Tein sen taas: Luin yhden Paolo Coelhon kirjan, nimeltään Veronika päättää kuolla, enkä saanut sitä mitään irti. Edellinen lause tiivistäisi melkein koko oman pohdintani kirjasta, mutta koska edelleen pidän Alkemistiä kohtalaisen kiinnostavana kirjana, haluan antaa Coelholle hieman enemmän tilaa tässä kirjoituksessani.
Romaanissa nuori ja kaunis slovenialainen Veronika yrittää itsemurhaa ja päätyy mielisairaalaan. Sairaalassa hän saa elämänhalunsa pikkuhiljaa takaisin samalla, kun sydänvaurio ennustaa hänelle vain muutamaa elinpäivää. Kirja paneutuu toisaalta Veronikan sekä muutaman muun Vileten sairaalan potilaan elämään ja taustoihin. Juuri ihmiskuvauksessaan Coelho onnistuu mielestäni parhaiten ainakin tässä kirjassa. Kuvaukset sairaalan arjesta pitävät otteessaan ja itse liikutuin muutaman henkilön kokemuksista. Coelho on itse käynyt nuoruudessaan läpi muutaman rankan mielisairaalajakson, joten omaa kokemuspiiriä kirjoittamastaan, mikä näkyy myönteisellä tavalla hänen romaanissaan.
Vaikka Coelho osaa kirjoittaa miellyttävästi, vaivaa minua hänen kirjoissaan tietty laskelmoivuus sekä oman itsen liiallinen esiintuominen. Monien muiden Coelhon päähenkilöiden tapaan Veronika on kaunis ja ennen kaikkea nuori nainen, jonka henkinen kasvaminen tapahtuu seksuaalisen vapautumisen avulla. Jostain syystä tämä ärsytti minua etenkin tässä kirjassa. Myös kuvaukset astraalimatkoista olivat ainakin minulle täyttä hölynpölyä.
Tiedän Coelhon olevan monille, myös muutamalle hyvälle ystävälleni, merkityksellinen kirjailija, jonka teksteistä voi ammentaa kaikenlaisia elämänohjeita. Aikaisemmin kirjoitin Bridan kohdalla, että kyseessä oli kirja, josta olisin halunnut pitää. Samoin kävi Veronikan kohdalla, mutta pian taidan todeta, että en taida enää edes haluta pitää Coelhon kirjoista. En jaksa sitä sufilaisuuden, kristillisen mystiikan, kevyttilastojen ja historiallisten faktojen kevyen vyörytyksen sekamelskaa, ja olen sentään aikoinani opiskellut kulttuuriantropologiaa, kirjallisuutta ja sosiologiaakin. Tällä oppiaineyhdistemällä voisin olla otollista yleisöä Coelhon kirjoille, mutta en vain ole.
**
Lumiomena, täyttä asiaa kirjoitat. Minäkin haluaisin pitää Coelhosta, mutta...
VastaaPoistaPidin oikeasti Portobellon noidasta ja Veronikasta, mutta muut ovat täyttä potaskaa. Hän ilmiselvästi yrittää yltää hyvin suurten ja hyvin henkistyneiden kirjailijoiden kastia ja jotenkin krijat tihkuvat juuri tuota omatärkeyttä ja omaviisautta ja itsensä esille tuomista ärsyttävyyteen asti. Ja jos kirjan pääpointti on vapauttaa nainen seksuaaliolennoksi ihmeellisten riittien kautta ja vasta sitten naien ON, minä sanon, jotain, mitä kohta kadun...
Suomessa Portobellon kansi on yksi maailman kauneimmista ja Bridan ostin kauniin kannen takia;-)
Lukiessani jotain hänen kirjaansa, tajusin, ketä hän matkii, siis Coelho, sillä hänen kirjoitus on tarkoutshakuista, ja mieleeni tuli Gibran ja sitten joku toinenkin, kunpa muistaisin...
En ole ksokaan lukenut niin tyrmäävää lausetta kuin luin jostian aikauslehdestä, jossa naistoimittaja oli lukenut Coelhon uutuuden, oliko se joku Voittaja saa kaiken tms. Toimittaja kirjoitti oi, mitä potaskaa! Kunpa kukaan ei lukisi tätä kirjaa aiankaan Coelhon ensimmäisenä tai mielummin ei ollenkaasn!
Kundera? Coelho on kaukana Kunderasta, jonka kirjat ovat säkenöivän älykkäitä, mutta ehkä Coelho hakee jotain sellaista filosofista syvyyttä, jota Kunderan teoksista löytyy.
VastaaPoistaPidin Alkemistista todella paljon, Bridasta ehkä vähän mutta olin todella pettynyt Bridan loppuratkaisuun. Coelhossa on alkanut Piedrajoen yhteydessä tulla ähky siitä puhkiselittämisestä ja keinotekoisesta "älyllisyydestä", en osaa sitä paremmin selittää. Mulle ei yksinkertaisesti jää mitään ratkottavaa itselleni. Ehkä sen vuoksi lukeminen alkaa turruttaa.
VastaaPoistaTikru: Luonnehdintasi oli mielestäni hurjan hyvä! Puhkiselittäminen ja keinotekoinen älyllisyys - Nyt muistin Juha Itkosen kirjan "Kohti", jossa eräs keskeishenkilö miettii itselleen sopivaa lukemista ja pohtii Coelhon aliarvioivan tai loukkaavan hänen älyään.
VastaaPoistaMinäkin pidin Alkemististä, joka on kiehtova ja joka kestää myös uudelleen lukemista.
Hyviä kommentteija. Liiallinen ylimaallinen hengensoturin roolissa keikailu hieman minuakin hänessä ärsyttää. Mutta hänellä on ollut mielenterveysongelmia ja uskon että moni hänen tarinansa on myös eräänlaista vuoropuhelua oman itsensä kanssa. Yliminä siinä saattaa välillä olla korotettuna kun taas välillä hän kuvaa totaalista rappitaan ja inhimillistä heikkoutta.
VastaaPoistaMimmuli: Minäkin olen ymmärtänyt, että Coelho käy kirjoissaan vuoropuhelua oman identiteettinsä kanssa ja ammentaa siksi niin paljon eri maailmankatsomuksista. Tästä syystä pidinkin "Alkemististä", mutta tuntuu kuin viime aikoina tuosta hengensoturina (hyvä ilmaisu, muuten!) olemisesta on tullut jonkinlainen laskelmoitu itsestäänselvyys hänen tuotannossaan. Vaikka en oikein osaa pitää Coelhon kirjoista, on niissä pakko olla jotain kiehtovaa, koska enköhän taas ensi vuonna palaa jonkun hänen tekstinsä ääreen :)
VastaaPoistaHmm, mielenkiintoista tämä kokemusten kirjavuus.;)
VastaaPoistaJuhani, eikö olekin! Minulla on omat ja aika henkilökohtaiset syyni ärsyyntyä tästä kirjasta, luin varmaan jo ennakkoon hieman vastakarvaan ja vuosien myötä olen edelleen ihan samaa mieltä. :)
Poista