~Hanna Tuuri: Irlantilainen aamiainen~

Juice Leskistä lainatakseni, en oo käynyt Irlannissa, mutta olen jo vuosia potenut matkakuumetta vihreälle saarelle. Minut tuntevat tietävät, että kaikkien aikojen rakkain matkakohteeni on Englanti, jossa olen saanut vierailla jo useamman kerran. Ei siis ihme, että kirja-alesta ostoskoriini tarttui Hanna Tuurin ihastuttava Irlantilainen aamiainen (Otava 2009).

Kuopiossa steinerkoulun opettajana kymmenkunta vuotta toiminut Hanna Tuuri muutti vuonna 2004 syrjäiseen Luoteis-Irlannissa sijaitsevaan Mayon maakuntaan, jossa hän omistaa miehensä kanssa puutarhakoulun. Mayo on alue, jonne Irlannin vaurastuminen (nythän maassa on jälleen uusi lama) ei koskaan yltänyt. Siellä kaikki on edelleen hieman vinksin vonksin, lapsilaumat suuria ja 1800-luvun nälänhätää muistellaan edelleen sukupolvi toisensa jälkeen.

Ja Mayossa sataa: joko rankasti kaatamalla, tavallista tippusadetta tai vain ikävästi vihmoen. Pehmeäksi päiväksi kutsutaan sellaista, jolloin sade lempeästi, melkein huomaamatta hyväilee maailmaa. Ja jos ei sada, on sumua, joka tietysti jossain vaiheessa selkenee satamalla alas.

Sateesta ja köyhyydestä huolimatta puuttoman ja tuulisen maan syrjäisin kolkka vie mukanaan. Hammashuolto ei ehkä toimi ihan suomalaiseen tapaan ja harvat puut koetaan pelottavina, mutta loppujen lopuksi asiat järjestyvät tavalla tai toisella. Myös ihmiset iäkkäästä Jimmy-naapurista latvialaiseen vierastyöläiseen Daigaan tulevat lukijallekin rakkaiksi. Ja kaiken kukkuraksi Lordikin tunnetaan paikallisradiossa. Tuurin omat piirrokset elävöittävät kerrontaa.

Hanna Tuuri tuo kirjassaan luku luvalta erilaisia aspekteja irlantilaisesta elämänmenosta - suomalaisin silmin, totta kai. Lukujen sisällöt pitävät sen, mitä niiden otsikot lupaavat: Kelttipallon vallassa, Alavilla mailla tulvan vaara tai Puuttoman maan puut osoittavat, että jokainen luku on kuin novelli. Kirjasta voikin poimia luvun sieltä, toisen täältä. Niin minäkin nyt teen ja nostan esimerkiksi pyhiinvaellusmatkamuistot:

Irlantia ei voi kuvailla ottamatta huomioon syvää roomalaiskatolilaisuutta. Mayon maakunnassa kuvien palvonta menee pitkälle. Pidän toki itsekin kotonani esillä Kreikasta ostettua matkaikonia sekä pientä Vatikaanista hankkimaani Marian kuvaa, mutta miltä kuulostaisi 30 watin lampulla varustettu itsevalaisena muovipyhimys? Entä sähkömoottorilla varustettu rukoileva neitsyt Maria? Mayolaiset uskovat ihmeitä tekevän pyhän Marian ilmestyneen pienessä Knockin (kelttien sanasta cnoc, kukkula) kaupungissa. Sen vuoksi Knockista on tullut pyhiinvaelluskohde ja jopa paikallisetkin pubitkin kantavat pyvää nimeä.

Irlantilainen aamiainen, siis se syötävä, on tuhti.Se sisältää niin grillattua pekonia, ruskeaksi paahdettua sianlihamakkaraa, valkoista ja mustaa vanukasta, kananmunaa, paahtoleipää sekä kupillisen teetä tai laihaa kahvia. Terveysintoilijoille tarjotaan myös tuoremehua. Hanna Tuurin kirja Irlantilainen aamiainen on ulkoisesti ohut ja nopealukuinen, mutta tarinasisältöjensä osalta informatiivinen, hauska, oivaltava ja nopeudessaan elegantin syvällinen. Kirja on aavistuksenomaisesti sukua Kirsi Pihan italialaista elämänmenoa tarkastelevalle Medicien naapurissa-kirjalle ainakin, mitä nopealukuisuuteen ja oivaltavuuteen tulee. Tuuri tosin asuu Irlannissa pysyvästi, Pihalle Italia on lomamaa, joskin hyvin tuttu ja rakas sellainen.

Vaikka Mayon alue on eurooppalainen takapiha, on Hanna Tuurin teksin välittämänä lukijan helppo nähdä alueessa - ja koko Irlannissa - ruusuisten lasien läpi sielua hoitavaa alkuvoimaista aitoutta. Jatkan matkakuumeeni kasvattelua.

P.S. Vaikkei tämä ole romaani, lisäsin tunnisteeksi myös kotimaiset romaanit ihan siltä varalta, jos hakee luettavakseen hyvää suomalaista kirjallisuutta. Sitäkin Irlantilainen aamiainen on.

***½