1. Rakastan puita. Juureni ovat savolaisessa mansikkapitäjässä.
Ihana Linnea muisti minua tunnustuksella, jossa tulee kertoa seitsemän asiaa itsestään. Koska kerroin seitsemän asiaani jo helmikuussa, teen sen nyt Linnean tavoin kuvin. Kuvat kertovat pääsiäisestäni sekä juuristani, koska vietin pääsiäistä lapsuudenmaisemissani. Selitän jokaista kuvaa pienin kuvatekstein. Kirjablogiruotuun koetan palata tänään illalla tai viimeistään huomenna, luinhan pääsiäisen aikaan kaksi valtavan hienoa kirjaa, joissa toisessa ollaan Manhattanilla ja toisessa Missisippissä.
2. Lapsena kuvittelin, että pikarijäkälät ovat keijukaisten juhlalaseja. Olen sepittänyt nyt saman omille lapsilleni ja he uskovat sen. :)
3. Lapsuuteni suosikkikirja oli Marikki. Tyttäressäni on hieman nykypäivän Marikkia. Hän on jo viisivuotiaana sosiaalisesti oikeudenmukainen pitkätukka, joka tykkää kiipeillä ja seikkailla (ja saa aina vaatteensä likaiseksi, kuten lapsen kuuluukin!).
4. Poikani rakastaa liikennevälineitä. Siksi hän kelpuuttaa vain kulkuneuvoaiheisia vaatteita. Onneksi kolmevuotiaan pukeutumiseen voi vielä vaikuttaa ja väreissä ja kuoseissa on sellaista reippautta, josta pidän. Poikani on herkkä ja rauhallisuutensa alla temperamenttinen.
5. Mielestäni on rentouttavaa katsella taivaalla lipuvia pilviä.
6. Jos olisin elänyt 1300-luvulla, olisin asunut Venäjän puolella, samalta paikkakunnalta kotoisin oleva mieheni taas olisi ollut ruotsalainen.
7. Rakastan valon ja varjojen leikkiä. Kuihtuneet hortensiankukat ovat mielestäni kuin keijukaisen siipiä.
Toivon, että tähän haasteeseen tarttuvat kaikki ne, jotka haluat kertoa itsestään kuvin.
Tuo pikarijäkäläjuttu on lumoava. Minulta on tulossa tänään tai huomenna jotain keijuista.
VastaaPoistaValon ja varjon leikki on kaikki. Pelkkä valo saa hehknsa vasta leikistä varjojen kanssa. Juuri tämän takia puutarhaan paljon siimeksiä ja kukat valitaan puolivarjoa sietävistä lajikkeista.
Kaunis postaus!
VastaaPoistaYhtä kaunista viikkoa sinulle :)
Oi, ihania kuvia, varsinkin alimmainen...
VastaaPoistaIhania kuvia, kauniit juuret, upea valo. Tuli todella hyvä mieli tästä, kiitos Katja!
VastaaPoistaIhanaa keskiviikkoa!
Kaunista ja kiinnostavaa. <3
VastaaPoistaAurinkoista keskiviikkoa !
Herttainen tuo tarina pikarijäkälistä:) Muutenkin ihania tunnustuksia ja kuvia! Minäkin rakastan puita!
VastaaPoistaIhania kuvia & tunnelmaa. Kunhan olen vähän energisempi, saatan tarttua tähän haasteeseen blogissani, vaikka se vain kirjablogi pääasiassa onkin ;)
VastaaPoistaIhana postaus ja nuo pikarit on tosiaan kuin keijujen laseja. Nätit värit poikasi lakissa. Olisinkohan minä sitten ollut ruotsalainen, kun Viipurista tuli Pähkinäsaaren rauhassa Ruotsin valtakunnan osa?
