkökulma on se, joka erottaa Huoneen muista raflaavia teemoja sisältävistä lukuromaaneista. Vain Äidin ja välillisesti Vanhan Kehnon vaikutuspiirissä elänyt Jack omaa ikäisekseen laajan sanavaraston, nimeää hän asioita hyvin omaleimaisella tavalla. En ole lukenut englanninkielistä alkuteosta, mutta kuvittelen suomentaja Sari Karhulahden suoriutuneen vaativasta tehtävästään mallikkaasti. Hän on työllään tuonut Jackin ajatteluun vaikkapa Sulalusikan tai sen, että joskus äiti on pois päältä, vaikka onkin ihan vieressä. Huone ei ole niitä kirjoja, joiden tenho riittää ainakaan minun kirjamielessäni uudelleenlukuun, mutta olisi hauska vilkaista alkukielistä teosta ihan vain nähdäkseen, millaista Jackin kieli siinä on.
Huone on kauheasta teemastaan huolimatta (yllättävän) valoisa kirja. Se ei onneksi ole juurikaan toreyhaydenmainen, sillä fiktiona se suurimmilta osin välttää sellaisen tirkistelyn tunteen, jonka monet kauheista ihmiskohtaloista kertovat dokumentaarisuuteen pyrkivät teokset minussa synnyttävät. Silti sen lukemisesta tulee hieman likainen olo, koska se tuo mieleeni myös uutisista tutuksi tulleet samankaltaiset tarinat. Huone herättää monia kysymyksiä sekä halun keskustella sen henkilöistä sekä niistä seikoista, miksi asiat näyttäytyvät Jackille niin erilaisina kuin meille tavallista, onnellista elämää viettäville. Huone ei ole mikään merkkiteos, mutta se on tarina siitä, miten ihminen voi aidon ja pyyteettömän (äidin)rakkauden ansiosta kokea mitä kauhistuttavimmassakin oloissa myös iloa ja onnea.
Jack, jonka isä pilliä soittaa,
possun pölli, nyt paeta koittaa.
***+
Huoneen ovat ehtineet lukea suomeksi ainakin Minna, jonka blogiarvion kanssa olen suurilta osin samaa mieltä. Lisäksi myös Maria ja Peikkoneito ovat kirjoittaneet kirjasta hienosti. Englanniksi kirjaa on luettu ihan hurjasti, kurkatkaa vaikkapa Susan, Booksyn, Zephyrin ja Miian blogiarviot.
Luulen pitäväni tästä, joten odotan lukemista innoissani:)
VastaaPoistaKuin olisin omaa arviotani lukenut: oma motiivi kirjan lukemiselle, raflaava, page turner ja yllättävä valoisuus. Ihan kiva oli lukea, mutta ei uudestaan :).
VastaaPoistaMukava kuulla, että tämä on myös valoisa eikä niin ahdistava kuin olisi voinut olla. En vielä tiedä luenko tätä, mutta tämän perusteella sen voisi laittaa ehkä - jonoon.
VastaaPoistaMukavaa loppiaisviikonloppua!
Sanna: Jään siis odottamaan sinun mietteitäsi tästä kirjasta. :)
VastaaPoistaMaria: Niinpä! Tämä, jos joku, on välipalakirja. Tarina toki jää mieleen, mutta ei tässä mielestäni mitään erityisiä kaunokirjallisia ansioita ole. Hyvä lukuromaani kylläkin.
Linnea: Tämä ahdistaa yllättävän vähän, onneksi. :) Ehkä-jono on ihan hyvä paikka. Tämä ei ole ajanhukkaa, koska tätä oli tavallaan ihan mukava lukea, mutta ei tämän lukematta jättäminenkään mikään vahinko ole.
Hyvää loppiaisaikaa teille kaikille!
Minullekin tuli tämä, mutta jostain syystä tämä ei juuri inspiroi. Ehkä joskus luen tämän kuitenkin.
VastaaPoistaEn edes tajunnut, että blogiarvioita on ollut tästä näin paljon! Kun sain kirjan käsiini, niin olo oli lähinnä "Mikä hitto tää on??"
Morre: Joo, tästä kohistiin ihan hurjasti ulkomaisissa blogeissa ja monissa suomalaisissakin viime vuonna. Mielestäni tämä ei ole ihan maineensa veroinen. :)
VastaaPoistaKuulostaa pelottavalta, ei taida ilmestyä lukulistalleni. Hieman hämmensi myös muisto kouluajoilta, jolloin luokan pojat hihittelivät eroottiselle kirjalle nimeltä Herra Jackin ihmeellinen huone, joka on kuulemma aika rajua kamaa. Miksi taas huone ja Jack, vai onko vain sattumaa.
