~Timo Kalevi Forss & Martti Lintunen: Karjala edestakaisin~

Kysymme kartan lupaamaa kahvilaa. Se on kuulemma lopetettu vuosia sitten. Meitä neuvotaan jatkamaan parikymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan Loimolaan. Siellä pitäisi olla toimiva ravintola. Roikonkoskelta löytyy sentään kauppa, jonka puolityhjiltä hyllyiltä ostamme pätkän makkaraa pahimpaan nälkään. Tunnelmaa hilpeyttää kylänraitilla vastaantuleva mummo, jonka verkkareiden selässä lukee "Like", kirjoitettuna Niken tuotemerkistä tutulla kirjasintyypillä.
-- [Suojärvellä] Ajamme hotelli Kareliaan, joka edustaa vuonna 1975 rakennettua neuvostoarkkitehtuuria jaloimmillaan. Sen neljännessä kerroksessa sijaitsevassa kahvila Kahvelassa kahvi ja karjalanpiirakka maistuvat taivaallisilta. Tosin kahvilan löytäminen vaatii Laatokan Karjalassa kärsivällisyyttä ja hyviä perslihaksia. Laskimme ajaneemme sata kilometriä kahdeksassa tunnissa, kaikki yhden kahvikupin tähden.


Tie on pitkä ja mutkainen... Blogiarvinointia odottaa yksi hyvä lukemani romaani, mutta nyt Kalevalan päivän kunniaksi jotain muuta. Jotain muuta kuin Kalevalaa: Karjalaa! Matkataan sinne, missä runoja lauletaan ja piirakoita leivotaan paremmin kuin missään muualla. Missä romuromantiikka kukoistaa ja minne puoli Suomea kaipaa. Vai onko kaikki sittenkin toisin?

Ei tarvitse omata kummoistakaan Karjala-tietoa todetatakseen, että totta kai kaikki on toisin - paljon pahemmin - ja samaan aikaan juuri niin suloisenhaikeaa kuin mielikuvissa. Timo Kalevi Forssin kirjoittama ja Martti Lintusen kuvaama Karjala edestakaisin (Like 2010) kertoo kahden suomalaismiehen kolmesta matkasta luovutettuun Karjalaan keväällä ja kesällä 2009. Forss ja Lintunen vierailivat niin Viipurin ja Sortavalan tapaisissa kaupungeissa, Laatokan laineilla ja vanhassa Valamossa, Suojärvellä, Käkisalmessa ja rappeutuneiden huviloiden Terijoella.

Karjala edestakaisin on kirja, jota ainakaan minä en osaa arvioida. Siksi vain esittelen sen. Teoksella ei ole kaunokirjallisia ansioita, koska se on valokuva-, tieto- ja matkakirja. Siksi sen kieli on onnistuneella tavalla raporttimaista, mieleeni tulevat Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen reportaasit. Lintusen valokuvat ovat ihania. Ne näyttävät niin maantielle karanneet lehmät, aamuvarhaisella vodkaa juovan miehen, aktivistit ja viulistitytöt, lautasantennit maalaamattoman harmaaksi patinoituneen talon seinustalla tai koivupuussa, onkijat, Kivennavan hillomummot sekä Vysotskin öljytankkerit Viipurissa ja Käkisalmen keskiaikatapahtumaan pukeutuneet nuorukaiset. Rumuus ja kauneus onnistuvat lyömään kättä valokuvissa:

Talossa ei ole vielä ikkuna- ja oviaukkoja, vain katto, lattia ja puiset seinät. "Tähän tulee oviaukko. Teemme ovet ja ikkunat vasta viimeiseksi ja sahaamme niille aukot. Jos tekisimme ikkunat nyt, varkaat tulisivat ja veisivät kaiken", Vjatsheslav selittää. Ikkuna-aukot tehdään viimeiseksi myös siksi, että tilaajalla ei välttämättä ole varaa ikkunoiden tekemiseen. Ikkunoita ja ovia ajatellaan ikään kuin taloon kuuluvana lisävarustuksena.

