Katja Krekelä: Romisko

Katja Krekelä: Romisko
Kustantaja: Gummerus 2011
Kuvitus: Sanna Sipi
Kotimainen lastenromaani
Sivuja: 127

Orpana löi paputölkin pöytään.
"Tarjoa mitä haluat. Mikään rahamäärä ei saa meitä muuttamaan mieltämme. Romisko ei ole myytävänä."
Pampun hymy hyytyi hitaasti. Hän kohotti kävelykeppiään Orpanan silmien eteen. Riepu kurkisti Orpanan selän takaa ja näki kauhukseen, kuinka messinkisen käärmeen suu avautui. Esiin pisti pitkä, ohut kieli. Käärmeen silmät välähtivät.
"Shh", se sanoi.
"Täällä sinun on turha esitellä näppäriä taikatemppujasi", Orpana sanoi ja tönäisi kepin pois silmiltään. "Meihin ne eivät tehoa".

Vanha ränsistynyt kurpitsankeltainen talo sijaitsee Lehmuskujan päässä. Sen rappusilla kukkivat petuniat ja sen sieltä täältä särkyneitä ikkunoita on paikattu värikkäillä lasinpaloilla. Talo on nimeltään Romisko, joka toimii sekä vanhan tavaran puotina että on ennen kaikkea ystävysten, aran Rievun ja hieman rohkeamman Orpanan koti. Taloon mahtuvat myös kiiluvasilmäinen kummituskissa sekä Mustatakiksi nimetty nokivaris. Eräänä päivänä taloon vyöryy jättimäinen patruuna Polonius Pamppu, joka munkkisokerit suunpielissään ilmoittaa aikovansa jyrätä Romiskon maan tasalle ja rakentavansa talon tilalle munkkipossutehtaan. Ilmoitus on särkeä Rievun ja Orpanan sydämen, sillä eihän omaa kotia rakkaampaa paikkaa voi olla koko maailmassa. Alkaa kamppailu oikeudesta omaan kotiin.

Katja Krekelän saturomaani Romisko (2011) tutustuttaa lukijansa Konikummun pikkukaupungin asukkaisiin aina kaupungin kermasta pienimpiin ja näennäisesti mitättömimpiin, joita Romiskon asukkaat edustavat. Romisko on tarinaltaan klassinen satu oikean ja väärän kamppailusta, pienten oikeudesta omaan kotiinsa. Kun munkkipossu- ja henkselipatruunan puskutraktorit ovat jo Romiskon tontilla, saa pieni Riepu ajatuksen. Mikä se on ja onko Romiskon pelastaminen vielä mahdollista?

Krekelän kirjassa jokaisella hahmolla on perusteltu paikkansa. Tarinan sankarit, Romiskon asukkaat ja kauppiaat, ovat itsestäänselvästi pääroolissa, mutta metkoja ovat myös oikeamielinen Napasika sekä varis Mustatakki. Oma roolinsa on myös esineillä, etenkin Rudolf Rautakoiveksi nimetyllä haarniskalla. Ja vaikka vuoren kokoinen patruuna on parhaiden lastenkirjaklassikoiden veroinen turmelus, on hän samalla kuin suuri surullinen lapsi. Krekelä myös luo hauskoja tunnelmia Polonius Pampun aiheuttaman huolen rinnalle. Kuppi teetä auttaa moneen murheeseen, vanhat hopealusikat kalkattelevat syystuulten ilona ja oikeista sitruunoista tehty kiisseli täyttää maailman parhaimmat sitruunastruudelit. Hullumpaa ei ole jammailu Nokkapokkarokin tahdissakaan, vai mitä:

Mustatakkikin heräsi. Se istahti harmonin kannelle ja alkoi esittää raakkuvalla äänellä lempilauluansa Nokkapokkarokkia. Varisparan sävelkorva ei ollut aivan kohdallaan, mutta siitä ei piitannut kukaan.
Riepu tanssi ja loikki tuolilta toiselle, väliin pöydänkin päällä. He sytyttivät hämärän puodin katonrajaan pieniä, värikkäitä lamppuja ja söivät mansikkahilloa suoraan lasipurkista.

