Bukinkontista taitaa olla sekin ajatus, että mies tarvitsee monta naista jos kaikki hänen naisensa ovat kehnoja. Mutta ei minun naiseni kehnoja ole, Annikki varsinkaan. Ei siinä muuta vikaa ole kuin että sitä on vaan yksi. Minä tarvitsen monta. Minä olen se kehno. Kotiin tullessa minä tarvitsen nuoren lentoemon. Se tuo hymyillen drinkin ja viltin, polvistuu, menee matkoihinsa. Päivällinen nautitaan runsaan ja puheliaan karjalaiseukon kanssa. Syötyäni rojahdan sohvaan aistikkaan taidemaalarin kanssa, sen tukka on samanväristä kuin viini jota juomme. Sänkyyn vien pähkinäsilmäisen kirjailijattaren jolla on liikenaisen varmuus ja pikaluistelijan reidet. Aamulla minut herättää reipas opiskelijatyttö hupparissa ja ponihännässä, se huitoo siinä hetken ja jättää minut rauhaan.
-- Vielä ei ole tarvinnut valita.
Minä haluan kaiken.
Turkka Hautalan toinen romaani Paluu (Gummerus 2011) on kertomus isästä ja pojasta, kustannusalasta, alkoholismista pikkukaupungista ja siitä, miten menneisyys määrittää nykyisyyttä. Nuori helsinkiläistynyt valokuvauksen opiskelija Väinö Linna (!) ei ole vuosiin käynyt vanhassa kotikaupungissaan, mutta tekee kotiseuturetkensä etsiäkseen isänsä ja saadaksen vastauksia häntä koko aikuisikänsä askarruttaneisiin kysymyksiin. Varsinaissuomalaisen kotikaupungin elämä kaikkine karikatyyrisine henkilöineen ja rakkaine paikkoineen tuntuu olevan ennallaan, mutta ihmiskasvot ovat muuttuneet eikä isän löytäminen ole aivan helppoa.
Paluun henkilöt ovat renttuudessaan ja ujoudessaan rakastettavia. Heidän katsessaan on joko tilaa tai sitten katse on niin ahdas, ettei sinne mahdu mitään tai ketään muuta. Väinö itse on lahjakas valokuvaaja, entinen urheilija, joka isänsä vaikutuksesta on oppinut lukemaan hyviä kirjoja. Väinön nuoruuden ydinperhe - isä, Annikki-äiti sekä Eeva-sisko - on nyt monista syistä hajonnut. Eeva ei ole edes kertonut Sampo-vauvastaan isälleen. Väinön ystävät Veepee ja Bonanza tarinoivat Navetta-baarissa ja (Nokialla) kännyköitä pakkaava nuoruudenrakastettu, ihmeellinen vihreäsilmä Henriikka viettää puolet vuodesta luontoaktivistina.
Kaiken keskellä on Väinön isä, Heikki Linna, Linnan Hessu. Hän on turhamainen mies, joka on aina viehättänyt naisia. Hessu on kuin esikuvansa Charles Bukowski, Buki. Hän on kirjailijan tavoin entinen postinkantaja, joka omaa renttumaisen imagon ja erinomaiset puhelahjat, ei ole rumimmasta päästä ja vaikka tykkääkin panna naisiaan, rakastaa kuitenkin enemmän keskusteluja näiden kanssa. Isä on eksynyt juopporemmiin kadottaen vähät pienkustantamonsa rahat kurkustaan alas ja juuri isällä on avaimet Väinön menneisyyteen.
Isän ja pojan suhteen kuvailun ohella Paluun keskiössä ovat pikkukaupungin ihmiset ja paikat. Alkujaan savolaisen pikkukaupungin tyttönä ilahduin huomatessani juuri samat karikatyyrit ja paikat Lounais-Suomessakin: koulun kaljaa kittaavat kovikset ja ujot urheilijat, kaupan kaunis kassa, kotibileet, baarit ja jokiranta sekä koko kaupungin väen yhteen kokoava kesäinen iltatori, joka saa pienen paikkakunnan hehkumaan kesäistä elämäänsä. Väinön ujous, kirjan takakansitekstissäkin onnistuneesti kuvailtu sosiaalinen kömpelyys, punoutuu erääksi romaanin punaiseksi langaksi. Se määrää niin isän etsintää kuin laajemmin suhdetta suomalaisuuteen, alemmuuskompleksiin ja liikajuomiseen. Väinö ei juo liikaa, vaikka alkoholi auttaa häntäkin kummasti. Isän opetus siitä, että kapakkamaailma on vain vierailuja varten, on kuitenkin iskostunut Väinön, muttei isän itsensä päähän.
