Geraldine Brooksin Kirjan kansa (Tammi 2009) on jo pitkään ollut lukulistallani. Kuulin kirjasta ensimmäisen kerran Leena Lumen blogissa ja Leenan arvostelu vei minut mukanaan. Silti, jostain selittämättömästä syystä, joku muu kirja kiilasi kerta toisensa jälkeen väliin. Viime viikolla minulla oli kirjastoreissulla onni saada Kirjan kansa lainaan.
Kirjan kehystarina muistuttaa aluksi - ja vain aluksi! - monia muita viime aikojen kiehtovia historiaa ja jännitystä sekoittavia kirjoja, kuten Elisabeth Kostovan Historiantutkijaa tai Kate Mossen Labyrinttiä. Nuori australialainen kirjojen konservoija, kemiasta ja Lähi-idän kielistä tohtoriksi väitellyt, Hanna Heath kutsutaan YK:n pyynnöstä Sarajevoon tutkimaan yli 500 vuotta vanhan kauniin Haggadan kuntoa. Pyyntö houkuttelee niin, että Hanna lähtee sodan runtelemaan Sarajevoon, jossa häntä on vastassa pankin vartijoita, bosnialaisia poliiseja, YK:n rauhanturvaajia sekä haggadan pelastanut vetovoimainen ylikirjastonhoitaja, vaimonsa sodan uhrina menettänyt Ozren Karaman.
Haggadan arvoituksellinen menneisyys vie Hannaa ja lukijaa. Haggada, miniatyyrimaalauksin koristeltu kirja juutalaisten pääsiäisenvietosta, avaa Hannalle vihjeitä historiastaan pienin jäljin: hyönteisen siipi, sulkia ja ruusu, kosher-viini, suolakiteet, valkoinen karva ja veri ovat haggadan sivuille jääneitä merkkejä, joista Hanna apujoukkoineen (muita konservoijia, kemistejä, kirjastonhoitajia) voi lukea vuosisatojen jälkiä. Brooks kuljettaa tarinaa sujuvasti vieden lukijan osin kuvitteellisten takautumien keinoin vuoden 1940 Sarajevoon, 1894 Wieniin, 1609 Venetsiaan sekä 1480 Sevillaan.
Brooks osaa kirjoittaa. Teoksen nykyhetki, vuosi 1996 Sarajevossa, Wienissä, Bostonissa ja Lontoossa, etenee kronologisesti vuorotellen takautumien kanssa. Rakkauskertomus, mysteeri ja kirjallinen kansakunnan historia kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla. Vaikka Kirjan kansa on fiktiota, on Sarajevon Haggada olemassa Bosnia-Herzegovinan Kansallismuseossa. Haggadan historia voisi hyvinkin olla juuri sellainen kuin mitä Brooksin kynästä on lähtenyt. Juuri se tekee romaanista kaunokirjallisuuden määreillä totta.
Kirjan kansa on merkittävä kirja. Se on helppolukuinen, mutta se osaa haastaa lukijansa älyllisesti. Se kiehtoo, saa pohtimaan, kertoo sydäntäsärkevistä ihmiskohtaloista sekä sattuman oikuista. Se vie meidät perhejuhliin, vastarintaliikkeen kokouksiin, kirkkoon ja synagogaan, kirjastoihin, aviovuoteeseen, huorien ja juoppojen luo. Se näyttää kupan ja muiden sukupuolitautien rumat rasvot, venetsialaiset karnevaalinaamiot, antaa maistaa viiniä ja muistuttaa pienen lapsen hauraudesta, kirkkaista silmistä sekä luottamuksesta. Se muistuttaa meitä convienciasta, 1300-luvun ajanjaksosta, jolloin juutalaiset, kristityt ja muslimit elivät rauhallista rinnakkaiseloa.
Kirjan kansan tarina kertookin paljon siitä, kuinka vaikeaa kolmen suuren uskonnon rinnakkaiselo on ollut jo vuosisatojen ajan. Toisaalta tämä vaikeus pitää sisällään vahvuuden; On aina heitä, jotka ovat oman henkensäkin uhalla valmiit suojelemaan eri uskontoa harjoittavia sisariaan ja veljiään sekä näkemään kauneutta ja syvyyttä niin ihmisissä kuin artefaktissa, pyhässä kirjassa. Tässä suhteessa Kirjan kansa kantaa humanismin perintöä.
