~Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät~

Memento mori! Elä kun vielä voit, ja elä niin, että tiedät eläneesi, kun tulee aika luopua kaikesta. Elämä on jumalallinen uni, odottamaton lahja, filmikela kamerassa, joka käy jo. -- M-hiukkasten vaikutuksen alaisena ihminen voi luoda itsensä uudestaan niin, että vapautuu hitaasta jatkumohakuisuudesta ja kykenee heittäytymään hetkeen ja antautumaan ehdoitta sille tarinalle, joka kulloinkin on kehkeytymässä. Etsi siis elämääsi elokuvallisuutta niistä paikoista, joissa M-hiukkassäteily on voimakasta. Kerttu Kara: Maaginen kaupunkiopas. Johdanto.

Pasi Ilmari Jääskeläisen romaanissa Harjukaupungin salakäytävät (Atena 2010) kustantaja Olli Suominen on tasaisen tylsä keski-ikäinen mies, joka elää keskiluokkaisen harmaata elämää Jyväskylässä, kuuluisan Harjun kaupungissa. Hän on etäinen isä pienelle Lauri-pojalleen ja hajamielinen aviomies etelänlomista haaveilevalle luokanopettajana työskentelevälle Aino-vaimolleen. Omakotitalo kaipaa pientä remonttia, mutta naapurit Mäki-Matissa ovat mukavia.

Olli Suomisen elämä soljuu sateenvarjoja hukaten kustannusalan palavereista herrainklubiin ja kirkkovaltuuston kokouksista elokuvakerhoon. Kaikki muuttuu, kun Olli päättää nuoruudenrakastettunsa Kerttu Karan ystäväpyynnön seurauksena liittyä Facebookiin. Pian hän saa Facebook-kavereikseen myös lapsuudenystävänsä Blomroosin sisarukset Annen, Rikun ja Leon, jotka yhdessä Ollin ja serkkunsa Karri Kultasen kanssa muodostivat aikoinaan tarunhohtoisen Tourulan viisikon. Yhteisöpalvelusta alkaa matka Ollin omaan julmanhellään menneisyyteen, uniin ja alitajuntaan sekä ajanjaksoon, jollaista kukaan ei ollut aiemmin osannut odottaa.

Kuuluisan Elokuvallisen elämysoppaan kirjoittanut Kerttu Kara haluaa Olli Suomisen kustantajaksi tekeillä olevaan Maagiseen kaupunkioppaaseensa, kokonaiseen kirjasarjaan, jonka ensimmäiseksi kaupungiksi valikoituu Jyväskylä. Sekä Elokuvallinen elämysopas että Maaginen kaupunkiopas perustuvat ideaan, jonka mukaan jokainen lukija voi löyttää omasta elämästään merkityshiukkasia (M-hiukkasia), joiden avulla on mahdollista päästä eroon elämän arkisesta jatkumohakuisuudesta löytäen tilalle arjen cinemaattisuutta. Unet ihanasta kultatukkaisesta päärynämekkoisesta Kertusta saavat Ollin tulemaan joka yö omaan pyjamaansa sekä vaeltamaan niin unissaan kuin todellisuudessa maanalaisissa salakäytävissä, joihin hän oli lapsuudessaan ollut hukata Timi-koiransa ja joihin viisikon vaitonaisin jäsen Karri Kultanen katosi.

Harjukaupungin salakäytävissä kerronnallisuus on kohdillaan. Tarina ja Jääskeläisen kieli kantavat. Teksti soljuu kuin elokuva pitäen lukijansa otteessaan. Kun ulkona sataa, tuntee lukija In the mood for lovesta tutun romanttisen surumielisyyden. Kun Kerttu ja Olli kohtaavat Harjun portailla mansikkajäätelön merkeissä, avautuu lukijan eteen Jyväskylän rinnalle (simultaanisesti) Varkaiden paratiisin Monaco. Elokuvahistorian tuntemus auttaa kirjan lukemisessa, mutta vahva kertomus nousee kuitenkin päärooliin. Jääskeläinen kuljettaa tarinaansa niin hyvin, että yleensä melko analyyttisena lukijana elin Tourulan viisikon, Kertun sekä Ainonkin mukana ajankulun unohtaen. Niin sen pitää ollakin, sillä unen, toden ja muistojen rajapinnoilla ei kellolla ja kalenterilla ole väliä. Harjukaupungin salakäytävät on maagista realismia parhaimmillaan ja sellaisena melko harvinainen kotimainen kirja.

