Haruki Murakami: Kafka rannalla

Joskus kohtalo on kuin pieni hiekkamyrsky, joka muuttaa koko ajan suuntaa. Sinä yrität lähteä eri suuntaan, mutta hiekkamyrsky tulee perässä. Käännyt uudestaan, mutta myrsky tekee samoin. Toistat samaa kerran toisensa jälkeen kuin tanssisit jotain pahaenteistä tanssia kuoleman kanssa juuri ennen aamun sarastusta. Minkä takia? Tämä myrsky ei ole kaukaa tullut tuuli, jolla ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi. Tämä myrskyt olet sinä. Jokin sisälläsi.

Karannut koulupoika, kissojen kieltä ymmärtävä vanhus, taivaalta satavia iilimatoja ja kaloja, hyytävä Johnny Walker, sanomalehtiuutisia, armeijan raportteja ja kirjastonkirjoja, moottoriteitä, metsämökki sekä tähtitaivas, jonka jokainen tähti levittää omaa, erityistä valoaan. Haruki Murakamin Kafka rannalla (Tammi 2009; Umibe no Kafuka 2002, suomennos englanninkielisestä versiosta Kafka on the Shore 2005) on ihmeellinen kirja. Se on niin erikoinen ja omanlaisensa, että kaltaiseni runsassanainenkin kirjabloggaaja menee miltei mykäksi - ihastuksesta.

Romaanissa on kaksi kehystarinaa. Niistä ensimmäisessä viisitoistavuotias Kafka Tamura karkaa kotoaan ja keksii itselleen kirjallisen etunimen saatuaan kannustusta päänsä sisäiseltä ystävältään, pojalta nimeltä Varis. Kafka pakkaa reppuunsa vain välttämättömimmät, pihistää hieman rahaa kuuluisalta kuvanveistäjäisältään sekä vie myös isänsä puhelimen. Päämääräkseen hän ottaa Shikokun, erään Japanin eteläisimmistä kolkista, koska uskoo saavansa olla siellä aivan rauhassa. Kafka on jäänyt nuorena äidittömäksi; Äiti on lähtenyt kotoa mukanaan Kafkan adoptiosisar ja jättänyt ainoan biologisen lapsensa, poikansa, tämän isän kanssa. Äidin ja siskon ikävä on ikuinen. Isä on Kafkalle hyvin etäinen henkilö, joka uskoo Oidipus-myyttiä mukailevan ennustuksen vääjäämättömyyteen. Karkumatkallaan Kafka saa turvapaikan kirjastosta, jonka hoitaja ihmeellinen ja viisas Oshima ymmärtää häntä ja antaa hänelle turvapaikan sekä kirjastosta että metsämökiltään. Kirjastoa johtaa salaperäinen neiti Saeki.

Kafkan tarinan rinnalla romaani kertoo iäkkäästä Nakatasta, joka on lapsuudessaan 1940-luvulla oudon onnettomuuten seurauksena menettänyt lähimuistinsa, lukutaitonsa sekä tullut monien mielestä höperöksi. Nakata on siisti, hiljainen mies, joka kykenee puhumaan kissojen kanssa vaikkapa säästä tai ankeriaiden herkullisuudesta. Hän ansaitsee niukan elantonsa aburahan ohella kadonneita kissoja etsien ja niitä omistajilleen palauttaen. Kohtalo vie Nakatan Kafkan isän taloon, minkä jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen. Kafkan ja Nakatan kohtalot tuntuvat erikoisella tavalla kietoutuvan toisiinsa.

Ilman pienintäkään varoitusta noin kaksituhatta sardiinia ja makrillia syöksyi pilvistä alas maahan. Useimmat kalat murskautuivat tohjoksi maahan osuessaan, mutta muutama onnistui säilymään hengissä ja jäi sätkyttelemään kadulle. Kalat olivat aivan tuoreita ja haisivat vielä mereltä. Niitä satoi ihmisten ja autojen päälle ja talojen katoille, mutta niin korkealta ne eivät ilmeisesti pudonneet, että olisivat aiheuttaneet vakavia vammoja. Ihmiset olivat lähinnä järkyttyneitä. Olihan toden totta apokalyptinen näky, kun valtava kalojen paljous ropisi taivaalta kuin olisi satanut rakeita.

Murakamin kirja pitää sisällään outoja sattumia, jotka sovittuvat saumattomasti tarinaan. Ne tekevät kirjasta kiehtovan. Tämä enempää en kirjan juonesta kerro. Vaikka kuvailin jo keskeisteemat, en kertonut juuri mitään. Oshiman sanoin Kafkan kokemukset ovat aihelmina läsnä antiikin Kreikan tragedioissa. Ihminen ei voi vaikuttaa kohtaloonsa, vaan kohtalo määrää ihmistä. Ja siinä piilee kaikki.

Kafka rannalla on vaikea kirja, jota on helppo lukea. Tällä tarkoitan sitä, moni kirjan tapahtuma tai kulttuurinen viittaus ei avaudu lukijalle heti, ei ainakaan minulle. On antiikin myyttejä, rinnakkaisia juonia, selittättömiä asioita. Ja hyvä niin, koska yhtä lailla ymmällään ovat myös Kafka ja Nakata. Mikä tärkeintä, Murakamin tekstin lukeminen on nautittavaa. Hän kirjoittaa niin luettavaa ja tarinavetoista tekstiä, ettei kirjaa malttaisi jättää kesken. Hänen tekstinsä vetää kuin John Irvingin parhaimmat romaanit, kerronnassa on vonnegutmaista ironiaa, Calvinon teksteistä muistuttavia älyllisiä keskusteluja, Yeatsille ominaista mystiikkaa sekä japanilaisen runouden ja kuvataiteen raikkautta ja kauneutta. Kauneiden vastapainoksi Murakamin tekstissä on pelottavia, julmiakin elementtejä. Kafka rannalla on samaan aikaan realistinen ja taianomainen kirja. Ennen kaikkea se on hyvin vangitseva.

Tiiliskiven kokoista Kafkaa rannalla lukiessa jalat ovat maassa, mutta pää pilvissä. Se on ehdottomasti eräs kuluvan vuoden parhaista ja mieleenpainuvimmista lukukokemuksistani. Ihmisten onttoutta ei tarvitse sietää; Ja jossain kaukana Nakata avaa sateenvarjonsa. Kirja, jonka keskivaiheilla taivaalta sataa sardiineja ja makrilleja, ei voi olla muuta kuin lumottu.

*****- (ensimmäinen viiden tähden kirja sen jälkeen, kun aloin antaa lukemilleni teoksille tähtiä. Miinus on vain varmuuden vuoksi. :) )

Kafkasta rannalla ovat kirjoittaneet myös Ilse (ihanuusvaroituksen kera), Marjis, Zephyr, Jenni sekä Tessa, joka nosti romaanin viime vuoden parhaaksi kirjakseen.