~Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri~

Eletään 1870-lukua pienessä kentiläisessä kylässä. Kylän suurin kuuluisuus on Lajien synnyn kirjoittaja Charles Darwin, kaikista hulluista ajatuksistaan huolimatta suurmies. Darwinin puutarhuri, Thomas Davies, on toista maata. Vaimonsa menettänyt leskimies, jonka poika John on sairaalloinen ja tytär Cathy henkisesti vajaa. Kylän asukkailla on yhteiset salaisuutensa, mutta jokaisella itsenäinen omatuntonsa.

Minä aion, en tahtonyt mitä aioin, toisten ihmisten puheissa minun aikomuksestani tuli totta ja teko, minun maineeni juoksee edellä kuin villi varjo.

Kirkko ja pubi ovat kylän keskukset, ja väki käy niissä kuka mistäkin syystä. Suutarin on syytä pysyä lestissään, liikaa ei saa ajatella. Herra Darwin, joka kirjassa on vain kaukainen, mutta koko ajan läsnä muistutuksissa ja ajatuksissa, voi ajatella omia teorioitaan, sillä sellainen sopii kyllä oppinelle herralle. Onhan hänellä talossaan jopa ihmeellinen lämmintä vettä suihkuttava dysh. Mutta puutarhurin pitäisi keskittyä vain kasvattaamaan vihanneksia, jakamaan perennoja ja syvempää kaivatessaan keskittyä ruusujen hoitoon. Kyläläiset luulevat tietävänsä, ettei Davies usko Jumalaan ja että hän kaiken kukkuraksi hautoo itsemurhaa.

Herra Darwinin puutarha on romaani kyläyhteisöstä, ennakkoluuloista, uskosta ja epäilystä, tieteestä ja salaisuuksista, puutarhanhoidosta ja arjesta. Moni kyläläinen saa äänensä kuuluviin kertojanäänen vaihdellessa saman luvun sisällä. Carlson osoittaa, että uskoopa ihminen sitten evoluution tai Jumalaan (tai molempiin), tarkastelee hän samaa puuta eri päistä. Ihmismieli on ruma ja kaunis, Englannin luonto ihmeellinen.

"Mihin sielu muka mahtuu, jos pää on tietoa täynnä?"
"Tietämättömyyttä riittää sen verran, että kyllä sielulle kolo jää".
-- "Ei liika ajattelu ajan sairaus ole, vaan se että ajatellaan liian vähän."

Herra Darwinin puutarhuri on tiivis, runollinen ja tajunnanvirtainen kirja. Se ei ole helppo lukuromaani, koska paikoin yksi ainoa sana merkitsee sataa tai tuhatta asiaa. On oikeastaan kaksi tapaa lukea tämä kirja: joko täysin omaan rauhaan vetäytyen kaiken kerralla ja kiinni kielen rytmissä lukien; tai hitaasti, viipale viipaleelta - vaikka pelkkinä tuokioina - nautiskellen.

Valitsin jälkimmäisen tavan. Herra Darwinin puutarha otti oman aikansa, mutta se palkitsi. Rakastin jokaista lausetta tässä kirjassa.

****