Saksalaisen Katharina Hagenan romaani Omenansiementen maku lähtee liikkeelle hautajaisista. Kirjastonhoitajana työskentelevä Iris perii isoäitinsä Berthan kuoleman jälkeen vanhan sukutalon, mummolansa. Perintö ja taloon asettuminen tuntuu aluksi kummalliselta, mutta pikkuhiljaa puutarha omenapuineen, talo itse sekä ennen kaikkea menneen tapahtumat, oman suvun muistot, ottavat Iriksestä otteensa.
Kirjassa on monia kerroksia, kuten omenassa. Ensin on raikas ja värikäs kuori, sen jälkeen makeankirpeä, täyteläinen maku ja ytimessä omenansiemenet, se ydin, joka voi jatkaa elämän kiertokulkua.
Muistaminen ja unohtaminen lomittuvat, kun Iris alkaa selvittää niin Berthan ja tämän kolmen tyttären kuin oman nuoruutensa tapahtumia. Mitä hienoja runoja kirjoittanut isoisä Hinnerk oli tehnyt joutuessaan leirille, joilla natsipuolueeseen kuuluneita oli mukautettu sodanjälkeisen Saksan arkeen? Miksi kaunis ja hauska Rosmarie-serkku kuoli? Miten omenapuu saattoi edellisenä päivänä kukkia ja seuraavana päivänä peittyä valkoiseen vaippaan vain kuukautta ennen Berthan Anna-sisaren kuolemaa? Mikä saa omenapuun kantamaan hedelmää jo kesäkuussa? Ja etenkin; Onko kaikkea tarpeen tai hyvä muistaa?
Hagena ei kirjoita auki henkilöhahmojensa koko elämää. Tämän vuoksi jäin kaipaamaan hieman lihaa muutaman hahmon ympärille. Vaikka moni lanka jää punomatta ja kysymys vastaamatta, jää lukijalle kaikesta huolimatta täyteläinen olo. Hagena onnistuu välttämään latteuden ja tavanomaisuuden karikot luoden omenanraikasta tekstiä. On kuin samaan aikaan olisi keskikesä ja syksyinen pakkasaamu, kuin kaikki olisi suloista ja turvallista, mutta silti ilmassa olisi epävarmuuden muodon ottanutta vaaraa ja muistissa aukkoja. Omenansiementen maku on myös varsin aistillinen kirja: Berthan ja naapurin kohtaaminen katkarapujen kuorimisen aikaan, Iiriksen ja Maxin uintiretket sekä Harriet-tädin traaginen lyhyt rakkaus ovat kaikki eri aikakauden käsinkosketeltavia tarinoita.
On kirjoja, jotka lukee vain kerran ja vaikka niistä pitäisi, ne unohtuvat jonnekin aivopoimujen kirjoille varattuun sopukkaan. Ja on kirjoja, jotka haluaa lukea useamman kerran, minkä vuoksi on järkevää omistaa kyseiset kirjat. Omenansiementen maun kohdalla taidan tehdä reissun kirjakauppaan.
PS. Tästä kirjasta kuulin ensimmäisen kerran Leena Lumen blogissa. Kiitän tästäkin kirjavinkistä; Jos kirja sisältää muistoja, salaisuuksia, omenantuoksua, puulattioita sekä kirjastonhoitaja-päähenkilön, on kirja minulle juuri sopiva. Etenkin, kun se on raikkaasti ja fiksusti kirjoitettu. Tämän kirjan tunnelmissa haluan viipyä vielä hyvän aikaa.
"Kirjassa on monia kerroksia kuten omenassa....ja ytimessä omenan siemenet, se ydin, joka voi jatkaa elämän kiertokulkua."
VastaaPoistaHienosti keksitty! Tämä kirja oli niin omenanmakuinen, että vertaaminen omenaan on täysin omiaan. Minäkin koin tämän kirjan suorastaan eroottisena, tai ehkä tyylikkään aistillisena semmoinena vanhanajan laatuomenana, josta pirskahtaa purressa pieniä hekumallisia lupauksia...
