Annabel Lyon: Aleksanterin opettaja
Kustantaja: Avain 2011
Alkuteos: The Golden Mean 2009
Suomennos: Jaakko Kankaanpää
Kansi: Satu Kontinen
Ulkomainen romaani, Kanada
Sivuja: 310
Kauan sitten isäni diagnosoi, että minussa on liikaa mustaa sappea, mikä pitää kyllä paikkansa joskus, mutta se ei selitä vastakkaisia kausia: niitä, joiden aikana en yksinkertaisesti tarvitse unta, jolloin kirjat tuntuvat kirjoittavan itsensä ja maailman viimeinenkin kolkka on maalattu väreillä ja ihanuudella kuin se loistaisi jonkinlaisen jumalaisen hehkun läpäisemänä. Se ei myöskään selitä tempautumista olotilasta toiseen, mustasta synkkämielisyydestä kultaiseen riemuun.
Makedonian kuningas Filippos tarvitsee opettajaa ja ohjaajaa pojilleen, yksinkertaiselle Arrhidaiokselle sekä voimakastahtoiselle ja kiivaalle Aleksanterille. Platoninkin oppilaana olleesta kuuluisasta filosofi Aristotelesta tulee poikien opettaja. Ajanmukaisesti mustan sapen voimaan uskovana hän koettaa ohjata prinssiä kohti Kultaista keskitietä. Kaikessa maineikkuudessaan ja samalla sisäisessä epävarmuudessaan Aristoteles ottaa valtavan vastuun, sillä prinssistä on tuleva Aleksanteri Suuri. Samalla hän kamppailee omien muistojensa kanssa sekä elää aviollista arkeaan vaimonsa Pythiaan kanssa.
Kanadalaisen Annabel Lyonin historiallinen romaani Aleksanterin opettaja (2011/2009) kuljettaa lukijansa antiikin ajan kreikkalaisen kulttuurin pariin, vapaamielisen moraalin, mutta tiukan sukupuolijärjestyksen, orjien, hierarkkisen yhteiskuntajärjestelmän sekä monien aatesuuntausten synnyn aikaan.
Kirjassaan Lyon kasvattaa Aristoteleesta moniulotteisen fiktiivisen hahmon, jonka tarina kasvaa kertomukseksi koko yhteiskunnasta sekä isien ja poikien suhteesta. Lyon näyttää myös antiikin ajan arkea muotivirtauksineen, ruokineen, seksisuhteineen sekä lääketieteen oppintunteineen. Teemoiltaan Aleksanterin opettaja liikkuu Aristoteleen muistoissa ja nykyhetkessä, hänen opettajuudessaan, perhe-elämässään, epävarmuudessaan sekä hänen aikakautensa poliittisissa kahinoissa. Keskiössä on Aristoteleen pyrkimys ohjata omapäistä Aleksanteria sekä Aristoteleen omien mielialojen muutokset seurallisuudesta alakuloon, älyllisestä toimeliaisuudesta saamattomuuteen.
Minusta tuntuu mukavalta selvitellä todellisuuden sotkuja, katsella maailmaa ympärilläni ja tuntea, että raivaan sitä vesakkoa pieni kappale kerrallaan. Tuo maapala tuossa pelastettu kaaokselta, ja tuo ja tuo. Mytilenessä keskityin biologiaan ja etenkin meren eläimiin. Täällä Pellassa kaipaan jotakin uutta.
Minun on pakko tunnustaa, että Lyonin kirja meni muutamin osin ohi oman mukavuusalueeni. Pidän kyllä historiallisista romaaneista, mutta antiikin ajasta en ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Halusin kuitenkin lukea kirjan, sillä romaanin onnistuneessa takakansitekstissäkin mainitut sanat herkkävireinen, arkinen ja intiimi kiehtoivat minua. Oli pakko selvittää, millaisena Lyon on nähnyt eräiden historian suurimpien henkilöiden arkisen elämän. Henkilöidensä kuvailussa Lyon onnistuu loistavasti. Hän piirtää niin Aristoteleesta, Aleksanterista, Pythiaksesta kuin kaikista sivuhenkilöistäkin vereviä, tuntevia ja kipuilevia olentoja. Hän antaa orjillekin kasvot sekä fiktiivisen henkilökohtaisen historian.