Poikia on kuusi, ne heittää huoneen toisella puolella dartsia. Niilläkin on melkein kaikilla sifonkihuivit. Tytöt selaa Suosikkeja ja puhuu Noimannista.
Mut on se silti ihanin.
Nii o. Sil on nii ihanat silmät.
Niis on meikkii.
Pal välii.
Must kyl Jonttu on viä ihanampi.
Nii ja Pepe.
Ei oo! Kauhee karvapää.
Tiäsik te et sen oikee nimi on Pertti?
Kene?
Noimanni.
Turkka Salon kyky kuvailla romaanihenkilöidensä ajatuksenlentoa on ihailtavaa. Paluu kulkee kerronnaltaan ja aikakausiltaan eri tasoissa. On nykyhetki, paikoin kellontarkasti, ja Väinön kertojanääni, jolla Hautala kuvailee pikkukaupunkia sekä isän ikävää. Väinön muistoissa sukelletaan 1980- ja 90-luvuille, jolloin Väinö on ensin pikkupoika ja sitten lukiolainen sekä taideopintojaan aloitteleva nuori mies. Isän päiväkirjoissa liikutaan niin ikään samoissa vuosikymmenissä ja nimenomaan isän päiväkirjat tuovat Väinön suvun vaiheille ratkaisun sekä antaa hyviä syitä esimerkiksi Eevan tekemälle ratkaisulle eristää isä ulos elämästään.
1980-luvun teininä nautin tavattomasti Hautalan ajankuvauksesta. Lämmin läikähti sydämessäni lukiessani pikku-Väinö makaavan salaa Eeva-siskonsa sängyn alla tämän syntymäpäivänä. Eeva ja ystävät kuuntevat pillihousuissaan Dingon Valkoista tiikeriä, ihmettelevät Pertti Niämistä, puhuvat seksistä, Commodoren Kuusnelosesta ja juovat pillillä eri värisiä limsoja. Hautalan kuvaus on niin elävää, että tunsin lukiessani siirtyneeni aikakoneella jonnekin omaan nuoruuteeni. Samalla tavalla Hautala onnistuneesti ujutttaa tekstiinsä kulttuurisia viitteitä sinne tänne. Paluu kunnioittaa Tom Waitsin, Oasiksen ja Juutuun kaltaisia tähtiä, sirottelee Bukowskin ohella viittauksia Coetzen, Derridan sekä Mike Leighin kirjoihin tai elokuviin ja istuttaa kaiken luontevaksi osaksi henkilöidensä elämänhistoriaa.
Paluu on kirpeänsuloinen ja varsin miehinen sukellus pikkukaupungin laitapuolen väen elämään. Rantojen miehet voivat olla arvaattomia, mutta heillä on sydän paikallaan. Hautala osaa samaan aikaan kertoa hauskasti ja traagisesti, mutta silti hänen kirjansa eivät kuulu tragikomiikan genreen. En osaa sijoittaa Paluuta mihinkään määrättyyn lokeroon. Paluu on mainio kirja, vaikka se ei ole minun kirjani siinä mielessä, että en yleensä nauti dialogivetoisista kirjoista, joissa juopotellaan. Silti sen varsinaissuomalaisella murteella kirjoitettu tarinointi viehättää ja kulkee poukkoilevasti kuin kumipallo pikkukaupungin paikoissa jokivarresta kapakoihin.
Kirjaimet ovat niin jumalattoman paljon enemmän.
****-
Arvio Paluusta löytyy myös Kirsin kirjanurkasta sekä Hiirenkorvista ja muista merkinnöistä.
Sinä se osaat kirjoittaa - niistäkin kirjoista, joita en itse välitä lukea. Se on kuule taito. :)
VastaaPoistaToivottavasti voit jo paremmin, kultaseni!
Kiitos hienosta erittelystä ja arviosta! Sekä linkistä! Hauskaa tosiaan, että lainasimme samaa kohtaa. Mutta se on oivallinen esimerkki!
VastaaPoistaKaroliina, kannattaa kukea Hautalaa. On todella lupaava nimi, oikeastaan paikkansa jo ottanut kirjailija.
Karoliina: Voi, kiitos. ♥ Minä ajattelin ensin, että haluan lukea juuri tämän kirjan. Ja sitten kirjaa lukiessani mietin, että äh, ei tämä ole minun juttuni. Vaan kun sain kirjan loppuun, huomasin pitäneeni tästä.
