Kustantaja: Otava 2009
Kansi: Aino-Maija Metsola
Kotimainen romaani
Sivuja: 381
Meille kolmelle yhteistä tämä tietenkin on. Välillä kävelee oikein mielellään. Kävelee vain, on rauhallista kaikki eikä enää väsy kuin oikealla tavalla niin että ruumis väsyy iltaa kohti, sitten nukkuu tukevan ruoan ja viinin jälkeen kuin lapsi. Niin nukkuu Islakin nyt aina ilman unipillereitään.
Keskenään heillä on riitoja mutta niistä ei kannata välittää. Minä kävelen ja kannan, siinä on tarpeeksi. Liike on tärkeämpää kuin päämäärä, sanoin tänään, mutta Graham sanoi että käveleminen on päämäärän palasten kokoamista täydelliseksi ympyräksi.
Suomalainen Petr Järvi saa opiskeluaikaiselta ystävältään, brittiläiseltä Grahamilta pyynnön osallistua rankkaan, mutta kiehtovaan kilpailuun. Kilpailun ideana on tähtitieteilijä Edmund Halleyn juhlavuoden kunniaksi matkustaa maapallon ympäri Greenwichin pituuspiiriä pitkin ja kisan sääntöjen mukaisesti käyttää matkan apuvälineinä vain Halleyn aikaisia, 1700-luvulta peräisin olevia kulkuneuvoja ja apuvälineitä. Kilpailussa on paljon muitakin sääntöjä sekä tarkkaan määriteltyjä etappeja, joissa saa lisäohjeita. Petrin ja Grahamin mukaan lähtee myös Grahamin vaimo Isla sekä myöhemmin Petrin pikkuveli Kari, joka toimii romaanin minä-kertojana. Veljesten isä on juuri kuollut.
Olli Jalosen romaani 14 solmua Greenwichiin (2009) on veljeskuvaus, seikkailukertomus, merenkäynninkuvaus sekä kiehtova ja tunteisiinkin vetoava tutkielma ihmisistä, jotka ovat koko ajan fyysisesti lähellä toisiaan. Kokonaisen vuoden kestoiseksi arvioitu matka paljastaa uusia puolia tutuistakin ihmisistä. Eikä matka ole lähtökohdiltaankaan helppo, sillä heti kansilehden jälkeisessä ajatelmassa sekä romaanissa ensimmäisessä Karin kertomassa lauseessa sanotaan:
Maailma huuhtoo ihmiset erilleen.
14 solmua Greenwichiin on haastavaa luettavaa ja kirjasta on myös yllättän vaikea kirjoittaa, vaikka voin heti sanoa pitäneeni kirjasta ihan hurjasti. Jalosen teksti on välillä hyvin teknistä, välillä tajunnanvirtaista, usein muistelevaa ja sitten se onkin äkkiä lyhyitä lokimerkintöjä. Kaunista se on ihan koko ajan. Lukijan täytyy - ainakin minun piti - olla tarkkana sen suhteen, milloin kertojana on kirjan varsinainen minä-kertoja Kari, milloin kirjoittava kertoja Petr. Erotukseksi Jalonen käyttää Petrin päiväkirjamerkintöjen kohdalla hakasulkeita, mutta merkinnät ovat pitkiä. Jalosen tekstissä on paljon vastapareja: on tietenkin veljekset, jotka peilaavat ajatuksissaan toisiaan, on lapsuuskuvauksia Pohjois-Karjalasta ja ristiriitaisia mietteitä seikkailumatkan aikana, on irrallisuuden tuntua ja voimakasta halua kuulua, on lähentymistä ja välttelyä. Kerronnallisesti merenkäyntiin kuuluu pitkiä, hieman uuvuttaviakin kuvauksia pohjapressun kiinnityksestä tai lisäohjeiden odottelusta. Toisaalta matkanteossa on taukoja, joiden aikana juodaan viiniä ja vältellään muistelemasta menneitä liikaa.
