~Cecilia Samartin: Nora & Alicia~

Jotenkin minun onnistui kurkottaa nenäni ja suuni vedenpinnan yläpuolelle vielä vihoviimeisen kerran, mutta sen jälkeen silkkinen peitto hautasi pääni, eikä ollut enää ääniä, taivasta tai tuulta - oli vain veden kohina pääni sisällä vajotessani syvemmälle äänettömään sineen. Oli viileää ja pimeää, oli vain kuplat, ympärilläni leijailevat kirkkaat valkoiset kuplat.

Uimaan opettelemisen vaikeus, suloiset loputtoman aurinkoiset päivät, tunnit katolilaisen koulun oppilaina sekä vauraan suuren suvun illalliset leimaavat kuubalaisten serkusten Alician ja Noran onnellisia lapsuuspäiviä. Lapsuuden ja teini-iän huolettomuus päättyy kuin seinään Fidel Castron kaapatessa vallan ja tehdessä Kuubasta sosialistisen. Serkusten tiet eroavat ja perhe hajoaa.

Celia Samartinin romaanissa Nora & Alicia (Bazar 2010; Broken Paradise ja Ghost Heart 2004) keskiöön nousevat ystävyyden ja lojaalisuuden käsitykset silloin, kun toisilleen läheiset ihmiset revitään pakosta eri suuntiin ja epävarmoihin oloihin. Railo entisen ja nykyisen Kuuban välillä on hirvittävä, vaikka myös vallankumoukseen johtaneista syistä ainakin osa on ymmärrettävissä. Aika ennen vallankaappausta jää kummittelemaan kaikkien, myös lukijan, mielessä sadunomaisena paratiisina. Kuubaan jääneiden kurjuus on jotain, jota voisi luonnehtia sanoinkuvaamattomaksi, joskin Samartin osaa kirjoittaa ihmisten tunnot auki. Yhdysvalloissa Kaliforniassa elämä on ulkoisesti helpompaa, kun Noralle aukeaa opiskelupaikka yliopistossa ja ruokaa riittää yllin kyllin.

Saatoimme puhua kauniista rannoista, herkullisista kala- ja äyriäisruuista ja ostosten tekemisestä El Encantossa. Mutta siitä että tunsimme menettäneemme sielumme emme hiiskuneet sanaakaan. Juuremme oli revitty irti omasta maastaan ja me kaipasimme sinne takaisin.

Samartin kirjoittaa sujuvasti, kauniisti ja ennen kaikkea uskottavasti. Kun jotain on liian ikävä ja tuska sekä huoli läheisistä valtaavat mielen, on näennäisesti helpompaa siirtää tarmonsa puutarhanhoitoon, opiskeluun tai tapakulttuurin ylläpitämiseen. Poissaolevista toki puhutaan ja heistä saadaan tietoa sensuroitujen kirjeiden kautta. Tahoillaan sekä Nora että Alicia avioituvat ja Alicia saa sokean Lucinda-tyttären. Oikeilla kontakteilla Alician kirjeet saadaan Noralle sensuroimattomina. Kirjeenvaihto ja serkun, ymmärtäjän, kaipuu kestää vuosia kunnes tapahtuu jotain, joka saa Alician palaamaan Kuubaan.

Kirja jakaantuu kolmeen osaan, Kuubaan, Yhdysvaltoihin ja Havannaan. Jaksot noudattelevat serkusten elämänkulkua, heidän erossa- ja yhdessäoloaan. Sukulaisuus ja verenperintö, ystävyys ja lojaalisuus kasvavat romaanin keskeiskysymyksiksi. Nora & Alicia ei kuitenkaan ole vain kertomus serkuksista sekä heidän oloistaan, vaan romaanissa on myös vahva yhteiskunnallinen ote. Ihmisten oikeus tasa-arvoon, poliittinen vankeus sekä kysymykset rodusta (mustaihoisten suhde valkoihoisiin kuubalaisiin ja latinoiden suhde vielä vaaleampiin amerikkalaisiin) ja pakolaisuudesta kulkevat kirjan punaisena lankana.

Uskoisin, että vaikka kirja liikkuukin elävästi kuubalaisessa kulttuurissa, voisi sen kehystarinan voisi siirtää melkein minne tahansa, jossa totalitarismi jyrää ja väki joutuu jättämään kotimaansa. Kuubalaisten pakolaisten joukkoon voisi liittää myös kirjat Chilen oikeistolaisen sotilasvallankaappauksen uhreista muutama vuosikymmen sitten tai Afganistanin talebanien hirmuhallinnon aikaansaannoksista lähimenneisyydessä. Uuteen maahan voi yrittää soputua, mutta kaipuu kotimaahan ei koskaan poistu ihmisestä. Ytimessä ovat ne toivon rippeet, jotka auttavat jaksamaan; Pieni uhmakkuus, yhteisöllisyys ja usko huomiseen. Alician sanoin: Ihminen voi elää ilman saippuua, mutta ei ilman toivoa.

Sitruunalla ja valkosipulilla maustettu porsaannahka tirisi vartaassa ja sen herkullinen tuoksu toi melkein kyyneleet silmiimme. Edes kiinnijäämisen pelko ei onnistunut himmentämään iloamme. Päinvastoin. Tämä oli oma salainen tapamme loukata puoluetta ja kaikkia sille töitä tekeviä vasikoita. Jokainen herkullinen suupala oli tapamme julistaa vihaamme Castroa ja kommunistipuoluetta kohtaan. Se oli meidän gastronominen vallankumouksemme.

Itken harvoin kirjaa lukiessani, vaikka monesti liikutunkin. Nora & Alicia sai kyyneleni valumaan. Se sai minut myös nauramaan ääneen, siirtymään ajatuksissani Karibianmerelle ihmeellisen turkoosin veden ääreen ja nauttimaan uhmakkaasti valmistettua possunpaistia. Takakansitekstissä kirjaa markkinoidaan sen olevan kuin joisi pullon Cabernetia ihan yksin. Ja totta, Samartin on selvästi asiansa osaava, laadukas kirjoittaja. Epäilen, että minun on hetken aikaa vaikea tarttua seuraamaan romaaniin. Siinä määrin täyteläinen, tummasävyinen, mutta kuitenkin helppo ja äärimmäisen nautittava kirja Nora & Alicia on.

****

Norasta & Aliciasta ovat arvionsa kirjoittaneet ainakin Hanna ja Leena Lumi.