Jenni Linturi: Isänmaan tähden
Kustantaja: Teos 2011
Kansi: Nina Leino
Kotimainen romaani
Sivuja: 233
Hän ei pohtinut teon oikeutusta. Hän ei kirjoittanut sodasta ja rajoista, joita ei ollut ja jotka kuitenkin olivat. Hän ei ihmetellyt sitä, että moraali sijaitsi sanoissa, eikä sydämessä kuten hän oli poikasena ajatellut. Hän ei tehnyt sitä siitä yksinkertaisesta syystä, että kertominen, niin kuin sanat ylipäätään, tuntui menettäneen merkityksensä.
Nuoren Antti Vallaksen mieltä polttelee ja sielua soittelee mukavasti. Hän on isänmaan asialla pyrkiessään ja päästessään Waffen-SS-joukkoihin. Arvo kasvaa arvokkaassa seurassa, oli Antin isäkin pojalleen sanonut. 79-vuotiaana dementoinut Antti putoaa katolta. Hänen mielessään oma tytär, vaimo, parhaat ystävät, koko elämä menevät sekaisin. Vaikka mieli on kaikkea muuta kuin kirkas, ei menneisyyden hirvittävä taakka ei koskaan katoa Antin mielestä.
Jenni Linturin Finlandia-ehdokkaaksikin yltänyt esikoisromaani Isänmaan tähden (2011) pohtii moraalin, syyllisyyden, häpeän ja selviytymisen kysymyksiä. Kirja liikkuu kahdessa ajassa, harhailevassa nykyisyydessä sekä toisen maailmansodan vuosissa.
Linturi johdattaa henkilönsä kotiseudulta Mullojoelta Helsinkiin ja edelleen Saksan kautta Ukrainaan saakka. Romaanin keskeishenkilöt Antti, hänen serkkunsa Kaarlo sekä kolme Erkkiä (joista läheisintä Laitista kutsutaan etunimellä, muut ovat Luttinen ja Rajaperä) kohtaavat osallisuutensa SS-joukkoihin kukin eri tavoin ja eri aikakausina. Sodan hävitys näkyy ja se murentaa nuorten miesten ajatusmaailmaa. Rakkauttakin kirjassa on, muttei imelällä romanssimaisella tavalla, vaan osana arkea, osana ihmisen elämänhistoriaa.
Hitaasti tankit lähtivät liikkeelle. Massat seurasivat perässä. Yhtenä tuttuna hajuna, vatsavaivana, yöllisenä painajaisena, aamuisena ikävänä suomalaiset, norjalaiset, ruotsalaiset ja balttilaiset vapaaehtoiset marssivat halki rikkonaisen Euroopan. Ne jotka jäivät, jätettiin. Kylät poltettiin. Aroa, maissintähkiä, savikattoisia kyliä, häveliäitä naisia hunnuissa, pieniä puisia ristejä tien kummallakin puolella. Kymmeniä, satoja kilometrejä, tunteja, taisteluita, historian arpia. Oli vihdoin koittanut se hetki, jolloin isänmaa ei enää laskenut uhrien lukua, eivätkä uhrit laskeneet isänmaalle arvoa.
Isänmaan tähden on kirja muistamisesta ja unohtamisesta sekä siitä, kuinka liian nuorena koetut sodan kauhut kulkevat mukana ihmisiän. Se on myös romaani häpeästä, sillä SS-joukkoihin päässeet saksalaisten ystävä- ja jopa sukukansalaisiksi katsonut suomalaiset eivät sota-ajan päätyttyä rinnastuneet muihin veteraaneihin, vaan isänmaan asialle mielestään lähteneiden miesten sodassa olo joutuu kyseenalaistetuksi. Itse kukin selviää - tai ei selviä - omalla tavallaan. Kirjassa on sotaan kuuluvaa rumuutta ja paljautta, suoranaista julmuutta ja lohduttomuutta. Toisaalta siinä on myös melankolista kauneutta, kun tuuli kutoo koivuista pitsiä tai kun kevään valo liukuu haikeana nurkissa.
