Helmi Kekkonen: Vieraat
Siltala 2016
Kansi Elia Warsta
195 sivua
Kotimainen romaani
Kansi Elia Warsta
195 sivua
Kotimainen romaani
Ruudussa vilkkuu tuntematon numero.
Senja vastaa, ja hetken kuluttua hän ymmärtää ettei tämä ilta ole alku vaan
loppu, mutta sitä kukaan olohuoneessa olevista vieraista ei vielä tiedä.
He seisovat vieretysten keskellä olohuonetta, kuumissaan, hermostuneina ja nälkäisinä, odottaat mitä seuraavaksi tapahtuu, ehkä (salaa) toivovat etteivät olisi ikinä tulleetkaan.
He seisovat vieretysten keskellä olohuonetta, kuumissaan, hermostuneina ja nälkäisinä, odottaat mitä seuraavaksi tapahtuu, ehkä (salaa) toivovat etteivät olisi ikinä tulleetkaan.
Mistä kaikki alkoi, mihin
päättyi – ja mitä kaikkea siihen väliin mahtuu, mitä ei mahdu? Tarina alkaa
ihastuttavasti, väreilevästi: on lämpimän kesän viimeinen päivä, Senja on järjestämässä
illalliskutsuja, hän on lähettänyt puolisonsa Laurin ostamaan valkoisia
ruusuja, pöytä on katettu, ensimmäinen vieras Anna saapuu jo pienen
Toivo-poikansa kanssa. Tunnelma on odottava, hieman hermostunut. Vieraita
saapuu, toisensa ohittaneita, toisilleen tuntemattomia, kukaan ei vielä tiedä
sitä minkä lukija jo aavistaa: Kuuntele. Huomenna kaikki on jo toisin.
Helmi Kekkosen kauniskantinen
romaani Vieraat saattaa yhteen joukon erilaisia ihmisiä, joilla
jokaisella on painoa harteillaan: menneestä kumpuavaa, nykyisessä piinaavaa,
tulevaa pohjustavaa. Niin romaanin kansi kuin sen nimikin ovat
monimerkityksellisiä: miten monella tapaa ihmiset voivat olla vieraita
toisilleen, ehkä itselleenkin, ja miten kauas he voivat loitontua – jos jotkut
nyt koskaan ovat lähellä olleetkaan.
Toisiaan kohti Vieraiden ihmiset eivät kulje kuin hetkittäin: Mutta kun asiat alkavat muuttua, olivat ne sitten mitä asioita tahansa, sen huomaa liian usein liian myöhään [--]. Senjan kutsut ovat se leikkauspiste, jonka aikana kaikki periaatteessa muuttuu, mutta onko mikään ollut stabiilia aiemminkaan? Ei tietenkään. Eikö kaikki ole aina keskeneräistä? On, totta kai. Kekkonen syväluotaa ihmisten välisiä suhteita: vanhempien ja lasten välisiä, parisuhdetta ja -suhteettomuutta, irtiottoja, uupumista, pahuutta, lopullisuutta. Melkein aina joku puuttuu, on poissa. Kokonaisuus rakentuu paloittain: ihmisten yhteys Senjaan ja Lauriin paljastuu luku luvulta, arvoituksellisesti.
Toisiaan kohti Vieraiden ihmiset eivät kulje kuin hetkittäin: Mutta kun asiat alkavat muuttua, olivat ne sitten mitä asioita tahansa, sen huomaa liian usein liian myöhään [--]. Senjan kutsut ovat se leikkauspiste, jonka aikana kaikki periaatteessa muuttuu, mutta onko mikään ollut stabiilia aiemminkaan? Ei tietenkään. Eikö kaikki ole aina keskeneräistä? On, totta kai. Kekkonen syväluotaa ihmisten välisiä suhteita: vanhempien ja lasten välisiä, parisuhdetta ja -suhteettomuutta, irtiottoja, uupumista, pahuutta, lopullisuutta. Melkein aina joku puuttuu, on poissa. Kokonaisuus rakentuu paloittain: ihmisten yhteys Senjaan ja Lauriin paljastuu luku luvulta, arvoituksellisesti.