Kirjan kansa sai minut hakemaan lisää tietoa juutalaisten historiasta. Se sai minut haikailemaan takaisin Wieniin ja Venetsiaan, näkemään paikkoja uusin silmin. Ennen kaikkea Kirjan kansa sai minut haluamaan lukea teos uudelleen, ottamaan selvää.
Umberto Econ lausahdusta "Tietenkin käsikirjoitus" mukaillen: Tietenkin kirja! Ja millainen kirja se onkaan!
PS. Kirjan kansasta on Leena Lumen ohella kirjoittanut muun muassa Anni Oota mä luen tän eka loppuun-blogissaan.
Oho, jos huudahtaa "Tietenkin kirja!", täytyy kirjan olla melkoinen!
VastaaPoistaOlen kuullut tästä moniaalta muualtakin, mutta tiedätkö kun joskus käy niin, että kuulee liikaa ja sitten jotenkin ajattelee, että en minä tästä enää saa irti mitään mitä muut eivät jo olisi saaneet? Ehkä vähän pöllö ajatus, mutta tätä kirjaa kirjastossa hypistellessä se oli päällimmäinen.
Arviosi on kattava ja kiehtova, kuitenkin!
En olisi varmaan koskaan ostanut tuota kirjaa sen saksalaisen nimen ja kansitekstin perusteella, mutta luin sen Leenan suosituksesta ja pidin siitä kovasti ja sain paljon mielenkiintoista tietoa mm. vanhojen kirjojen restauroinnista. Brooks oli mielestäni kivasti aloittanut ja lopettanut haggadan historian monikulttuurisella alueella, ensin Espanjassa, sitten Sarajevossa.
VastaaPoistaIlse: Kirjan kanssa yllätti minut. Minulle on samoin tuttua tuo, että jos jotain kirjaa oikein kehutaan ja siitä kuulee liikaa, tulee jonkinlainen vastareaktio ja kirjaa alkaa lukea vastakarvaan. Näin on käynyt monesti, viimeksi tänä kesänä. Ymmärrän siis oikein hyvin! Se varmaan oli minullakin se "selittämätön" syy, miksi joku toinen kirja kiilasi aina väliin. Olen kuitenkin hengästynyt ja iloinen tästä kirjasta!
VastaaPoistaAllu: Mielenkiintoista, miten kirjan kansi tosiaan markkinoi kirjaa ja eri maissa ennakkokokemus kirjasta voi olla hyvinkin erilainen. Minä myäs pidin kovasti kirjojen konservointiin liittyvistä kuvauksista sekä siitä, miten kaikki palaset loksahtivat kohdilleen. Viihteellinen kirja, kyllä, mutta hyvä sellainen.
Arvasin, että tykkäisit :) Minäkin pidin tuosta kirjasta kovasti. Se oli sellainen hyvä lukuromaani, helppolukuinen, mutta tavattomasti ajatuksia herättävä ja itkettävä. Minä aina tarvitsen näitä pohjamutia ja pilviä vastapainoikseen.
VastaaPoistaMinulla on pieni muistikirja, joka kulkee yleensä mukanani. Raapustan sinne monenlaisia asioita, kuten kirjojen nimiä, joihin haluan seuraavaksi tutustua. Tästä kirjasta on merkintä keväältä mutta edelleen on kirja lukematta.
VastaaPoistaKirjoituksesi oli kiinnostava.Kiitos. Jos vaikka saisin jo pian tartuttua tarinaan.
ps. olen ihan malttamaton sen Siilin eleganssin kanssa. Tahdon jo sen :) Kirjastosta sanoivat, että jono ei enää onneksi ole pitkä
Leenahan on kovasti tätä kirjaa kehunut,ja jo kauan se on ollut listallani.Kyllä vaan täytyy se kohta tilata Amazonista, luen sen mieluiten alkuperäkielellä.
