Daphne Kalotay: Bolsoin perhonen

Tyttö katsoi Ninaa pää kallellaan kuin arvioiden häntä uudestaan. Tämä tuntui huomanneen jotain, ja Nina aisti, miten hänen pulssinsa alkoi kiihtyä. Mutta tyttö vain ryhdistäytyi ja sanoi: "Jo se, että ne ovat sinun, toisi lisää mahdollisia tarjoajia. Ja lisähoukuttimena on tietysti se, että osa esineistä on salakuljetettu Neuvosto-Venäjältä. Vaarallisissa oloissa."
Sieltähän se taas tuli, keskustelun käänne, joka muovasi Ninasta rohkean vanhan naisen, naisen, joka oli paennut sortoa ja uhmannut viranomaisia pyrkiessään taiteelliseen vapauteen. Aina sama juttu: hän aloitti taiteilijana ja päätyi symboliksi.

Kanadalaissyntyisen amerikkalaisen Daphne Kalotayn esikoisromaani Bolsoin perhonen (Wsoy 2011; Russian Winter 2010) on kahdessa ajassa liikkuva tarina, jossa taide, politiikka, rakkaus ja anteeksianto sekoittuvat keskenään kiehtovasti. Romaani keskittyy kolmen henkilön rimpuiluun nykyisyyden ja oman tai sukulaisten menneisyyden välisessa maastossa. Minne erilaisiin suuntiin ja ratkaisuihin sota, hirmuhallinto ja uusi manner ovat voineet ihmisiä johdattaa?

Nina Revskaja, ikääntynyt pyörätuoliin kahlittu Bolsoi-teatterin entinen prima ballerina, istuu Bostonin kodissaan muistojensa vankina. Muistot vievät hänet Neuvostoliittoon, Stalinin aikaan, baletin maailmaan sekä länteen loikkaamiseen. Menneisyys ei päästä Ninaa ottestaan ja saadakseen vapautuksen mielensä haavoista hän päättää antaa arvokkaat meripihkakorunsa huutokaupattavaksi taiteen hyväksi.

Ninan muistojen rinnalla on nykypäivä, jossa Drew Brooks, huutokauppakamarin tarmokas nuori työntekijä, tapaa torjuvan ja tylyn Ninan kerta toisensa jälkeen saadakseen tietoa korujen alkuperästä. Drew itse kantaa sukuperintönään suomalaiselta Riitta-mummilta saamaansa graniittisormusta sekä vain hajanaista tietoa venäläisestä isoisästään. Kirjan kolmas keskeishenkilö on professori Grigori Soledin, joka auttaa Drewta korujen taustan selvittämisessä. Hiljattain leskeksi jäänyt Grigori yrittää epätoivoisesti selvittää omia sukujuuriaan tietäen vain tulleensa lapsena adoptoiduksi hyville vanhemmilleen. Hän uskoo, että taustansa selvittäminen saattaa hänet onneen.

Kalotayn romaanissa jokainen hakee jotain: Drew isoäitinsä tarinaa, Grigori juuriaan ja Nina korujensa myynnin mahdollistamaa vapautta kipeästä menneisyydestä. Kahdessa ajassa liikkuvan Bolsoin perhosen ydin onkin juuri menneessä, neuvostohallinnon ajassa, pelossa ja hetkittäisessä onnessa, baletissa, loikkauksessa länteen sekä mahdollisessa petoksessa. Muistoissa keskiössä on Nina ja hänen elämänsä ja ystävänsä. On rakas, runoilija Viktor Jeltsin, on paras ystävä ja ballerinakollega Vera sekä tämän puoliso, juutalaissyntyinen säveltäjä Gersh. On sukulaisia ja ystäviä, toisinajattelijoita ja hallituksen kätyreitä. Aikakausi on vaikea, salaperäinen ja pelottava; Lauletaan kunniaa toveri Stalinille ja vannotaan maailman demokraattisimman maan nimiin; Maan, jossa kaali tuoksuu kaikkialla ja mandariini tai ehyet sukat ovat ylellisyyttä, josta moni vain haaveilee. Ballerinana Nina ja Vera ovat eliittiluokkaa, mutta vain isä aurinkoisen hallintoa myötäillen, kunnon neuvostokansalaisina pysyen. Mikä saa Ninan loikkaamaan maasta ja mitä hänen ystävilleen sen myötä tapahtuu?

