~Miina Supinen: Liha tottelee kuria~

Äänikirja, jotka kuuntelen matkalla töihin ja takaisin kotiin, etenee siinä määrin hitaasti, että ehdin ilta- ja osin työmatkalukemisinani syventyä Miina Supisen paljon mainetta ja julkisuutta saaneeseen romaaniin Liha tottelee kuria. Kirja on hillitön ja näkökulmarikas kertomus Silolan perheestä, jossa kaikki on ulkoisesti  kuin sisustuslehdestä, mutta jossa mikään ei toimi normaaliksi tuntemillamme säännöillä.

Lapset hakevat hyväksyntää kyseenalaisin keinoin; Kaunis biologianopiskelija Astra myy itseään lukijaa yököttävissä sessioissa. Ylipainoinen Silmu bodaa ja joutuu tekemisiin steroidien kanssa. Nelivuotias Pelagia pissaa päiväkodissa lattian ja vaatteensa märiksi sekä kuljettelee samettieläimiä sinne tänne. Isä, Suomen kuuluisin kapellimestari, Launo, ja äiti, sisustussuunnittelija, Katriina eivät huomaa mitään. Pääasia on, että design-keittiössä riittää hillovoileipiä (eikä koskaan perunaa tai jauhelihakastiketta), äidille valkoviiniä ja isälle rauha keskittyä taiteen tekemiseen. On sanomattakin selvää, että perhe kuhisee salaisuuksia kulissiensa takana.

Jos puhutaan mustasta huumorista tai kylmästä naurusta, on tämä kirja sellaisen prototyyppi. Silolan perheelle tapahtuvat asiat, etenkin Astran salaiset retket, ovat pöyristyttäviä. Silti ne naurattivat minua niin, että tirskuin ääneen ruuhkabussissa saaden osakseni uteliaita, kirjan kantta kurkistelevia katseita. Osin kirja on sukua Miika Nousiaisen kirjoille, mutta naisnäkökulma virkistää. Supisen kieli on raikasta - paikoin puhekielistä - ja tapahtumat kantavat. Vaikka jokainen pää- ja sivuhenkilö on itsekäs ja täynnä ongelmia, on heissä kaikissa jotain, johon on helppo kiintyä.

Liha tottelee kuria on samaan aikaan hauska, traaginen, tuhma (!) ja pintansa alla herttainen. Jään odottamaan innolla Supisen mahdollista seuraavaa kirjaa ja muistan varoa viattoman oloisten hilloleipien tarjoamista lapsilleni.