Forssin teksti sovittuu hienosti yhteen kuvien kanssa siten, että kuvat ja tekstit molemmat ovat osa kirjan tarinoita. Forss kirjoittaa nimenomaan reaaalitarinoita, pieniä kertomuksia kohtaamisistaan ihmisten ja paikkojen kanssa. Ihailtavaa on se taito, jolla Forss on saanut hyvinkin erilaiset ihmiset avautumaan elämästään ja kertomaan mietteitään kirjan tekijöille. Undergroundväki paikallista Lepakkoa vastaavasta Kochegarka-pannuhuoneesta Viipurista, raavas rakennusmies Vjatsheslav tai sosiaaliavustuksen varassa elävä iäkäs Katri Vahvinen kaikki ovat vieraanvaraisia ja hämmästyttävän avoimia. Tämä kuva tukee myös sitä mielikuvaa, joka meillä suurimmalla osalla on karjalaisista. Vaikka elämä koettelee, niin ilo elättää.

Karjala edestakaisin-kirjan kustantaja on Like ja se näkyy - näkyy hyvällä tavalla. Jo kirjaan tattuessani tiesin, että Liken kustantamana siinä on jotain lisäarvoa. Olen itse varttikarjalalainen, isänäitini oli Suojärven evakkoja, mutta en ole koskaan tuntenut kaipuuta Karjalaan, havitellut Karjalaa takaisin tai kokenut mitään muuta kuin jonkinlaista haikeaa hellyttää menetettyä aluetta kohtaan. En koe halua osallistua karjalaisiin juhliin, vaikka pidänkin Ilomantsissa olevaa Runonlaulajan pirttä kelpo matkakohteena sekä Petri Shekeiman hautaa Öllölön Pörtsämön erämaakalmistossa kiehtovana. Karjalan evakkojen tarinoita sen sijaan olen paljonkin ajatellut, heistä aikoinani tenttiin lukenut ja opintoihini kuuluvalla kenttätyökurssillakin haastatellut. Olen myös käynyt Venäjän Karjalassa kymmenkunta vuotta sitten, jolloin silloisen työyhteisöni kanssa osallistuin Folk Marafon-musiikkifestivaaleille Petroskoissa. Kun luin Forsin ja Lintusen kirjaa, koin ettei juuri mikään ole muuttunut läheisessä idässä viime vuosina. Suurin muutos varmasti tapahtuikin Neuvostoliiton hajotessa.

Karjalassa vierailleena uskon päässeeni kirjaan sisälle paremmin kuin jos en olisi siellä käynyt. Olen nähnyt samanlaiset talot, mummot, papat, opiskelijat, piraattituotteet ja paikalleen hajoavat rakennukset. Tiedän, että Laatokan rannat ovat juuri niin henkeäsalpaavan kauniita kuin Forss kuvailee. Muistan myös, että tiet tosiaan ovat paikoin niin huonoja kuin ensimmäisen tekstilainaukseni kuvaus kahvimatkasta Suojärvelle kertoo. Yksi ainoakin vierailu Karjalassa antoi kiinnikkeitä Karjala edestakaisin-kirjan lukemiseen, mutta uskoisin teoksen avautuvan kiehtovana kaikille niille, jotka haluavat uskoa oikeisiin ihmisiin dokumentaarisissa tarinoissa.

Karjala edestakaisin on ihana, hellä, realistinen, arkinen ja silti jotenkin niin sadunomainen kirja. Se pitää sisällään tarinoita, kohtaloita ja arvoituksia. Ennen kaikkea se saa aikaan matkakuumetta jonnekin erilaiseen maailmaan, jopa täysin toiseen, rinnakkaiseen, aikakauteen. Itse olen tämän kirjan luettuani ehkä aavistuksen lähempänä edesmenneen Klaudia-mummoni mielenmaisemaa.

P.S. Tämä ei liity millään tavalla Karjalaan eikä Kalevalan päivään, mutta ♥Colin Firth♥ voitti parhaan miesnäyttelijän Oscarin. Sen te kaikki kyllä jo tiesittekin, eikö vaan? :)