VastaaPoistaKirjalijatar: Tämä on nimenomaan hyvä lukuromaani, se ei kuitenkaan sorru viihtellisyyden karikoihin, vaan pysyy koko ajan koossa ja antaa ajateltavaa. Tällaiset kirjat ovat tarpeen monessakin mielessä.
VastaaPoistaAnu: Tuo muistikirjan kantaminen on ihana ajatus! Ennen lasten syntymää kannoin itsekin sellaista mukanani, mutta nyt olin unohtanut koko asian. Siilin eleganssi on hieno kirja, ehkä eräs parhaista lukemistani tänä vuonna. Voin kyllä suositella Kirjan kansaa :)
Yaelian: Leenalta minäkin tästä kirjasta ensimmäisen kerran kuulin. Alkuperäiskielellä lukeminen tuo monesti mukaan niitä vivahteita, jotka hyvässäkin käännöksessä väistämättä katoavat.
Lumiomena, ihastuttavaa, että olet hengästynyt ja iloinen Kirjan kansasta. Vertauksesi Kate Mossen labyrinttiin minusta sekä hieman alentaa Brooksin kirjan tasoa että osui kohdilleen, sillä pidin Labyrintistä enemmän kuin Triptyykistä, joten ei ihme, että sekosin Kirja kansasta. Jollain kummalla tavalla Mosse on minusta vain ikään kuin 'vähemmän tosi'. Pidän tosipohjaisista kirjoista, joissa tutkimusta, mystiikka, tummuutta, syvyyttä ja tietysti pitää olla jossain myös intohimoa.
VastaaPoistaVuoden 2009 aikana luin 140 kirjaa ja Kirjan kansa oli niistä ehdottomasti paras!
Anu, Siilin eleganssi on tämän vuoden yllättäjä. Se oli myös ensimmäinen kirja, jonka tammikuulla luin. Se ei ole paras, mutta siinä on muita meriittejä, joista voit lukea blogistani vuoden lopussa, sillä ko. kirjasta kuullaan vielä.
Lumiomena, jos haluat lukea enemmän juutalaisudesta, lue suomalaisten tutkijoiden Tapani Harviainen ja Karl-Johan Illmanin kirja Juutalainen klttuuri (Otava 1998). Ostin kirjan heti sen ilmestyttyä, eikä ole tarvinnut katua, vaikka maksoi silloin uutena aika paljon...,mutta mihin sitä rahaa laittaisi ellei kirjoihin. Minä elän kirjoista!
Siis arvostelusi oli niin hyvä, että saat palkinnon♥
PS. Korjaus: Pidin siis Labyrintistä enemmän kuin Kryptasta.
VastaaPoistaPS2. En usko, että Mosse voisi ikinä kivuta elämäni 12 parhaan kirjan listalle, kuten kävi Geraldine Brooksin kirjan kohdalla.
Leena: Kiitos ♥
VastaaPoistaHuomasitko, että kirjoitin, että Kirjan kansa muistuttaa Kate Mossen tai Elizabeth Kostovan teoksia VAIN alkuasetelmaltaan. Ei muuten. Mielestäni Kirjan kansa on Mossea ja Kostovaa paljon parempi. Minä en erikoisemmin pitänyt kummastakaan Mossen kirjasta (Kostova vetosi minuun enemmän, vaikka onkin vampyyriromaani) - tai ne ovat kyllä hyviä lukuromaaneja ja mainioita mysteerejä, mutta sellaisia kolmen - kolmen ja puolen tähden kirjoja ;)
Kirjan kansassa sen sijaan on paljon sellaista elementtejä, joista romaaneissa pidän. Fiktion ja toden sekoittuminen, moniulotteisuus, historialliset faktat ja ennen kaikkea kirjan kansa, kirjan kunnioitus. Kirjan kansa on ihan eri sarjassa kuin Mosse :) Ja siksi Brooksin kirja on Kirja isolla K:lla.
Kiitos sinulle vielä kirjasuosituksesta!
