~Yann Martel: Totuus Helsingin Roccamatioista~

Hienolla, Booker-palkitulla romaanillaan Piin elämä tunnetuksi tullut Yann Martelin uran varhaistyö Totuus Helsingin Roccamatioista (Tammi 2008) on neljän novellin kokoelma, jonka tarinoissa raadollinen tosielämä kohtaa arjen sadunomaisuutta ja joissa surumielisyyttä leimaa kaunosieluisuus.

Kirjan niminovelli on eräänlainen becketmäinen Godot. Huomenna hän tulee-tarina. Se ei varsinaisesti kerro mitään Roccamatioiden suvusta tai Helsingistä, vaikka suvun kertomus nivoo päähenkilöt, minäkertojan ja verensiirron yhteydessä hi-virukseen sairastuneen Paulin tiiviisti yhteen. Kertoja, joka tuntee Paulin vain opiskelukaverina, alkaa käydä tämän luona. Saadakseen jonkinlaista sidosta tapaamisiin, alkavat kertoja ja Paul luoda tarinaa suomalais-italialaisesta Roccamatioiden suvusta 1900-luvun tapahtumien pyörteissä. Roccamatioista emme saa tietää mitään eikä tarina valmistu koskaan, mutta tapaamisten aikana historia iskostuu lukijan mieleen samaan aikaan Paulin sairauden etenemisen kanssa. Ensimmäinen maailmansota julistetaan, Kanadassa on liittovaltion vaalit ja kuulakärkikynä keksitään. Heidegger ei paljoa kiinnosta, kun AIDS näyttää kauheat kasvonsa veriripulin, mädänneen ihon tai Amfoterisiini B- ja AZT-nimisten lääkkeiden myötä. Lopun koittaessa Paul onnistuu vielä yllättämään.

Totuus Helsingin Roccamatioista-kokoelman niminovelli koskettaa siinä määrin, että sinänsä erinomainen kokonaisuus väljähtyy väistämättä. Kiehtova matka mystisen siivooja-säveltäjän tai vanginvartijan mielenmaisemaan ei mene Paulin kohtalon tavoin ihon alle. Teoksen toinen novelli John Morton: Sotamies Donald J. Rankinin jousikonsertto yhdelle epäsointuiselle viululle kuljettaa ajelehtivan nuoren opiskelijan salaperäiseen konserttiin, jossa puhdistusainepullosta naukkaileva pankin yösiivooja soittaa kuin nuori Mozart.

Kuolintapoja tuo esiin osan vankilanjohtajan kuolemaantuomitun äidille Rouva Barlowille kirjoittamista kirjeistä, joita on luonnoksina kaikkiaan 1096. Jokainen luonnos alkaa sanoilla Lakisääteisen tiedonsaantioikeuteenne viitaten jatkuen kuvauksella tuomitun Kevinin viimeisestä vuorokaudesta. Minkä vuoksi vankilanjohtaja laatii yli tuhat kirjeluonnosta, joissa on eri määrä liitteitä ja joista jokaisessa Kevin tilaa erilaisen aterian ja kuolee hieman eri tavoin? Ehkä johtaja haluaa lohduttaa itseään tai Kevinin äitiä. Kenties hän koettaa turruttaa itseään. Vangin äidin kannalta on varmasti suurta merkitystä sillä, tilasiko Kevin viimeiseksi ateriakseen hotdogeja, kaviaaria ja shampanjaa vai pelkkiä keitettyjä perunoita tai kävelikö poika kohti hirttosilmukkaa kepein, alistunein vai vastaan taistelevin askelein.

Novelleista viimeinen on kirjan lämpöisin ja kaunein tarina. Vita Æterna Peiliosakeyhtiö: Peilejä jotka kestävät tuomiopäivään kertoo nuoresta miehestä ja tämän isoäidistä, lääkärin leskestä. He rakastavat toisiaan suuresti, mutta eivät tule aina toimeen keskenään. Isoäiti alkaa muistella nuoruuttaan, mutta muistelot kuulostavat pojanpojan korvissa vain plaa-plaa-plaa-plaalta. Martel käyttää novellissaan tyylikeinona visuaalisuutta: isoäidin puhe on kirjoitettu kapealle palstalle runokirjamaisesti, pojanpojan ajatuksiin lukija tutustuu sulkeiden sisällä. Isoäidin muistelupuhe muuttuu mielenkiintoiseksi siinä vaiheessa, kun kuvaan asuu eräänlainen peilivalmistuksen alkemia. Vita Æterna Peiliosakeyhtiön tuotteet kun toimivat puheen voimalla.

Vaikka niminovellia on vaikea ylittää, on kokoelman jokainen novelli niin raikkaan kielensä kuin sopivasti omituisten tarinoidensa ansiosta hieno. Mukana on aavistus Paul Austeria, ripaus Franz Kafkaa sekä ennakkomakua Piin elämästä. Martel osaa kuljettaa tarinaa ja olisin mielelläni lukenut hänen novellejaan vielä toisen mokoman. Totuus Helsingin Roccamatioista on pieni kirjallinen helmi, jonka tarinoita toivon kantavani mukanani vielä pitkään.