Olin muuten alussa täysin varma, että Hagena epäonnistuu, sillä tuo alku, periä talo ja sitten talo alkaa kertoa salaisuuksiaan, on jotenkin kaluttu juttu, mutta Hagenapa näpäytti ja kirjoitti senkin omenanraikkaasti uusiksi. Pidin siitä romanttisesta jutusta, kun suudelmien omenalaatujen maku sekä paljasti että sekoitti rakastavaisia, kunnes vanhus sai viimeisen kirkkaan hetkensä ja muisti kumpi tytöistä rakasti Boskopeja, kumpi Cox Orangeja. Myös valkeaan kukkalumeen yhtenä ainoana kesäyönä peittynyt vanha omenapuu, joka pudotti kukkansa jo seuraavana päivänä oli julma, mutta kaunis symboli Annan elämälle. Sitä ei voi unohtaa!
Olen niin hulluna omenoihin ja luin tämän kirjan yltäpäältä omenasoseessa, jota tein viime syksynä viikkokausia, että aloin kuvitella olevani mukana kirjassa...Taivaallisen omenahillon valmistus ja etenkin siementen pureskelu voi aiheuttaa harhoja...
Lumiomena, pystyit löytämään kirjasta uusia kerroksia: Hyvä Sinä♥
Tämä täytyy saada lukea!kannatti odottaa vinkkaustasi -kiitos Lumiomena!
VastaaPoistaMinusta kirja oli ookoo, mutta ei sellainen, että lukisin toiseen kertaan. Oli kyllä hyvin kauan bestsellerlistoilla Saksassa, joten monen mielestä parempi kuin ookoo.
VastaaPoistaKiitos vinkistä! Tämä täytyykin ehdottomasti etsiä käsiinsä, juuri jotain tuollaista olen kaivannut kesälukemistooni.
VastaaPoistaKuulostaa lupaavalta.
VastaaPoistaSiilin eleganssi on jo hyvässä vauhdissa, melkein pitää vähäsen jarrutella, ettei loppusivu tule vastaan liian nopeasti.
Minäkin olen lukenut tämän kirjan ja arvostellutkin sen, Leenan suosituksesta. Pidin kirjasta todella paljon -- ja tämä kirja jonka juuri arvostelin blogiini, muistutti minua paljon siitä. Täytyypä lukea uudestaan ja kokea saksalaisen talon seiniin liimautuneet arvoitukset uudestaan.
VastaaPoistaTaru, en tiedä, olenko kovasti väärässä, mutta kirjoittelin Virvatulelle blogissani, että jos pitää Kirjallisesta piiristä perunakuoripaitoksen ystäville, saattaa pitää myös Siilin elegassista sekä Hagenan Omenansiementen mausta.
VastaaPoistaMitä olet mieltä, Lumiomena? Minusta näissä kolemassa kirjassa, jotka kaikki edustavat eri kulttuuria, on joku sama viehätys, tyylikäs kepeys ja kuitenkin sitä syvyyttä.
Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta. Meinaan juuri tänään poiketa kirjakauppaan ostamaan matkalukemista. Taidan panna tämän vahvasti harkintalistalle. Ja minä olen samaa mieltä, että jotkut kirjat pitää vaan omistaa. Ne parhaimmat. Tosin taidan omistaa monta vähemmän hyvääkin...
VastaaPoistaKyllä nyt tämä täytyy saada käsiin, kiitos vinkistä! Kuulostaa todella houkuttelevalta!
VastaaPoistaSuloista juhannuksen aikaa sinulle!
Hyvää juhannusta!
VastaaPoistaKiitos kirjakommenteista kaikille yhteisesti. En unohda tätä keskustelua, vaan palaan jossain välissä juhannuksen aikaan. Leenan kysymys on niin hyvä, että mietin sitä ihan kunnolla.
VastaaPoistaHyvää juhannusta!
(Lumiomena anonyymisti, kirjauduin jo ulos Bloggerista...)