~MARIAN KEYES: KUULEEKO KUKAAN?~

Tämän kirjan yhteydessä joudun hieman valottamaan juonta, paljastamaan sen käännekohdan. Jos kirja kiinnostaa, ettekä halua tietää mitään romaanin käänteistä, jättäkää tämä blogimerkintäni lukematta. Kiitos.

Näistä varoituksen sanoista pääsenkin kirjoittamaan muutaman rivin Marian Keyesin romaanista Kuuleeko kukaan?, jossa Keyes jatkaa Walshin perheen sisarusten tarinaa. Luin kirjan jo joulukuussa matkalukemisena, mutta koska se sopii teemaltaan muutama päivä sitten lukemaani Tina Lundanin romaaniin Ensimmäinen kesä, kirjoitan siitä vasta nyt. Muista kirjoista tuttuun tapaan Keyesin kerronta etenee räväkästi värikkäiden sanontojen ja hauskojen pienten sattumusten kera. Kaikkea värittää tälläkin kertaa vakava teema, leskeys.

Kirjan teema teki kirjasta astetta vakavamman kuin Marian Keyesin muista teoksista (ei siellä, etteikö esimerkiksi päihteiden käyttö, kuten Rachelin lomassa, olisi vakava asia). Koska olen omalla kohdallani joutunut miettimään, miten lähellä puolison yksinjääminen olisi voinut olla, yllätyin ja liikutuin kirjan keskivaiheilla tapahtuneesta paljastuksesta, Annan leskeydestä. Keyes jakaa kirjansa kahtia: Ensimmäisellä puoliskolla Kuuleeko kukaan? etenee kahdessa eri ajassa, Annan auto-onnettomuuden jälkeisessä sekä sitä edeltäneessä seurustelun ja tuoreen avioliiton onnessa New Yorkissa. Toinen osio käsittelee Annan yksinäistä toipilasaikaa New Yorkiin paluun jälkeen. Kenties kirjan rakenteesta johtuen koin Annan tarinan turhan poukkoilevana. Kosmetiikkafirman uusimmat markkinointisuunnitelmat, yhteydenotot meedioon, naapuriston värikkäät asukkaat sekä ennen kaikkea eräänlaisen sovituksen mukanaan tuoma Aidanin entisen tyttöystävän lapsi heittelivät tarinaa sinne sun tänne saaden otteeni kirjasta paikoin herpaantumaan. Myönteistä oli se, että kirjassa suru ja suoranainen vihakin saavat tilaa eikä sille anneta liian kevyttä ratkaisua.

Jos en olisi joutunut pohtimaan aihetta läheltäni, olisi teos mielestäni aika keskinkertainen Keyesin kirja. Keyesillä on taito kirjoittaa sellaista hömppää, jonka parissa viihtyy ja johon saa helposti tarttumapintoja. Kevyemmän kirjallisuuden kohdalla irlantilaisuus on mielestäni aina tuonut lisäarvoa lukemiseen, minkä vuoksi Keyes on lukulistallani. Tälläkin kertaa Annan ja sisarusten toilailut huvittavat ja etenkin Clairen sekä Rachelin ja Luken tuoreita kuulumisia oli hauska lukea. Vaikka Kuuleeko kukaan? ei missään nimessä ole suurta kirjallisuutta eikä edes paras Keyesin teoksista, viihdyin sen parissa siinä määrin, että varmasti tulen taas hankkimaan hänen uusimmankin teoksensa Hurmaavan miehen, kunhan se aikanaan pokkarina ilmestyy. Sujuvasti kirjoitettua irlantilaisromaantiikkaa tarvitaan ainakin oman arjen terapiaksi.