Myös kirjan kieli on sujuvaa. Lyon kuljettaa tarinaan eteenpäin ehjästi ja jouhevasti pysähtyen aina välillä Aristoteleen ajatuksiin ja pitkiinkin muistoihin. Hänen kerrontansa ei ole erityisen mieleenpainuvaa tai omaperäistä, mutta se on sujuvaa ja siksi nautittavaa. Aleksanterin opettaja on toisaalta kaunis, ilmavakin, mutta toisaalta se on ruma, miltei mutainen - kuin Aristoteleen mieli.
Yleensä pidän siitä, että kirjassa on rosoja. Mutta vaikka nytkin ihailin kerronnan sujuvuutta, en päässyt irti jonkinlaisesta epämukavuudesta enkä siitä, ettei tarina oikein pitänyt minua otteessaan. Joku taika oli poissa, vaikka tiesin lukevani laadukasta lukuromaania. Ajatukseni hyppelivät sinne tänne ja kesken lukemisen huomasin surffailevani etsimässä tietoa antiikin ajasta. Ehkä yksi syy sille, että teksti vieraannutti minua oli heti romaanin alkupuolella kerrottu muuan lääketieteellinen seikka, joka sattuneista syistä menee yli oman herkkyysalueeni. En vieläkään saa kohtausta pois mielestäni. Muita mahdollisia Aleksanterin opettajan lukijoita voin lohduttaa sillä, että vahva kokemukseni on vain oman subjektiivisen maailmani tuotetta. Hätkähdän samaa teemaa kirjassa kuin kirjassa. Romaanihenkilöiden puhe tuntuu raikkaalta, koska se ei ole ylevää eikä siloiteltua mielikuvien filosofista kaunomielisyyttä. Vittu ja mulkku ovat sanoja, joita on luultavasti ainakin jossain muodossa on lausuttu kautta puhuvien ihmisten olemassaolon. Antiikin ajan moraalikäsitykset olivat sellaisia, että voimasanoja varmasti käytettiin julkisestikin, mutta silti alapääsanastoa viljellään kirjassa omaan makuuni niin runsaasti (muttei perusteettomasti!), että niiden teho alkoi kadota jossain vaiheessa; Tai sitten ne muuttuivat luontevaksi osaksi kirjaa, sillä eihän niiden sanomisessa ole sinänsä mitään uutta! Aleksanterin opettaja on kaikesta huolimatta taidolla kirjoitettu sekä ansiokkaasti suomennettu.
Vaikka Aleksanterin opettaja ei ollut minun kirjani, olen iloinen, että kirjan alussa kokemani tuskastumisen jälkeen annoin teokselle mahdollisuuden. Lyonin romaani on laadukas kirja. Kirja antaa aivan uuden näkökulman antiikin Kreikkaan. Se viihdyttää ja haastaa ajattelemaan. Ennen kaikkea se näyttää historian suurmiehet inhimillisinä, pieniä ja epätäydellisinä kaikessa rumuudessaan ja kauneudessaan. Tässä kokonaisuudessa on Aleksanterin opettajan suurin vahvuus.
***½
Aleksanterin opettajan ovat lukeneet myös Susa ja Marjis.
Kirjoittajan kotimaan Kanadan ansiosta voin lukea romaanin myös osaksi Totally British-haastetta.
Olit löytänyt paljon hyviä huomioita kirjasta. :) Minä pidin varsinkin juuri tuosta kirjan ylevyyden puutteesta ja viihdyttävyydestä, vaikka se ei kuitenkaan ole "helppo" kirja.
VastaaPoistaMonipuolisesti olet käsitellyt kirjaa arvostelussasi, vaikkei kirja monelta osin mukavuusalueellasi liikukaan.
VastaaPoistaTämä on kyllä viihdyttävä ja laadukas romaani, vaikka minäkään en yleensä, kovin herkästi ainakaan, tämän tyylisiin kirjoihin tartu.
Katja, hyvin kuitenkin selvisit. Olen alkanut itsekin pohtia mukavuusaluejuttuja tiettyjen krijojen kohdalla. En enää mieluusti lähde mukavuusalueeni ulkopuoelle ja sanon suoraan, että olen mukavuudenhaluinen härkä ja elämässä ei ehdi lukea kaikkia kirjoja millään. Toki joskus teen myönnytystä...
VastaaPoistaTämän kirjan kansi on huikea ja ainakin Susa sai minut viriteltyä jo ihmettelemään miksi minä en ole tätä huomannut. Historiahan on toinen ihoni. Mutta olen nyt mistanut syksyni Kleopatralle ja USEILLE Romanoveille, sillä he ovat suorastaan harrastukseni.