Kiitos vihjeestä! En ole Brooksilta muuta lukenutkaan kuin loistavan "Year of Wonders"in (kertoo koskettavasti ruttoepidemiasta, en tiedä onko suomennettu ja jos niin millä nimellä. Tämä esittelemäsi opus minun pitää ehdottomasti lukea myös.
VastaaPoistaKIITOS KIRJAVINKKAUKSESTA.
VastaaPoistaVirvatuli: Ole hyvä :) Kirjan kansa oli kohdallani ensimmäinen Brooks. Minäkään en tiedä, onko muita suomennettu, mutta luen mielelläni myös englanniksi. Kiitos siis sinulle vinkistä!
VastaaPoistaAarre: Kiva, että löysit blogiini :) Kirjavinkkejä tulee aina 1-3 viikossa kaiken muun ohella.
Minulla on käsitys,e ttä Brooksia ei ole suomennettu vielä - enempää. Olen ollut tästä yhteydessä kustantajiin.
VastaaPoistaTosiaankin Lumiomena, sinulla oli tuo painotus...
Mosse ei olisi olenkaan tullut elämääni ellei paras ystäväni olisi häneen niin hulluna. Luin sitten hänen painostamana Labyrintin ja siitä pidinkin, mutta Kryptassa oli niitä tarotkortteja etc. Paljon oudompaa mulle kuin tatuointijutut Irvingin kirjassa Kunnes löydän sinut.
Hei Lumiomena ja kiitos kiehtovasta esittelystä, joka sai minut kiinnostumaan tästä kirjasta. Luulen, että käväisen tätä kirjakaupassa vilkaisemassa. Avainsana minulle oli tuo kirjastonhoitaja, mutta myös kokonaisuus. Minulle tulee mieleen tästä yksi kirja, joka kulkee eri aikatasoilla, sijoittuu tuonne 1300-luvun Venetsiaan ja siinäkin on eri uskontokuntien välisistä suhteista. Olen tenttinyt sen -äh! en muista kirjan enkä kirjailijan nimeä. Palataan!
VastaaPoistaLeena: Oikeassa olet, ettei Brooksia ole suomennettu enempää. Tarkastin juuri itsekin asiaa. Toivottavasti pian, Kirjan kansa ja aiemmin saatu Pulizer-palkinto ehkä auttavat asiaa ;-)
VastaaPoistaMinä pidin Kryptasta enemmän - taroiteista huolimatta - ehkä siksi, että taas kerran lukemisen konteksti vaikutti. Luin Labyrintin "vääränä" ajankohtana, Kryptan taas rauhassa viime syksynä. Ja pidin Debyssy-aiheesta.
Sara: Avainsana kirjastonhoitaja näkyy jo ennen kuin romaani alkaa. Brooks on omistanut kirjansa kirjastonhoitajille :) Onko mielessäsi oleva kirja kaunokirjallisuutta? Alkoi omaa mieltänikin vaivata, että mikä se mahtaa olla.
Sattumalta lainasin tämän äskettäin kirjastosta Leenan arvostelun innoittamana, mutta en ole ehtinyt vielä aloittaa lukemista. Odotukset nousivat nyt tämän myötä lisää. :)
VastaaPoistaKuutar: Kiva, että arvioni Leenan arvostelun ohella vahvisti myönteistä kuvaa tästä kirjasta. Odotan innolla sinun kommnettejasi kirjasta!
VastaaPoistaHei Lumiomena, piti kaivaa kaappiani, josta vanha opinto-opas löytyi ja kirja on nimeltään: Veren velka/Caryl Phillips. Katsoin kirjaston tietoja, kun muistini vähän pätkii, eli historiallinen tarina sijoittuu Venetsiaan 1400-luvulle kuin myös Saksaan ja keskitysleireille. Kertoo juutalaisvainoista. Hyvä kaunokirjallinen teos fiktiota ja faktaa ja minun pitäisi ehdottomasti lukea se uudelleen!
VastaaPoistaSara: Kiitos tiedosta. En muista tuota kirjaa lukeneeni, mutta kuulostaa kiinnostavalta ja on luultavasti sellainen kirja, joka on innoittanut monia muita. Ehkä juuri Brooksiakin.
VastaaPoista