VastaaPoistaIhana, herkkä ja mielenkiintoinen postaus. Ihan kuin sinä, siis. <3
VastaaPoista(Ei minunkaan koneellani saa muuten tehtyä sydäntä, mutta joskus kopioin ja liimaan sen muiden kommenteista omaani. ;)
Pikarijäkälätarina oli minustakin kovin suloinen ja taidan jakaa tämän eteenpäin omille lapsilleni. Kiitos. :) Äitinä on myös aina kiinnostavaa kuulla lisää ja lisää toisten lapsista. Ja mahtava tuo Pähkinäsaaren rauhan rajakin teitä rakastavaisia erottamassa!
Nyt jäin vain miettimään, että minkä Manhattan-kirjan sinä luit pääsiäisenä...? Mississippin toki tiedänkin. ;)
Kaunista! Kauniit kuvat ja kauniit tarinat. Näitä on ilo lukea!
VastaaPoistaLeena: Ihana kuulla. Minä kerään ja rakastan hyviä keijukaisaiheisia kirjoja, joten odotoan innolla, mitä sinulla on tulollaan.
VastaaPoistaTeija: Kiitos. Pääsiäisenä oli hyvä kuvaussää. Mukavaa pääsiäisen ja vapun välistä viikkoa sinulle!
Norkku: Kiitos. Pidän itsekin tuosta alimmaisesta. :)
Linnea: Kiitos sinulle tunnustuksesta ja haasteesta. Tätä oli kiva tehdä!
Petriina: Hauska kuulla, ainakin paljon pieniä juttuja. Sinulle myös mukavaa iltapäivää.
Yaelian: Pikarijäkälä on mielestäni suloista ja tosiaan kuin keijujen viinilasi.
Susa: Kiitos. Ja tee ihmeessä tämä! Aika moni kirjablogi poukkoaa joskus muille teille... Se on ollut itselläni suurin bloggaajaidentiteettiin liittyvä ongelma, mutta koetan ajatella että pääpaino on kuitenkin kirjoilla ja se riittää. <3
Allu: Joo, sinä olisit ollut ruotsalainen! Minä venäläinen. Onneksi Pähkinäsaaren raja ei ollut vuosisatoihin voimassa. ;)
Karoliina: Kiitos. <3 Pikarijäkälä-tarinaa saa ihan mielellään kertoa itse kunkin omille lapsilleenkin. On ihanaa viedä lapsi sadun maailmaan. Minäkin tykkään lukea toisten lasten touhuista ja kiinnostuksen kohteista.
Manhattan-kirja selviää tänään illalla, mutta löytyy jo "toisaalta" ;)
Emilia: Kiitos. On aina mukavaa, jos joku ilahtuu blogipostauksistani. <3
Ihanat kuvat ja tekstit ♥
VastaaPoistaOlet ihana. Puut, keijukaisten juhlalasit ja siivet...suloista!
VastaaPoistaMinttuli: Kiitos. Tuttuja maisemia ja tunnelmia. :)
VastaaPoistaSatu: Kiitos. Ja itse olet! Arjessa täytyy aina yrittää löytää jotain pientä taikaa. Tai juhlassakin, kuten pääsiäisen kohdalla oli kyse.
:) Ihana postaus!
VastaaPoistaPikarijäkälästä tainnut olla joskus samankaltaisia aatoksia minulla.
Mie ite: Kiitos. Ja hauskaa, että taas löytyi yksi yhteinen juttu. Nehän ovat ilmiselvästi keijukaisten laseja! :)
VastaaPoistaKävin pälyilemässä täällä jo päivällä, mutta silloin en vielä ehtinyt kommentoimaan: Upea keijukaisjuttu, ja tuo sama kunta, eri maat -juttu on hauska! Tämmöisiä kuntia on varmaan Itä-Suomessa useampi, mutta nyt rupesi vähän mietityttämään missä lapsuudenkotisi mahtaakaan sijaita ;). Itse olen myös "jaetusta kunnasta", minä olisin ollut Venäjällä, miehen isovanhemmat Ruotsissa.
VastaaPoistaTessa: Kuten kävi ilmi, on kyse ilmeisesti eri kaupungista, vaikka ilmeisesti samalta muinaiselta rajalta. :)
VastaaPoista