Kekkonen kirjoittaa ilmavasti,
ihanasti (!), kuten aina. Kerronta on älykästä ja hienovaraista. Mukana on Virginia Woolfia, joka kirjassa mainitaankin, sekä Raija Siekkistä, jolta lainatulla sitaatilla Kekkonen romaaninsa aloittaa (minun pitää ehdottomasti lukea Siekkistä!). Ja on mukana annos Michael Cunninghamin Tuntejakin, yhtä kaikkein suurinta romaanisuosikkiani, josta päästään jälleen Woolfiin: Kuten Mrs. Dalloway, joka sanoi ostavansa kukat itse. Kauniisti soljuva teksti tekee kaikesta viiltävämpää
ja musertavampaa: tiivis teksti luotaa romaanin ihmisverkostoa syvältä,
koskettavasti muttei missään vaiheessa ylisentimentaalisesti. Vaikka suru tekee itsensä tykö kaikkialla, on Vieraissa toivoakin.
Jos ihmiskuvaus on viiltävävyydessään hyvää, niin miljöökuvaus on sekin onnistunutta:
vaatekomeron syvä pimeä, ruuhkainen Mannerheimintie, Ateneumin kahvila,
taivaalla matkaavien kuumailmapallojen täydellinen rauha heijastavat kaikki
romaanihenkilöiden luonteenpiirteitä.
Vieraat on yhdenpäivänromaani,
jossa erilaiset tunteet, teot ja näkökulmat muljahtelevat kuin kaleidoskoopissa
ikään. Kekkonen ei missään vaiheessa paljasta henkilöistään kaikkea, vaan
lukijalla on tilaa tehdä omia päätelmiään. Kokonaisuus väreilee, tarjoaa
kurkistuksia monenlaisiin maailmoihin: hetkiin, joista syntyy aikajatkumo – ja
hetkiin, jotka pysäyttävät.
Helmet-lukuhaasteessa Vieraat
menee nyt kategoriaan 38: kirjan kannessa on kulkuneuvo.
Ihana kansi ja ihana kuva kannesta♥
VastaaPoistaAllu, tämän kirjan kansi on niin kaunis! Kirja on aika viiltävä, kaunis toki, mutta kansia tummempi.
PoistaKuulostaapa mielenkiintoiselta; en ollut aiemmin kuullut tästä kirjailijasta. Ja kansi tosiaankin kaunis:)
VastaaPoistaJael, Helmi Kekkonen kirjoittaa hienoja, älykkäitä kirjoja.
PoistaHei Katja, taas kerran hieno teksti, nyökkäilen joka lauseen kohdalla! Pääsetkö tiistaina Kirjailijan kanssa -lukupiiriin keskustelemaan tästä Helmin ja meidän muiden kanssa? (Tervetuloa muutkin!)
VastaaPoistaMeri, hei! ♥ En harmillisesti pääse ensi tiistaina, vaikka niin mielelläni tulisi. Ilahduin kun kuulin Kirjailijan kanssa palaavan. Ehkä seuraavalla kerralla, vaikka nyt teillä on kyllä upea romaani keskusteltavana.
PoistaKirjan kannessa on kulkuneuvo!!!! Sijoititpa tämän hauskasti haasteeseen. Mutta pääasia siis, jota tulin mainitsemaan on, että pidin tästä kirjasta valtavasti ja miten hienosti tekstisi kirjan tuokin esiin.
VastaaPoistaOmppu, heh, tämä olisi sopinut niin moneen, että päätin tässä vähän hassutella. Hieno romaani!
PoistaVieraat oli tavattoman kaunis ja kuulas. Hyvin surullinen myös. Pitäisi oikeastaan lukea uudestaan.
VastaaPoistaRiitta, olen ihan samaa mieltä. Tästä saisi uudelleen luettuna varmasti uusia tasoja irti, uskon että romaani kestää sen.
PoistaTähän kaleidoskooppiin haluan kurkistaa.
VastaaPoistaKirjan tilanne tuo mieleeni elokuvan Perhe - August:Osage County, jonka näin muutama päivä sitten.
Marjatta, kiinnostavaa. Pitääpä googlettaa tuo elokuva.
PoistaMielenkiintoinen postaus, kirja alkoi kiinnostamaan. Ihan huippu kansi!
VastaaPoistaAnneli, tämän kansi on upea. Ja kirjakin vaikuttava.
Poista