Vaikeudestaan huolimatta - tai ehkä sen ansiosta - kirja palkitsee lukijansa, sillä Jalonen osaa pukea sanoiksi niin satelliittiyhteydet kuin merenkäynnin terminologian sekä yhtä lailla Petrin päiväkirjoista ja lokimerkinnöistä sekä Karin ajatuksista kumpuavat ihmismielen sisimmät tunnot. Samalla tavalla huikeasti Jalonen kuvaa maisemaa, joka avautuu kaiken kilpailun keskellä: Kuvitelkaa vaikka tyrskyt Irlannin Mayossa, perhehotelli Lontoossa, loputtoman oloinen kävely Ranskan maaseudulla, vieraaksi muuttuva tähtitaivas Kauriin kääntöpiirin jälkeen. Vaikka romaanin alussa on muutama vahva tulevaa ennakoiva viittaus, osaa Jalonen yllättää ihan aidosti.
14 solmua Greenwichiin on paitsi kertomus eräästä kilpailusta ja siihen johtaneista sekä sitä seuranneista asioista, myös kuvaus rakkaudesta, luottamuksesta, järjestä ja tunteesta sekä niistä asioista, jotka meitä erottavat tai yhdistävät. Kaiken kovan merenkulun, kylmyyden ja maailman sattumanvaraisuuden rinnalla Jalosen kirja tarjoaa jotain uskomattoman kaunista. Jotain sellaista, minkä vuoksi suljin kirjankannet haikein mielin.
****
Ilselän Minna on myös lukenut kirjan ja kirjoittanut siitä Juuri tällaista tekstiä.
Hauskoja nuo nimet, Isla ja Kari :). En ole vielä
VastaaPoistaehtinyt lukea Olli Jalosta, mutta sekä tämä että Poikakirja kiinnostaa kovasti.
Vielä vähän aikaa sitten suhtauduin etukäteisnihkeästi suomalaiseen mieskirjallisuteen. Nyt tuntuu, että luettavia on liikaa, en ehdi kaikkia, jotka kiinnostaisivat. Tämä sama kirja on minulla hyllyssä odottamassa hetkeään. Aiheeltaan Poikakirja kiinnostaisi ehkä enemmän, mutta sitä minulla ei ole.
VastaaPoistaTekstinäytteet ovat kauniita ja juttusi taas erinomainen. Vaikea silti sanoa, millaisena kirja minulle näyttäytyisi.
Suloista viikonloppua!
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMaria: Kari on minulle kovin tuttu nimi, se on kummisetäni sekä myös serkkuni (eri suvuista, toinen äidin, toisen isän puolelta) nimi. Isla sen sijaan on aika jännä. Minuakin kiinnostaisi lukea Poikakirja.
VastaaPoistaKaroliina: Sinä olet tehnyt loistavia löytöjä viime aikoina, etenkin Haahtelan! <3 Minulle tämä oli ensimmäinen lukemani Jalonen. Aika haasteellinen kirja, mutta niin hyvä. Pidän kyllä enemmän Haahtelan tai Bargumin tyylistä, mutta Jalonen kirjoittaa hänkin aika täydellisesti ja aion lukea häntä enemmänkin.
Lukutoukka: Kaunis kiitos sinulle mukavasta kommentistasi. Toivottavasti et pahastu, että poistin sen, mutta kommentissasi oli sellainen seikka, joka paljasti jotain olennaista kirjan juonesta ja tätä keskustelua seuraavista jotkut kentis haluavat lukea kirjan tietämättä siitä asiasta. :) Laitan sinun kommenttisi tähän kokonaisuudessaan muuten ja vastaan siihen heti:
"Ihana kuva, kerrassaan kirjan henkeen sopiva!
Luin tämän alkuvuodesta ja tunteeni olivat hieman kahtalaiset. Toisaalta pidin tästä kovasti kielen ja luonnekuvauksen osalta, sekä noiden mainitsemiesi maisemien vuoksi. Mutta olin odottanut että kilpailu olisi todellakin ollut enemmän perinteitä ja löytöretkien henkiä kunnioittava juttu, nyt..."