VastaaPoistaminä olen kynyt kaikkien blogeissa ilmoittamassa että en aio tätä lukea. kun nyt sanon sen vielä kerran tässä niin varmasti voin lukeakin jo pian ;D minua ahdistaa ihan lähtökohtaisesti ajatus tästä kirjasta, vaikka kerrottekin että se on lopulta valoisa. Tuo "äiti on pois päältä" on kyllä ihan klassikko, voisin tehdä siitä t-paidan itselleni :D
VastaaPoistaArja: Mielenkiintoinen muisto tuo Herra Jackin ihmeellinen huone. Sen suhde tähän kirjaan on varmasti sattumaa. Jack on tavallinen nimi ja tässä kirjassa huone on yksi ainoa huone, jossa Jack äitinsä kanssa elää. Ilmeisesti joku hieman vastaava fiktio (ilman lapsen näkökulmaa, tosin) on julkaistu.
VastaaPoistaanni.M.: Minulle käy usein päinvastoin: käyn aina kiinnostavan kirjan kohdalla kommentoimassa, että haluan lukea ko. kirjan enkä sitten kuitenkaan lue. :) Tämäkin äiti on usein pois päältä, onneksi kuitenkin eri syistä kuin Jackin äiti.
Minäkin pidin tästä kovasti. Etenkin juuri tuosta Jackin näkökulmasta tapahtuvasta kerronnasta, joka erottaa tämän muista.
VastaaPoistaMinäkin olen usein poissa päältä, vaikken vielä äiti olekaan. ;)
Peikkoneito: Mietin, että jos kertojana olisi Jackin sijasta Äiti, ei kirja olisi keskikertolukuromaania erikoisempi. Mutta juuri Jackin ääni tekee Donoghuen kirjasta tärkeän. Donoghue osaa todella hyvin kuvata viisivuotiaan, vankeudessa eläneen pojan maailmaa.
VastaaPoistaJa :) joskus on ihan pakkokin olla pois päältä.
Minustakin kirjan erityisyys ja vahvuus oli juuri se, että tarina oli Jackin suulla kerrottu, silmin katsottu.
VastaaPoistaSusa: Nimenomaan. Koskettava tämä olisi ollut joka tapauksessa, mutta Jackin näkökulma on tavallaan koko romaanin ydin.
VastaaPoistaen ole lukenut
VastaaPoistaKatja, minä yritin tätä, mutta ilmeisesti ne tosielämän vastaavat tapaukset ja siihen liitettynä ahtaanapaikan kammoni, eivät salli minun jatkaa. Haluan nyt säästää itseäni tältä. Sitä luulisi, että koska luen paljonkin rankkoja kirjoja, voin kestää mitä vain. Tämä Huone on nyt juuri sitä mikä saa minut ahdistukseen. Itseään saa ja pitää suojella. Alan etsiä juuri seuraavaa...jotain ihan muuta.
VastaaPoistaHannele: Kaikkea ei ehdi lukea. :)
VastaaPoistaLeena: Tiedätkö, minä vähän pelkään ahdistavia kirjoja, vaikka niitä(kin) luen. Huone on aiheestaan huolimatta yllättävän vähän ahdistava. Vain sen ensimmäinen puolisiko on kammottava, sitten kirja muuttuu ja on aika valoisa. Mutta on tosiaan kirjoja, joilta on hyvä suojella itseään. Minullakin on nyt muutama sellainen kirja lukujonossa, jotka koen sellaisiksi, että aion odottaa oikeaa oloa niiden lukemiseen. :)
Olen lukemassa tätä englanniksi (joo, edelleenkin, kirja on ollut kesken jo vaikka kuinka kauan kun aina tulee jotain muuta joka kiilaa edelle), ja minusta tuntuu että juuri alkukielellä tämä on parhaimmillaan. Silmäilin käännöstä, ja jostain syystä se ei jaksa kiinnostaa minua, vaikka Roomista kovasti pidänkin. Kaikki kunnia toki kääntäjälle, Room on ollut varmasti melkoinen haaste! Yhdyn myös siihen, ettei kirja olisi varmasti lainkaan noin hyvä ja vetävä, jos kertojana olisi Jackin äiti.
VastaaPoistaMinä kirjoittelen tästä varmaan tänään blogiini, joten säästän ajatukseni sinne. Halusin vain käydä sanomassa, että luin juttusi ja olin monesta samaa mieltä.
VastaaPoistaSara: Minullekin käy usein niin, että joku muu kirja kiilaa edelle. Uskon, että tämä olisi kannattanut lukea englanniksi. Suomennos on tosi hyvä, oikein onnistunut, mutta siitä kuitenkin päällimmäisenä tavallisen, joskin koskettavan, lukuromaanin maku.
VastaaPoistaKaroliina: Hyvä kuulla. Jään innolla odottamaan, mitä tästä tuumaat. :)
Minua hämmensi englanninkielisissä blogeissa arviot, jossa puhuttiin siitä, ettei Jack onnistunut muodostamaan lähes koskaan täysin kieliopillisesti oikeaa lausetta. Tämä ei kyllä käännökseen välity, sillä en lukiessa miettinyt hänen kieliopin tajuaan, vaan lähinnä sitä, miten hän voi tietää, milloin joku puhuu niin, että sen tietää olevan lainaus jostain runosta, mutta ei silti tunnista, koska häntä puhutellaan. Pidin, mutta en syttynyt.
VastaaPoista