VastaaPoistaFlunssa jyllää edelleen, joten Jyväskylään en pääse. Jos tauti hellittää huomiseksi, taitaa luvassa olla meno Tikkurilan markkinoille oman perheen kesken. Sepä vasta onkin jotain. ;-)
Kirsi Hietanen: Saman kohdan lainaus yllätti minut, kun luin äsken tarkemmin sinun tekstiäsi. Mutta se on hyvä kohta. Siinä on toisaalta Hautalalle ominaista dialogia, varsinaissuomalaista murretta sekä minulle ikään kuin bonuksena keskustelua Dingosta, oman varhaisteini-ikäni suosikkibändistä.
Oijoi, mitä tähän nyt sanoisi;-) Sinähän vallan innostuit! Great♥
VastaaPoistaSiis arvaatkin, että tämä ei ole 'mun juttu', et edes yritä tyrkyttää tätä minulle. Toisaalta, miten olla kertomatta, että halitsen isäni puolelta tuon murteen, äitini puoelelta Karjalan murteen ja Nipa Niemisen murre on sitä minua itseäni eli tulen samasta kaupungista kuin Dingo.
Tiedän, että aikalaiskuvaukset vievät. Jokin niissä vetoaa, etenkin jos ajoitus on oikea. Aikakone pysähtyy juuri oikeaan paikkaan.
Minä aina nautin kun sinä annat palaa, silloin sinä olet se varttikarjalainen kuin minäkin. Kohtaamme paitsi lumessa, koirissa ja kirjoissa, myös Karjalassa. Ja tiesithän: Karjalan pakkoluovutksen jälkeen osa suvusta jäi Savoon, joten...
(Odotan niin sinun huhtikuun 30 päivän kirjalistaasi. Jos vastaat siihen viimeiseen monella kirjalla, minä teen saman!)
♥
Heissulivei,
VastaaPoistamutta voi ei jos pääsekään messuille. Harmittaa puolestasi. :(
Hautalan Salo on aivan upea kirja, siksi odotan tätä. Tai tämä odottaa minua kirjastossa, pitäisi vain ehtiä hakea.
En siis ihan uskaltanut lukea kaikkea sanomaasi. :)
Minuakin harmittaa vietävästi, ettei meidän yhteinen messuviikonloppu nyt onnistunutkaan, mutta puolikuntoisena ei kyllä saa lähteä ehdointahdoin matkustamaan!
VastaaPoistaKaroliina tuossa tiivisti hyvin ajatuksen, joka on tullut minullekin mieleen usein sinun arvostelujasi lukiessani. Muutenkin arvostelusi ovat sellaisia, että ne ovat paneutuneempia ja mielenkiintoisempia usein kuin vaikka jotkut Hesarin arvostelut. Ilo lukea!
Parantelehan ystävä itsesi kuntoon ♥
Leena: Voih! En minä nyt varsinaisesti innostunut, mutta yllätyin myönteisesti tästä kirjasta. En ole lukenut Hautalan esikoista ja aluksi luin tätä vähän silleen joopa-joo-tyyliin, mutta aloin pakostakin pitää Väinöstä ja hänen isästään Hessusta. Mutta tiedän, ettei tämä ole sinun kirjasi. Omaankin makuuni tässä on turhan paljon dialogia, mutta Hautala kirjoittaa hyvin.
VastaaPoistaDingo saa minussa aina aikaa lämpimän tunteen, vaikken nyky-Neumannia oikein siedäkään. Nostalgia on kuitenkin aina jotenkin suloista.
Ja tulen kyllä vastaamaan siihen viimeiseen useammalla kirjalla. Olisi ihan mahdotonta valita vain yksi.
Ilse: Heissulivei sinnekin! Kieltämättä tuo messuille pääsemättömyys harmittaa, kun olen siitä Susan kanssa pitkin talvea kirjoitellut, mutta flunssaisena matkustaminen ei ole kovin antoisaa, joten jään kotiin. Onneksi on yksi ihana tiiliskivi luettavana ja jos tervehdyn, koetamme keksiä huomiseksi jotain kivaa perheen kanssa.
Ihanaa, että tämä odottaa sinua kirjastossa jo nyt! Teillä on hyvä kirjasto. ♥
Susa: Niinpä. Vaan totta on sekin, että etenkin matkustaessa toipuminen hidastuu eikä reissusta nauti. Harmittaa kyllä, koska olin odottanut kirjamessuja ja iltaa teillä.
