Chris Cleave: Little Been tarina

Useimmiten minä toivon, että olisin Britannian punta enkä afrikkalaistyttö. Kaikki ilahtuisivat nähdessään minut. Ehkä tulisin käymään luonasi viikonloppuna, mutta menisinkin sitten, oikukas kun olen, lähikauppiaan luo - etkä surisi sitä, koska söisit korvapuustia tai joisit kylmää Coca Colaa, etkä ajattelisi minua sen koommin. Olisimme onnellisia kuin lomalla tutustuneet rakastavaiset, jotka ovat unohtaneet toistensa nimet.

Näillä sanoilla alkaa Chris Cleaven romaani Little Been tarina (Gummerus 2011; The Other Hand 2008). Little Been tarina kertoo nuoresta nigerialaisesta tytöstä Little Beesta, jonka oikea nimi ei näennäisesti ole merkityksellinen, sekä englantilaisesta toimittajasta Sarah O'Rourkesta, jotka elämän julman sattuman oikusta kohtaavat nigerialaisella rannalla. Tapaaminen ei unohdu koskaan, vaikka kuinka yrittäisi. Tuo kohtaaminen on keskeis- tai leikkauspiste, joka jakaa elämän aikaan ennen ja jälkeen. Kaksi vuotta myöhemmin naiset tapaavat uudelleen, tällä kertaa Sarahin kotona vehreällä ja vauraalla lapsiperheiden suosimalla englantilaisella esikaupunkialueella.

Mikä sai Little Been etsimään Sarahin ja miksi heidän on kohdattava kahden vuoden takaiset asiat uudelleen? Tästä Chris Cleave ei kirjan lievetekstien mukaan halua lukijoilleen vihjaistavan. Omassa blogissaan kirjan taidokkaasti arvioinut Jenni toteaa, ettei kirjasta voi blogata kertomatta siitä edes jotain. Olen samaa mieltä. En koskaan ruodi tai spoilaa kirjan kokonaisjuonta blogikirjoituksissani, mutta jotain tarinanalkuja tai kertomuspolkuja lukijoille on tarjottava. Niinpä uskallan kertoa, että Nigeriassa tapahtuu jotain shokeeraavaa, jotain ikuisen jäljen ihmissieluun jättävää ja jotain sellaista, joka saa Little Been salaamaan oikean nimensä, pakenemaan maasta sekä etsimään O'Rourket käsiinsä.

Päädyttyään Iso-Britanniaan laittomana siirtolaisena Little Bee säilötään kahdeksi vuodeksi Black Hillin ulkomaalaisten uudelleensijoituskeskukseen, jossa hän opettelee englanninkielen niin hyvin, että puhuu sitä miltei yhtä huolitellusti kuin itse kuningatar. Jotta selviäisi, pitää näyttää kauniilta tai osata puhua hienosti. Hän pakenee muutamaan muun laittoman maahanmuuttajanaisen kanssa yllään eriskummalliset, sieltä täältä haalitut vaatteensa sekä Sarahin miehen Andrewn ajokortti. Little Bee kolkuttaa Sarahin ovelle tämän puolison hautajaispäivän aamuna. Leskeksi jäänyt Sarah ei ole vielä ehtinyt alkaa rakentaa uutta elämäänsä pienen, vapaaehtoisesti vain Batmanin asuun pukeutuvan Charlie-poikansa kanssa. Sarah on aina ollut vahva nainen, mutta nyt hänessä asuu sama pelko kuin Little Beessäkin.

Little Been tarinassa on monta näkijää ja kokijaa aina menetetyistä rakkaista läsnäoloa vaativaan rakastajaan ja viidakkoterroristeihin vertautuvista poikaraukoista aikuisiin jakkupukunaisiin, mutta kertojia tarinassa on kaksi. Juuri Little Bee ja Sarah vuorottelevat tasa-arvoisina kertojina. Toisinaan heidän muistonsa ja kokemuksensa yhtyvät niin, etteivät he itsekään tiedä, milloin alkavat jatkaa toisen aloittamaa tarinaa. Heidän yhteinen kertomuksensa on täynnä aukkoja ja hiljaisesti huudettua tuskaa, mutta mikään varsinainen säädyllinen murhenäytelmä se ei ole. Surulliset ja kauniit asiat vuorottelevat, sillä ne molemmat ansaitsevat tulla läpikäydyksi. Little Been sanoin surullinen(kin) tarina merkitsee sitä, että tarinan kertoja on elossa.

Normaalioloissa niin ei tietenkään olisi pitänyt käydä. Maailmassa on maita ja ihmisen sisimmässä paikkoja, joihin ei ole viisasta matkata. Sitä mieltä minä olen ollut aina, ja olen pitänyt itseäni järkevänä ihmisenä. Itsepäisenä, mutten rämäpäisen itsepäisenä. Olisi ihanaa osata pitää vieraisiin paikkoihin samanlaista etäisyyttä kuin muutkin järkevät ihmiset tuntuvat tekevän.
Minä valopää lähdin erilaiseen lomakohteeseen.

Sattuma on mielenkiintoinen asia ja sattumia Little Been tarina on täynnä. Chris Cleave kirjoittaa niistä kohtalon oikuista, jotka saavat aikaan kokonaisen joukon miksi-alkuisia kysymyksiä: Miksi matkustin juuri sinne? Miksi en perääntynyt ajoissa? Miksi en tehnyt mitään, miksi tein? Minkä vuoksi asiat menivät näin? Vastaukset eivät löydy helposti. Little Been tarinan teemat ovat isoja, tarina on suuri ja silti ihmiset ovat pieniä. Päähenkilöiden keskinäinen luottamus on alusta saakka selvää, koska sen juuret ovat syvät. Vaikka romaanin teemat ovat valtavia, itkettäviä ja onneksi naurattaviakin, onnistuu Cleve välttämään pateettisuuden karikot. Hän ei syyllistä ketään tai mitään eikä ihmettele sitä, miksi samat ihmiset voivat toimia toisissa kohtaa väärin ja toisissa tehdä sen, mitä heidän kuuluukin tehdä. Hyvinkin järkevä ja empaattinen ihminen voi olla moraaliton, ja joskus tuo moraalittomuus voi olla ainoa tapa tehdä oikein.

Cleaven kirja on niin helppolukuinen, että itse luin sen viidessä tunnissa lentokentällä ja -koneessa. Se kertoo paitsi miellyttävästä luettavuudesta, myös siitä, että Little Been tarina on yksinkertaisesti niin vahva ja otteessaan pitävä, etteivät mitkään ulkopuoliset äänet häirinneet keskittymistäni. Vaikka kyse on lukuromaanista, on teos samalla ajatteluttava. Se nostaa esille ihmismielen pahimmat painajaiset, julmuudet ja pimeimmät hetket palatakseen taas varjoista nousevaan valoon. Se myös kertoo, ettei mikään ole yksiselitteistä tai itsestäänselvää.

Yhteiskunnallisuus kirjallisuudessa on mielestäni tärkeää ja kun se muuttuu sydämeenkäyväksi, tulee se erityisellä tavalla liki. Little Been tarina on täysin epärealistinen, uskomaton ja epäilyttävä. Silti kaikki siinä tapahtuva voisi olla totta. Ja juuri siksi Cleaven kirjaa lukiessani tarttuin juonivetoisen tarinan jokaiseen lauseeseen, tunnelmaan ja dialogiin - ja uskoin niihin kaikkiin.

****