~Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta~

Äidinkielen sijaisopettaja Ella Amanda Milana lukee oppilaan kirjoittamaa esseetä Dostojevskin Rikoksesta ja rangaistuksesta ja hermostuu; Kaikki keskeiset asiat ovat aivan väärin! Esseen mukaan Sonja ampuu Raskolnikovia sydämeen ja Raskolnikov itse mukamas kuristaa koronkiskurieukon rautalangalla. Nuori sijaisopettaja suuntaa kirjastoon, josta löytää muitakin viallisia, kuin kirjaruton tai kirjasukupuolitaudin vaivaamia kirjoja.

Lumiteemaviikkoni ensimmäinen kirja, Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta pitää sisällään kiehtovan tarinan lumeen kaivetuissa koloissa saalistavan, näätäeläimen nimeä kantavan kirjailija Laura Lumikon perustamasta Jäniksenselkäläisen kirjallisuuden seurasta. Lumisella vuodenajalla on keskeinen sijansa kirjassa, joka kietoi minut monitasoisiin pauloihinsa heti alusta lähtien.

Romaanin keskeishenkilö on täydellisesti kaartuvat huulet ja vialliset munasarjat omaava tutkijanurasta haaveileva sijaisopettaja Ella Milana. Julkaistuaan novellinsa Jäniksenselän Sanomissa hän saa kutsun kansanmytologiaa hyödyntävillä Otuksela-lastenkirjoillaan maailmanmaineeseen nousseen Laura Lumikon perustamaan kirjailijoiden seuraan. Kaikki seuran jäsenet ovat menestyskirjailijoita, jotka ovat lapsuudestaan saakka olleen Laura Lumikon kirjoittajaoppilaita. Ellan on tarkoitus tavata Laura Lumikko sekä yhdeksän kirjallisen seuran jäsentä Lumikon metsän siimeksessä sijaitsevassa talossa, jossa järjestetään hienot juhlat. Juuri kun Laura Lumikko ja Ella ovat kohtaamaisillaan talon sisärappusilla juhlaväen katsoessa, katoaa kirjailijatar kuin taikaiskusta. Kukaan ei koskaan löydä Laura Lumikkoa tai hänen ruumistaan.

Jäniksenselkäläisten kirjailijoiden seura toimii omilla ehdoillaan. Kuka tahansa seuran jäsen voi haastaa toisensa Laura Lumikon laatimaan Peliin, jossa toiselta voi kysyä mitä vain. Vastaamista kutsutaan vuotamiseksi. Jos haastettu kieltäytyy osallistumasta, menettää hän jäsenyytensä Seurassa ikuisiksi ajoiksi. Peli ei tuota kertomuksia, vaan materiaalia kertomuksiin. Yleensä haastaminen tapahtuu ilta- tai yöaikaan sitten, että joku kirjailija murtautuu toisen taloon tai kapuaa (aina) yläkerrassa sijaitsevaan makuuhuoneeseen vaivalloisesti ensin puuhun kiiveten. Ella keksii hieman omaperäisemmän keinon halutessaan saada kirjailija Martti Talvivaaran vuotamaan. Myös kirjastonhoitaja ja kirjailija Ingrid Kissala - kuin kaksi eri henkilöä samassa kehossa - sekä kuuluisana tieteiskirjailijana Arne C. Ahlqvistina tunnetuksi tullut perheenäiti Aura Jokinen vuotavat Ellalle ja vuodattavat tätä.

Nainen oli nimittäin sanonut: Oikein mukavaa saada seuraan uusi kymmenes jäsen. Suomen kielen ammattilaisena Ella tietysti olisi sijoittanut pilkun sanojen "uusi" ja "kymmenes" väliin. Ilman tauolla tai painotuksella ilmaistua pilkkua toteamus tarkoitti käytännössä sitä, että puhujasta oli mukavaa saasa Seuraan uusi kymmenes jäsen aiemman kymmennen jäsenen tilalle.

Laura Lumikon katoaminen on suuri mysteeri, mutta kenties vielä salaperäisempää on Seuran tuntemattoman, edesmenneen kymmenennen jäsenen olemassaolo. Kuka on muutamissa vanhoissa valokuvissa näkyvä poika, jonka muistikirjaan viitataan kerroten sen vaikuttaneen itse kunkin kirjailijan tuotantoon? Miksi pojan, joka todistettavasti kuoli lapsena, lahjakkuus, persoona ja kuolintapa on vaiettu kokonaan? Kirjaa lukiessa ja Seuran jäsenten vuotaessa tuli sellainen olo kuin lisätietoa arvoitukseen löytyisi seuraavilta sivuilta, mutta sitten mukaan tuleekin uusia ihmissuhteita, Ella Milanan kuollut isä, paikallislehden arkistoja, kirjailija Talvimaan pihalla majailevat koiralaumat sekä valkoinen Renault, joka vahingoittumana on päätynyt ruostumaan tiettömän metsän keskellä kuin muurahaisten polkuja pitkin.