Minusta on kiva, kun sanot suoraan, että 'menee ohi mukavuusalueeni'. Kyllä mielipiteensä saa sanoa. Tiedätkö, vaikka pidän rohkeista, rankoistakin ja syvistä ja tummista niin jotkut sanat vain eivät kuulosta kivalta. Tänään kirjoitin tekstin huomiseen kirjaan, mutta en pystynyt sanomaan sitä sanaa, jota en millään halunnut kuulla juuri Romanovien kirjassa. Enkä missään muussakaan kirjassa. Mietin, että kai suomentaja on sitten osannut asiansa...Olen varma, että kaikkein rumin sana mitä tiedän on...persläpi. Haa, sain sinut nauramaan;-) Minusta tuo on niin rumaa, että en sanotuksi saa. Onko se suomentajan hihasta vetämä, en ikinä saa tietää.
Ellen olisi vaeltanut vähän aikaa sitten hellenistisessä Egyptissä, olisin voinut, mutta nyt en voi. Ja sain juuri kuulla, että yksi ylimääräinen tulossa pinon huipulle.
Kiitos arvostelusta ja joskus on mukava tavata sinut mukavuusalueesi ulkopuolellakin. Historia sinänsä on kyllä kiinnostavaa.
♥
Kiitos todella mielenkiintoisesta arvostelusta, Katja!
VastaaPoistaMinusta tuntuu, että olen Antiikin ajan historialle jotenkin edelleen "allerginen", tuntuu että sitä käsiteltiin koulussa niin paljon. Tai antiikin ajan käsittelystä on ainakin vahvimmat muistikuvat.
Oli mukava kuulla hyvin perusteltuja mielipiteitä ja pohdintoja tästä ja kiinnostava tutustua tällaiseenkin teokseen sinun kauttasi. :)
Erittäin kattava ja kiinnostava arvio jälleen kerran. Jäin miettimään tuota alkuosan kauhistuttavaa lääketieteellistä seikkaa, enkä saa millään päähäni jotain tiettyä. Muutama ehdokas on kyllä.
VastaaPoistaItseäni viehätti, jos näin voi edes sanoa, henkilöiden itsekkyys. En tainnut pitää oikeastaan yhdestäkään hahmosta kauheasti, mutta he olivat silti mielenkiintoisia, todellisia ja inhimillisiä. Viallisia ja vereviä.
Lyon tulee kirjamessuille Helsinkiin, joten on ihan kiinnostava kuulla, mitä hänellä on sanottavaa kirjasta.
Mukava ulkoasu sinulla. Puhelimen välityksellä en ole päässyt tänne tarkkailemaan, mutta nyt pääsin koneelle. :)
Minä olen kuule tätä varmaan ihmetellyt monta kertaa, mutta Katja, miten ihmeessä sä ehdit lukea niin paljon. Mulla on nytkin pöydällä kaksi pikalainaa, jotka pitäisi just lukea, mutta enhän mä ehdi...tai sitten luen muutaman sivun väsyneenä sängyssä ja siitä ei ole mitään iloa. Ähh...mä en kestä.
VastaaPoistaHaa, hauska kuulla Hanna! Minä taas pidin kirjan Aristoteleestä, sillä minulle jäi hänestä sellainen olo, että hän kuitenkin yritti koko ajan parhaansa. :)
VastaaPoistaJa mä taidan arvata, mistä kohdasta Katja puhuu.
Katja, niin ihana juttu tuo Chris Cleaven haastattelu!! Ja samaa minä täällä pähkin päässäni kuin Kirjailijatarkin...miten ihmeessä ehdit? Lukea ja vielä sitten kirjoittaa tämän kaiken? No mutta, minun puolestani kiitos, että ehdit!! :)
VastaaPoistaKyllä Aristoteles tietysti oli paras, mutta itsekäs. Aleksanterikin viehättävän utelias, mutta itsekäs. Mutta ei henkilöhahmoista tarvi aina pitää kuin parhaista ystävistä, eikä hahmoihin tarvitse samaistua. Epämiellyttävien henkilöhahmojen vetovoima. :)
VastaaPoistaAivan totta Hanna. :) Siksi mua kiinnostaisi lukea se Mies joka ei ollut murhaaja, kun sen päähenkilön pitäisi olla ällöttävä. Mutta olisiko se kuitenkaan tarpeeksi ällötävä ollakseen kiinnostava? Kas siinä pulma...