Lukutoukka: Kiitos siis tosiaan kommentistasi. :) Ymmärrän hyvin kahtalaiset tunnelmasi. Minäkin mietin sitä yhtä asiaa, mutta yllätyin aika tavalla ja kirjan loppu oli tavattoman hieno. Jalonen on kyllä taitava kirjoittaja.
Ai kun tulin iloiseksi siitä että pidit tästä niin paljon!
VastaaPoistaNiin meinaan pidin minäkin, ja ihan samalla lailla myös syitä siihen on jotenkin kauhean vaikea selittää. Tavallaanhan kirjan juoni on aika simppeli ja ihmisuhdekiemurat, äh, niitä ei voi selostaa ainakaan lyhyesti niin että tekisi kirjalle oikeutta :)
Mutta jotenkin tarinan kokonaisuudessa vaan oli niin paljon ajatusta, ei ihan suoraan luettavissa vaan tunnelmassa ja jossain siellä rivien välissä.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaErja: Nimenomaan. Tätä kirjaa on vaikea selittää, koska se on periaatteessa tavallinen: veljestarina, seikkailu ja sitten sellainen yllätysmomentti, mutta kun tässä on jotain ihmeellistä. Jotain paljon muutakin. Ehkä Jalonen sattuu olemaan jonkinlainen sanojen maagi tai jotain? :)
VastaaPoistaTämä kirja on eräs surkea salaisuuteni. Sain tämän kerran lahjaksi ja vein sen lukemattomana divariin. Kuvittele, vaikka ajattelin, että luen sen, niin sain jonkun kohtauksen ja vein kauhean kasan kirjoja divariin.
VastaaPoistaKunnes sain suuremman kohtauksen ja sekosin jälleen kirjoista. Olen nyt kantanut divarista kirjoja takaisin järjettömät määrät, mutta tähän en ole uudestaan törmännyt.
Pidin Poikakirjasta todella paljon, joten aion kyllä lukea Jalosen kirjoja vielä.
Ihana kuva!
VastaaPoistaMinä en ole lukenut Jaloselta vielä mitään, mutta se hänen novellikokoelmansa odottaa hyllyssä ;)
Hanna: Voi ei. Joskus vaan käy noin. Minä annoin kerran yhden lukemani ja rakastamani kirjan pois, mikä nyt harmittaa.
VastaaPoistaKirjahullun näkökulmasta kirjojen vieminen divariin tuntuu kirpaisevalta, kirjojen kotiinkantaminen taas iloiselta. :)
Minun pitää kyllä lukea se Poikakirja.
Susa: Kiitos. Tuo kuvan esine on Keplerin mallin mukaan tehty replica aurinkokellosta, jossa on mukana kompassi. Ostin sen kerran J:lle lahjaksi. :)
Jaloseen kannattaa selvästikin tutustua!
Ostin aikoinaan tämän Jalosen kirjan, koska se vaikutti tosi kiinnostavalta. Mutta en päässyt sen lukemisessa oikein eteenpäin. Se tuntui tosiaan jollain tapaa vaikealta. Oli jopa hieman pettynyt olo. Niin kirja unohtui hyllyyn.
VastaaPoistaPäätin tämän blogiarvostelusi perusteella ottaa kirjan uudestaan esiin, vaikka joulunpyhinä. Kiitos.
Risa: Hienoa, jos aloitat tämän uudelleen. Minullakin lukeminen oli tyssätä alussa, mutta olin lukuhetkellä sellaisessa paikassa, jossa ei noin tuntiin ollut oikein muuta tekemistä kuin lukea ja niin siinä sitten onneksi kävi, että kirja imaisi mukaansa ja antoi hyvän lukukokemuksen.