Nina vilkaisee taakseen, katsoo kimaltavaa katua vielä kerran. Katuvalot ja lumihiutaleet saavat kaiken näyttämään puhtaalta. Mutta valkoisuuden takaaa kuuluu loputon raaputus, eukkojen lapioiden tarmokas kolina. Nina ajattelee taas, kuten aina tästä pitäen: kotikaupunkini on parhaimmillaan talvella, kun kaikki on peittynyt lumeen.

Kalotay on hyvä kirjoittaja. Hänen tekstinsä etenee sujuvasti, vaikka teoksen rakenne on haastava. Haastavuus syntyy usean kertojanäänen, Ninan, Grigorin ja Drewn, vuorottelusta sekä muistojen ja nykyhetken vuorottelun aikaansaamista siirtymistä maasta ja aikakaudelta toiselle. Kaikki sujuu kuitenkin luontevasti, koska Kalotay osaa pitää kerronnan langat käsissäään. Bolsoin perhonen onkin lukuromaani lajityyppinsä parhaasta päästä. Se on helppoa ja viihdyttävää luettavaa, mutta antaa teemojensa vuoksi paljon vaativillekin lukijoille. Toisaalta on tarpeeksi sujuva myös heille, jotka haluavat hyvän ja otteessaan pitävän kirjan juhlapyhiksi tai kesäpäiviksi.

Bolsoin perhonen on ehjä kirja, mutta muutama juonenpätkä jää mielestäni hieman puolitiehen tai saa hätäisen ratkaisun. Tällainen on esimerkiksi Drewn isoisän, Riitta-mummin venäläisen rakastetun tarina. Tarinassa ei ole mitään vikaa, mutta se selviää turhan nopeasti kirjan loppupuolella. Olisin kaivannut tähän parempaa pohjustusta, mikä tietenkin johtuu omasta kansalaisuudestani suomalaisena lukijana. Jos olisin vaikka pohjoisamerikkalainen, en varmastikaan olisi kiinnittänyt koko asiaan huomiota. Riitta-mummin rakkaustarina kuitenkin kummittelee Drewn mielessä pitkin kirjaa niin, että lukiessani oikein odotin sen etenemistä. Samoin nykyhetkessä elävä ikääntynyt Nina jää etäiseksi henkilöksi. Vaikka yleensä pidän iäkkäiden ihmisten kuvauksista kirjoissa, ei muistoihinsa vaipuva Nina kasvanut minulle rakkaaksi henkilöhahmoksi. Sen sijaan nuori Nina, tanssija ja neuvostoyhteiskunnan kokija ja näkijä, rakastettu ja uskottu, kasvaa henkilöksi, jonka tarina on kokonaisuudessaan kertomisen arvoinen. Tässä Kalotay onnistuu erinomaisesti.

Kirjan kaikkein kiinnostavinta antia ovatkin mielestäni kuvaukset Neuvostoliitosta. Bolsoin perhosessa Neuvostoliitto ei ole yksinomaan paha tai hyvä paikka asua, vaan sinne mahtuu sekä iloa että pelkoa, arkea jonottamisineen ja juhlaa spontaaneine runoineen. Kalotay ei mässäile Stalinin ajan hirmuteoilla, koska hän selvästi tietää, että vähempikin riittää: ihmisten siirtämisestä toisaalle kuiskitaan, betonissa näkyvä reikä kertoo mahdollisesta salakuuntelusta. Ninan ja Veran luvaton ja ihmeellinen eksyminen Länsi-Berliinin puolelle on kuin satua. Neuvosto-Venäjä on harmaa ja ankea, mutta se on myös kaunis ja rakas. Myös baletin maailmasta on, totta kai, kiehtova lukea. Baletti kulkeekin romaanin punaisena lankana alkaen Ninan lapsuusvuosista edeten aina hänen vanhuudenpäiviensä kivunsietokykyyn saakka.

Otin Bolsoin perhosen mukaan Itä-Suomen lomaviikolleni. Se oli pieni väärinteko hienoa kirjaa kohtaan, sillä pystyin lukemaan Kalotayn teosta vain pienissä pätkissä ja lukeminen otti kaikkiaan viisi päivä-, ilta- ja yötuokiota. Siksi en kaikin osin lumoutunut kirjasta, vaikka pidin siitä koko ajan ja löysin sen ajattoman viehätyksen. Romaanin viimeisen kolmanneksen sain lukea melko yhtäjaksoisesti ja se jäikin mieleeni kirkkaana, melankolisena, eleganttina ja kuulaana kuin teoksen englanninkielinen nimi Venäläinen talvi.

****- (hieno, kaunis ja laadukas lukuromaani)

Bolsoin perhosesta ovat kirjoittaneet myös Maria, Leena, Susa, Anna Elina, Mari A.