Ja kiitos ♥ Minä kyllä arvostan Hesarin kriitikoita suuresti, mutta olen totta kai iloinen kuullessani kirjoitusteni olevan mielenkiintoista. Niin sinunkin ovat!
Oi ja taas samaa tahtia mennään! Huomasin illalla, että olit kirjoittanut Paluusta ja tuli kiire kirjoittaa oma juttu, että pääsisin sen jälkeen lukemaan sinun tekstiäsi. Wau, olet aina se perusteellinen, minä vain rääpäisen. Ihana kirja kuitenkin!
VastaaPoistaVielä kommentti tuohon tekstisi viimeiseen sitaattiin "Kirjaimet ovat niin paljon enemmän". Laittelin 3-vuotiasta äsken nukkumaan ja kerroin, että lähden aamulla kirjamessulle. Tyttö kysäisi, että millaisia kirjaimia lähdet katsomaan? Kerro sitten meille. Toivottavasti löydän paljon tärkeitä kirjaimia, ajattelin vaellella messuilla koko päivän... Harmi, jos oma matkasi peruuntui, Jyväskylässä on aina hyvät messut.
VastaaPoistaKiitos taas ihanasta arviostasi! Täytyy kompata edellisiä kommentoijia, pidän kovasti sinun kertojanäänestäsi ja tavastasi sukeltaa kirjan maailmaan.
VastaaPoistaMinulla odottelee hyllyssä Hautalan Salo. Jos pidän siitä, aion lukea myös tämän. Vähän kyllä kutkuttaisi kokeilla..
Tämä oli kiva lukea, sillä minullakin odottaa hyllyssä Hautalan Salo (sen sai FB:ssä Gumerruksesta tykkäämällä). Tartun siihen kyllä joskus lähitulevaisuudessa.
VastaaPoistaJoana: Kiitos. Hauskaa kyllä, kuinka usein luemme samoja kirjoja. Meillä on aika pitkälle sama maku, ihan selvästi! Mutta onneksi toki tulee erilaisiakin kirjoja. Muistan koko ajan sinun lumoavan arviosi Odelmasta, jonka aion kyllä jossain välissä lukea.
VastaaPoistaTämä Paluu yllätti minut myönteisesti. Hautala hallitsee ihmiskuvauksen ja tarinankuljetuksen.
Mukavia kirjamessuja! Toivottavasti löydät paljon kirjaimia ja ehkä kesällä hiukkasretkikin onnistuu. :)
Linnea: Kiitos. ♥ Kirjoitit siten, että tuli hyvä mieli. Minä en ole vielä lukenut Saloa, mutta tämän jälkeen kiinnostaisi kyllä. Täytynee varata kirjastosta. Ihanaa viikonloppua!
Tessa: Nuo kustantamoiden FB-kampanjat ovat mainioita. Kerran sain yhden kirjan vastaavalla tavalla, mutta se jäi lukematta. Hautalaan kyllä kannattaa tarttua.
Pakko oli alkaa vielä tarkentamaan tuota minun Hesari-kommenttia ;) Siis minäkin usein pidän Hesarin arvosteluista ja arvostan niitä, mutta joskus sieltäkin lukee sellaisia, joissa ihmettelee, onko kriitikko todella paneutunut kirjaan kunnolla jne. Ilmaisin itseäni vähän väärin, mutta tahdoin sanoa, että sinun arvostelusi ovat sellaisia, että minusta ne olisivat sekä ammattimaisia että kuitenkin myös henkilökohtaisella otteella tehty, että olisi ilo lukea tällaisia lehtien arvosteluissakin.
VastaaPoistaSusa: Kyllä minä ymmärsinkin. ;) Sitä vaan ajattelen, että Hesarissa tai muissa sanomalehdissä kriitikoille annettava palstatila on aika rajallinen ja siksi arvio voi usein tuntua ylimalkaiselta. On kuitenkin melkoista taituruutta onnistua sanomaan se olennaisin tiiviisti, joskus se onnistuu ja joskus ei. Meillä bloggaajilla on etunamme se, että voimme itse valita ne kirjat, joita luemme. Siksikin on mahdollisuus kirjoittaa antaumuksella. :)
VastaaPoistaKatja, se Odelma on hieno. Aivan omaa laatuaan!
VastaaPoistaJoana: Varmasti. Odotan, että saan sen käsiini. :)
VastaaPoista