Linturi kirjoittaa taitavasti. Hänen onnistuu sitoa yhteen muistot ja unohdus. Hänen romaaninsa aihe on kunnianhimoinen, vaikeakin. Linturi osaa mielestäni kuvata myös erinomaisesti miehiä, niin nuoria ja väärällä tavalla idealistisia kuin elämänsä ehtoopuolella olevia, yksinäisiä vanhuksiakin. Vaikka Linturi on selvästi lahjakas kirjoittaja, on hänen kerrontansa hivenen liiankin hiottua, jollain tapaa persoonatonta. Hänen oma kirjailijanäänensä ei nouse esiin kovin vahvana, vaikka Linturi toki puhuttelee, jopa ravistelee lukijaansa ja tämän panee pohtimaan. Teksti ei kuitenkaan tule lähelle lukijaan, ei ainakaan minua. Antin, Erkkien ja muiden nuorten miesten kokemukset eivät kaikessa realismissaankaan ahdista, vaikka sotilaat polttavat kyliä, ampuvat toisiaan, raiskaavat ja kusevat housuunsa. Sen sijaan iäkkäiden Antin ja Kaarlon sekavat tai terävät ajatukset koskettavat, jäävät mieleen pyörimään.
Pienistä puutteistaan huolimatta Isänmaan tähden on vaikuttava romaani, joka puoltaa paikkaansa Finlandia-ehdokkaiden(kin) joukossa. Linturi ei moralisoi, mutta osoittaa sen, ettei sodassa ole mitään ylevää tai arvokasta. Myyttistä sankaria tai petturia ei ole, ideologiat kaatuvat, kukaan ei ole syytön, mutta ihminen ei unohda: menneisyys ei jätä rauhaan edes elämän loppumetreillä.
****-
Linturin romaanin ovat kirjabloggaajista lukeneet ainakin myös Morre, Jum-Jum ja Nora Exlibris.
Olen tutustunut Finlandia-ehdokkaisiin todella surkeasti. Tämä kuulostaa viimeaikaiseen lukemistooni nähden oikein kiinnostavalta, täytyy koettaa saada hankittua.
VastaaPoistaJori: Minullakin tämä on vasta toinen lukemani tämän vuoden F-ehdokas. Linturin lisäksi luin aikaisemmin syksyllä Carlsonin William F:n. Pidin siitä enemmän kuin tästä, mutta veikkaan Linturin olevan vahvempi ehdokas. Kiinnostava kirja, harvinainen teema, joka on ollut eräänlainen tabu.
VastaaPoistaHyvä ja monipuolinen arvio! Olen jossain määrin kiinnostunut tästä kirjasta, mutta ainakaan ennen joulua en sitä ehdi lukemaan.
VastaaPoistaMaria: Kiitos, Maria. Minun oli vaikea kirjoittaa tästä kirjasta, koska vaikka se on kaikin tavoin kiinnostava, teemoiltaan hyvä ja ehdottoman suositeltava luettavaksi, en kuitenkaan saanut siitä irti kovin paljon johtuen ehkä siitä, että olisin tosiaankin kaivannut hieman vahvempaa kertojan omaa ääntä.
VastaaPoistaKatja, minusta tuntuu, että tässä on tosi tärkeä kirja.
VastaaPoistaOnkohan Linturin kokemus omakohtaista suoraan tai välillisesti. Se voi vaikuttaa kirjailijaääneen.
Tässä jälleen yksi sodan asia, josta on vaikea sanoa mielipidettään, koska sitten se tulkitaan väärin, mutta siltikään en voi olla sanomatta, että jääkärit tunsivat todellakin olevansa isänmaan asialla.
Hienoa, että teit tämän: Kiitos!
Voisin kuvitella mieheni kiinnostuvan tästä kirjasta. Itselleni sota-aiheiset kirjat tuntuvat vierailta, mutta olisi varmasti ajatuksia herättävä lukukokemus.
VastaaPoistaKiitos hyvästä arvostelusta:) Tämä kirja on kyllä sellainen,minkä haluan ehdottomasti lukea..
VastaaPoistaLeena Lumi tiivisti todella hyvin: "Tässä jälleen yksi sodan asia, josta on vaikea sanoa mielipidettään, koska sitten se tulkitaan väärin, mutta siltikään en voi olla sanomatta, että jääkärit tunsivat todellakin olevansa isänmaan asialla."
VastaaPoistaMinusta siis "väärällä tavalla idealistiset" on hassusti sanottu. Ajattelen, että he olivat kyllä oikealla tavalla idealistisia, mutta lopputulos ei ollut sitä, mitä oli toivottu.
(ehkä turhaa pilkunviilausta)
Siitä olen samaa mieltä, että sellaista persoonallista rosoisuutta olisin kaivannut minäkin.
