Pascal Mercier: Yöjuna Lissaboniin

Pascal Mercier: Yöjuna Lissaboniin
Tammi 2010, Keltainen kirjasto
Nachzug nach Lissabon 2004
Suomentanut Raija Nylander
Kansi Markko Taina
612 sivua
Sveitsiläinen romaani

Oliko mahdollista, että hän oli ollut tässä kaupungissa vasta kaksi päivää? Ja että siitä oli kulunut vasta neljä päivää, ei siis edes sata tuntia, kun hän oli jättänyt latinankirjansa opettajanpöydälle? Rossiolla, Lissabonin kuuluisimmalla aukiolla, hän nousi raitiovaunusta ja raahautui hoteliin Simõesin antikvariaatin painavaa kassia kantaen.

Sateisena sadepäivänä sattuma ottaa ylivallan säntillisen berniläisen latinanopettajan Raimund Gregoriuksen elämästä. Mundukseksi lempeästi haukuttu Gregorius huomaa sillan puolivälissä naisen, ja lyhyt kohtaaminen muuttaa Gregoriuksessa jotain olennaista. Português mielessään kaikuen vanhastaan niin ennalta-arvattava lehtori jättää arjen taakseen ja matkustaa yöjunalla kohti Lissabonia matkaseuranaan Amadeu de Pradon kirja. Luettu ei anna rauhaa, de Pradon elämä, olemus ja kohtalo on selvitettävä.

Oikea kirjaihmisen kirja! Romaani kirjasta, joka muuttaa melkein kaiken. Sellainen on nimellä Pascal Mercier kirjoittavan Peter Bierin romaani Yöjuna Lissaboniin - ainakin ennakko-odotusten mukaan: Raija Nylanderin oivallisesti suomentama romaani uppoutuu, varsin syvästi, filosofiaan, Portugalin lähihistorian kipukohtiin sekä ihmisen tahtoon ja toimiin.

Mercierin romaanissa on paljon hyvää. On melankolinen pohjavire, verkkainen etenemistahto, alussa hienovireinen kirjallista mysteeriä lupaava juonenkehittely sekä kysymys: Jos on niin, että taidamme elää vain pienen osan siitä, mitä meissä piilee - mitä tapahtuu jäljelle jäävälle osalle? On myös tunnelmallinen Lissabon kirjakauppoineen, raitiovaunuineen ja keskustelemaan alttiine ihmisineen.

Kun (jo) jouluna aloin lukea kirjaa, kuvittelin, että ihastuisin idearomaanin tarjoamaan matkaan, kulkisin Gregoriuksen kanssa Lissabonissa, ehkä hukkaisin jotain mutta löytäisin lukijana vielä enemmän. Odotukseni eivät ihan täyttyneet, sillä hukkasin kokonaisuudesta jotain olennaista, puuduinkin. Kaikkea oli liikaa, lukukokemukseni puuroutui. Romaanissa de Pradon kirjoitusten filosoinnista tulee itsetarkoitus, jonka jalkoihin hieno alkuasetelma jää.

Ja silti, jostain syystä kirja veti minua magneetin lailla puoleensa. Mietin jo, että onko ristiriitaisen lukukokemuksen tarjoavat kirjat niitä kiinnostavimpia ja miksi? Miksi kirjaa, jota lukee hetkittäin hampaat irvessä (ja suluissa huomautan, että olen yleensä hyvä jättämään itselleni väärät kirjat kesken), lukee niin, että se kuitenkin pyörii mielessä?

Ehkä lopulta on niin, että Gregoriuksen retkessä kieleen, de Pradon tarinaan ja samalla itseensä oli sittenkin jotain rauhoittavaa, jotain sellaista joka jalostaa elämänkokemuksista syntyviä oivalluksia. Ehdottomasti on niin, että Yöjuna Lissaboniin on vanhanaikaisella ja sivistävällä tavalla kaunis kirjakirja. Erinomainen se olisi ollut, jos Mercier olisi noudattanut ajatusta siitä, miten joskus vähemmän todellakin on enemmän.

--
Myös Erja ja Joana ovat kulkeneet kirjallisessa Lissabonissa.