VastaaPoistaSaattaa olla, että sekoitan Olli Jalosen erääseen toiseen suomalaiseen mieskirjailijaan, jonka nimeä en nyt muista, mutta luin hänen kirjojaan suosituksesta muutaman ja ne todella olivat jotakin. Jos kirkas hetki koittaa, kerron, kuka kirjailija oli kyseessä. Tätä kirjaa nimenomaan pelkäsin oletetun teknisyyden takia hirveästi. Olenhan moittinut jopa Ian McEwanin Poltetta fysiikan tyrkyttämisestä;-)
VastaaPoista14 solmua Greenwichiin löytyy itseltäni hyllystä, ja tämä postaus suorastaan lisäsi jo aikaisemmin kirjaan kohdistunutta kiinnostuneisuutta. :)
VastaaPoistaKiitos kattavasta ja laajasta arviosta! Tämä kirja on ollut lukulistalla jo pidempään, kadoten välillä ja tullen takaisin uudestaan. Arviosi nosti taas pintaan ajatuksen, että tämä täytyy lukea aivan ehdottomasti joululoman aikana. Tarina itsessään kuulostaa jo niin uskomattomalta, että mielikuvitukseni lähti lentoon tältä istumalta =)
VastaaPoistaKiitooss! Lukulista sen kun pitenee vaan... Mistä te ihmiset saatte ajan LUKEA!? :O
Minulla tämä kirja on ollut keväästä lähtien yöpöydällä. Jostakin syystä en vain saa kirjaa loppuun. Poikakirjasta pidin kovasti, mutta tämä matkakirja osoittautui kyllä haasteeksi. Katsotaan, milloin selviän maaliin.
VastaaPoistaKatja, minulla on nyt ihan tyhjä aukko päässäni: Googletin nimittäin Olli Jalosen ja hän ei ole SE mieskirjailija, jota erään kiinnostavan henkilön suosituksesta ahmin hulluna vuosia. Miten voi unohtaa kirjailijan nimen. Olisiko sukunimi voinut olla Jalonen tai etunimi Olli...apua!
VastaaPoistaTämä Olli Jalonen on siis minulle täysin tyhjä aukko...,mutta odotan, että se toinen nimi löytyisi, niin voisin ällistyttää, mitä kaikkea on tullut luettua;-)
Tyhjillä aukoilla on taipumus täyttyä: Kun googlasin Jalosen kirjat, tajusin lukeneeni hänen trilogiansa, jonka ensimmäinen teos on Johan ja Johan. Luin ne kolme kirjaa ihan huumassa. Sitten en enää muista, mihin herra sen jälkeen jäi.
VastaaPoistaSiis häntä on luettu!
Tätä kirjaa rakastin! Se kuuluu merikirjojen suosikkeihini! Kirjassa on monta sellaista kohtaa, jotka oli kirjoitettava muistiin. Jalonen kiteyttää ja haastaa lukijansa, mutta vaikeaksi en tätä kirjaa kokenut muutoin kuin kertojaäänteen erotaamisen suhteen aivan kirjan alussa. Sitten kirja veikin minut mennessään. Suosikki!
VastaaPoistaLeena: Kiva, että selvittelit Jalos-asiaa ja kyseessä oli sama kirjailija. Tämä oli oma ensikosketukseni Jaloseen. Pidin kovasti! En varmastikaan aloittanut helpoimmasta, mutta ehdottomasti aion lukea muutakin Jalosta.
VastaaPoistaNoora: Sitten sinun helppo tarttua tähän! Jään mielenkiinnolla odottamaan mietteitäsi tästä.
Maama: Toivottavasti luet tämän. :)
Mistä aikaa lukea... No, itse olen pikkulasten äiti (siis aina kotona viimeistään klo 20) ja koska en keksi mitään hyvää telkkarista katsottavaa enkä osaa tehdä käsitöitä, jää iltaisin ihanaa lukuaikaa. :)
Joana: Minullakin tämän lukeminen lähti liikkeelle aika hitaasti, mutta kun pääsin sisälle tekstiin, en olisi malttanut lopettaa lukemista. Toivottavasti siis selviät maaliin! Poikakirja taas odottaa minua.
Valkoinen kirahvi: Mukava kuulla. Minulle meri on hieman vieras elementti, koska olen niin vahvasti järviseudun ihminen, mutta ihastuin tähän suuresti. Tämä on ehdottomasti sellainen, josta voisi tulla minunkin suosikkini. :)
Linkkasin tämä mahtavan arvion omaan juttuuni, sopinee :)
VastaaPoistaJokke, totta kai sopii. Kiitos! :)
Poista