Vain jotkut henkilöhahmot, Aino sekä Blomroosin sisarukset, jäävät hivenen ohuiksi ja tuntemattomiksi. Toisaalta juuri sellaisina he näyttäytyvät Ollille itselleenkin. Hän ei tunne vaimoaan, jossa ei ole elokuvallisuutta kuin oman näkemykseni mukaan ehkä korkeintaan Akvaariorakkauden tai Juoksuhaudantien vaimoksi. Leon, Rikun ja Annen leikeissä taas toiminnan julmuus on keskeisempää kuin toimijoiden persoonat. Olli katselee puolisoaan ja lapsuusajan leikkitovereitaan hieman samaan tapaan kuin elokuvakerhossa näytettyjä filmejä. Hän on tietämätön siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Salakäytävissä menneisyys ja nykyisyys koskettavat toisiaan, samoin todellinen ja se mikä vain voisi olla. Salakäytävissä voi muistaa kaikki eteensä tulleet valinnat ja niiden myriadeista risteyskohdista levittäytyvät vaihtoehtoiset jatkumot. Pitää vain osata kuunnella M-hiukkasten musiikkia.

Harjukaupungin salakäytävistä on painettu kaksi eri versiota, joissa kirjan viimeiset luvut (52-55) eroavat toisistaan. Lukija ei voi kirjaan tarttuessaan tietää, kumman version saa. Vaihtoehtoisista jatkumoista kirjakaupasta tarttui näköjään käteeni painos, jota kutsutaan Blanciksi. Voisin lukea Rougen Atena-kustannusyhtiön nettisivulta, mutta en ole sitä vielä tehnyt. Ajatus vaihtoehtoisen jatkumon toteutumisesta kirjassa on kiehtova ja ärsyttävä samaan aikaan. Se sopii hyvin sekä romaanin elokuvallisuuteen että sen sijoittumiseen sosiaalisen median kultakauteen. Koska lukija ei voi itse aktiivisesti valita kohdalleen osuvaa loppuratkaisua, voisi tätä leikittelyä pitää eräänlaisena kirjailijan Director's cutina siitäkin huolimatta, että tässä tapauksessa - toisin kuin monien elokuvien ohjaajan versioissa - Jääskeläinen on (varmastikin) itse valinnut molemmat loppuratkaisut. Kieslowskin elokuvien ystävänä jäin pohtimaan, että miksei mukana ollut kolmatta vaihtoehtoa, Bleuta?

Jonkun kirjablogin kommenteissa käytiin keskustelua blogisavuista; Kun joku kirja käy blogeissa oikein suosituksi, tulee lukijalle jonkinlainen vastareaktio kirjaa kohtaan. Tai ei itse kirjaa kohtaan, vaan pikemminkin sen lukemista. Houkuttelevaankaan kirjaan ei halua tarttua heti, koska kirjasta kirjoitetut arviot ovat joko omassa mielessä tai sitten kyseinen teos yksinkertaisesti pomppii silmiin niin monesta paikkaa, ettei sitä tee mieli lukea laisinkaan. Minä ostin Harjukaupungin salakäytävät puolitoista kuukautta sitten muutaman suosikkiblogini sekä Jääskeläisen aiemmin ilmestyneen Lumikko ja yhdeksän muuta-romaanin innoittamana. Tämän jälkeen Tourulan viisikosta kertova kirja alkoi ilmestyä blogeissa siinä määrin, että voisin puhua jo jonkinlaisesta blogien omasta kulttikirjasta (tai ainakin kovin fanitetusta teoksesta). Blogisavu oli vielä siinä määrin voimakasta, että vasta nyt saatoin kulkea Harjukaupungin salakäytävissä.

Onneksi tartuin Jääskeläisen kirjaan. Hukatut sateenvarjot, salakäytävien multainen rapina, ikuinen vesisade, haikeuden aikaansaama kauneus sekä ennen kaikkea ihmeellinen unenomaisuus veivät minua kuin Panin Labyrintti Ofeliaa Guillermo del Toron julmassa elokuvassa, kuitenkin huomattavasti lempeämmin. En hukkaa sateenvarjoja edes alitajunnallisesti; Minulla ei myöskään ole päärynämekkoa eikä monia muitakaan Kerttu Karan ominaispiirteitä. On kuitenkin melkein kultainen tukka, päärynätunika, mansikkajäätelöä sekä kyky (?) leikkiä elokuvallisilla ja kirjallisilla repliikeillä omassa mielikuvitusarjessani.

Siksi Harjukaupungin salakäytävät oli oikea kirja minulle. Juuri mielikuvitusta sekä arjen taianomaiseksi tekevää cinemaattisuutta Jääskeläisen hieno romaani lukijaalleen tarjoaa.

*****-

P.S. Koska Harjukaupungin salakäytävistä on kirjoitettu jo suurimmassa osassa seuraamistani kirjablogeista, en linkitä ketään. Sen sijaan kiitän kanssablogistejani innoituksesta lukea tämä kirja. Blogisavut ovat laskeutuneet ainakin tällä suunnalla ja suosittelen kirjaa kaikille niille, jotka haluavat viihtyä, yllättyä ja saada hieman älyllisiä sykähdyksiä. Elämä on unta ja rakkautta varten (Heikki Salo).