~SIRI HUSTVEDT: AMERIKKALAINEN ELEGIA~

Amerikkalainen elegia viittaa koko kansakunnan kokemiin traumoihin yksilö- ja sukutasolta käsin. Teos on monisyinen ja siksi samaan aikaan nautittava ja hitaasti luettava.

Hustvedt kertoo Davidsenien sisarusten Erikin ja Ingan ja näiden isän sekä toisaalta jamaikalaissyntyisen Mirandan ja monien Erikin potilaiden elämästä suurine henkilökohtaisine suruineen ja pienine valonpilkahduksineen. Amerikkalainen elegia kuvaa myös niin norjalaisten kuin jamaikalaisten siirtolaisten muistoja, arkielämää Minnesotassa ja New Yorkissa, psykiatrin vastaanottoa, kirjailijaelämää sekä karun preeriamaanviljelyn lähtökohtia. Myös Kaikki mitä rakastin-romaanista tuttu taidehistorioitsija Leo Hertzberg saa oman pienen roolinsa Davidsenien sisarusten elämässä. Kaikki kuvataan pohjimmiltaan yksinäisen Erikin näkökulmasta.

Kirjan lähtökohtana on psykiatri-Erikin ja kirjailija-Ingan norjalaisperäisen isän jäämistön läpikäyminen niin isän kuin isoisän päiväkirjoja, kirjeitä kuin muistiinpanoja lukemalla. Davidesenin suvun menneet nostavat esille salaisuuksia, jotka Erik ja Inga haluavat selvittää. Salaisuus on läsnä muidenkin kuolemien yhteydessä. Ingan edesmennyt mies, kuuluisia kirjailija, on näyttänyt viettäneen salattua elämää. Ingan tytär Sonja puolestaan on syyskuun 11. päivän terrori-iskujen aikana nähnyt niin järkyttäviä asioita, ettei ole saanut rauhaa painajaisiltaan. Salaperäinen on myös Erikin vuokralaisen Mirandan, taiteilijan, ja tämän entisen miehen, valokuvaajan, välinen suhde.

Niin Erik kuin Ingakin ovat omalla tavallaan hyvin yksinäisiä ja uskovat salaisuuksien selvittämisen auttavan heitä omassa elämässään. Etenkin Erik, vaikka psykiatri onkin, tuntuu olevan hukassa. Varsinkin suhde Mirandaan on vähällä saada Erikin kadottamaan itsensä. Itsensä ilmaiseminen taiteen, tieteen ja käsityön keinoin antaa erään väylän selviytymiseen kaikkien romaanihenkilöiden kohdalla.

Vaikka Amerikkalainen elegia on nimensä mukaisesti surullinen kirja, en ollut ahdistunut lukemastani. Tämä kirja oli toinen lukemani Siri Hustvedtin romaani, ja vaikka sen lukeminen oli minulle paikoin hidasta, olen valmis nostamaan kirjailijan suosikkieni joukkoon. Kuvaillessaan (pääosin) sivistyneistön ahdistusta Hustvedt kirjoittaa haastavasti, kauniisti ja suruvireisyydestään huolimatta vapauttavasti.

***½