Sanna Sipin mainio mustavalkokuvitus on erottamaton osa Romiskoa. Sipin kuvissa arka Riepu, peloton Orpana, iljettävä Polonius Pamppu sekä tietenkin Rudolf Rautakoipi heräävät eloon ilmeikkäinä ja visuaalisesti ainutlaatuisina. Kuvista löytää paljon pieniä yksityiskohtia, joista voi tehdä riemastuttavia havaintoja. Kuvia olisi saanut olla kirjassa vieläkin enemmän, niin mainioita ne ovat.

Vaikka tarina hyvän ja pahan (tai ainakin keljun) vastakkainasettelusta on tuttu ja ikuinen, on Krekelän esikoiskirja harvinaisen ehjä, viisas ja puhutteleva lastenkirja. Se ei sorru lässytykseen, ei aliarvioi lukioitaan, ei tuo liikaa toimintaa, muttei myöskään pitkästytä missään vaiheessa. Romisko viehättää kaikkien 127 sivunsa ajan. Olisin ehkä kaivannut pientä lisäsyvyyttä Rievun ja Orpanan hahmojen ympärille, mutta näin hyvän kirjan kohdalla uskallan esittää toiveeni siitä, että Krekelä jatkaisi Lehmuskujan väen parissa mahdollisissa tulevissa kirjoissaankin. Silloin Rievun löytynyt rohkeus, Orpanan toimeikkuus, Napasian lojaalisuus ja monet, monet muut luonteenpiirteet pääsisivät vielä paremmin esiin, nythän vasta saimme tutustua heihin kaikkiin. Myös itse taloa voisi hyödyntää enemmän, lempeä kummitustalomaisuus kiehtoo minua kovasti. En ole kirjasarjojen ystävä, mutta lastenkirjojen kohdalla ne toimivat ja Romisko on lastenkirjauutuutena teos parhaasta päästä.

Romiskon otollisinta yleisöä ovat varmasti 6-10-vuotiaat lapset, jotka osaavat lukea itse. Romisko kuitenkin toimii mainiosti myös ääneen luettuna. Se sopii pienillekin kuulijoille, sillä Krekelän kieli on yksinkertaista, muttei tylsää ja itse tarina on jännittävä, muttei aiheuta painajaisia. Luvut ovat lyhyitä, joten esimerkiksi iltasatuna niitä jaksaa lukea pari kolmekin kerrallaan. Oma tyttäreni halusi kuulla Romiskoa sekä ilta- että aamusatuna ja kuunteli Rievun ja Orpanan taistelua kotinsa puolesta täysin hievahtamatta.

Krekelä onnistuu luomaan uniikin satumaailman, jossa on jotain tuttua ja paljon uutta. Kaikki on hieman vinksin vonksin, mutta sydän sykkii lujana paikallaan. Romiskon opetus on löytää ratkaisu pelottaviin asioihin oman itseluottamuksen ja ystävien avun keinoin. Siinä on elämänohjetta meille aikuisillekin.

Esikoulunsa juuri aloittaneen joulutyttöni kommentit Romiskosta: Tää oli hyvä. Ihan paras. Tai ei paras, kun paras kirja on öö-öö, en mä tiedä, mutta oli tääkin. Eikä se kummituskissakaan ollut pelottava, se vaan esitti pelottavaa. Kaikki oli hyviä paitsi Polonius Pamppu. Minä tökkään sitä haarukalla, jos se tulee tänne!

**** (äiti ja tytär samaa mieltä. Tytär vielä vahvisti, että oli se kyllä "tositosi hyvä")

Romiskosta on kirjoittanut myös Kirjamielen Marjis.