Leena: Tämä on kiinnostava ja hyvin kirjoitettu kirja.
VastaaPoistaJääkäreistä haluan sanoa sen, että Suomessahan jääkäreillä oli itsenäistymisen ja myös toisen maailmansodan aikana suuri merkitys ja arvostan heitä. Enkä uskokaan, että kukaan (tai no, ehkä jotkut) nyky-Suomessa ajattelisivat toisin. Luulen, että oma mielipiteeni jääkäreistä on sama kuin sinulla.
Sen sijaan natsi-Saksan Waffen-SS-joukot, joista Linturi kertoo, ovat edelleen pitkälti vaiettu osa Suomen historiaa.
Tytti: Tämä on varmasti aika erilainen sotakirja, onhan sen kirjoittajakin 70-luvun lopussa syntynyt nainen. :) Minäkään en välitä lukea sota-aiheisia romaaneja, mutta tämä kiinnosti kovasti.
Yaelian: Kiitos. Tämä on kyllä lukemisen arvoinen.
Morre: Vastasinkin Leenalle jääkäreistä ja SS-joukoista. Arvostan suuresti sitä, mitä jääkärit ja tavallisetkin veteraanit tekivät. Ja ymmärrän hyvin sen idealismin ja isänmaan asialla olon, joka Linturin kirjan miehiä natsi-Saksan joukkoihin ajaa. Mutta koska tulkitsen historiaa nykyisyydestä käsin, en voi olla omassa mielessäni ajattelematta, että SS-miesten ideologia oli "väärä". He lähtivät rakentamaan nimenomaan suur-Suomea, eivät puolustamaan silloisia rajoja.
Mutta summa summarum: Veteraanien lapsenlapsena arvostan kyllä veteraanien työtä. Omatkin ukkini olivat suojeluskunnan jäseniä ja toinen ukkini toimi ennen sotia ihan armeijan palveluksessa. Minun mielessäni suojeluskunnan ja Waffen-SS:n välillä on kuitenkin suuri aate-ero, vaikka siis tosiaan ymmärrän Linturin hahmojen idealismin ja jonkinlaisen nuoruuden palon. :)
Todella hyvä aihe ja hyvä että se on nyt sanottu ääneen: Sodassa ei ole järkeä ja kyllä siellä ovat pahoja kaikki ihan kansallisuuteen katsomatta. Mutta eipä sitä itse silti ihminen pääse päättämään lähteekö ja mitä tekee. Mutta joo, hienoa että tämä on kirjoitettu ja asia sanottu, mutta kirja kuitenkin vaikuttaa sillä tavalla vähän raskaalta että taitaa jäädä minulta lukematta :/.
VastaaPoistaArviosi oli ehdottomasti silti kiva lukea, koen vaan että sain tästä tarpeeksi jo näin :).
Minä kiinnostuin tästä sen jossain olleen Linturin haastattelun jälkeen. Sotakirjat eivät minua(kaan) lähtökohtaisesti kiinnosta, mutta tämä voisi. Kirjoitat kiinnostavasti ja annat oman mielipiteesi kuulua muttet kirjan kustannuksella (höhlä lause mutta ehkä ymmärrät :).
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua!
Tessa: Tuo ajatus on oikeastaan koko kirjan lähtökohta. Tosin tässä Antilla, Erkeillä ym. oli sikäli ainakin näennäinen mahdollisuus, että he itse pyrkivät SS-joukkoihin, sinnehän mentiin vapaaehtoisina "heimoveljinä".
VastaaPoistaLinnea: Kiitos. :) Minä kiinnostuin tästä varovaisesti jo viime keväänä, jolloin luin Teoksen kuvastoa, mutta viime viikolla sain kirjan sattumalta käsiini. Kirja on mielestäni sillä tavalla jännä, että se on todella hyvä, mutta en silti pitänyt siitä. Hankalaa. ;)
Minullakin on nyt tämä kirja ja haluaisin sen kyllä lukea esikoisuuden ja ehdokkuuksien vuoksi. Arviosi oli hyvä ja se antaa tilaa omalle lukukokemukselle, joka seuraa toivottavasti vielä tämän vuoden puolella.
VastaaPoistaKaroliina: Tämä on ihan hyvä ja kiinnostava kirja, jonka lukeekin nopeasti. Kirjassa on kaikki laatukirjan ominaisuudet, mutta ei tästä omaa suosikkiani kuitenkaan tullut. :)
VastaaPoista