VastaaPoistaMarjis: Pidin samoista asioista kuin sinäkin, koska ei-niin-ylevät henkilöt ovat usein niitä kiinnostavimpia.
VastaaPoistaSusa: Huomasin, että olen tänä lukenut aika paljonkin oman mukavuusalueeni ulkopuolisia kirjoja: viihdettä (Rautasydän), dekkarin (Merenneito) ja nyt tämän. Jokaisessa on ollut omat hyvät puolensa, koska olen lukenut kirjat loppuun saakka. :)
Leena: Joskus on hyvä tehdä myönnytyksiä, koska oman mukavuusalueensa ulkopuolelle mennessään voi tehdä todellisia löytöjä tai ainakin yllättyä iloisesti. Kuten Susalle kommentoin, olen itse mennyt tänä vuonna useamman kerran omien mieltymysteni ulkopuolelle. Kertaakaan en ole täysin lumoutunut, mutta ihan hyviä lukukokemuksia olen saanut.
Ja hahaa, naurahdin kyllä tuolle perslävelle. Pahinta on se, että lapseni ovat siinä iässä, että toistelevat sieltä täältä kuulemiaan rumia sanoja. Kirjallisuudessa en sinänsä rumia sanoja tai eritteitäkään pelkää (pidin esim. Ida Rauman kirjasta ja rakasti Essi Tammimaan romaania), mutta mitään uutta ne eivät mielestäni kirjallisuuteen enää tuo.
Tuon "Romanovien kirjan" aion minäkin lukea. :)
Linnea: Olisikohan minulla sama kouluajalta periytynyt allergia? Pidin kyllä muuten historiasta, mutta en esim. ole kauhean kiinnostunut Kreikan matkoistakaan, koska haluan matkoillani lorvia museoissa ja löydän enemmän keskiajan, renesanssin, barokin ja uusteollisen ajan historiasta. Se voi osaltaan vaikuttaa kokemukseeni tästä kirjasta.
Hanna: Kiitos. Voin sen lääketieteellisen seikan sinulle yksityisemmin kertoa joskus. Mutta se kohtaus tosiaan on sellainen, että en usko sen kiinnittävän muiden huomiota sen kummemmin kuin esim. kameleontin leikkaus myöhemmin. :)
Olen ihan samaa mieltä, ettei hyvässä kirjassa tarvitse olla mukavia henkilöhahmoja. Minä pidinkin tässä eniten juuri Lyonin henkilökuvauksesta.
Kirjailijatar: Älä ihmettele! En minä niin paljon lue: Koko viime ja tällä viikolla vain kaksi romaania sekä yksi nuortenkirja. Se ei ole kovin paljon, koska romaanitkaan eivät ole olleet tiiliskiviä. Ja minä en ehdi sitten monia muita asioita, kuten imuroida kotia... Onneksi ehdin ulkoilla ja leikkiä lasteni kanssa. :)
Marjis: Ehkä osuit oikeaan. :)
Satu: Kiitos. Oli tosi ihana haastatella Cleavea, hän oli tosi hurmaava. Kirjoittaminen ei minulta vie juurikaan aikaa, mutta lukeminen kyllä. Kuten Kirjailijattarelle kommentoin, en ole viimeisen vajaan kahden viikon aikanakaan lukenut kuin kaksi aikuisten- ja yhden nuortenkirjan. En siis mitenkään valtavasti, vaan juuri sopivasti. ;)
Hanna: He ovat tosiaan vetovoimaisia. Äärimmäisen miellyttävät ovat tylsiä.
En ollut tajunnutkaan, että tässä on näin hieno kansi - ja olet ottanut siitä myös upean kuvan!
VastaaPoistaTämä ei kuulosta ihan minunkaan kirjaltani. Arviosi oli mukavan rehellinen. Nuorempana ahmin historiallisia romaaneja, mutta nykyisin huomaan, että vain harva jaksaa kiinnostaa tarpeeksi. Sinällään hölmöä - huokailen itse tuskastuneena aina miehelleni, joka ei haluaisi katsoa muita kuin nykypäivään sijoittuvia elokuvia.
Karoliina: Kirjan kansi kiinnitti huomioni jo heti Avaimen kuvastoa selaillessani. Aivan upea!