Jääskeläisen romaanissa on niin monia ulottuvuuksia ja kerroksia, että niitä on vaikea lähteä analyyttisesti purkamaan. Sanotaanko, että mukaan mahtuu kirjallisen salaseuran ja Pelin ohella paljon ruumiillisuutta esimerksi Martti Talvimaan ylensyönnin, näytelmäkirjailija Toivon Holmin rajujen ja eritteidentäyteisten nussimismuistojen  sekä Ella Milanan munasarjavian muodossa. Mukana on myös metaforia, epäluotettavuutta, menneisyyden salaisuuksia, kirjallisia viitteitä, lapsuusmuistoja sekä  pimeyden ja valon, unen ja todellisuuden kiehtovaa sekoittumista:

Etupiha oli täynnä koiria. Kaksi niistä rähisi toisilleen, sitten toinen alistui ja tilanne rauhoittui. Hän laski, että yksin rappusten edessä istui seitsemän koiraa. Kun yksi niistä nousi ja käveli pois, tilalle tuli kaksi muuta. Koiria oli lisää kinosten takana, roskapöntön luona, muurin varjossa. -- Hän oli kerran nähnyt paljastavan unen. Siinä solmiokaulainen saksanpaimenkoira oli vaatinut nähtäväkseen kaikki hänen henkilökohtaiset paperinsa.

Pitkälti kyse on myös siitä, onko kukaan niin omaperäinen kuin kuvittelee olevansa. Jääskeläinen pohtii sitä, mistä kirjailijat saavat sysäyksen kirjojensa aiheilla. Jääskeläisen itsensä on pakko omistaa taikakynä tai -tietokone. Lumikko ja yhdeksän muuta sisältää intertekstuaalisia viittauksia lukuisiin maagis-realistisiin kirjoihin sekä salaseuroja käsitteleviin teoksiin. Ainakin Garcia Marguez, Allende, Tartt ja Liisa Ihmemaassa pyörivät mielessäni. Otuksela-kirjojen Kaarnakoppura muistuttaa minua Onnen linnan Pärnä-Kopsasta. Mielleyhtymä ei ehkä ole kaukaa haettu, sillä Ilmari Vainion lastennäytelmän Liisan tavoin Ella liikkuu unen ja toden rajamailla eräänlaisena valittuna henkilönä.

Vaikka viittauksia muihin kirjoihin on,  ovat viittauksen vihjeinä piilossa kirjallisen unikuvien alla. Jääskeläinen kirjoittaa aivan omannäköistään tekstiä, joka kietoo pauloihinsa. Näköharhat ovat totta, uni kertoo totuuden ja mytologisen kartoituksen tekeminen on kodeissa yhtä tavallista kuin omassa maailmassani ilmalämpöpumpun asennuttaminen. Jääskeläinen kunnioittaa hellästi myös Kai Laitisen Suomalaisen kirjallisuuden historiaa, joka on tuttu kaikille (kaltaisilleni) 1990-luvulla (ja varmasti aikaisemminkin) kirjallisuutta opiskelleille. Laura Lumikon ohella jokainen Jäniksenselkäläisen kirjallisuuden seuran jäsen mainitaan kirjassa.

Rakkaat otukset, joskus meidän sallitaan kokea ihmeellisiä asioita ja päästä paikkoihin, joista emme olisi osanneet uneksiakaan. Vain sellainen, joka ei ole kaikesta mitään oppinut, kuvittelee saavansa pitää löytämänsä asiat ikuisesti.

Näin kirjoitti Laura Lumikko viimeiseksi jääneessään Otuksela-kirjassa. Ja toden totta, Jääskeläinen sallii lukijansa kokea ihmeellisiä asioita. Kirja, jossa aivan yht'äkkiä alkaa sataa lunta kirjaston sisällä, on minulle täydellinen. Kerroin kerran aikaisemmin olevani hengästynyt ja iloinen luettuani silloin käsilläni olleen kirjan. Niin kävi nytkin. Jopa uniini saakka tullut sekä ruokani kypsymistä häirinnyt Lumikko ja yhdeksän muuta pitää sisällään kaikki sellaiset elementit, joista kirjassa pidän.

****½