VastaaPoistaLuulen, että suhtautuisit tähän kirjaan aika samalla tavalla kuin minäkin. Se on hienosti kirjoitettu ja historiallisten omaperäisten romaanien ystävät varmasti pitävät tästä. Ja historiallisista elokuvista pidän minäkin. :)
Siis onneksi ymmärsit oikein, että minulle siis rankka/vaikuttava/tiedostava kirja ei ole sama asia kuin ne kaikkein rumimmat sanat.
VastaaPoistaMaailman kauneinta kieltä luin elämäni rankimmassa kirjassa, joka oli Elävältä haudatut.
En minä myöskään pidä kirjaa huonona rumien ja/tai rohkeiden sanojen takia, mutta jos ne ovat itsetarkoitus, minä ärsyynnyn.
Ja samaa mieltä kuin Karoliina eli kaunis kansi ja sinä teit siitä vieläkin kauniimman!
Leena: Juuri noin! Kirja on voi kaunis, mutta rankka. Se voi sisältää rumia sanoja, mutta olla silti kaunis. Kauniit ja rankat (kuten se Iida Rauman kirja) koskettavat eniten. Liian kauniit ovat hieman hengettömiä, liian "rivot" taas tekemällä tehtyä. Aleksanterin opettaja on periaatteessa juuri sopiva, mutta silti se ei ollut minun kirjani.
VastaaPoistaKiitos kansikommentista. <3
Ihan hullua - olen lukenut Lyonin kirjaa vasta muutaman sivun, mutta minulla on jo herännyt muutamia samoja ajatuksia kuin sinulla Katja :). Esim. nuo rumat sanat. En tiedä mikä lääketieteellinen seikka sinua tässä erityisesti kuvotti, mutta minulla on nyt sellainen vaihe, että suloiset tyttökirjat ym. uppoavat minuun parhaiten kun taas Lyonin kirjassa on paljon sellaista, mikä herättää ihan fyysistä kuvotusta :/. Pitänee odottaa parempaa hetkeä tälle ja lukea välillä jotain muuta, vikahan ei varsinaisesti ole kirjassa. Kiitos hyvästä arviosta!
VastaaPoistaAi niin, taidan olla poikkeus tässä seurassa, sillä minua antiikin aika on aina kiehtonut ja luin lukiossa latinaakin, jonka tunneilla puhuimme paljon myös historiasta :).
Hassua, vastasin juuri Susan blogiin, ja gmail näyttää, että olisin vastannut tänne. :D Tulin nyt sitten jättämään merkkini tännekin...
VastaaPoistaMinua eivät häirinneet siis ollenkaan kirjan kirosanat, joita ei minusta ollut myöskään liikaa. Toki ne herättivät, ja näköjään toimivat siinä aika tehokkaastikin. :D
Maria: Minua kiinnostaa ihan hurjasti, että mitä tästä kirjasta ja pidät ja miten sen koet. Kirja on mielestäni oikeasti hyvä ja hieno, mutta muutama asia siinä oli vaan sellainen, etten voinut kirjasta aidosti pitää. :)
VastaaPoistaLatinaa opiskelemalla antiikki onkin varmasti avautunut eri tavalla. Pienessä maalaislukiossani ei voinut valinnaisena opiskella kuin saksaa, ranskaa tai venäjää.
Marjis: Kirosanat eivät yleensä häiritse minua, mutta tässä kirjassa oli niitä muitakin kohtia...
Minulla historialliset ja erityisesti muinaiseen maailmaan liittyvät romaanit ovat myös sarjaa "haluaisin tykätä niistä mutta..". Kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. On muuten totta, että vahvat kokemukset omassa elämässä nousevat usein esiin hyvin pienestäkin viittauksesta - juuri sellaisesta johon joku muu ei edes kiinnittäisi huomiota. Harmi on, että ne saattavat sitten saada yliotteen lukijasta ja värittää koko teoksen väärällä sävyllä, näin on käynyt itselleni joskus. Arvioit kirjaa ihailtavan rehellisesti!
VastaaPoistaTikru: Olen historiallisten romaanien suhteen kanssasi aika lailla samoilla linjoilla. Haluaisin pitää niistä, koska olen aina ollut kiinnostunut historiasta, mutta tylsänä tyyppinä menen mieluummin museoon tai luen tietokirjoja. :) Joskus tulee onneksi iloisia yllättäjiä, mutta silloinkin yleensä metsästetään käsikirjoituksia kahdessa eri ajassa. ;)
VastaaPoistaTästä kirjasta olisin halunnut pitää monestakin syystä ja tunnistankin kirjat ansiot. Mutta minulle tämä kirja ollut se "oikea".